M1 Garand
Wikipedia
M1 Garand (United States Rifle, .30 Caliber, M1) on .30-06 Springfield -kaliiperinen (7,62 x 63 mm), yhdysvaltalainen kaasumäntätoiminen, itselataava kivääri, joka oli käytössä toisessa maailmansodassa, Korean sodassa ja tarkka-ampujaversio vielä Vietnamin sodassa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historiaa
M1 Garandin suunnitteli liittovaltion omistaman Springfield Armory-asetehtaan palveluksessa ollut kanadalaissyntyinen John Cantius Garand (1. tammikuuta 1888–16. helmikuuta 1974). Kivääri otettiin virallisesti Yhdysvaltain asevoimien käyttöön 9. tammikuuta 1936, ja sen tuotanto käynnistyi elokuun alussa 1937, mutta 1930-luvun talouslaman vuoksi sitä alettiin tuottaa merkittäviä määriä vasta 1941.
Kiväärin alkuperäiseksi toimintamekanismiksi suunniteltiin tanskalaisen Bang-kiväärin mukaisesti kaasunohjauskartio eli kaasuloukkumekanismi. Siinä ruutikaasu jää paisuntakammioon niin pitkäksi aikaa, että luoti on jättänyt piipun. Tämän jälkeen ruutikaasu työntyy kaasusylinteriin ja työntää kaasumännän taakse. Tarkoituksena oli lisätä aseen tarkkuutta sillä, että aseen latausmekanismi toimi vasta luodin jätettyä piipun. Kaasuloukulla varustettuja kivääreitä valmistettiin kesäkuuhun 1940 asti.
Mekanismi oli siihen mennessä todettu huonosti toimivaksi ja tarpeettoman monimutkaisena valmistuskuluja lisääväksi, ja korvattiin tavallisella kaasuporttiin perustuvalla mekanismilla. Suurin osa siihen mennessä valmistetuista noin 46 000 kivääristä muunnettiin kaasuporttimallisiksi piipun samalla pidetessä alkuperäisestä 559 mm mittaisesta 610 mm pituiseksi. Tämä olikin ainoa suurempi rakennemuutos Garandiin, sen osiin tehtiin kuitenkin lukuisia pieniä muutoksia aseen valmistushistorian aikana ja muun muassa useat alkujaan koneistetut osat tehtiin myöhemmin teräslevystä prässäämällä.
Joitain M1 Garandeja oli käytössä Filippiinien taisteluissa vuoden 1942 alussa ja ne saivat sotilailta myönteisiä arvioita.
Toisen maailmansodan aikana Springfield Armory ja Winchester Repeating Arms Company valmistivat yli neljä miljoonaa Garandia. Korean sodan alettua Garandin tuotanto aloitettiin uudelleen Springfield Armoryn toimesta, ja myös International Harvester ja Harrington & Richardson valmistivat M1:tä vuoteen 1955, ja Springfield Armory vuoteen 1957.
Yhdysvalloissa M1 Garandia valmistettiin vuosien 1936 ja 1957 välillä kaikkiaan 5 468 772 kappaletta.
Yhdysvaltain laivaston NATO-kaliiperisten aseitten puutteen vuoksi 34 100 Garandia muutettiin 1960-luvun alkupuolella M1E14 -mallinimikkeellä 7.62 x 51 mm NATO -kaliiperisiksi. Alkujaan kaliiperimuutokseen käytettiin patruunapesän pituuden lyhentävää holkkia, joka kiinnitettiin paikalleen ampumalla kaksi lippaallista patruunoita, mutta ratkaisun osoittauduttua myöhemmin epäluotettavaksi kivääreihin vaihdettiin kokonaan uudet piiput.
[muokkaa] Muita valmistajia
Garandia on valmistettu alkuperäisen mallisena ja kaliiperisena myös Italiassa Berettan toimesta, ja sitä myytiin myös Tanskan ja Indonesian armeijoille. 1950-luvun lopulla Beretta alkoi valmistaa Garandin muunnosta 20 patruunan irtolippaalla varustettuna BM59-mallinimellä, sen kaliiperi on 7.62 x 51 mm NATO ja sitä on valmistettu useana eri variaatioina.
Siviilimarkkinoille M1 Garandin kopiota valmistaa nykyisin Springfield Armory -niminen yksityinen yhtiö .30-06 ja .308 Win.-kaliipereissa.
[muokkaa] M14
Garandin seuraajaksi suunniteltiin mekanismiltaan pitkälti siihen perustuva, uuden tyyppisellä kaasumännällä ja 20 patruunan irtolippaalla varustettu 7.62 x 51 mm NATO -kaliiperinen M14, jota valmistettiin 1958–1964 1 380 874 kappaletta. Vuonna 1967 sen valmistuskoneet myytiin Taiwanille, joka alkoi tuottaa kivääriä asevoimilleen Type 57 (民國57年) -nimellä.
