Predestinaatio

Wikipedia

Predestinaatio (ennaltamäärääminen) eli kristinuskossa myös armonvalintaoppi on monissa uskonnoissa, kuten islamissa, kalvinismissa, luterilaisuudessa, hindulaisuudessa ja jainalaisuudessa tärkeä oppi. Se merkitsee, että ihmisen kohtalo on ennalta määrätty, joko kerätyn karman tai Jumalan salatun tahdon mukaisesti, eikä ihminen voi omilla teoillaan vaikuttaa kohtaloonsa. Islamissa predestinaatio-oppi kytkeytyy fatalismiin.

Sisällysluettelo 1 Predestinaatio islamissa 2 Predestinaatio kristinuskossa 2.1 Predestinaatio luterilaisuudessa 2.2 Katolinen kritiikki 2.3 Universalistinen kritiikki 3 Predestinaatio hindulaisuudessa 4 Muita näkökantoja 5 Lähteet 6 Viitteet

[muokkaa] Predestinaatio islamissa

Islamin yksi peruspilari on kismet, kohtalo. Tällä tarkoitetaan koko maailman kohtalon olevan Jumalan käsissä ja kaiken olevan ennaltamäärättyä. Kun muslimi sanoo ins'allah, hän tarkoittaa asian olevan yksin Jumalan kädessä ja alistuvansa Jumalan tahtoon, kävi miten kävi. Tätä kutsutaan predestinaatioksi (jabr). Predestinaatio-oppi pohjaa Koraaniin, ja sen pääkohdat ovat seuraavat^[1]:

• Kaikki tapahtuu Jumalan aktiivisesta tahdosta ^[1][2][3]
• Jumala ennaltamäärää jokaisen ihmissielun kohtalon.^{[4][5][6][7][8][9][10][11]}
• Jumala ennaltamäärää sen, tuleeko ihminen elämänsä aikana uskomaan vaiko ei.^[12]
• Jumala ennaltamäärää ihmisen tahdon.^{[13][14][15][16][17][18]}

[muokkaa] Predestinaatio kristinuskossa

Predestinaatio-oppi on kristinuskossa erityisesti protestanttisuuteen (kalvinismiin ja luterilaisuuteen) kuuluva oppi. Yleiskielessä predestinaatiolla tarkoitetaan kalvinismille ominaista kaksinkertaista predestinaatiota. Termi "kaksinkertainen predestinaatio" tarkoittaa kalvinismissa käsitystä, että Jumala valitsee ennakolta, ennen ihmisen itsensä syntymää, sekä pelastukseen valitut että myös kadotukseen predestinoidut. Kalvinismissa erotetaan myös kaksi käsitystä, eli supralapsiarismi, jonka mukaan Jumala teki valinnan pelastukseen predestinoitujen ja kadotukseen predestinoitujen välillä ennen maailman luomista ja syntiinlankeemusta, ja infralapsarianismi, jonka mukaan Jumala tekee valinnan syntyvän lapsen kadottamisen ja pelastamisen välillä maailman luomisen jälkeen, yleisen käsityksen mukaan munasolun hedelmöittymisen hetkellä.

Predestinaatio-opin pohja löytyy Roomalaiskirjeestä ^[19]. Sen ydin on, että

• ihmiset ovat perisynnin saastuttamia ja jokainen ihminen on oletusarvoisesti tuomittu kadotukseen ^[20]
• ihminen itse ei kykene mitenkään teoillaan, ajatuksillaan tai toimillaan vaikuttamaan pelastukseensa ^[21]
• vain Kristuksen sovitustyö voi pelastaa ihmisen Helvetiltä ^[22]
• koska ihminen ei omilla teoillaan voi vaikuttaa kohtaloonsa, ihminen ei itse kykene vastaanottamaan Kristuksen sovitustyötä ^[23]
• Jumala vaikuttaa pelastukseen predestinoituun ihmiseen niin, että tämän vastarinta murtuu ja Kristuksen sovitustyö pääsee sisään ^[24]
• Jumala puolestaan paaduttaa kadotukseen predestinoidun ihmisen niin, ettei hän kykene vastaanottamaan Kristuksen sovitustyötä, vaikka tämä haluaisikin ja yrittäisikin ^[25]
• predestinaatio on peruuttamaton ja muuttumaton ^[26]
• predestinaatio pelastukseen ei riipu ihmisen itsensä teoista, uskosta, ansioista tai ominaisuuksista, vaan yksinomaan Jumalan valinnasta, jonka motiivit ovat ihmiseltä salatut ^[27]
• samoin predestinaatio kadotukseen ei riipu ihmisen teoista eikä syntisyydestä ^[28]; Pyhän Augustinuksen mukaan ihmistä ei tuomita kadotukseen siksi, että hän tekee syntiä, vaan hän tekee syntiä siksi, että hänet on jo etukäteen tuomittu kadotukseen.

