Johannes Paavali II

Wikipedia

Johannes Paavali II
Syntymänimi	Karol Józef Wojtyła
Paavius alkoi	16. lokakuuta 1978
Paavius päättyi	2. huhtikuuta 2005
Edeltäjä	Johannes Paavali I
Seuraaja	Benedictus XVI
Syntynyt	18. toukokuuta 1920
Syntymäpaikka	Wadowice, Puola
Kuollut	2. huhtikuuta 2005
Kuolinpaikka	Apostolinen palatsi, Vatikaanivaltio

Paavi Johannes Paavali II (lat. Ioannes Paulus II, 18. toukokuuta 1920 Wadowice, Puola–2. huhtikuuta 2005, Vatikaanivaltio), syntymänimeltään Karol Józef Wojtyła, oli Rooman piispa ja katolisen kirkon johtaja vuosina 1978–2005. Hänestä tuli ensimmäinen ei-italialainen paavi 455 vuoteen sitten hollantilaisen Hadrianus VI:n 1522-1523 ja ensimmäinen puolalainen paavi.

Johannes Paavali II harjoitti ahkeraa pyhimykseksijulistamispolitiikkaa. Hän pyrki toimeliaasti vähentämään köyhyyttä ja matkusti runsaasti ympäri maailmaa. Kysymyksiin kirkon opista ja seksuaalisuudesta hän suhtautui vanhoillisesti. Hän korosti ihmisoikeuksia, rauhaa ja vastusti totalitarismia. Paavi yritettiin murhata useaan otteeseen virkansa aikana.

Perimätietoon perustuvien, epäluotettavien, mutta virallisten paaviluetteloiden mukaan hän oli 264. paavi. Samaisten luetteloiden perusteella 14. marraskuuta 2004 Johannes Paavali II ohitti Leo XIII:n kolmanneksi pisimpään hallinneena paavina Pius IX:n ja pyhän Pietarin jälkeen. Johannes Paavali II:n paaviuden huomattava pituus oli vastakohta edeltäjälleen Johannes Paavali I:lle, joka menehtyi toimittuaan vain 34 päivää paavina ja jonka muistoa kunnioittaakseen Johannes Paavali II valitsi nimensä. Johannes Paavali II oli myös nuorimpana (58-vuotiaana) tehtäväänsä valittu paavi sitten Pius IX:n, joka valittiin paaviksi 54-vuotiaana 1846.

[muokkaa] Puolalainen pontifex

12-vuotias Karol Wojtyła.

Karol Józef Wojtyła syntyi 18. toukokuuta 1920 Wadowicessa Etelä-Puolassa. Hänen isänsä oli entinen upseeri. Kasvatus oli ankaraa ja uskonnollista. Karolin ollessa 9-vuotias hänen äitinsä kuoli. Lapsena hän oli runsaasti kosketuksissa Krakovan juutalaisyhteisön kanssa. Sota puhkesi kun hän oli juuri aloittanut filosofian opinnoit yliopistossa. Natsimiehityksen aikana hän työskenteli työpalvelussa louhoksella ja kemiantehtaassa. Hän opiskeli iltaisin. Hän urheili, näytteli, kirjoitti näytelmiä ja harrasti kieliä. Hän puhui sujuvasti ainakin kahdeksaa, mahdollisesti yhtätoista kieltä (puola, slovakia, venäjä, italia, ranska, espanja, portugali, saksa, ukraina, englanti ja kirkkolatina).

Selviäminen kahdesta auto-onnettomuudesta vahvisti hänen uskonnollista vakaumustaan ja hänet vihittiin papiksi 1. marraskuuta 1946. Hän opetti etiikkaa yliopistossa ja väitteli tohtoriksi filosofiasta. Vuonna 1958 hänestä tuli Krakovan apulaispiispa, 30. joulukuuta 1963 Krakovan arkkipiispa. Hän osallistui Vatikaanin toiseen kirkolliskokoukseen, jossa hän oli mukana useiden keskeisten päätösten valmistelussa. Vuonna 1967 hänestä tuli kardinaali. Elokuussa 1978 hän osallistui paavi Johannes Paavali I:n paavinvaaliin. Johannes Paavali I kuitenkin kuoli 33 päivän jälkeen ja Wojtyła matkusti lokakuussa toiseen konklaaviin.

