Willard Van Orman Quine
Wikipedia
Willard Van Orman Quine (25. kesäkuuta 1908, Akron, Ohio, Yhdysvallat – 25. joulukuuta 2000, Boston, Massachusetts, Yhdysvallat) oli amerikkalainen filosofi. Hän oli 1900-luvun tärkeimpiä filosofeja ja loogikkoja.
W. V. Quinen suurin elämäntyö oli filosofisen naturalismin ja sen mukaisen ontologian ja tietoteorian kehittäminen. Hänen mukaansa tällaisiin kysymyksiin voitiin vastata vain luonnontieteellisen menetelmän antamin vastauksin. Quine oli Wienin piirin vaikutuspiirissä, mutta kuului loogisen empirismin arvostelijoihin. Quinen tunnetuin teksti on artikkeli "Empirismin kaksi dogmia" (1951), jossa hän arvostelee loogisten positivistien käsitystä verifikaatioteesistä sekä analyyttinen-synteettinen -erottelua.
Quinen kirjoitusten ansiosta instrumentalismi hyväksyttiin laajasti tieteenfilosofian alalla. Myös hänen loogisen empirismin edustaman kokemusperäisen todentamisen arvostelunsa oli tunnettua. Analyyttinen-synteettinen -käsittelyn kritiikki ei saanut yksimielisesti hyväksyvää vastaanottoa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Analyyttinen-synteettinen -erottelun hylkääminen
1930- ja 1940-luvuilla keskusteluissaan Rudolf Carnapin, Nelson Goodmanin ja Alfred Tarskin sekä muiden filosofien kanssa Quine alkoi epäilemään analyyttisten ja synteettisten väittämien erottelun pätevyyttä. Analyyttiset väittämät ovat tosia vain sanojensa merkityksen nojalla (esimerkiksi "Kaikki poikamiehet ovat naimattomia"), ja synteettiset väittämät ovat tosia maailman tosiseikkojen nojalla (esimerkiksi "strutsi ei osaa lentää"). Tämä erottelu oli keskeinen loogiselle positivismille (joka on juuri sitä "empirismiä", josta hän puhuu artikkelissaan "Empirismin kaksi dogmia"). Quinen arvostelu oli keskeisessä asemassa loogisen empirismin kannatuksen hupenemiselle, vaikka Quine pysyikin verifikationistina - jopa niin pitkälle, että käytti verifikationismia analyyttinen-synteettinen -erottelun arvosteluun (verifikationisti on henkilö, joka kannattaa verifikationismia, eli näkemystä, jonka mukaan väittämät ovat sananmukaisesti merkityksellisiä jos ja vain jos ne ovat joko analyyttisesti tai empiirisesti verifioitavissa).
Kuten muut analyyttiset filosofit häntä ennen, Quine hyväksyi, että analyyttiset väitteet ovat tosia jo pelkästään merkitystensä nojalla. Toisin kuin muut, Quine kuitenkin piti määritelmää epäkoherenttina. Puhekielen termein Quine hyväksyi analyyttsten väitteiden olevan niitä, jotka ovat tosia merkitystensä nojalla, mutta väitti, että tässä yhteydessä käytetty totuuden käsite oli määritelmältään epäkoherentti.
Quinen ajattelu esitetään usein virheellisesti siten, että hänen väitetään olleen sitä mieltä, että kaikki väittämät ovat kontingentteja (eli sellaisia, jotka voivat olla empiirisesti joko tosia tai epätosia). Esimerkiksi, väitetään, että Quinen mukaan väitteen "kaikki poikamiehet ovat naimattomia" totuus riippuu kontingentista tosiasiasta, kun Quine todellisuudessa epäili myös välttämättömien ja kontingenttien tosiasioiden erottelua.
Quinen keskeinen vastalause analyyttisyyttä vastaan oli osa hänen kritiikkiään synonyymiuden käsitystä (merkityksen samuutta) vastaan, eli käsitystä, jonka mukaan väite on analyyttinen vain jos se on merkitykseltään vastaava väittämän "kaikki mustat asiat ovat mustia" tai muun loogisen totuuden kanssa. Vastaväite synonyymiydelle liittyy käsitteisiin liittyvän empiirisen tiedon eli kollateraalisen tiedon ongelmaan. Intuitiivisesti ajattelemme, että on olemassa erotus väitteen "kaikki naimattomat miehet ovat poikamiehiä" ja "on ollut olemassa mustia koiria" välillä, mutta kuka tahansa osaava suomen kielen puhuja hyväksyy molemmat väitteet kaikissa olosuhteissa (poissulkien tapaukset, joissa häntä uhataan tai lahjotaan). Tämä johtuu siitä, että suomen kielen puhujilla on myös pääsy "kollateraaliseen tietoon" mustien koirien olemassaolosta (menneinä ajanhetkinä).
Quinen mukaan ei ole mahdollista vetää eroa yleisesti tiedetyn kollateraalisen tiedon ja käsitteellisen (analyyttisen) totuuden välille. Analyyttiset väitteet ovat sellaisia, jotka voidaan synonyymeja vaihtamalla muuntaa muodollisiksi totuuksiksi. Quine pitää ongelmallisena sitä, mistä voimme tietää joidenkin ilmausten olevan synonyymeja. Sanakirjaan vetoaminen ei auta, koska voidaan kysyä, mistä sanankirjan tekijä on tiennyt asian. Emme voi myöskään vedota synonyymiutta selittäessämme siihen, että synonyymit ovat analyyttisiä totuuksia, koska juuri analyyttinen totuushan tässä oli tarkoitus määritellä, joten tällöin kierrettäisiin kehää. Emme voi myöskään vedota yleiseen kielenkäyttöön, koska tällöin analyyttiset totuudet olisivatkin empiirisiä, synteettisiä totuuksia. Quinen oman filosofian ongelmana on kuitenkin pidetty sitä, että se ei anna mitään vaihtoehtoista uskottavaa selitystä sille, miksi jotkut lauseet sitten tuntuvat intuitiivisesti analyyttisiltä ja toiset taas eivät.
