Helvetti
Wikipedia
Helvetti on useiden eri uskontojen mukaan paikka, jossa maanpäällisessä elämässään pahaa tehneet kärsivät kuolemansa jälkeen joko ikuisesti tai kunnes jälleensyntymä on taas mahdollista. Sana helvetti on tullut suomen kieleen muinaisruotsista, jossa Hel-vite viittaa manalan valtiattaren Helin rangaistukseen. [1]
Jo etymologisen taustansa vuoksi suomen kielessä sanaan "helvetti" liitetään assosiaatioita, jotka liittyvät rangaistukseen. Useissa erilaisissa myyteissä ja uskonnoissa uskotaan kuolemanjälkeiseen elämään. Paikalle, jossa kuolleet ovat kuoleman jälkeen, on annettu erilaisia nimityksiä. Tällainen on mm. kreikkalaisen mytologian "hades". Monissa vanhoissa myyteissä kuoleman jälkeiseen elämään ei suoraan liitetä rangaistusta. Kuolema voi olla pikemminkin unenkaltainen tila, jossa ihminen ei tunne mitään.
Monissa yksijumalisissa uskonnoissa helvetti on jumalan rangaistus uskosta osattomille. Useissa monijumalisissa uskonnoissa on erilaisia käsityksiä kuolemanjälkeisestä elämästä. Juutalais-kristillinen käsitys helvetistä on saanut alkunsa alun perin heprealaisesta sanasta "Gehenna".
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Alkuperä
Juutalaiskristillinen käsitys helvetistä on lähtöisin hepreankielisestä termistä Sheol, joka kirjaimellisesti merkitsee kaatopaikkaalähde?. Varhaisjuutalaisen ajan kaatopaikat olivat erittäin epämiellyttäviä ja epäpuhtaita paikkoja. Ne oli täytetty mätänevillä jätteillä ja kausittain ne poltettiin maan tasalle. Yleensä ne kuitenkin olivat tässä vaiheessa jo valtavan kokoisia ja niiden palaminen kesti viikkoja tai jopa kuukausia. Toisin sanoen ne olivat valtavia palavia roskakasoja. Tällainen pitkään palava tuli on ollut esikuva helvetin sammumattomasta tulesta. Raamattu viittaa sanalla Gehenna yhteen tällaiseen kaatopaikkaan, Hinnomin laaksoon.
Helvetti sellaisena kuin se nykyään läntisessä ajattelussa käsitetään, saa juurensa kristinuskosta ja juutalaisuudesta. Juutalaisuudessa ainakin alun perin uskottiin tuonelaan (hepr. Sheol), varjomaiseen olemassaoloon, johon kaikki kuolleet lähetettiin teoistaan huolimatta. Vaikka juutalaisten pyhässä kirjassa Vanhassa testamentissa on mainintoja helvetistä (heprean Gehenna), ikuisesta rangaistuksesta (esimerkiksi Danielin kirja 12:1-3), juutalaisuudessa tuonpuoleinen on kuitenkin vähemmän tärkeä tekijä kuin nykyään suurimmalle osalle kristillisiä suuntauksia.
Toisinaan esitetään, ettei vanhan testamentin juutalaisuudessa uskottu kuolemanjälkeiseen elämään, koska tuonelassa olemista ei varsinaisesti tulkita elämiseksi (viitaten esimerkiksi Saarnaajan kirjassa annettuihin kuvauksiin), vaikka esimerkiksi Psalmien kirja korostaa kuolemanjälkeisen elämän todellisuutta. Uuden testamentin aikaan juutalaisten usko kuolemanjälkeiseen elämään oli jo selvästi vahvempi, ja Raamatussa Jeesus väittelee aiheesta saddukeuksiksi kutsuttujen oppineiden kanssa, jotka enää viimeisenä ryhmänä vastustavat näkökantaa, jonka mukaan kuolemanjälkeistä elämää ei olisi.
Sheol käännettiin kreikaksi Septuagintassa sanalla Hadees, joka merkitsee kreikkalaisen mytologian alamaailmaa, manalaa. Uusi testamentti käyttää myös tätä sanaa, mutta myös edellä mainittua termiä Gehenna, joka oli Ge-Hinnomin laakso Jerusalemin lähellä, jossa poltettiin roskia. Varhaisessa kristillisessä opissa kirotut tai kadotetut poltettiin samaisessa laaksossa aivan kuten roskatkin. Rangaistus kadotetuille ja palkinto pelastetuille oli keskeinen ja toistuva teema varhaisessa kristinuskossa.
