Jalokaasu
Wikipedia
Jalokaasut ovat alkuaineita, joilla on uloimmalla elektronikuorellaan täysi oktetti. Elektronirakenteensa vuoksi ne eivät osallistu helposti kemiallisiin reaktioihin. Jaksollisessa järjestelmässä jalokaasut muodostavat ryhmän 18 (pääryhmä VIII): helium, neon, krypton, argon, ksenon ja radon.
[muokkaa] Kemialliset ominaisuudet
Yleensä ottaen jalokaasut eivät reagoi mitenkään. Yhtäkään helium- tai neonyhdistettä ei olla kyetty valmistamaan. Muutama reaktio on todettu raskaammilla jalokaasuilla krypton, argon ja ksenon, joilla ylemmät orbitaalit voivat ottaa vastaan elektroneja. Esimerkkinä on valmistettu ksenonin fluorideja XeF2, XeF4 ja XeF6. Näissä fluori luovuttaa elektroneja ksenonille. Ksenonifluoridit ovat äärimmäisen voimakkaita räjähteitä; eräässä kokeessa 50 milligrammaa teki reiän kahden sentin paksuiseen teräsastiaansa.
Ryhmän 18 viimeistä alkuainetta numero 118 (ununoktium) pystyttiin valmistamaan kolmen atomin verran vuonna 2006. Kaikki aineen isotoopit ovat radioaktiivisia muutamien millisekuntien puoliintumisajalla. Ununoktium on todennäköisesti reaktiivisempi kuin muut jalokaasut; sen arvellaan pystyvän muodostamaan esimerkiksi pysyviä oksideja.
Jalokaasuilla on erittäin matalat sulamis- ja kiehumispisteet. Myös ryhmän raskaimmat aineet ovat normaaliolosuhteissa yksiatomisia kaasuja.
[muokkaa] Sovellukset
Jalokaasuja käytetään lähinnä suojakaasuna, kuten hitsauksessa tai suuritehoisten lamppujen sisäosissa. Ennen lamppujen sisäosaan luotiin tyhjiö, jolloin hehkulanka ei palaisi poikki. Nykyään lampuissa käytetään jalokaasua juuri reagoimattomuutensa takia; useimmiten lampuissa oleva kaasu on argonia. Kryptonpolttimot ovat myös yleistyneet taskulampuissakin. Jokainen jalokaasu tuottaa erilaisen värisävyn valaisimeen. Heliumia käytetään reaktiivisen vedyn sijaan usein ilmapalloissa ja kevyissä ilmalaivoissa.