Kristinuskon historiassa predestinaatio-opin esitteli ensimmäisenä Pyhä Augustinus, ja se hyväksyttiin kirkon viralliseksi opiksi 400-luvulla: Pelagiuksen oppi (pelagiolaisuus) vapaasta tahdosta, joka pohjaa evankeliumeihin (ihminen kykenee itse lähestymään Jumalaa omasta tahdostaan ja tekemään valinnan pelastuksen ja kadotuksen välillä) julistettiin harhaopiksi, ja myöhemmin syntynyt semipelagiolaisuus (ihmisellä on kyky itse lähestyä Jumalaa, mutta ei halua ennen kuin Jumala herättää sen hänessä) julistettiin harhaopiksi Orangen kirkolliskokouksessa 529. Koska predestinaatio-oppi on ristiriidassa vapaan tahdon opin kanssa, protestanttiset kirkkokunnat pääsääntöisesti kieltävät vapaan tahdon ja kiistävät sen käsityksen, että ihmiset voisivat omilla valinnoillaan vaikuttaa uskonratkaisuunsa tai pelastukseensa.

Ortodoksisuus ei ole milloinkaan hyväksynyt predestinaatiota, vaan pitää sitä harhaoppina. Katolisuudessa skolastikot totesivat sydänkeskiajalla opin olevan sisäisesti ristiriitainen. Nykyisin katolisuus on sanoutunut irti predestinaatio-opista sellaisena kuin Luther ja Calvin sen muotoilivat.

[muokkaa] Predestinaatio luterilaisuudessa

Luterilaisuus on aina torjunut vanhareformoidun opin kaksinkertaisesta predestinaatiosta gratia universalis -opin pohjalta. Reformoitujen ja luterilaisten ero on siinä, nähdäänkö predestinaatio pelastuksen valossa (luterilaisuus) vai pelastus predestinaation valossa (reformoidut). Luterilaisuudessa predestinaatio on alistettu pelastukselle. Sovinnon kaava hylkää opin kaksinkertaisesta predestinaatiosta, ennaltamääräämyksestä pelastukseen ja kadotukseen. Kalvinistinen käsitys kaksinkertaisesta predestinaatiosta hylättiin myös Uppsalan synodissa 1598. Pelastusta ei ole tulkittava Jumalan salatusta päätöksestä vaan hänen sanastaan, Kristuksesta, käsin. Martti Luther joutui kiistaan predestinaatio-opista Calvinin kanssa, ja hylkäsi Calvinin näkemyksen Jumalan rakkauden sekä universaalin armon vastaisena. Luterilaisuus siis kiistää opin kaksinkertaisesta predestinaatiosta. Lutherilla koko Jumalan armo perustuu iankaikkiseen predestinaation, ja jokainen, joka tulee uskoon, on myöskin valittu eli predestinoitu. Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat ^[29]. Tunnustuskirjoissa todetaan lisäksi: Tämä ikuinen päätös on meille sanan kautta ilmoitettu. Me olimme Jumalan ajatuksissa ja suunnitelmissa jo ennen maailman perustamista. Ihmisen pelastumisen syynä on yksinomaan Jumalan armo. Kadotukseen joutumisen syyn Jumala on salannut; vain Hän tietää sen eikä sitä ole ilmoitettu meille. Predestinaatiossa otetaan pelastus lopullisesti ihmisen käsistä Jumalan käsiin. Lutherin sanoin: Jos pelastuksemme olisi jätetty meidän oman ratkaisumme varaan ei kukaan pelastuisi, koska Jumalan laki osoittaa kykenemättömyytemme. Lutherin mukaan pelastus ei riipu mistään ihmisen enemmän tai vähemmän tilapäisluontoisesta asennoitumisesta, mikä merkitsisi Jumalan mukautumista ihmisestä riippuvaksi. Lutherin edustamassa predestinaatiossa pelastukseenkin on ihmisen pelastuksessa Jumalalla ehdoton valta.