[muokkaa] Kristinuskon helvettikäsitys
[muokkaa] Yleinen käsitys
Yleinen kuva, joka läntisen kristinuskon tarustoon sisältyy, on näkemys helvetistä paikkana, jota paholainen tai Saatana hallitsee. Hänet kuvataan taiteessa yleensä liekehtivän punaihoisena sarvekkaana ja hännäkkäänä hahmona, jolla on hiilihanko kädessä. Helvetti kuvataan useimmiten maanalaisena paikkana, jossa tulet loimottavat ja laava virtaa. Demonit, jotka useimmiten näyttävät paholaisen pienoisversiolta (vaikka esimerkiksi keskiajan taiteilijoiden kuva paholaisista oli hyvinkin mielikuvituksellinen) riivaavat ja kiduttavat kuolleiden sieluja.
Nykyajan kristilliset jumaluusoppineet yleensä hylkäävät tämän käsityksen ja opettavat Raamattuun vedoten, että Jeesus opetti helvetin olevan valmistettu alkujaan Saatanalle ja hänen enkeleilleen (Matt.25:41), joten Saatana ei hallitse helvetissä vaan on siellä itsekin piinattavana ikuisesti yhdessä demonien ja jumalattomien sekä Jeesuksen sovistustyön hylänneiden ihmisten kanssa. Kansanomainen kuva paholaisesta ei perustu Raamattuun, vaan on luultavasti saanut ulkomuotonsa roomalaisten Pan-jumalan yhdistyessä kristilliseen tarustoon. Myös muilla Euroopan kansoilla on ollut ennen kristinuskoon kääntymistä jumalia, joilla on ollut sarvet, kaviot tai häntä, kuten kelttien Cernunnos ja liettualaisten Perkunas. Kristillisen käännytystyön aikana vanhat jumaluudet usein kirkon taholta nimettiin uudelleen Saatanan edustajiksi.
Raamatussa helvettiä kuvataan yleensä sinne joutuvien ihmisten näkökulmasta. Sen katsotaan merkitsevän ikuista rangaistusta ja piinaa ilman helpotusta. Helvettiin joutuvasta ihmisestä kirjoitetaan Raamatussa esimerkiksi seuraavasti: "Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä. Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa." (Ilmestyskirja 14:10-11).
[muokkaa] Protestanttisuus
Yleinen puhetapa protestanttisten kirkkojen keskuudessa on puhua kadotuksesta, joka tarkoittaa ikuista eroa Jumalasta. Se on Jumalan rangaistus ihmisen synneistä, ja jokaisen katsotaan olevan luonnostaan matkalla sinne. Ratkaisu helvetin ongelmaan on protestanttien mukaan Jeesuksen sijaissovitus, jossa hän otti kuolemansa kautta kannettavaksi ihmisten syntien rangaistuksen. Uskomalla Jeesukseen ja hänen sijaiskärsimykseensä ihminen protestanttisen kristinuskon mukaan välttyy helvetiltä ja pääsee taivaaseen.
Kristillisen fundamentalismin värittämissä liikeissä ja kirkkokunnissa helvettiä pidetään joskus hyvinkin kouriintuntuvan todellisena Maapallon sisustassa sijaitsevana paikkana.
[muokkaa] Ortodoksisuus
Itäisen ortodoksisuuden käsityksessä taivas ja helvetti ovat sama paikka, jossa sielut elävät Jumalan läsnäolossa ja joko kokevat hänen rakkautensa tai hänen hylkäämisensä riippuen yksilön teoista ja tämän suhteesta kirkkoon. Esimerkiksi Jumalaa vastaan rikkoneet kokevat suurena kärsimyksenä sen, että he ovat tehneet syntiä.
[muokkaa] Katolisuus
Perinteisessä katolisuudessa helvetin ymmärretään olevan ruumiillisen kidutuksen paikka, jossa kadotettuja piinataan ikuisesti. Kuitenkin helvettiä keskeisempi opetus katolisuudessa on oppi kiirastulesta, jossa sieluja piinataan tietyn ajan ja ne kamppailevat taivaan ja helvetin välillä. Elossa olevien ihmisten rukoukset ja sielunmessut ja aneet edesauttavat kuolleen sielun pääsemistä kiirastulesta taivaaseen. Nykyaikaisen katolisuuden mukaan taas helvettiä luonnehditaan ennen kaikkea erona Jumalasta. Perinteisen ja nykyaikaisen käsityksen välillä on selvä ero. Edesmennyt paavi Johannes Paavali II oli nykyaikaisen käsityksen kannalla, osa kardinaaleista taas on perinteisen käsityksen kannalla.
