Maantiede

Wikipedia

Maantieteen teemasivu

Maailmankartta 2004 pinnanmuodot, rajat, pääkaupungit

Maantiede (kreik. geografia, "maan piirtäminen") tutkii Maan pintaa ja maan pinnalla esiintyviä sekä ihmisen että luonnon aikaansaamia ilmiöitä. Maantiede etsii näistä ilmiöistä säännönmukaisuuksia, sekä näiden ilmiöiden syitä ja vuorovaikutussuhteita. Maan pinnan lisäksi maantieteessä käsitellään myös maan rakennetta ja maapalloa ympäröivää avaruutta, mutta näiden tarkempi tutkiminen kuuluu tähtitieteen ja geologian piiriin. Yhteistä näille moninaisille tutkimusnäkökulmille on alueellinen tarkastelutapa.

Maantieteeseen kuuluviin ilmiöihin aletaan Suomessa tutustua ala-asteella. Peruskoulussa oppiaineesta käytetään yleisemmin nimitystä maantieto ja Ala-asteen ensimmäisillä luokilla se on osa ympäristöoppia. Yleisemmin maantieteestä aletaan puhua lukiossa, jossa maantiede kuuluu ympäristö- ja luonnontieteellisten aineiden joukkoon.

Yliopistotasoista opetusta maantieteessä annetaan Suomessa Helsingin, Turun, Oulun ja Joensuun yliopistoissa. Maantieteen kanssa läheisessä yhteydessä on aluetiede, jota voi opiskella edellisten yliopistojen lisäksi myös Tampereen ja Vaasan yliopistoissa. Yliopistossa maantiede kuuluu matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan.

[muokkaa] Osa-alueet

Pääartikkeli: Maantieteen osa-alueet

Maantiede jaetaan yleismaantieteeseen ja aluemaantieteeseen. Yleismaantiede jakautuu edelleen luonnonympäristöä ja myös avaruutta tutkivaksi luonnonmaantieteeksi ja maapalloa ihmisen toiminnan kenttänä tutkivaksi kulttuurimaantieteeksi. Yleismaantieteessä keskitytään etsimään syy- ja riippuvuussuhteita eri ilmiöiden välille. Aluemaantiede taas tutkii tietyin perustein hahmottunutta rajattua aluetta, kuten valtiota, kuntaa, tiettyä kulttuuripiiriä tai kehitysmaata. Nämä tutkimusalueet haarautuvat edelleen tarkemmiksi kokonaisuuksiksi.

Yleisesti ottaen maantieteen kenttä on laaja ja sillä on yhteisiä tutkimuskohteita mm. biologian, sosiologian, yhteiskuntatieteiden ja fysiikan kanssa

[muokkaa] Maantieteen historiaa

Pääartikkeli: Maantieteen historia

Maantieteellä on pitkät perinteet, joskin sen sisältö on aikojen saatossa kehittynyt ja muuttunut huimasti. Maantieteen isäksi on nimetään usein Aleksandrian kirjaston ylikirjastonhoitaja, Eratosthenes (n. 275–194 eaa.), joka laski maapallon koon melko tarkasti ja käytti ensimmäisenä nimeä geografia. Hän myös piirsi kartan silloin tunnetusta maailmasta. Eratosheneen nimeäminen maantieteen isäksi on kuitenkin osin yliammuttua, sillä mm. inuiitit, intiaanit ja useat Tyynenmeren saarilla asuvat kansat olivat jo paljon aiemmin piirtäneet karttoja, eivätkä kreikkalaiset edes keksineet kartan piirtoa itse, vaan omaksuivat sen perusteet Lähi-Idästä.

Toisella vuosisadalla jälkeen ajan laskun alun Claudio Ptolemaios, joka otti käyttöön pituus- ja leveyspiirit ja piirsi kuuluisan "maailman"karttansa, joka tosin oli sisällöltään melko niukka; mm. asutusta ei ollut merkitty. Keskiajalla maantiede monien muiden tieteiden ohella taantui Euroopassa.

On tärkeää huomata, että maantiede oli pitkään lähes yksinomaan kartan piirtämistä. Lisäksi kartat olivat tietosisällönsä ohella taiteellisia tuotoksia, eikä niitä yleisesti edes pyritty piirtämään mittakaavaan.

Muiden tieteiden mukana maantieteen asema koheni valistuksen aikana 1700-luvulla, jolloin se alkoi hiljalleen myös muistuttaa sisällöltään nykyistä maantiedettä. Nykyaikaisen maantieteen perustajiksi katsotaan usein preussilainen Alexander von Humboldt (1769–1859) ja saksalainen Carl Ritter (1779–1859).