Tämä käsitys tunnetaan yksinkertaisena predestinaationa. Sen ongelmana on kuitenkin käsitys täydellisestä turmeltumisesta: se olettaa, että ihminen on aktiivisesti kykenevä torjumaan Kristuksen sovitustyön ja valitsemaan kadotuksen. Täydellisen turmeluksen dogmin, joka kuuluu luterilaisuuteen, mukaan ihminen kuitenkaan ei kykene aktiivisesti valitsemaan pelastuksen hylkäämistä, vaan perisynnin takia hylkää sen automaattisesti, valitsematta sitä, sillä valinta edellyttää aina vaihtoehtoja; vaihtoehdoton toiminta ei ole valitsemista. Samoin yksinkertainen predestinaatio vaatii taakseen myös olettamuksen vapaasta tahdosta: voidakseen valita kadotuksen ja pelastuksen välillä, ihmisellä tulisi olla vapaa tahto. Tämän taas luterilaisuus kiistää. Luther itse tiedosti yksinkertaisen predestinaation loogiset ristiriidat, ja kehotti oppilaitaan olemaan ajattelematta predestinaatio-oppia liikaa.

[muokkaa] Katolinen kritiikki

Looginen kritiikki predestinaatioon on, että se kiistää ihmisiltä vapaan tahdon. Jo skolastikot 1100-luvulla kysyivät: Jos Jumala määrää kohtalomme ja valitsee elämänpolkumme, mitä vaihtoehtoja meillä on? Jumala vaatii, että me palvelemme häntä vapaasta tahdostamme, mutta jos meidät on predestinoitu kadotukseen tai pelastukseen, onko meillä tällöin ylipäänsä mitään vapaata tahtoa? Toinen kritiikki liittyy eettiseen arvovalintaan. Kalvinistinen predestinaatiokäsitys johtaa sekä positiivis-negatiivisena että kaksoispositiivisena moraalinihilismiin: Jos pelastus ja kadotus ovat yksinomaan Jumalan kädessä eikä ihminen itse voi mitenkään teoillaan tai arvovalinnoillaan vaikuttaa kohtaloonsa, vaan kaikki yritykset elää Jumalan tahdon mukaisesti ovat hyödyttömiä, niin mitä mieltä tällöin ylipäänsä on edes yrittää elää Jumalan tahdon mukaisesti? Eikö ole tällöin mielekkäämpää elää oman eläimellisen luontonsa vallassa toteuttaen himojaan, viettejään ja halujaan, koska lopputulos on joka tapauksessa sama? Tämän käsityksen esitti jo Pelagius 400-luvulla, ja se on yksi pelagiolaisuuden keskeisimpiä kysymyksiä. Perinteinen kalvinistinen vastaus on, että pelastukseen predestinointi merkitsee sitä, että ihminen automaattisesti alkaa elämään Jumalan tahdon mukaisesti.

[muokkaa] Universalistinen kritiikki

Universalistien mukaan Jumala rakkautensa mukaisesti sekä tahtoo että kykenee pelastamaan ihmiskunnan eli omat lapsensa iankaikkiselta kadotukselta. Universalistisen näkökannan mukaan mikään helvetti, paholainen tai synti ei kykene kumoamaan Jeesuksen sovitustyötä. Universalistisen logiikan mukaan Jumala sekä tahtoo että kykenee pelastamaan koko ihmiskunnan^[30], ja kaikkivaltiaana sekä universaalina rakkautena näin myös tekeekin. Hosea Baillou kirjoittaa: Jumala, joka ei kykene tai halua pelastaa omia lapsiaan, ei ole kunnioittamisen arvoinen Jumala.