[muokkaa] Tarkka-ampujaversiot
Springfield Armory teki Garandista kiikaritähtäimellä varustettua tarkka-ampujaversiota tyyppinimillä M1C ja M1D. Niitä käytettiin enimmäkseen vasta Korean sodassa.
M1C: Ensimmäinen versio M1C kehitettiin M1E7-koemallista. Aseen kylkeen kiinnitettiin kisko Griffin and Howen -kiikarinjalkaa varten. Kiikarina käytettiin muunnettua, 2,5 kertaa suurentavaa Lyman Alaskan (M82) -kiikaria. M1C otettiin palveluskäyttöön 27. heinäkuuta 1944. Valmistuksen hitauden, mm. tähtäimen jalan kiinnityksen vaatiman kiväärinrungon uudelleenkarkaisun vuoksi kivääreitä ei käytetty merkittäviä määriä toisessa maailmansodassa. M1C:tä valmistettiin tehtaan ilmoituksen mukaan 7 981 kappaletta.
M1D: Pyrkimyksenä nopeuttaa kiväärien tuotantoa, suunniteltiin piipun juureen kiinnitettävällä kiikarinjalalla varustettu M1E8. Tämä ei vaatinut aseeseen muuta muutosta kuin etukädensijan lyhentämisen. M1E8 otettiin käyttöön M1D:nä korvaavana standardina 1944 syyskuussa. Kivääreitä ei ehditty valmistaa prototyyppejä enempää ennen sodan loppua. M1D:tä valmistettiin tiettävästi 28 240 kappaletta.
Molemmat mallit oli kiikarin epäkeskisen, aseen lataamisen mahdollistamiseksi rungon vasemmalle puolelle tehdyn kiinnityksen vuoksi varustettu nahkaisella tukinlapaan kiinnitetyllä T4-poskipakalla ja ne voitiin varustaa salvalla pistimenkiinnikkeeseen kiinnitettävällä, trattimaisella M2-liekinsammuttajalla, jonka myöhemmin korvasi piipunsuuhun kierrettävä T37-liekinsammuttaja.
Suurimpaan osaan M1C- ja M1D-kivääreistä on myöhemmin vaihdettu alkuperäisen tähtäimen tilalle Libby-Owens-Ford Glass Company of Ohio -yhtiön valmistama 2,2 X suurentava M84-kiikaritähtäin, joka standardisoitiin huhtikuussa 1945, mutta joka tiettävästi tuli sarjavalmistukseen vasta Korean sodan aikana. Kyseistä tähtäintä on valmistettu yli 40 000 kappaletta ja niitä käytettiin myös Springfield 1903MA4 ja M14 -kivääreissä.
MC-1 / USMC M1952: Yhdysvaltain merijalkaväen (USMC) käyttämä tarkka-ampuja-malli. Merijalkaväki oli käyttänyt toisen maailmansodan aikana Springfield M1903:n National Match-kilpa-ammunta-versioon perustuvia M1941-kiikarikivääreitä, mutta Korean sodan aikaan uusien kiväärien ja myös niiden varaosien saatavuus alkoi jo loppua. Merijalkaväki ei kuitenkaan pitänyt M82 tai M84 tähtäimiä riittävän hyvinä ja päätti varustaa omat tarkka-ampuja-kiväärinsä Griffin and Howe-jalustaan kiinnitetyillä 4 X suurentavilla Stith-Kollmorgen-tähtäimillä. Ainakin osa MC-1:stä oli Springfield Armoryn valmistamia M1C:tä, joihin asennettiin uusi tähtäin ja vaihdettiin uusi tukki; kiväärit varustettiin myös M7 -kiväärikranaatinlaukaisimesta muunnetulla versiolla M2-liekinsammuttimesta. Yksikään MC-1 ei luultavasti ehtinyt palveluskäyttöön Korean sodan aikana, mutta ne olivat USMC:n käytössä kunnes niitä alettiin korvata vuodesta 1966 alkaen M40-kivääreillä.
Garandin tarkka-ampujamallit olivat palveluskäytössä myös Vietnamin sodassa ja niitä käytettiin 1970-luvun puoliväliin asti, jolloin ne olivat korvautuneet M14:sta tarkka-ampujamallilla M21 tai Remington 700 -pulttilukkokiväärin M40- ja M24-sotilasmalleilla.
[muokkaa] Tekniset tiedot
- Pituus: 1 103 mm
- Piipun pituus: 610 mm
- Paino: 4,32 kg
- Lipas: kiinteä, 8 panoksen patruunasiteellä ladattava
- Pistin: M1905 type 1 ja 2, M1-, M1905E1-, M5-pistimet
- Garandilla voi ampua kiväärikranaatteja piipunsuuhun kiinnitettävällä M-7-lisälaitteella.
