Michelangelo Antonioni

Wikipedia

Michelangelo Antonioni (s. 1912) on italialainen elokuvaohjaaja, jonka visuaalinen ja tyylillinen näkemys ovat vaikuttaneet laajasti elokuvan kerrontaan. Antonioni on eurooppalaisen elokuvan parhaita tyylitaitureita.

Antonioni valmistui Bolognan yliopistosta 1940 ja muutti Roomaan, missä jatkoi opintojaan. Roomassa hän tapasi tulevia työtovereitaan, mm. Roberto Rossellinin.

Antonioni määrittelee itsensä marxilaiseksi intellektuelliksi, mutta yhtä lailla hän on absurdisti ja eksistentialisti. Toisin kuin monet italialaisaikalaisensa (esim. Pier Paolo Pasolini ja Federico Fellini), joiden elokuvat kertovat yhteiskunnan syrjäytyneistä ja ovat perinteisellä tavalla 'kantaaottavia', Antonioni kuvaa usein eliitin ja kaupunkien porvariston sisällyksetöntä 'elämistä' (vs. 'elämää'). Hänen elokuvansa ovat pysähtyneitä länsimaisen ikävystyneisyyden ja harmauden runoelmia jotka, kuten Antonioni selitti Mark Rothkolle, "eivät kerro mistään – mutta tekevät sen täsmällisesti". Mitä enemmän elokuvassa minuutteja kuluu, sitä merkityksettömämmäksi kaikki käy, sitä vähemmän asiat selkenevät ja sitä enemmän ne tulevat moniselitteisiksi ja mielettömiksi. Useassa Antonionin elokuvassa kuluva fiktiivinen elokuvan aika ei ole merkittävästi pidempi kuin katsojan kokema todellinen aika: juonta ei perinteisessä mielessä ole.

Kuuluisa on esimerkiksi elokuvan Ammatti:Reportteri loppuotos, joka kestää liki 10 minuuttia ja jota rakennettiin useita päiviä. Kamera ei liiku, se kuvaa huoneesta läpi ikkunan, ja ikkunan takana pihalla tapahtuu vain vähän. Kaikki on kuitenkin suunniteltua ja hallittua. Päähenkilöä esittävä Jack Nicholson asettuu vuotelleen ikkunan ääreen ja kuolee, ja kuoleminen sängyssä ymmärrettävästi on tapahtumaköyhää. Kuitenkin otos on ladattu täyteen pieniä elämän yksityiskohtia ja olemista. Kaikki pienet satunnaiset asiat (eläinten liikkeet, satunnaiset huudahdukset) tapahtuvat ikkunan ulkopuolella, espanjalaisella hiekkaisella pihalla.

Katsoja on Antonionin elokuvissa usein samassa asemassa kuin elokuvan henkilöt: hän ei tiedä mistään valkokankaalla sattuvasta yhtään enempää, "kaikki vain tapahtuu". Antonionin maailmassa ihminen on 'maailmaan heitetty', ja hänen elokuvansa loppuvat usein äärimmäisen tyhjyyden, absurdiuden ja mielettömyyden kokemukseen: esimerkkinä elokuvan Blow-up lopun merkityksetön tennispeli, jossa pelaajat pelaavat ilman palloa.

[muokkaa] Filmografia

Gente del Po (1943)
N.U / Nettezza urbana (1948)
Roma – Montevideo (1948)
Oltre l'oblio (1948)
Bomarzo (1949)
L'amorosa menzogna (1949)
Superstizione (1949)
Ragazze in bianco (1949)
Sette cani e un vestito (1949)
La villa dei mostri (1950)
La funivia del Valoria (1950)
Cronaca di un amore (Erään rakkauden tarina, 1950)
I vinti / I nostri figli (1952)
La signora senza camelie (Nainen vailla sielua, 1953)
Tentato suicido (episodi elokuvasta 'Amore i città) 1953)
Le amiche (Pikku ystävättäriä, 1955), Cesare Pavesen romaani Torinosta
Il grido (Huuto, 1957)
L'avventura (Seikkailu 1960)
La notte (Yö, 1961)
L'eclisse (Auringonpimennys, 1962)
Il deserto rosso (Punainen erämaa, 1964), ensimmäinen värielokuva
Prefazione (episodi elokuvasta I tre volti) (1965)
Blow-up (1966)
Zabriskie Point (1970)
Chung Kuo (1972) (dokumentti)
Professione: reporter / The Passenger (Ammatti: reportteri, 1975)

Il mistero di Oberwald (1980)
Identificazione di una donna (1982)
Inserto girato a lisca bianca (jakso tv-sarjasta Falsi ritorni – per un archeologia del set (1982)
Fotoromanza (televisiolle, 1984)
Volcanoes and Carnival (1992)
Par dela les nuages / Beyond the Clouds (Pilvien takana, yhdessä Wim Wendersin kanssa, 1995)
Il filo pericoloso delle cose (episodi elokuvasta Eros) (2004)
Lo sguardo di Michelangelo (2004)

[muokkaa] Triviaa:

Lähinnä Pink Floyd (muutaman muun silloisen rockyhtyeen ohella) teki musiikin Antonionin elokuvaan Zabriskie Point, mutta yhtyeen jäsenet pitivät 'äijää' aivan hulluna, joka pakotti heidät puurtamaan läpi vuorokauden.