Konklaavin ennakkosuosikkeina oli kaksi italialaista hengenmiestä: Genovan arkkipiispa Giuseppe Cardinal Siri ja Firenzen arkkipiispa Giovanni Cardinal Benelli. Äänet jakautuivat kuitenkin tasan ja Wojtyła voitti vaalin kompromissiehdokkaana. Näin hänestä tuli paavi ja pontifex Johannes Paavali II. Nimi oli valittu hänen edeltäjänsä muistoksi. Hän oli ensimmäinen puolalaissyntyinen paavi.

Paavi osoittautui pian karismaattiseksi esiintyjäksi, joka ei mediaa karttanut. Voimakkaalla esiintymisellään hän sai paljon näkyvyyttä ja erityisesti kirkon konservatiivisiiven ihailun.

[muokkaa] Salamurhayritykset

13. toukokuuta 1981 turkkilainen Mehmet Ali Ağca ampui paavia Pietarinaukiolla. Murhayrityksen motiiveista ei ole täyttä varmuutta; Ağca on lausunnoissaan kertonut toimeksiantajansa olevan muun muassa katolinen kirkko tai Neuvostoliiton KGB. Italiassa on piirejä, kuten rikoksen tutkintaa osallistunut tuomari Ferdinando Imposimato, jotka ovat edelleen täysin vakuuttuneita KGB:n osallisuudesta. Vuonna 2005 julkaistujen dokumenttien mukaan Neuvostoliitto oli järjestellyt välikäsien kautta turkkilaiseen äärioikeistolaiseen liikkeeseen kuuluneen Ağcan ampumaan paavin, tarkoituksena oli peittää kaikki jäljet Neuvostoliiton osallisuudesta. Neuvostoliiton motiivi saattoi olla paavin puuttuminen kotimaansa Puolan asioihin. Vastakkaisten näkemysten mukaan Neuvostoliiton osallisuudesta ei ole näyttöä.

Toinen asemies kuvattiin aukiolla, mutta häntä ei koskaan tavoitettu. Yleisön joukossa oli mahdollisesti muitakin ampujia. Ağca tuomittiin elinkautiseen. Joulukuussa 1983 paavi tapasi hänet vankilassa. Keskustelun sisältö jäi arvoitukseksi. Paavi itse uskoi, että murhayritys oli etukäteen ennustettu ja hän selviytyi vain, koska neitsyt Maria suojeli häntä. Ağca vapautui tammikuussa 2006.

Toinen murhayritys tapahtui 12. toukokuuta 1982 Portugalissa. Äärikonservatiivinen pappi yritti puukottaa paavia pistimellä. Turvamiehet estivät yrityksen. Pappi kutsui paavia "Moskovan agentiksi". Hän sai kuuden vuoden tuomion.

Tammikuussa 1995 paavin murhaa suunniteltiin Manilassa osana laajempaa terrorihyökkäysten sarjaa. Suunnitelmaan kuului itsemurhapommittajan pukeutuminen papiksi. Tekijät saatiin kiinni ennen toteutusvaihetta.

[muokkaa] Paavin matkat

Maat, joissa paavi Johannes Paavali II virka-aikanaan kävi, on merkitty punaisella.

Paavi matkusti paljon, enemmän kuin edeltäjänsä yhteensä. Yhteensä hän kävi 129 maassa ja matkusti toista miljoonaa kilometriä. Matkat maksettiin valtaosin kohdemaista tulleella rahalla. Hän kävi Suomessa 4.– 6. kesäkuuta 1989 Pohjoismaiden matkansa yhteydessä. Hänestä tuli näin ensimmäinen Suomessa käynyt paavi. Hän tapasi kirkkokuntien johtoa, tutustui paikalliseen seurakuntaan ja piti messun Helsingin jäähallissa.

