Suomen kuningaskunta vuonna 1918
Wikipedia
Suomen kuningaskunta ehti olla käytännössä olemassa parin kuukauden ajan vuonna 1918, mutta ei koskaan virallisesti. Suomen itsenäistyessä 6. joulukuuta 1917 maa julistettiin tasavallaksi, mutta eduskunta ei ehtinyt käsitellä sille jätettyä tasavaltaista hallitusmuotoa ennen sisällissodan puhkeamista. Jo marraskuussa 1917 jotkut porvarilliset poliitikot epäilivät eduskunnan kykyä käyttää korkeinta valtaa ja sodan jälkeen kokoontuneessa, Matti Paasivuorta lukuun ottamatta sosiaalidemokraateista tyhjentyneessä ns. tynkäeduskunnassa käytiin seuraavana vuonna kova poliittinen kamppailu Suomen valtiomuodosta.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Monarkistien perustelut
Koska Suomella ei ollut uutta hallitusmuotoa, monarkistit vetosivat Ruotsin vuoden 1772 hallitusmuotoon ja vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirjaan ryhtyessään valmistelemaan kuninkaanvaalia. Elokuun alussa eduskunta päätti äänin 58-44 pyytää senaattia ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin kuninkaanvaalin toimeenpanemiseksi.
Suomen senaatti oli kuitenkin ehtinyt jo ennen kesän 1917 kiistaa valtalaista, Lex Tulenheimosta, tunnustaa keväällä 1917 Venäjän väliaikaisen hallituksen Suomen suuriruhtinaan seuraajaksi. Venäjän väliaikaisen hallituksen laillisuus Suomen suuriruhtinaan vallan käyttäjänä päättyi sen ministereiden eroon ja Aleksandr Kerenskin vallankeskitykseen ja lopulta bolševikkien lokakuun vallankaappaukseen.
Reaalipoliittinen syy siihen, että Suomeen haluttiin saksalainen kuningas oli tarve luoda monarkkinen side Saksaan ja tällä tavalla suojautua niin Venäjän valkoisia, jotka eivät Venäjän yhtenäisyyden periaatteesta kiinni pitävinä olleet tunnustaneet Suomen itsenäisyyttä eivätkä olleet valmiit tunnustamaankaan sitä, kuin myös bolševikkeja vastaan, jotka olivat tukeneet jossain määrin kansanvaltuuskuntaa Suomen sisällissodassa, minkä Suomen senaatti oli juuri voittanut omien suojeluskuntiensa, Saksasta tulleiden jääkäreiden sekä Hangossa huhtikuussa 1918 maihinnousseen Saksan Itämeren divisioonan avulla. Suomen talous oli jo sidottu kevään 1918 kauppasopimuksella Saksan sotatalouteen ja saksalaissuuntaus oli hyväksytty jo aikaisemmin niin kauppa- kuin puolustuspoliittisesti.
Saksalaissuuntautuneiden porvarispiirien spekulaatioissa kuninkaaksi ehdotettiin muun muassa Saksan keisari Vilhelm II:n poikaa Oskaria. Vilhelm ei kuitenkaan suostunut antamaan poikaansa edelleen epävakaaseen valtioon.
[muokkaa] Kuninkaan valinta
Syksyn ylimääräisillä valtiopäivillä 9. lokakuuta 1918 Suomen kaavailluksi kuninkaaksi valittiin Saksan keisarin lanko, Hessenin prinssi Friedrich Karl Ludwig Konstantin von Hessen-Kassel. Kuninkaan valinta oli yksimielinen tasavaltalaisten boikotoidessa äänestystä. Toisinaan on väitetty, että kuninkaaksi aiottu olisi ottanut nimekseen Väinö (I), vaikka virallisessa vaaliasiakirjassa hallitsijanimenä onkin Fredrik Kaarle. Väinö on todellisuudessa pakinoitsija Ollin eli Väinö Nuortevan esittämä humoristinen käsitys tulevan hallitsijan nimestä.
[muokkaa] Tuuli kääntyy
Saksan tappio ensimmäisessä maailmansodassa sai keisarin luopumaan vallasta Saksassa. Alkoi myös näyttää varmalta, etteivät länsivallat tunnustaisi saksalaisen prinssin hallitsemaa Suomea. Friedrich Karl luopui hänelle suunnitellusta kuninkuudesta joulukuussa 1918 näkemättä koskaan "valtakuntaansa".
Kuningashankkeen kaatumisen jälkeen Suomeen vahvistettiin lopullisesti tasavaltainen valtiomuoto, missä tasavallan presidentille säädettiin verrattain vahva virkanimitys- ja toimeenpanovalta. Tässä mielessä Ståhlbergin hallitusmuodossa oli piirteitä Ranskan kolmannen tasavallan valtiosäännöstä, mikä olisi tarjonnut mahdollisuuden melko pääministerijohtoiseen parlamentarismiin, mikäli maan olot ja puoluelaitos olisivat olleet vakaammat 1920-luvulla. Valtiosääntö mahdollisti myös erittäin presidenttijohtoisen parlamentarismin, mikä näkyi niin J. K. Paasikiven kuin Urho Kekkosenkin presidenttikausilla, missä presidentti toimi ulkopolitiikan takaajana parlamentarismissa vaikuttaen vahvasti myös valtioneuvoston ministerinimityksiin itse asiassa useissa tapauksissa myös tosiasiallisesti päättäen siitä puolueiden toivomusten sijasta. Suomen valtiosääntöön ei säädetty perustuslakituomioistuinta, mikä tarkoitti sitä, että lakien perustuslaillisuuden määrittelee parlamentaarinen perustuslakivaliokunta, ei riippumatonta tuomiovaltaa edustava perustuslakituomioistuin.
[muokkaa] Monarkismin jälkiä
Monarkistisia vaikutteita voidaan nähdä myös tuolloin perustetussa korkeiden kunniamerkkien ritarikuntalaitoksessa, missä tasavallan presidentistä tuli 4. maaliskuuta 1918 perustetun Vapaudenristin ritarikunnan sekä valtionhoitaja Mannerheimin päätöksellään 28. tammikuuta 1919 perustaman Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurmestari. Suomen presidentti on myös 11. syyskuuta 1942 perustetun Suomen Leijonan ritarikunnan suurmestari.
Aikaisemmin jotkut tasavaltalaiset kieltäytyvät vastaanottamasta ritariksi lyömistä merkitsevää kunniamerkkiä, koska se merkitsisi ajatuksellisesti aateloiduksi tulemista ja säätyjärjestelmän tunnustamista. Muuta monarkistista symboliikkaa suomalaisessa valtioelämässä voidaan tulkita löytyvän presidentti K. J. Ståhlbergin aloittamista tanssiaisista – joista on kehittynyt itsenäisyyspäivän presidentinlinnan vastaanotto –, tasavallan presidentille säädetystä oikeudesta nimittää ylipäällikkönä upseerit sekä oikeus armahtaa vankeja.
