Vatikaanivaltio

Vatikaanivaltio on sekä asukasluvultaan että pinta-alaltaan maailman pienin itsenäinen valtio. Se sijaitsee Italiassa, Rooman kaupungin keskellä. Sen suvereeni valtionpäämies on paavi ja pinta-alaltaan se on vain 44 hehtaarin kokoinen.

Sisällysluettelo

1 Valtion alue
- 1.1 Pyhän Istuimen eksterritoriaaliset alueet
2 Väestö
3 Historia
4 Politiikka
5 Talous
6 Liikenne
7 Kuvagalleria
8 Katso myös

[muokkaa] Valtion alue

Vatikaanivaltion kartta.

Vatikaanivaltion 44 hehtaarin alueeseen kuuluu suurimmaksi osaksi muurein ympäröity Vatikaanin kukkulan alue Rooman Pietarinkirkon välittömässä läheisyydessä. Alue on kauttaaltaan Rooman kaupungin ympäröimä. Pietarinkirkon ja sen edessä olevan aukion lisäksi Vatikaanivaltion alueella sijaitsevat paavin Apostolinen palatsi, Vatikaanin museot (joiden yhteydessä on Sikstuksen kappeli ja paavillinen pinakoteekki eli maalauskokoelma), Vatikaanivaltion hallintorakennus eli kuvernementti sekä muita hallintorakennuksia, Sveitsiläiskaartin kasarmi, L'Osservatore Romanon toimitus ja painotalo, pieni osa Paavali VI:n audienssihallista sekä laaja Vatikaanin puutarha.

Vuoden 1929 Lateraanisopimusten mukaan sekä Pietarinkirkko että sen edessä oleva Pietarinkirkon aukio ovat avoinna yleisölle. Vaikka aukio kuuluukin Vatikaanivaltioon, turvallisuudesta sen alueella vastaa Italian poliisi eikä sveitsiläiskaarti. Poliisin valtuudet päättyvät kuitenkin Pietarinkirkkoon johtavien portaiden juurelle. Erityisten seremonioiden ajaksi Pietarinkirkon aukio voidaan myös sulkea yleisöltä. Tällöin myös poliisivoimien on vetäydyttävä pois aukiolta Italian valtion alueelle.

Vatikaanivaltion ja Italian välinen raja ei ole selkeä saksalaisen hautausmaan Camposanto Teutonicon kohdalla, ei liioin Paavali VI:n audienssihallissa. Rajanvedossa on virallisissakin kartoissa pieniä eroja. Käytännössä rajan täsmällisellä kululla ei ole käytännön merkitystä, koska Pyhä istuin nauttii näillä alueilla erityisiä, n.k. eksterritoriaalioikeuksia. Niiden perusteella alueet ovat paavin suorassa hallintavallassa, vaikka ne kuuluvatkin Italian valtion alueeseen.

[muokkaa] Pyhän Istuimen eksterritoriaaliset alueet

Edellä mainittujen Camposanto Teutonicon ja Paavali VI:n audienssihallin lisäksi Pyhä istuin nauttii eksterritoriaalioikeuksia useilla alueilla ja useissa rakennuksissa Rooman sisä- ja ulkopuolella. Nämä oikeudet perustuvat vuoden 1929 Lateraanisopimuksiin. Nämä alueet eivät siis kuulu Vatikaanivaltion alueeseen, mutta ne ovat silti paavin hallinnassa ja hänen jurisdiktionsa alaisia. Kansainvälisen oikeuden valossa niiden asemaa voidaan siis verrata vieraiden valtioiden suurlähetystöjen alueisiin. Nämä alueet kuuluvat myös Vatikaanin posti- ja puhelinlaitoksen piiriin ja niillä noudatetaan Vatikaanivaltion oikeusjärjestystä.

Seuraavilla alueilla ja rakennuksilla on eksterritoriaalioikeudet (lista ei ole täydellinen):

Rooman alueella:
- Lateraanibasilika sekä Santa Maria Maggioren ja San Paolo fuori le Muran n.k. patriarkaaliset kirkot
- Uskonopin kongregaation palatsi ja saksalainen kollegium Germanicum Pietarinkirkon lähellä
- Uskon levittämisen kongregaation palatsi Piazza di Spagnalla
- alue Gianicolo-kukkulan luoteispuolella
- Palazzo di San Callisto Trasteveressä
- Palazzo della Cancelleria Corso Vittorio Emanuele II:lla
- muut rakennukset, joissa sijaitsee kuurian toimistoja

Rooman ulkopuolella
- paavin kesäasunto Castel Gandolfossa sekä sen yhteydessä olevat Villa Barberini ja Villa Cybo
- Radio Vatikaanin lähetin Santa Maria di Galerialla

Näiden eksterritoriaalialueiden koko on 0,7 km².