[muokkaa] Predestinaatio hindulaisuudessa

Hindulaisuudessa predestinaatio kytkeytyy tiukasti karmaan ja karman lakiiin. Ihmisen kohtalo on ennaltamäärätty sen mukaan, mihin kastiin hän syntyy ja kuinka paljon karmaa hän on edellisten elämiensä aikana onnistunut keräämään. Tämän näkemyksen yksi ilmentymä on kastilaitos. Hindulaisuudessa ihmisen tämänhetkinen elämä on hänen edellisten elämiensä aikana keräämän karman predestinoima, eikä hän kykene teoillaan ja valinnoillaan vaikuttamaan tämänhetkiseen elämäänsä; ne vaikuttavat vain hänen karmaansa ja kuoleman jälkeen tuleviin jälleensyntymiin, eli vapaa tahto vaikuttaa tulevaisuudessa, mutta karma tässä ja nyt. On huomattava, että karma kuitenkaan sellaisenaan ei merkitse predestinaatiota eikä kohtaloa, vaan vain syyn ja seurauksen lakia: ”mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää”. Predestinaatio on siis seurausta menneisyyden teoista, ja jokainen ihminen predestinoi tulevaisuutensa sillä karmalla, mitä hän kerää nykyisyydessä.

[muokkaa] Muita näkökantoja

Predestinaatio-opin loogiset sisäiset ristiriitaisuudet ovat ilmeiset. Kalvinistien mukaan Jumalan suvereniteetti on kiistämätön, ja Hän pelastaa kaikki ne, kenet hän tahtoo. Kalvinistiteologit, samoin kuin monien muidenkin kristittyjen teologien mukaan, kuitenkin viittaavat siihen, että Raamatun mukaan kaikki eivät tule pelastumaan.

Predestinaatio-opin keskeisin sisäinen looginen ristiriita on Jumalan kaikkihyvyyden kanssa. Tätä ongelmaa on yritetty ratkoa moni tavoin:

• Jumala on rakkaus vain omille valituilleen (rajallisen sovituksen doktriini), Muille hän on Pyhä Viha. Tämä selitys on suosittu kalvinismissa.
• Jumala ei valitse erikseen ketään kadotukseen, mutta ihmiset itse päättävät hylätä pelastuksen (ns. yksinkertainen predestinaatio). Tämän opin muotoili Luther, ja se on yhä osa luterilaisuuden oppia, mutta sen ongelma on sama kuin predestinaation itsensä ja Jumalan kaikkitietävyys: ihmiset eivät kykene aktiivisesti ja päättäväisesti torjua pelastusta ja valita aktiivisesti kadotusta, sillä he ovat täysin turmeltuneita perisynnin ansiosta. Jotta tämä argumentti olisi pätevä, se vaatisi taakseen vapaan tahdon, jonka luterilaisuus kiistää.
• Jumala ei ole Rakkaus lainkaan, vaan kosminen hirmuvaltias (gnostilaisuus). Tämä merkitsee, että Jumalaa tulee totella ja kunnioittaa vain pelosta muttei rakkaudesta; tai että kristinuskon Jumala onkin itse asiassa sama kuin Paholainen (demiurgi), ja Kristus tuli vapauttamaan ihmiskunnan tämän demiurgin otteesta. Tämä on looginen oppi, mutta se merkitsee sitä, että koko kristinusko nykymuodossaan on virheellinen uskonto. Kaikki kristilliset kirkkokunnat tänä päivänä torjuvat tämän selityksen.
• Jumala tekee kadotukseen predestinoiduista ihmisistä alun alkaenkin syntisiä ja panee heidät tekemään syntiä niin, että hän saa tästä aiheen tuomita heidät Helvettiin (kaksoispositiivinen predestinaatio). Looginen johtopäätös on, että Jumala on kaiken synnin alkulähde ja siksi paha. Vaikka tämä käsitys on gnostilaisen sekä hyperkalvinistisen opin mukainen, se on vastoin kaikkien muiden kristillisten kirkkokuntien oppeja.
• Jumala on inhimillisen oikeudenmukaisuuden ja reiluuden käsityksen ulkopuolella ^[31]. Tämä selitysmalli on kaikkien kristillisten kirkkokuntien oppien vastainen.
• Jumala on inhimillisen logiikan yläpuolella. Tämä väite on Lutherilta peräisin.
• Jumala on antanut syntiinlankeemuksen tapahtua ja rangaistuksena on tuominnut jokaisen kadotukseen, mutta hän pelastaa joitakuita armostaan Jeesuksen sovitustyön kautta, ja antaa muiden tuhoutua. Tämän on sanottu olevan ristiriidassa Joh 3:16:n kanssa.
• Jumala oikeudenmukaisesti rankaisee koko ihmiskuntaa sen kapinasta Jumalaa vastaan. Jumalan kaikkivaltiusdogmista seuraa, että sellainen yritys kapinaan olisi tuhoon tuomittu alusta asti. Mutta jos kaikkivaltias olento rankaisee kuolevaisia hyödyttömästä yrityksestä, se ilmaisee että Jumala on paha olento. Kaikki kristilliset kirkkokunnat nykyään torjuvat tämän näkemyksen.
• Ne, jotka ovat kadotettuja, eivät ole kadotettuja tekemiensä syntien takia; he tekevät syntiä, koska ovat alun alkaen kadotettuja. Tämän käsityksen muotoili Pyhä Augustinus 400-luvulla. Jos tämä käsitys olisi tosi, johtopäätös olisi että Jumala tahtoo joidenkin ihmisten olevan pahoja ja tekevän syntiä; siispä Jumala on paha, ja kadotukseen predestintoituja ei voida pitää vastuullisina teoistaan.

