Pahan ongelma
Wikipedia
Pahan ongelma tai teodikean ongelma (kreikan sanoista theos jumala, dike oikeudenmukaisuus) on kristinuskon oppeihin liittyvä teologinen ja uskonnonfilosofinen ongelma, paradoksi, joka määritellään yleensä seuraavasti:
- "Miten kaikkivaltiaan, oikeudenmukaisen ja kaikkihyvän Jumalan luomassa maailmassa on pahuutta?" tai
- "Jos Jumalan ominaisuuksiin kuuluu sekä rakkaus että kaikkivaltius, niin miksi hän sallii pahan maailmassa?"
Kristinuskon ohella pahan ongelmaa on pohdittu myös monissa muissakin uskonnoissa. Ongelma tunnetaan buddhalaisuudessa kärsimyksen ongelman nimellä. Ateistien ja yleensä niiden, jotka eivät tunnusta kristinuskon jumalaa, käsitys on, että teodikean ongelma on todiste kaikkivaltiaan ja kaikkihyvän jumalan olemassaoloa vastaan: tällaista jumalaa ei voi olla. Varsinaiseen kysymykseen "miksi pahuutta on olemassa" ateismi ei joko ota kantaa, tai vastaa pahuuden olevan pelkkä mielipidekysymys, ja biologian valossa myös mieltä vailla. Ateismin mukaan olemme pelkästään biologisia olentoja, elämän tarkoitus on välittää geneettinen informaatio tuleville sukupolville, elämän itsessään ollessa vain sarja sokeita biologisia, fysikaalisia ja kemikaalisia ilmiöitä ilman suurempaa sisältöä ja pahuuden olevan lähinnä sateeseen tai rajumyrskyyn rinnastettava ihmisen psykobiologiaan liittyvä, egoismistä ja itsesäilytysvaistosta johtuva luonnonilmiö, jolle ei voi mitään ja jonka kanssa on vain tultava toimeen. Samoin pahuus on usein vain pelkkä mielipidekysymys: mikä on yhdelle ihmiselle pahaa, voi olla toiselle hyvää. Myös jotkut kristilliset teologit ovat esittäneet, että Jumalan kolmesta väitetystä ominaisuudesta, (rakkaus, oikeudenmukaisuus ja kaikkivoipuus) tulee pahan ongelman vuoksi poistaa muut paitsi kaikkivoipuus.
Nimitys 'teodikea' on peräisin Gottfried Leibnizin teoksesta Théodicée vuodelta 1710.
[muokkaa] Kristinusko ja pahan ongelma
Ongelmaan on esitetty monenlaisia ratkaisuja. Jotkut kristinuskon teologit ovat esimerkiksi esittäneet, että hyvyys ei voisi erottua ilman pahuutta.
Monet kristilliset kirkot usein vastaavat kysymykseen sillä, että maailma on tällä hetkellä Saatanan vallan alla. Vasta Tuomiopäivänä paha saa palkkansa. Jumala siis kyllä tulee hävittämään pahuuden, sillä hän on rakkaus, mutta ei tee sitä vielä, koska haluaa antaa mahdollisimman monille mahdollisuuden kääntyä ja pelastua. Näin siis sekä rakkaus että kaikkivaltius toteutuvat molemmat Jumalan tarkoitusperissä. Hän sekä kykenee että haluaa lopettaa pahuuden, mutta rakkauden tähden ei tee sitä vielä ihmisten pelastumiseksi, joka kuitenkin on arvokkaampaa kuin ajallinen ahdistus. Vapaa tahto on myös olennainen näkökanta ongelmaan. Jumala tiesi alkuihmisiä luodessaan, että he lankeavat, koska muuten hän olisi luonut heistä epäinhimillisiä koneita.