Lateraanisopimusten mukaan on jokainen Italian valtion alueella sijaitseva kirkko, jossa paavi suorittaa ulkopuolisilta suljetun uskonnollisen seremonian, tämän seremonian ajan eksterritoriaalinen.

[muokkaa] Väestö

Niistä noin 900 ihmisestä, jotka asuvat Vatikaanivaltion alueella, on noin 550:llä Vatikaanivaltion kansalaisuus. Heidän joukossaan on tarkalleen 110 sveitsiläiskaartilaista ja noin 50 muuta maallikkoa. Vatikaanin kansalaisoikeudet on aina sidottu johonkin virkaan tai tehtävään, ja se lakkaa, kun virka tai tehtävä lakkaa. Kansalaisuus on siis ajallisesti rajattu, eikä se korvaa toisen maan kansalaisuutta. Koska paavi hallitsee yleensä kuolemaansa asti, on kansalaisuus hänen kohdallaan käytännössä elinikäinen. Mikäli paavi kuitenkin eroaisi, lakkaisi hänenkin kansalaisuutensa. Vatikaanin kansalaisuus kuuluu paavin lisäksi sveitsiläiskaartilaisille, kuurian korkeille virkamiehille ja niille kardinaaleille, jotka asuvat Vatikaanissa tai muualla Roomassa. Kansalaisuuden saavat myös ne papit ja maallikot, jotka asuvat paavin antamalla erikoisluvalla pysyväisluonteisesti Vatikaanin alueella. Tämän lisäksi myös nuntiuksilla ja muilla Pyhän istuimen lähettiläillä on Vatikaanin kansalaisoikeudet, niin kauan kuin heidän lähetyskirjansa on voimassa. Näitä Rooman ulkopuolella asuvia Vatikaanivaltion kansalaisia on noin 40 prosenttia Vatikaanin kansalaisista.

Niistä noin 3000 henkilöstä, jotka ovat työssä Vatikaanissa, tuskin kenelläkään on Vatikaanivaltion kansalaisuutta, eivätkä he yleensä myöskään asu sen alueella. Heidät voidaan jakaa karkeasti viiteen ryhmään:

Henkilökunta: kokit, siivoojat, oppaat, kamaripalvelijat, myyjät, kirjastonhoitajat, entisöijät jne.
Papisto: papit, joista monet tosin työskentelevät myös hallintotehtävissä tai taidehistorijoitsijoina die
Turvallisuushenkilökunta: sveitsiläiskaarti, santarmit sekä museoiden ja kirkkojen vartijat
Radio ja lehdistö: L'Osservatore Romanon toimitus ja Vatikaanin radion henkilökunta
Vatikaanivaltion yhteydessä toimien yliopistojen ja tutkimuslaitosten opettajat ja tutkijat

[muokkaa] Historia

katso myös: Kirkkovaltio

1300-luvulle saakka paavillinen hallinto sijaitsi Lateraanipalatsissa. Vatikaani (mons vaticanus) tarkoitti Tiber-joen oikealla puolella sijaitsevaa kukkulaa, jolla antiikin aikana sijaitsi keisari Neron rakennuttama sirkus. Sirkuksen pohjoispuolella sijaitsi pieni hautausmaa, jonne oletettavasti apostoli Pietari on haudattu. Pian alueelle rakennettiin ensimmäinen kirkko, ja 300-luvulla suurempi Pietarinkirkko. Näin Vatikaanista tuli keskeinen pyhiinvaelluskohde. Seuraavina vuosisatoina alueelle rakennettiin lisää rakennuksia, jotka tarjosivat pyhiinvaeltajille majapaikan. 800-luvulla, paavi Leo IV rakennutti alueen suojaksi linnoituslaitteet (civitas leonina). Paavin katedraalikirkkona pysyi kuitenkin edelleen Lateraanikirkko.

Rooman valtakunnan romahdettua paavit perustivat oman kirkkovaltion ns. Konstantinuksen lahjakirjaan vedoten. 751 tämä oikeus vahvistettiin.

Vuonna 1377 skisman päätyttyä ja paavien palattua Avignonista Roomaan Vatikaanista tuli paavillisen hallinnon, kuurian, kirkkovaltion sekä koko katolisen kirkon keskus. Skisman jälkeen uutta kirkollista yhtenäisyyttä pyrittiin korostamaan suuriluonteisilla, vuosisatoja kestäneillä rakennushankkeilla. Esimerkiksi Pietarinkirkko korvattiin uudella, entistä suuremmalla kirkolla.

