Saarnaajan kirja
Wikipedia
Saarnaajan kirja eli Saarnaaja (hepreaksi קהלת, Koheleth) on yksi Raamatun Vanhan testamentin viisauskirjoista. Se on Raamatun 21. ja juutalaisen Tanakhin Ketuvimin seitsemäs kirja.
Kirja sisältää henkilökohtaista ja omaelämäkerrallista materiaalia, joka on esitetty tiiviissä muodossa aforismeina ja sananlaskuina, jotka pohtivat elämän tarkoitusta ja oikeaa tapaa elää. Kirja käsittelee laajasti myös kuolemaa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Saarnaajan kirjan hepreankielinen nimi Koheleth merkitsee varsinaisesti seurakuntakokouksen johtajan tointa. Hieronymuksen Vulgatassa käyttämä käännös sanalle on ollut ecclesiastes. Englanniksi sana on käännetty the Preacher, Lutherilla saksaksi der Prediger, ja edelleen suomeksi Saarnaajaksi. Monet nykyiset tutkijat kuitenkin hylkäävät tällaisen käännöksen, sillä se antaisi ymmärtää, että alkuperäisellä sanalla olisi haluttu viitata jotenkin uskonnolliseen hahmoon. Kirjan teksti ei kuitenkaan viittaa sellaiseen. Parempi käännös sanalle voisi olla "Opettaja", mutta tämäkään ei tavoita täysin heprean sanan alkuperäistä merkitystä.
[muokkaa] Kirjoittaja ja ajoitus
Koheleth on ollut perinteinen kuningas Salomon nimitys. Myös kirjan kirjoittaja itse esittää itsensä kuningas Daavidin poikana, Israelin kuninkaana Jerusalemissa (Saar. 1:1, 12, 16; 2:7, 9). Hän antaa ymmärtää olevansa filosofi mahtavan hovin keskellä. Kuvaus sopii ainoastaan Salomoon, sillä hänen seuraajansa Jerusalemissa olivat ainoastaan Juudan kuninkaita.
Tämän vuoksi perinteiset rabbiiniset ja varhaiset kristilliset tulkinnat ovat laittaneet kirjan Salomon nimiin. Monet nykyiset tutkijat ovat kuitenkin hylänneet tämän käsityksen, ja pitävät kirjaa pseudepigrafisena perinteenä, jossa haluttiin saada painoa uudelle teokselle laittamalla se tunnetun viisaan nimiin. Yleisimmän modernin näkemyksen mukaan Saarnaajan kirja kirjoitettiin noin vuonna 250 eaa, ja sen kirjoittaja oli ei-hellenistinen älykkö Jerusalemin toisen temppelin ympäristössä. Kirja on kirjoitettu varmuudella ennen vuotta 180 eaa, sillä Ben Sirach lainaa kirjaa usein enemmän kanonisena kuin oman aikansa tuotteena. Tutkijat ovat yleisesti esittäneet vuosia 300 luvun eaa ja 150 eaa väliltä.
[muokkaa] Kieli
Saarnaajan kirjan heprea ei ole Salomon ajalle tyypillistä hepreaa, ja kirja sisältää sanoja, jotka on lainattu muista kielistä, kuten aramean ja persian kielistä. Näiden kielien vaikutus on tyypillistä myöhemmällä heprean kielelle, ja vaikutuksen oletetaan alkaneen sen jälkeen, kun babylonialaiset valtasivat Jerusalemin vuonna 587 eaa.
Näiden kielien käyttö saattaisi kuitenkin olla myös kirjoittajan tekemä viittaus Salomon laajaan kielitaitoon, jonka hän oli saanut kansainvälisen kaupan ja elinkeinojen kehittäjänä, sekä hänen hoviinsa kaukaa maailman eri puolilta matkustaneilta arvohenkilöiltä ja muilta kaukaisilta kontakteilta (1 Kun. 4:30, 34; 9:26-28; 10:1, 23, 24).