Ensimmäisenä paavina hän matkusti myös Britanniaan. Vuonna 1999 hän matkusti Romaniaan. Näin hänestä tuli ensimmäinen pääosin ortodoksiseen maahan matkustanut paavi sitten vuoden 1054 suuren skisman. Matkoillaan Lähi-idässä hän vieraili monilla kristinuskon pyhillä paikoilla.

Paavi matkusti useimmiten vanhaan kotimaahansa Puolaan, mihin hän teki yhden ensimmäisistä vierailuistaan tultuaan paaviksi 1979. Hänen valtakautensa alussa Puola oli osa sosialistista blokkia. Paavi vastusti kommunismia järjestelmällisesti. Hän antoi sivustatukea Lech Walesalle ja Solidaarisuus-liikkeelle. Paavin vaikutusta kommunismin romahtamiseen on vaikea arvioida, mutta etenkin puolalaiset korostavat paavin antamaa moraalista tukea.

Matkojensa aikana hän vieraili usein Neitsyt Marialle pyhitetyissä kappeleissa, korostaen näin hänelle henkilökohtaisesti tärkeää hahmoa.

Paavi suoritti useita moraalisiksi ulkopoliittisiksi avauksiksi katsottavia vastaanottoja ja vierailuita. Hän vastaanotti 1982 PLO:n johtajan Jasser Arafatin Vatikaanissa. 1986 hän vieraili Roomassa juutalaisessa synagogassa. 1989 Johannes Paavali II vastaanotti Vatikaanissa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin Mihail Gorbatšovin. 1995 paavi tapasi vierailullaan Etelä-Afrikan tasavallassa poliittisena vankina tunnetuksi tulleen Nelson Mandelan apartheid-rotusorron lakkauttamiseen pyrkineestä Afrikan kansalliskongressista (ANC). 1998 Kuubassa hän tapasi maan presidentin Fidel Castron. Vuonna 2001 hän vieraili moskeijassa Syyriassa.

[muokkaa] Terveys hiipuu

Tullessaan paaviksi Johannes Paavali II oli hyväkuntoinen ja nuorimpana (58-vuotiaana) tehtäväänsä valittu paavi sitten Pius IX:n jälkeen, joka valittiin paaviksi 54-vuotiaana 1846. Johannes Paavali toinen harrasti uintia ja hiihtämistä. Ikääntyminen ja salamurhayrityksen seuraukset kuitenkin alkoivat näkyä paavissa 1990- luvun loppupuolella.

Vuonna 1992 paavilta poistettiin suolistokasvain, vuonna 1993 häneltä meni olkapää sijoiltaan, vuonna 1994 häneltä murtui sääriluu, vuonna 1996 häneltä poistettiin umpilisäke. Vuonna 2001 kirurgit vahvistivat, että paavilla oli Parkinsonin tauti. Vatikaani vahvisti saman asian 2003. Hänellä oli vaikeuksia puhua ja hän tärisi näkyvästi.

[muokkaa] Kuolema

Puolassa surtiin paavia.

Paavin terveydentila heikkeni huomattavasti alkuvuodesta 2005 ja 1. helmikuuta hän joutui sairaalaan. Tämän jälkeen paavi ei kyennyt enää suoriutumaan velvollisuuksistaan tavanomaisesti. 24. helmikuuta paavilla ilmeni hengitysvaikeuksia. Paavi ei kyennyt osallistumaan pääsiäisajan perinteisiin seremonioihin. Hän esiintyi julkisuudessa vielä 30. maaliskuuta, mutta ei kyennyt enää puhumaan. Häntä alettiin ruokkia nenämahaletkun kautta. 31. maaliskuuta 84-vuotiaalle paaville nousi virtsatietulehduksen aiheuttama 40°C kuume ja hänen verenpaineensa laski. Seuraavan yön ja aamun aikana tila heikkeni edelleen ja hän sai sydänkohtauksen sekä tulehduksen aiheuttaman verenmyrkytyksen. Paaville annettiin kuoleville ja sairaille tarkoitettu voitelu eli ns. viimeinen voitelu. Paavi oli saanut sen kerran aikaisemminkin vuoden 1981 murhayrityksen yhteydessä. Paavin tilaa kuvattiin nyt äärimmäisen vakavaksi. Hänellä ilmeni munuaisongelmia ja verenpaine vaihteli. Kardinaalit ja piispat alkoivat saapua Roomaan enteillen lähestyvää paavinvaalia. Aamulla 2. huhtikuuta paavi ei kyennyt enää osallistumaan hänen läsnä ollessaan järjestettyyn messuun ja oli ajoittain tajuttomana. Käytännössä messuun osallistumiseksi olisi riittänyt pienikin ele, joten paavin tila oli jo hyvin huono. Paavi menehtyi 2. huhtikuuta 2005 illalla kello 21.37 paikallista aikaa (CEST) sydänpysähdykseen ja verenmyrkytykseen. Paikalla olleet sanovat, että hänen viimeinen sanansa oli "Amen". Kuolemasta ilmoitettiin lehdistölle tekstiviestillä ja sähköpostilla ja pian tämän jälkeen Pietarinaukiolla odottaneelle suurelle väkijoukolle.