Kirkkovaltio laajeni samanaikaisesti. 1800-luvulle saakka se kattoi nykyisen Keski-Italian. 1798 Ranskan vallankumouksen vaikutuksesta se julistettiin kuitenkin tasavallaksi, jonka alueet liitettiin 1808 Italian kuningaskuntaan. Wienin kongressissa kirkkovaltio perustettiin jälleen uudestaan.

Italian yhdistymisvaiheessa kuningas Viktor Emanuel II miehitti kirkkovaltion. Vatikaanin asema jäi aluksi epäselväksi, kuitenkin käytännössä kirkko hallitsi aluetta edelleen. Siten 1870 alkaen loputkin kirkkohallinnolliset elimet keskittyivät Vatikaaniin.

Vasta vuoden 1929 lateraanisopimusten myötä Italia tunnusti Vatikaanivaltion jälleen itsenäiseksi valtioksi. Nykyään se kattaa ainoastaan muurein ympäröidyn alueen Pietarinkirkon ympärillä.

[muokkaa] Politiikka

Vatikaanivaltio on Pyhän istuimen hallintovallan alainen. Kansainvälisoikeudellisesti Pyhä istuin on kansainvälisen oikeuden valtioton subjekti, joka edustaa ulospäin paavinistuinta ja katolista kirkkoa. Vatikaanivaltiolla ei ole omia suurlähettiläitä, vaan sitä edustavat Pyhän istuimen nimittämät lähettiläät ja suurlähettiläät eli nuntiukset. Näillä on kuitenkin Vatikaanivaltion kansalaisuus, niin kauan kuin he ovat Pyhän istuimen diplomaattisessa palveluksessa. Pyhällä istuimella on myös pysyvän tarkkailijan status Yhdistyneissä kansakunnissa ja sen alajärjestöissä.

Sveitsiläiskaartin sotilaita.

Tätä vastoin Vatikaanivaltio ei ole Yhdistyneiden kansakuntien jäsen. Pyhän istuimen alaisuudessa olevat, eksterritoriaalioikeuksien alaiset eksklaavit Roomassa ja sen ympäristössä eivät kuulu Vatikaanivaltion valtioalueeseen.

Sveitsiläiskaarti vastaa yhdessä Vatikaanin santarmien kanssa Vatikaanivaltion sisäisestä järjestyksestä. Vuonna 1929 solmittujen Lateraanisopimusten mukaan Italian valtio vastaa Vatikaanin ulkoisesta turvallisuudesta.

Vatikaanivaltion perustuslain 1 §:n mukaan ylin lainsäädäntö-, toimeenpano- ja oikeusvalta Vatikaanivaltiossa kuuluu paaville. Vatikaanivaltio on siis absoluuttisesti hallittu monarkia. Vuodesta 1984 paavilla on ollut apunaan kardinaalivaltiosihteeri hoitamassa Vatikaanivaltion maallista hallintoa.

Lainsäädäntövaltaa Vatikaanivaltiossa hoitaa, mikäli paavi ei varaa päätösvaltaa itselleen tai delegoi sitä jollekulle kuurian kardinaaleista, seitsemästä kardinaalista koostuva Vatikaanivaltion paavillinen komissio. Paavi nimittää sen jäsenet viideksi vuodeksi kerrallaan. Komissio työstää lakiehdotukset, jotka valtiosihteeristö tarkastaa ja lähettää edelleen paaville hyväksyttäväksi. Komissio on pääasiassa vastuussa Vatikaanin talous- ja finanssipolitiikasta.

Käytännön toimeenpanovallasta vastaa Vatikaanivaltion hallintovirasto. Sen nykyinen johtaja Giovanni Lajolo on samalla myös Vatikaanivaltion asioista vastaavan paavillisen komission johtaja. Hänen apunaan on hallintoviraston johtajana toimiva yleissihteeri, joka johtaa keskushallintoa. Tärkeät hallinnolliset kysymykset alistetaan paavilliselle komissiolle tai valtiosihteeristölle ja sitä kautta viime kädessä paaville.

Oikeusjärjestelmä koostuu alioikeudesta, vetoomustuomioistuimesta ja viraltapano-oikeudesta. Oikeusistuimet käyttävät paavin niille delegoimaa valtaa ja ne antavat tuomionsa paavin nimissä. Perustuslain mukaan hänellä on oikeus ottaa mikä tahansa riita- tai rikosasia käsiteltäväkseen missä tahansa oikeusprosessin vaiheessa ja siirtää sen käsittely toiseen instanssiin tai ratkaista asia itse. Tällaisessa tilanteessa kaikki muut oikeudelliset keinot menettävät merkityksensä. Myös mistä tahansa oikeusistuimen päätöksestä voi vedota paaviin.