[muokkaa] Vapaa tahto pahan ongelman ratkaisuna ja sen arvostelua
On väitetty, että jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon, kyvyn valita itse, mitä tehdä. On myös sanottu, että jos meillä ei olisi vapaata tahtoa, olisimme kuin robotteja tai automaatteja ilman omaa päätäntävaltaa. Ne, jotka hyväksyvät vapaan tahdon jumalatodistuksen, väittävät, että vapaan tahdon olemassaolon edellytys on mahdollisuus tehdä pahaa, muutoin meillä ei olisi vapaata tahtoa. Heidän mielestään on hyvä, että meillä on vapaa tahto, vaikka se johtaa joskus pahoihin tekoihin. Lisäksi he väittävät, että teko ei ole ollenkaan moraalisesti arvioitavissa, jos se ei ole vapaan tahdon aikaansaama.
[muokkaa] Paha suuremman hyvän saavuttamiseksi
Väitetään, että vaikka maailmassa esiintyvä paha ei ole hyvä asia, paha on tarpeen, koska se johtaa suurempaan moraaliseen hyvyyteen. Ilman sairauksia, sotia ja julmuuksia ei olisi sankareita.
Ensiksi voidaan väittää, että pahan määrä ylittää sen, mitä tarvittaisiin sankareiden olemassaololle. Miljoonien ihmisten massamurhat ovat tästä näkökulmasta tarpeettomia. Suurin osa tällaisesta pahasta ei vaikuta mihinkään muuhun asiaan. Paha ei välttämättä edes tule muiden ihmisten tietoon.
Toiseksi, maailma, jossa olisi vähemmän sankareita ja vähemmän pahaa, ei olisi välttämättä mitenkään huonompi kuin nykyinen. Kun pieni lapsi kuolee parantumattomaan sairauteen, on vaikea nähdä, millä tavalla tämä tekisi joistakin muista ihmisistä parempia. Käyttäisikö täydellisen hyvä (kaikkihyvä) jumala tällaisia menetelmiä ihmisten moraaliseen kasvattamiseen?
Tulisiko perheenisän sahata nuorimmalta käden poikki, jotta vanhemmat sisarukset voitaisiin kasvattaa sankarillisesti kutsumaan ambulanssi niin että kirurgi voisi sitten sankarillisesti pelastaa tilanteen liittämällä käden takaisin?
[muokkaa] Samankaltaisuus taiteen kanssa
On väitetty, että todellisuuden ja taideteosten välillä vallitsee samankaltaisuutta. Sävellyksissä tarvitaan myös riitasointuja, ja maalauksissa on tummia ja vaaleita alueita. Samalla tavalla paha edistää kaikkeuden kokonaisuuden kauneutta ja sopusointuisuutta. Tätä käsitystä vastaan voidaan esittää mm. seuraavia vastaväitteitä.
Ensiksi tämä käsitys ei ole uskottava. On vaikea käsittää, kuinka haavoittunut ihminen, joka on jäänyt rintamalinjojen väliin sodassa, voisi edistää kaikkeuden sopusointuisuutta. Jos tällainen on sopusointuisuutta jumalan näkökulmasta, ei voida väittää, että kyseessä olisi täydellisen hyvä (kaikkihyvä) jumala.
Toiseksi jumala, joka sallii esteettisistä syistä sellaisia kärsimyksiä, on pikemminkin sadisti (henkilö, joka nauttii toisten kidutuksesta). Tämä jumalatodistus on pikemminkin todistus jumalan olemassaoloa vastaan tai se todistaa että jumala onkin paholainen.
[muokkaa] Kaksi oletusta
Vapaan tahdon jumalatodistuksen kannattajat katsovat ensiksikin, että maailma, jossa sekä vapaa tahto ja paha ovat olemassa, on parempi kuin maailma, jossa ihmiset ovat automaatteja mutta eivät tee koskaan pahaa. Kärsimykset voivat olla niin valtavia, että monet toivoisivat olevansa automaatteja ja ilman kärsimystä. Automaatit voisivat olla jopa niin ohjelmoituja, että he itse uskoisivat olevansa vapaita. Tällöin ihmiset uskoisivat olevansa vapaita mutta eivät tekisi pahaa. Toiseksi voidaan kysyä, onko meillä vapaa tahto vai vain harhakuva siitä. Esimerkiksi psykologit selittävät valintojamme niitä edeltävillä elämäntapahtumilla. Emme siis voi olla varmoja, että meillä on vapaa tahto. Kuitenkin useimmat meistä ajattelevat, että meillä on vapaa tahto.