[muokkaa] Muita kristillisiä suuntauksia
Suurin osa kristillisistä ryhmistä opettaa, että helvetti on ikuinen. Jotkut kuitenkin uskovat, että helvetti on ainoastaan väliaikainen ja aikansa kärsittyään helvetissä sielut lakkaavat olemasta. Adventistien piirissä esiintyy tätä oppia. Tätä uskoa kutsutaan annihilationismiksi.
Jotkut uskovat, että helvetin kärsimysten jälkeen sielut ovat hyvittäneet tekonsa ja pääsevät Jumalan luo. Tätä oppia kutsutaan universalismiksi. Se on siis tietynlainen muunnos vanhasta kristillisestä keskiaikaisesta opista, kiirastulesta (latinan Purgatorio). Helvetti nähdään monesti (varsinkin vapaamielisissä kirkoissa) myös vertauskuvana kuolemasta, jolta Jeesus pelastaa. Opin mukaan kuollut ei siis joudu erilliseen piinan paikkaan vaan hävitetään kokonaan.
[muokkaa] Jehovan todistajat
- Pääartikkeli: Jehovan todistajat
Jehovan todistajat eivät usko helvettiin vaan pitävät sitä epäraamatullisena opetuksena. He uskovat että kristityt papit ovat alkaneet käyttää helvettiä pelottelukeinona saadakseen ihmiset pysymään kirkon jäseninä. He uskovat että pahat ihmiset kuolevat, ja kuolema on kuin uni, ei ikuinen kidutus. He uskovat, että 144 000 uskollista Jumalan eli Jehovan palvelijaa pääsee taivaaseen ja loput hyvät ihmiset saavat ikuisen elämän maan päällä tulevaisuudessa, kun Jumala tuhoaa kaiken pahuuden maan päältä. Jehovan todistajien tulkinta liittyy siihen, että Raamatussa helvettinä käsitetty paikka mainitaan vain muutamia kertoja, joten näille jakeille on pystytty löytämään toisenlainen merkitys.
[muokkaa] Muinaisten kreikkalaisten käsitys kuolemanjälkeisestä elämästä
Juutalais-kristillisyyden ohella toinen lähde modernille helvettikäsitykselle on kreikkalaisen taruston Tartaros, paikka jonne voitetut jumalat, henget ja titaanit vangittiin rangaistukseksi. Kreikkalaisen käsityksen mukaan ihmiset joutuivat kuolemansa jälkeen Hades-nimiseen paikkaan, jossa he elivät varjomaista elämää. Tartaros muodosti osan Hadesta, mutta alamaailmaan kuuluivat myös Elysionin kentät, paratiisinomainen paikka jonne sankarit pääsivät palkkioksi teoistaan kuoltuaan. Jotkut lähteet sijoittavat Elysionin kentät Kreikasta länteen sijaitseville saarille. Suurin osa kuolleista kreikkalaisessa tarustossa viettää aikansa vaellellen varjoina kukkakentillä Hadeksessa. Kuten suurimmassa osassa muissakin kristillisyyttä edeltäneitä uskontoja, alamaailmaa ei pidetty suoraan kielteisenä paikkana kuten kristinuskossa. Kuolemanjälkeinen elämä ilmenee eri tarustoissa ja uskonnoissa eri olomuodoissa.
[muokkaa] Islamin helvettikäsitys
Islamin näkemys helvetistä kehittyi muista alueen monoteistisista uskonnoista, erityisesti siihen vaikutti kristittyjen ja zarathustralaisuuden eskatologia. Islamin pyhässä kirjassa Koraanissa on kirjaimellisia ja mahdollisesti vertauskuvallisia kuvauksia pahantekijöiden helvetistä ja oikeauskoisten taivaasta.
Kaikille, jotka eivät usko Jumalaan kuollessaan, tulos näyttää olevan väistämättä kielteinen. Vaikka Jumalaa kutsutaan "anteeksiantavaisimmaksi, armollisimmaksi" ja kaikki synnit anteeksi antavaksi, epäuskon suuri synti tuomitaan anteeksiantamattomaksi kuten kristinuskossakin.
Koraanissa kuvataan helvettiä seuraavaan tapaan: "Yhtä varmasti on valmistettu surkea tyyssija pahoille, helvetti, johon he saavat astua, kamala kitumispaikka. Näin pitää olla, heidän on annettava maistaa sitä ja myös kiehuvaa juomaa sekä muita yhtä tuskallisia rangaistuksia. Sinne syöksyy päistikkaa ihmispaljous teidän mukananne, eikä kajahda heille tervehdys, kun he tuleen joutuvat." (Suura 38:55-59). Koraanissa helvetillä uhkaaminen on toistuva teema, joka nousee esiin jatkuvasti uudestaan usein kirjan sivuilla.