[muokkaa] Talous

Itsenäisenä valtiona Vatikaanilla on myös oma valtiontalous. Vaikka valtio ei kuulukaan Euroopan unioniin, sillä on EU:n kanssa kahdenvälinen sopimus siitä, että maan virallinen valuutta on euro. Kuten muillakin euromailla, Vatikaanilla on oikeus lyödä omia kolikoitaan. Koska Vatikaanin eurokolikkojen lukumäärä on hyvin rajattu, on niistä muodostunut suosittu keräilykohde.

Vatikaanivaltion pääasialliset tulonlähteet ovat kiinteistöjen tuotot (Vatikaani omistaa noin 2400 vuokrataloa valtioalueensa ulkopuolella) sekä Vatikaanin alueella sijaitsevien liikkeiden tuottama liikevoitto. Vatikaanin supermarketin, huoltoaseman, apteekin ja vaatetusliikkeen tulot menevät suoraan valtion kassaan. Lisätuloja valtio saa matkamuistomyymälöistä, museoiden pääsylipputuloista sekä lahjoituksista. Vuosittain Vatikaani saa noin 85 miljoonaa euroa lahjoituksina. Tärkeä tulonlähde ovat myös Vatikaanin omien eurokolikoiden ja muistomitalien sekä postimerkkien myynti keräilijöille.

Vatikaani omistaa myös kultaa, joka on varastoituna pankkiholveihin New Yorkissa, noin 850 kiinteistöä, joiden yhteenlaskettu arvo on noin 1,5 miljardia euroa sekä lukemattoman määrän sanoin kuvaamattoman arvokkaita taideaarteita.

Vatikaanivaltion laissa on nimenomainen määräys siitä, että kirkollisveroja ei saa käyttää valtion kulujen peittämiseksi. Eri puolilla maailmaa koottavat kirkollisverot käytetään paikallisten seurakuntien ja hiippakuntien menojen peittämiseksi. Keskiaikaisen perinteen mukaan katolisissa kirkoissa kerätään kerran vuodessa erityinen kolehti, n.k. pietarinpenninki, Pyhälle istuimelle. Tätäkään ei kuitenkaan saa käyttää Vatikaanivaltion menojen kattamiseen, vaan sillä rahoitetaan maailmanlaajuisen katolisen kirkon toimintaa.

Vaikka Vatikaani kuuluu Euroalueeseen, koskevat siellä käytyä kauppaa samanlaiset tullimääräykset kuin Euroopan sisämarkkinoiden ulkopuolella käytävää kauppaa yleensäkin. Vatikaanilla on siis Ahvenanmaan tapainen erikoiskohtelu.

Vatikaanissa ei ole arvonlisäveroa.

1990-luvun alkupuolella Vatikaanivaltio alkoi yksinkertaistaa monimutkaista taloushallintoaan. Tehokkuuden lisäksi tarkoituksena oli tehdä järjestelmästä läpinäkyvämpi, koska Vatikaania oli arvosteltu korruptiosta ja rahanpesusta. Vatikaanin taloushallinto jakaantuu nykyään neljään osaan:

Talousasioiden prefektuuria johtaa kirkon "valtionvarainministeri" (kardinaali Sergio Sebastiani)
Kuvernööri kardinaali Edmund Szoka vastaa Vatikaanivaltion tuloista ja menoista
Kardinaali Attilio Nicora johtaa Pyhän istuimen omaisuudenhallintoa (Apsaa). Apsa maksaa Vatikaanin työntekijöiden palkat ja vastaa investoinneista.
Uskonnollisten laitosten instituutin (IOR), joka tunnetaan paremmin Vatikaanin pankkina, perusti paavi Pius XII vuonna 1942. Pankkia johtaa maallikko, pankinjohtaja Angelo Caloia, ja sitä hallinnoi kardinaalikomissio. Vatikaanin pankin omistaa Pyhä istuin, joka myös saa laitoksen voitot.

[muokkaa] Liikenne

Vatikaanivaltiolla on vuodesta 1933 oma rautatieasema ja 852 m rautatietä. Paavi Johannes Paavali II käytti asemaa vain kahdesti, vuonna 1979 matkustaakseen seuraavalle rautatieasemalle Roomaan ja 2002 matkustaakseen Assisiin. Nykyään rautatieverkkoa käytetään vain tavarakuljetuksiin. Asemarakennuksessa on vuodesta 2003 tavaratalo.

Vatikaanissa on helikopterien laskeutumispaikka.