Kokemus vapaasta tahdosta perustuu siihen, että ihminen kokee voivansa tehdä päätöksiä, jotka tekevät hänen elämästään ennustettavaa. Silloin, kun ihminen ei kykene tekemään ennustettavia valintoja, hän ei yleensä kykene tekemään valintoja lainkaan. Ajatus, että tahto olisi ennustamaton, ei siis vastaa edes sitä, mitä me yleensä ymmärrämme vapaalla tahdolla eli kyvyllä tehdä merkityksellisiä päätöksiä.
[muokkaa] Vapaa tahto ja ei pahaa
Jos olisi olemassa kaikkivaltias jumala, hän kaiketi pystyisi luomaan todellisuuden, jossa olisi vapaa tahto mutta ei pahaa. Sellaista todellisuutta ei ole edes vaikea kuvitella. Vaikka ihmisillä olisi mahdollisuus tehdä pahaa, tämän ei tarvitsisi koskaan käytännössä toteutua. On loogisesti mahdollista, että kaikilla on vapaa tahto mutta siitä huolimatta kaikki valitsevat hyvän.
Erityisesti kristityt ajattelevat, että kristinuskon jumalaan uskovat ihmiset pääsevät kuoleman jälkeen taivaaseen, jossa ei ole pahaa. Jos Taivaassa olevat ihmiset eivät tee pahaa, onko heillä vapaa tahto?
[muokkaa] Jumalan väliintulo
Monet uskontojen kannattajat uskovat, että jumalat voivat puuttua ja tosiasiallisesti puuttuvatkin maailman menoon esimerkiksi suorittamalla ihmeitä. Itse asiassa taikuritaide on ollut alun perin ja on vieläkin intialaisten pappien keino todistaa kannattajilleen, että ihmeitä tapahtuu.
Jos jumala puuttuu maailmanmenoon vähäisissä asioissa, miksi hän ei puutu massamurhiin tai Aids-epidemiaan?
Monet kristityt vastaavat, että jos jumala puuttuisi todellisuuden kulkuun, silloin meillä ei olisi vapaata tahtoa. Tällöin heidän olisi myönnettävä, että puheet jumalan puuttumisesta asioihin joskus eivät pidä paikkaansa.
Joidenkin uskontojen (esim. eräät intialaiset uskonnot) jumalat eivät mitenkään jatkuvasti puutu maailmanmenoon.
[muokkaa] Luonnollinen paha
Vaikka vapaan tahdon todistus selittäisi ihmisten aiheuttaman pahan, se ei selitä ihmisistä riippumatonta, luonnossa esiintyvää pahaa. Vapaan tahdon ja maanjäristysten, tulivuorenpurkausten sekä sairauksien välillä ei ole mitään yhteyttä. Muinaiset ihmiset pitivät joskus luonnonmullistuksia jumalien tapana rankaista ihmisiä, mutta nykyään vain harva suomalainen ajattelee enää niin. Luonnollisen pahan olemassaolo selittyy nykyisen luonnontieteen avulla. Luonnollinen paha aiheuttaa kärsimyksiä myös eläimille, ja se on aiheuttanut niitä jo paljon ennen ihmisen kehitystä maapallolle.
[muokkaa] Luonnonlakien hyväntahtoisuus
Jos luonnossa ei esiintyisi riittävästi säännönmukaisuutta, elämä olisi mahdotonta. Sekä jokapäiväinen elämä että tiede edellyttävät, että samoilla syillä on samoja seurauksia (kyseessä on usein tilastollinen säännönmukaisuus, samoilla syillä on melkein aina melkein samoja seurauksia).
Joskus väitetään, että koska tämä säännönmukaisuus on useimmiten meille suotuisaa, luonnollinen paha on vain luonnonlakien onneton sivuvaikutus.
Jos on olemassa kaikkivaltias jumala, hän olisi voinut tehdä luonnonlait sellaisiksi, että luonnolliselta pahalta säästyttäisiin. Jos väitetään, että jumala on sidottu luonnonlakeihin, hän ei ole oikeasti kaikkivaltias (tämä ei sido niitä, jotka katsovat, että jumala on sama asia kuin luonnonlait, tällöin jumala ei ole kaikkivaltias).