Edellä mainitut argumentit koskevat vain kristillistä predestinaatiokäsitystä. Koska islamilaiseen predestinaatiokäsitykseen ei kuulu Jumalan kaikkihyvyyden dogmi, ja koska islamilainen predestinaatiokäsitys on selkeästi kaksoispositiivinen (Jumala sekä aktiivisesti pelastaa pelastukseen predestinoidut että aktiivisesti kadottaa kadotukseen predestinoidut), se on tältäosin looginen oppi.

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ Suura 3:144
2. ↑ Suura 6:59
3. ↑ Suura 7:188
4. ↑ Suura 2:272
5. ↑ Suura 2:284
6. ↑ Suura 4:88
7. ↑ Suura 5:40
8. ↑ Suura 6:128
9. ↑ Suura 7: 178-179
10. ↑ Suura 14:4
11. ↑ Suura 42:44-46
12. ↑ Suura 10:99-100
13. ↑ Suura 74:56
14. ↑ Suura 76:30-31
15. ↑ Suura 81:29
16. ↑ Suura 4:78-82
17. ↑ Suura 16:93
18. ↑ Suura 18:58
19. ↑ (Room. 9:1-11:36)
20. ↑ (Room 3:23, 5:12)
21. ↑ (Room 2:1, 5:15)
22. ↑ (Room 5:16, 8:3)
23. ↑ (Room 8:8, 11:32)
24. ↑ (Room 8:28-30, 10:3-9)
25. ↑ (Room 9:3-11, 15-18)
26. ↑ (Room 8:1)
27. ↑ (Room. 9:11-14)
28. ↑ (Room 2:9-12, 3:10-19, 5: 12-13)
29. ↑ (Joh 3:16, 1 Tim 2:4)
30. ↑ Joh 3:16 mukaisesti
31. ↑ (Room 9:19-21)

[muokkaa] Viitteet

1. ^  Islamilainen predestinaatiokäsitys
2. ^  Kalvinistinen predestinaatiokäsitys
3. ^  Hyperkalvinistinen predestinaatiokäsitys
4. ^  Luterilainen predestinaatiokäsitys
5. ^  Hindulainen predestinaatiokäsitys
6. ^  Metodismin perustajan John Wesleyn predestinaatiokritiikki