[muokkaa] Hautajaiset

Paavin kuoleman jälkeen Vatikaani alkoi noudattaa tarkkoja vuosisataisia sääntöjä paavien kuolemantapauksista. Virallinen suruaika kesti yhdeksän päivää.

Paavin hautajaiset 8. huhtikuuta 2005. Oikealla puinen arkku, jonka päälle on asetettu evankeliumikirja. Kardinaalien suruväri on punainen. Taustalla nähdään useita arvovieraita.

Paavia surtiin ympäri maailmaa. Italiassa asiaan suhtauduttiin kiihkeän järkyttyneesti. Televisiokanavat käsittelivät asiaa keskeytyksettä usean päivän ajan. Puolassa langettiin suoranaiseen maansuruun. Valtionpäämiehet, muutkin kuin katolilaiset, ilmaisivat osanottonsa. Myös presidentti Halonen ilmaisi surunvalittelunsa.

Hautajaiset järjestettiin perjantaina 8. huhtikuuta kello 10.00 (CEST). Niistä tuli eräät modernin historian suurimmista elleivät suurimmat. Paikalle saapui satoja valtionpäämiehinä ja ainakin miljoona pyhinvaeltajaa. Hautajaisista raportoimaan oli akkreditoitu 3 500 toimittajaa. Paikalla oli myös muiden muassa kolme Yhdysvaltain presidenttiä ja Iranin presidentti Mohammad Khatami. Rooman ilmatila oli suljettu, koulut ja virastot kiinni ja autoilu kielletty. Hävittäjät vartioivat ilmatilaa ja 10 000 poliisia katuja.

Suomea hautajaisissa edusti pääministeri Matti Vanhanen. Pääministerin mukana matkustivat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Jukka Paarma ja Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo. Suomen katolisesta kirkosta paikalla oli isä Tuomo T. Vimpari.

Paavin arkku oli yksinkertainen ja tehty puusta. Sen kannessa oli ristin kuva ja M-kirjain, joka viittasi neitsyt Mariaan. Paavi haudattiin Pietarinkirkon kryptaan aikaisempien paavien tavoin. Krypta oli jäänyt tyhjäksi, kun autuaaksi julistettu paavi Johannes XXIII siirrettiin sieltä Vatikaanin kappeliin vuonna 2000. Toisin kuin Johannes, hänet haudattiin maahan. Hänen läheisyyteensä on haudattu myös esimerkiksi Ruotsin kuningatar Kristiina. Testamenttinsa mukaan paavi oli harkinnut viimeiseksi leposijakseen Puolaa, mutta jätti päätöksen kardinaalikollegiolle.

Paavin testamentti paljasti, että hän oli harkinnut eroa vuoden 2000 jälkeen johdettuaan kirkon uudelle vuosituhannelle. Hän katsoi kuitenkin velvollisuudekseen jatkaa tehtävässään loppuun asti. Testamentissaan hän pyysi, että kaikki hänen henkilökohtaiset muistiinpanonsa poltettaisiin.