Jos luonnonlakien katsotaan olevan aivan hyviä, ihminen voi syyttää omaa itseään siitä, että asiat menevät huonosti.
Toiseksi voidaan kysyä, miksi jumala ei puutu luonnollisen pahaan tekemällä riittävästi ihmeitä.
[muokkaa] Ihmisen rajallinen ymmärryskyky
Ihminen ei tämän argumentin mukaan kykene rajallisella käsityskyvyllään ymmärtämään hyvyyttä eikä pahuutta. Tämä on esimerkiksi joidenkin kristittyjen selitys pahan ongelmalle. Voidaan vedota esimerkiksi Raamatun kohtaan, jossa kerrotaan, miten tyhmiä kuollutta omaistaan surevat ihmiset ovat, ja että maailma rakentuu Jumalan hyvyydelle.
[muokkaa] Kalvinistinen selitys
Kalvinismi kiistää vapaan tahdon, ja painottaa Jumalan yksinvaltaisuutta. Jumala olisi voinut halutessaan tehdä maailman, jossa ei olisi ollut kärsimystä, mutta hän ei tehnyt sitä. Kalvinismi selittää kärsimyksen perisynnillä: se, että maailmassa on kärsimystä, on seurausta ihmisen kapinasta Jumalaa vastaan. Jumala siis rankaisee ihmistä tämän kapinasta itseään vastaan ensin tässä maailmassa kärsimyksellä. Perisynnin ansiosta jokainen ihminen on myös oletusarvoisesti tuomittu Kadotukseen, joten ihmistä kohtaava rangaistus perisynnistä on siis kaksinkertainen (ensin ennen kuolemaa ja sen jälkeen kuoleman jälkeen). Kuitenkin jotkut ihmiset pelastuvat (predestinaatio-oppi).
Kalvinistinen Jumala ei siis ole täydellisen hyvä, koska hän selkeästi tahtoo pahaa niille ihmisille, joita predestinaatio pelastukseen ei koske, ja Jumalan yksinvaltius menee rakkauden ja hyvyyden edelle. Maailmassa siis on pahuutta, koska Jumala tahtoo niin, ja tämä pahuus on rangaistus ihmisen kapinasta ja tottelemattomuudesta Jumalaa ja hänen mahtiaan vastaan. Kalvinistinen käsitys tekee siis Jumalasta eräänlaisen mielivaltaisen kosmisen diktaattorin, joka on kaiken synnin ja pahuuden lähde. Samalla kalvinismi sivuuttaa Jumalan rakkauden dogmin.
[muokkaa] Pahuuden olemus
Pahuutena on pidetty tietentahtoista ja tuottamuksellista kärsimyksen aiheuttamista toisille eläville olennoille. Toiset ovat sitä mieltä, että pahuus vaatii vapaata tahtoa ja tietoa teon pahasta seurauksesta. Toiset taas ovat sitä mieltä, että ihminen, joka on paha, joko ei tiedä, mitä hyvyys on, tai ei piittaa siitä. Tällöin pahuus redusoituu joko äärimmäiseksi itsekkyydeksi tai mielisairaudeksi. Pahuus siis on rakkauden puutetta, ei antirakkautta. Jos rakkautta merkitään kirjaimella R (0 < R < 1) jossa 0 on täydellinen rakkauden puute ja 1 täydellinen rakkaus (Jumala), tällöin pahuus on 1-R, ei suinkaan -R.
Teodikean ongelma redusoituu näin kysymykseen itse maailman olemuksesta. Materiaalinen maailma on paikka, jossa elämme erossa Jumalasta. Tällöin R on aina pienempi kuin 1, josta seuraa se, että maailmassa on aina väistämättä tietty määrä itsekkyyttä ja rakkauden puutetta. Mitä lähemmäksi pääsemme arvoa 1 (mitä enemmän kykenemme emuloimaan Jumalaa), tätä vähemmäksi jää rakkauden puutteen määrä.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Babcock, M. (1963): Miksi Jumala ei tapa Perkelettä?. Tampere: Vapaa-ajattelijain liitto ry.