[muokkaa] Sisältö
[muokkaa] "Turhuus"
Saarnaajan päämääränä on selvittää, kuinka voi varmistaa itselle hyödyllisen elämän. Saarnaajan mielestä kaikki saavutukset elämässä tuhoutuvat kuoleman välttämättömyyden edessä. Siksi Saarnaaja päättelee, että elämä (ja kaikki) on mieletöntä. Tämän johtopäätöksen seurauksensa Saarnaaja neuvoo lukijoitaan ottamaan elämästä kaiken irti, tarttumaan hetkeen, sillä ihminen ei voi olla varma huomispäivästä. Johtopäätöstä on usein verrattu epikurolaisuuteen. Saarnaajalle se on vain ilmiselvä lopputulos, koska hän epäonnistuu löytämään mielekkyyttä olemassaololle.
Johtopäätös kiteytyy Saarnaajan kirjan alussa olevassa tunnetussa lauseessa:
- Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta! (Saar. 1:2)
Sana הבל, hebel, joka on käännettu "turhuudeksi" merkitsee kirjaimellisesti "höyryä" tai "henkäystä". Saarnaaja käyttää sitä metaforanomaisesti, ja sen tarkasta merkityksestä on väitelty paljon. Nykykielessä turhuus voi viitata turhamaisuuteen, ja tällöin se menettää alkuperäisen yhteyden tyhjyyteen. Muita käännöksiä voisivat ollaa "mielettömyys", "merkityksettömyys", "absurdius" tai "ohikiitävyys".
[muokkaa] Kaikella on määräaikansa
Saarnaajan kirjan tunnetuimpia osia on sen kolmannen luvun alussa oleva runo (Saar. 3:1-8 [1]), joka alkaa sanoilla:
- 1 Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.
- 2 Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta,
- 3 aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa [..]
[muokkaa] Paikka Raamatun kirjojen kaanonissa
Saarnaajan kirja käyttää ilmaisua haelohim, "Jumala", 32 kertaa. Sekä juutalaiset että kristillinen kirkko ovat aina katsoneet, että kirja on kirjoitettu Kaikkivaltiaan inspiroimana, ja niin se on aina katsottu osaksi pyhää kaanonia.
Saarnaajan kirja on myös harmoniassa muiden Raamatun kirjojen kanssa silloin, kun kirjat käsittelevät samoja aiheita. Kirja on Ensimmäisen Mooseksen kirjan kanssa samaa mieltä siitä, että ihminen on luotu maan tomusta, ja että häneen on puhallettu eläväksitekevä henki (Saar. 3:20, 21; 12:7; 1 Moos. 2:7; 7:22; Jesaja 42:5). Saarnaaja on yhtä mieltä myös siitä, että ihminen luotiin täydelliseksi ja täydelliseen maailmaan, mutta että ihminen valitsi omasta tahdostaan Jumalan tahdon vastustamisen (Saar. 7:29; 1 Moos. 1:31; 3:17; 5 Moos. 32:4, 5). Saarnajaa myös pitää Jumalaa luojana (Saar. 12:1; 1 Moos. 1:1), sekä yhtyy muun Raamatun näkemyksiin ihmisen tilasta kuoleman jälkeen (Saar. 9:5, 10; 1 Moos. 3:19; Ps. 6:5; 115:17).
Uudessa testamentissa on joitakin selviä viittauksia Saarnaajan kirjaan. Roomalaiskirjeen jae 8:20 on tunnetuin lainaus: "Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut", jossa "turhuus" esitetään kreikan kielen sanalla, jota Septuagintassa vastaa Saarnaajan käyttämä hebel.
[muokkaa] Kirjallisuutta / Lähteitä
- Yancey, Philip: Saarnaaja – viisauden loppu, kirjassa Raamattu jota Jeesus luki. Aika Oy, Jyväskylä 2001.
