Protestantismi

Wikipedia

Osa artikkelisarjasta Kristinusko

Historia Jeesus Nasaretilainen Apostolit Apostoliset isät Kirkkoisät Ekumeeniset kirkolliskokoukset Suuri skisma Ristiretket Uskonpuhdistus Pietismi Evankelikaalisuus Karismaattisuus
Pyhä Kolminaisuus Isä Jumala Poika Kristus Pyhä Henki
Kristillinen teologia Kirkko Jumalanpalvelus Armo Armolahja Pelastus Vuorisaarna Kymmenen käskyä
Raamattu Vanha testamentti Uusi testamentti Apokryfiset kirjat
Kristilliset kirkkokunnat Katolinen kirkko Ortodoksiset kirkko Protestanttisuus Kristilliset suuntaukset

Protestantismi tarkoittaa 1500-luvun alussa uskonpuhdistuksen eli reformaation seurauksena katolisesta kirkosta erkaantunutta kristinuskon haaraa. Protestantismi sai alkunsa katolilaisen augustinolaismunkki Martti Lutherin toiminnasta. Luther kritisoi erityisesti katolisen kirkon rakenteellista ja hengellistä korruptiota sekä uskonopin ja hurskauselämän useita kohtia.

Protestantismi oli alun perin lähinnä Lutherin ja hänen työtovereittensa ympärille syntynyt kansanliike, jonka tarkoituksensa ei ollut synnyttää uutta kirkkoa vaan uudistaa katolisen kirkon käytäntöjä, jotka reformaattorit ymmärsivät Raamatunvastaisiksi. Protestiliike sai tukea kansalta ja paikallisten ruhtinaskuntien johtajilta. Sen sijaan katolisen kirkon hierarkia ei tunnustanut uudistustarpeita vaan erotti reformaattorit kirkon yhteydestä (ns. ex-kommunikaatio). Tämän seurauksena syntyivät luterilainen ja reformoitu kirkko.

Uskonpuhdistuksen keskeisin sisältö tiivistyy kahteen pääperiaatteeseen, jotka ovat Raamattuperiaate ja uskonperiaate. Raamattuperiaatteen eli uskonpuhdistuksen muotoperiaatteen mukaan ”Raamattu on kristityn uskon ja elämän ylin ohje” (lat. sola scriptura). Uskonperiaatteen eli uskonpuhdistuksen sisältöperiaatteen mukaan ”Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden” (lat. sola fide, sola gratia).

Reformaation kannattajat eivät kuitenkaan pysyneet kaikissa asioissa yksimielisenä. Protestantismi jakautui Manner-Euroopassa luterilaiseen ja reformoituun ryhmään. Jälkimäisen liikkeen kannattajat tunnetaan nykyisin Reformoituna (tai Kalvinistisena) kirkkona. Sen johtohenkilöitä olivat Ulrich Zwingli ja Jean Calvin.

Reformoitu kirkko vaati luterilaista suuntausta jyrkempää ja radikaalimpaa uskonopin ja uskonnollisten muotojen karsimista. Kun luterilaisten mukaan voitiin säilyttää se, mikä ei ole suoranaisesti Raamatunvastaista, reformoidun periaatteen mukaan tuli hylätä se, mistä ei ollut nimenomaista Raamatun vahvistusta. Reformoiduista kirkkorakennuksista poistettiin yleisesti kuvat ja alttarit. Reformoitu kirkko suhtautui myös kriittisesti piispan virkaan ja sen presbyteerinen siipi hylkäsi piispanviran kokonaan. Reformoitujen ja luterilaisten välille syntyi kiistaa myös sakramenttikäsityksestä. Kun luterilaisten mukaan Kristuksen ruumis ja veri on ehtoollisessa todella, mutta salatusti läsnä, reformoitujen mukaan ehtoollisessa on Kristuksen ruumis läsnä vain symbolisesti tai hengellisesti.

Samoin armo-opista syntyi erimielisyyttä. Calvin päätyi ns. kaksinkertaiseen predestinaatio-oppiin, jonka mukaan tietyt ihmiset on Jumalan kaikkitietävän viisauden nojalla ennalta määrätty kadotukseen ja toiset pelastukseen. Luther taas omaksui reformoidun ja katolisen näkemyksen välimuodon, jonka mukaan ihminen on ennalta määrätty pelastukseen, muttei kadotukseen. Reformoidussa kirkossa syntyi myöhemmin 1500-luvulla hollantilaisen rovasti Jacob Arminuksen vaikutuksesta siipi, joka hylkäsi predestinaation vedoten Jumalan universaaliin tahtoon pelastaa kaikki ihmiset (1. Tim. 2:4) ja opetti ihmisen vapaan tahdon valintaa pelastuksen suhteen evankeliumia kuultaessa.

Pari vuosikymmentä Manner-Euroopan reformaation jälkeen Britteinsaarella syntyi kuninkaan vaikutusvallan tuloksena protestanttinen anglikaaninen kirkko. Anglikaanikirkko on säilyttänyt liturgisessa elämässä monia katolisen kirkon piirteitä, mutta kirkon oppi on protestanttinen. Anglikaaninen kirkko pitää suuressa arvossa kirkon traditiota ja se on säilyttänyt historiallisen piispuuden katkeamattomana.

Reformaatiossa syntyi myös pienempiä ääriliikkeitä, jotka katkaisivat lähes kaikki siteet katolisen kirkon tapoihin ja perinteeseen. Tällaisia olivat mm. anabaptistit.

Protestanttiset kirkon ovat myöhemmin jakautuneet lukuisiin uusiin kirkkokuntiin. Esimerkiksi Anglikaanikirkosta irtautui 1600-luvussa baptismi ja 1700-luvulla metodismi. Muut protestanttiset kirkot ovat taustaltaan enimmäkseen Reformoidun kirkon perillisiä ja edustavat yleensä reformaation jyrkempää siipeä painottaen voimakkaasti joko kalvinistista tai arminolaista näkemystä armo-opista. Uusimpia suuria protestanttisia kirkkokuntia on helluntaiherätys, joka syntyi 1900-luvun alussa Yhdysvalloissa baptismin ja metodismin pohjalta.