[muokkaa] Kiinalaisten ja japanilaisten käsitys kuolemanjälkeisestä elämästä
Kiinalaisten ja japanilaisten uskontojen käsitys kuolemanjälkeisestä elämästä on hyvin monimutkainen. Käsitys kuolemanjälkeisestä elämästä ei vastaa näissä kulttuureissa täysin kristittyjen käsitystä helvetistä. Kuolemanjälkeisestä elämästä käydään jatkuvaa poliittista peliä. Kuoleman jälkeiseen paikkaan joutuvat ihmiset voivat myös kuolla, mikä ei sinänsä ole ristiriitaista, kun otetaan huomioon vaikutteet buddhalaisuudesta.
[muokkaa] Muita uskontoja
Vaikka jotkut buddhalaisuuden suuntaukset hyväksyvät useampien helvettien olemassaolon, joiden tehtävä on toimia rangaistuksen paikkoina pahantekijöille, ne ovat kuitenkin vain väliaikaisia paikkoja. Buddhalaiset helvetit ovat kuvausten mukaan joko äärimmäisen kylmiä tai äärimmäisen kuumia. Ne, joilla on kuoleman hetkellä paljon huonoa karmaa voivat uudelleensyntyä helvettiin, jossa heidän huono karmansa vähenee kärsimyksen kautta. Huonon karman vähennettyä he voivat syntyä uudelleen esimerkiksi ihmisinä, eläiminä tai nälkäisinä kummituksina.
Hindulaisuuden käsitys kuolemanjälkeisestä rangaistuksesta muistuttaa läheisesti buddhalaista.
Bahailaiset eivät hyväksy helvettiä paikkana, vaan ennemminkin erotuksena jumaluudesta.
Taolaisuudessa on hieman epäselvä kuvaus helvetistä. Jotkut ovat sitä mieltä, ettei taolaisuudessa ole helvettiä ollenkaan, mutta etenkin Kiinassa yleinen uskomus on, että taolaisessa helvetissä monet jumaluudet ja henget rankaisevat synneistä kammottavilla tavoilla.
[muokkaa] Helvetti eettisenä kysymyksenä
Jumaluusopillisena ja eettisenä eli siveellisenä ongelmana helvetti on nähty esimerkiksi siinä mielessä, että rangaistuksena mistä tahansa rikoksista ikuinen helvetti tai väliaikainenkin tuntuu monien ihmisten mielestä kohtuuttomalta. Samoin on kyseenalaistettu, onko epäusko yleensäkään eettisesti väärin. On väitetty, että epäusko uskonnollisten dogmien eli opinkappaleiden suhteen olisi verrattavissa ei-uskonnollisiin vääriin käsityksiin todellisuuden luonteesta (kuten vaikkapa käsitykseen, että Aurinko kiertäisi Maata). Tällöin epäuskossa ei olisi mitään eettisesti väärää ja tuntuisi ouodolta, että siitä rangaistaisiin ikuisella kärsimyksellä, varsinkin kun Jumala voisi tehdä uskonnolliset dogmit helpommin tunnettavaksi esimerkiksi näyttäytymällä ihmisille itse tai muiden yliluonnollisten ilmestysten kautta.
Monet jumaluusoppineet ovatkin tehneet totutusta poikkeavia tulkintoja helvetistä. On esimerkiksi väitetty, ettei helvettiä konkreettina kärsimyksenä olisi tai ettei kukaan joutuisi helvettiin. Samoin ihmisten asenteet ovat länsimaissa muuttuneet vuosien kuluessa esimerkiksi siten, etteivät useimmat kristityt enää usko kaikkien muiden uskontojen edustajien joutuvan helvettiin. Katolisessa perinteessä niin sanottu limbo - tai helvetin vähemmän piinalliset ylätasot - on usein nähty sijoituspaikkana sieluille, jotka eivät ole kristittyjä, mutta eivät myöskään eettisesti pahoja.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ 2001, Turtia, Sivistyssanat
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Paavi Johannes Paavali II:n 28. heinäkuuta 1999 antama lausunto Helvetistä, [1] (englanniksi)
- Helvetti suomenkielisessä Raamatussa (1933/1938)
- Tulinen järvi suomenkielisessä Raamatussa (1933/1938)