[muokkaa] Autuaaksi julistaminen ja lisänimi Suuri

Vatikaanin virkamiehet ovat alkaneet kutsua paavia tämän kuoleman jälkeen Johannes Paavali Suureksi. Vain kolmesta aiemmasta paavista on käytetty tätä nimeä, heidät kaikki julistettiin myöhemmin pyhimyksiksi. Vatikaani perustelee nimen käyttöä sillä, että paavi uudisti instituution perusteellisesti tekemällä paavista globaalin vaikuttajan samalla, kun hän piti kiinni kirkon perusarvoista. Kriitikoiden mielestä paavi ei kyennyt vastaamaan nykyajan haasteisiin, ei ryhtynyt välttämättömiin uudistuksiin ja ei siksi ansaitse tulla kutsutuksi suureksi. Nimen yleistyminen käyttöön riippuu kuitenkin tavallisesta kansasta. Tällä hetkellä yleistymisestä ei ole näyttöä.

Seuraavaksi paaviksi valittu Benedictus XVI ilmoitti 13. toukokuuta 2005, että Johannes Paavali II:n autuaaksijulistamisprosessi voidaan käynnistää. Normaalin käytännön mukaisesti henkilön kuolemasta tulee kulua vähintään viisi vuotta, ennen kuin hänet voidaan julistaa autuaaksi.

[muokkaa] Oppi ja politiikka

Pietarinaukiolle kokoontunut yleisö kuuntelee paavia 29. syyskuuta 2004.

Opillisesti paavi oli enemmän säilyttäjä kuin uudistaja. Huolimatta ulkoisista paineista hän pitäytyi kristinuskon perinteisessä tulkinnassa. Paavin maailmankuvaan kuuluivat myös katolisen opin perinteiset maagiset osat kuten ihmeet, ennustukset, manaukset ja sairaiden parantaminen rukouksilla. New York Post -sanomalehden mukaan paavi suoritti kaudellaan henkilökohtaisesti kolme manausta vuosina 1982, 2000 ja 2001.

Paavin politiikka oli yhdistelmä edistyksellistä suhtautumista sosiaalisiin uudistuksiin ja äärikonservatiivista moraalioppia. Paavi vastusti leppymättä naispappeutta, ehkäisyä, homoseksuaalisuutta, geenimanipulaatiota, vapautuksen teologiaa, aborttia, eutanasiaa, pappien avio-oikeutta, transseksuaaleja, transsukupuolisia, Irakin sotaa ja kuolemanrangaistusta. Hän kannatti radikaaleja toimia köyhyyden poistamiseksi, mm. köyhien maiden velkojen anteeksiantamista. Hän yritti saada maininnan kristinuskosta EU:n perustuslakiin. Kristinuskon nykysuunnalle tyypillisesti suuri osa paavin ja eurooppalaisen maallisen maailman ristiriidoista koski seksuaalimoraaliin liittyviä kysymyksiä.

Paavi pyrki lisäämään uskontojen välistä yhteistyötä. Hän pyrki parantamaan aikaisemmin juutalaissuhteisiin syntyneitä traumoja. Hän mm. vieraili synagogassa ja moskeijassa.

Paavi kirjoitti useita kirjoja. Ne on käännetty lukuisille kielille. Hän kirjoitti myös runoja. Paavin apostolinen motto oli "totus tuus" ("täysin sinun"). Se on lainattu eräästä rukouksesta.

[muokkaa] Autuaita ja pyhimyksiä

Johannes Paavali II harjoitti ahkeraa pyhimykseksijulistamispolitiikkaa; hän julisti pyhimykseksi 1 340 ihmistä. Luvun sanotaan olevan suurempi kuin kaikilla hänen edeltäjillä yhteensä, vaikka tarkkoja tietoja kaikista pyhimyksistä ei olekaan.

Hän julisti autuaaksi mm. kiistellyn Äiti Teresan.

[muokkaa] Anteeksipyyntöjä

Katolinen kirkko on ehtinyt kaksituhantisen historiansa aikana osallistua lukuisiin epäilyttäviin toimiin. Paavi pyysi kautensa aikana anteeksi monia näistä.

31. lokakuuta 1992 Galileo Galilein oikeudenkäyntiä vuonna 1633.
9. elokuuta 1993 katolisen kirkon osallisuutta orjakauppaan.
Toukokuussa 1993 uskonsotia protestantteja vastaan.
10. heinäkuuta 1995 naisten oikeuksien sortoa.
16. maaliskuuta 1998 sitä, ettei kirkko puuttunut holokaustiin.
18. joulukuuta 1998 Jan Husin teloitusta vuonna 1415.
12. maaliskuuta 2000 katolilaisten suorittamaa etnisten ryhmien sortoa ja vieraiden kulttuurien ja uskontojen halveksuntaa.
4. toukokuuta 2001 neljättä ristiretkeä, joka "ohimennen" hävitti Konstantinopolin.
22. marraskuuta 2001 lähetyssaarnaajien syntejä Tyynenmeren alueella.

Lisäksi paavi on todennut, että "evoluutioteoria on enemmän kuin hypoteesi".

[muokkaa] Kritiikkiä

Paavi puolusti näkemyksiään kiihkeästi ja sai osakseen myös paljon kritiikkiä. Paavin väitetään olleen välinpitämätön aiheuttamastaan tuskasta linjatessaan ja ajaessaan moraalioppiaan. Hän muun muassa kutsui homoseksuaalien avio-oikeuden edistämistä "uudeksi pahuuden ideologiaksi". Paavi piti kiinni opista, jonka mukaan naisen tulee alistua miehen tahtoon. Johannes Paavali II vastusti kondomin käyttöä ja häntä onkin syytetty siitä, että hän toiminnallaan aiheutti välillisesti lukemattomia tarpeettomia HIV-infektioita. Paavin hidasta reagointia katolisen kirkon pedofiliaskandaaliin on myös kritisoitu.

Myös paavin suhdetta eräisiin diktaattoreihin on kritisoitu: hän ei tuominnut Augusto Pinochetiä tämän diktatuurikaudella ja tapasi useita muita diktaattoreita välittämättä heidän ihmisoikeusrikkomuksistaan. Lisäksi paavia on arvosteltu Espanjan diktaattori Francisco Francon ihailijaksi väitetyn Opus Dein perustaja Josemaría Escriván autuaaksijulistamisesta.

[muokkaa] Vastapaavit

Johannes Paavali II:n kaudella oli useita vastapaaveja. Useimmat näistä henkilöistä eivät olleet kirkon kannalta merkittäviä, mutta tässä yhteydessä mainittakoon kaksi:

espanjalainen Clemente Domínguez y Gómez alias Gregorius XVII, 6. elokuuta 1978 alkaen Kolumbian Bogotassa virkaan asetettuna.

amerikkalainen isä Lucian Pulvermacher alias Pius XIII 24. lokakuuta 1998 virkaan asetettuna.

Nämä uudenajan vastapaavit lähtevät useimmiten oletuksesta, että Johannes XXIII:n aikana aloitetun ja Paavali VI:n aikana päätetyn Vatikaanin toisen ekumeenisen konsiilin (11. lokakuuta 1962-8. joulukuuta 1965) päätökset olivat laittomia. Näin ollen kanonisen lain mukaan Pyhä istuin oli jäänyt tyhjäksi konsiilin harhaoppisuuden vuoksi, kun Johannes XXIII oli tullut paaviksi ja konsiili päättynyt. Tämä muodosti väärän uskon (Novus Ordo, "uusi järjestys") kirkon. Johannes XXIII:n valintaa paaviksi pidetään pätemättömänä siksi, että hän olisi liittynyt ruusuristiläisyysvapaamuurareihin 1935 ja näin ollen luopunut katolisesta uskosta ennen paaviksi tuloaan.

Näin ollen Pius XII 9. lokakuuta 1958 tapahtuneen kuoleman jälkeen Johannes XXIII, Paavali VI, Johannes Paavali I tai Johannes Paavali II eivät olisi olleet kanonisen lain mukaisia paaveja, koska paavin valinta itsessään olisi ollut pätemätön lain 188. pykälän perusteella. Johannes XXIII:ssa havaittiin vatsasyöpä 23. syyskuuta 1962 eikä hän kyennyt saattamaan itse loppuun konsiilia.