Quinen kritiikkiä analyyttisyyttä ja synonyymiutta kohtaan voidaan myös lähestyä mahdollisuuden käsitteen kautta. Perinteinen wittgensteiniläinen näkemys merkityksestä väittää, että merkityksellinen lause liittyy alueeseen mahdollisten maailmojen tilassa. Quinen mukaan tällainen ajatus mahdollisten maailmojen alueesta on ongelmallinen, koska hänen mukaansa ei ole eroa yleisesti ja varmasti uskottujen totuuksien sekä välttämättömien totuuksien välillä.
[muokkaa] Ontologinen suhteellisuus ja holismi
Keskeiset teesit käännöksen epätäsmällisyyden ja muiden Quinen väitteiden taustalla ovat ontologinen suhteellisuus ja konfirmaatioholismi. Alkuehtona Quinen holismille on, että kaikki teoriat (ja niistä johdetut väitelauseet) ovat empiirisen datan (aistidata, evidenssi) alimääräämiä - eli vaikka monet teoriat eivät ole oikeutettuja, koska ne eivät sovi yhteen tietojemme kanssa, tai ovat liian monimutkaisia, on olemassa monia vaihtoehtoisia teorioita jotka ovat yhtä oikeutettuja. Esimerkiksi vaikka kreikkalaisten oletus, että havaitsemattomat Olymposvuoren jumalat ovat olemassa, olisi epätosi, ja meidän sivilisaatiomme oletus niin ikään havaitsemattomista elektromagneettisista aalloista olisi puolestaan tosi, ovat molemmat oikeutettuja vain siksi, että ne selittävät havaintomme.
Quine lopettaa artikkelinsa "Empirismin kaksi dogmia" seuraavasti:
- "Empiristinä ajattelen yhä tieteen käsitteellistä järjästelmää työkaluna, joka viime kädessä ennustaa tulevaisuuden kokemukset menneiden kokemusten valossa. Fyysisiä objekteja ei tuoda käsitteellisesti tilanteisiin käyttökelpoisina välittäjinä niiden kokemuksen antaman määritelmän mukaan, vaan ainoastaan redusoimattomina väitteinä, joita voidaan tietoteoreettisesti verrata Homeroksen eeposten jumaliin; ja pidän sitä tieteellisenä virheenä uskoa toisin. Mutta tietoteoreettisen perustan kannalta fyysiset objektit ja jumalat eroavat vain asemaltaan eivätkä laadultaan. Nämä molemmat entiteetit astuvat näkemyksiimme vain kulttuurisina väittäminä."
Quinen ontologinen relativismi sai hänet yhtymään Pierre Duhemiin siinä, että mille tahansa empiiristen havaintojen joukolle on aina olemassa useampia teorioita, jotka voivat selittää sen. Duhemin holismi oli kuitenkin paljon rajoitetumpaa kuin Quinen. Duhemille alimääräytyneisyys pätee vain fysiikkaan tai ehkä luonnontieteisiin, kun taas Quinelle se päti kaikkeen ihmisen tietoon kokonaisuutena. Näin ollen, vaikka on mahdollista verifioida tai falsifioida kokonaisia teorioita, on silti mahdotonta verifioida tai falsifioida yksittäisiä väittämiä. Melkein mikä tahansa yksittäinen väittämä voidaan Quinen mukaan "pelastaa", jos olemme valmiit tekemään (mahdollisesti hyvin suuria) muutoksia käsillä olevan teorian muissa kohdissa. Quinelle tieteellinen ajattelu muodostaa koherentin verkon, jonka mitä tahansa osaa voidaan muuttaa empiirisen evidenssin valossa, ja jonka mitä tahansa yksittäistä kohtia voidaan puolustaa mitä tahansa empiiristä evidenssiä vastaan.
Loogisten positivistien verifikaatioteesin ongelmana Quine piti sitä, että siinä ulkomaailmaa koskevat väitteet pitäisi redusoida välittömiksi elämyksiä koskeviksi väitteiksi. Kukaan ei ole kuitenkaan pystynyt tällaiseen, eikä Quine usko, että siihen pystytään jatkossakaan. Sen takia Quine hylkääkin ajatuksen yksittäisten kokemuksesta irrotettujen väitteiden verifikaation (ja falsifikaation) ja ehdottaa, että totuus kokonaisuudessaan arvioitaisiin aina koko tietomäärää koskevana yksittäisten lauseiden sijaan.
[muokkaa] Teoksia
- Quinen essee "Empirismin kaksi dogmia" on suomennettuna Panu Raatikaisen toimittamassa kirjassa Ajattelu, Kieli, Merkitys - Analyyttisen filosofian avainkirjoituksia. Helsinki: Gaudeamus. 1997.
- Quinen tärkeimpiä esseitä on koottu teoksiin From a logical point of view. Cambridge, MA: Harvard University Press.1963. sekä The Ways of Paradox and Other Essays. Cambridge, MA: Harvard University Press. 1966, 1976 (revised and enlarged edition).
- Quinen kypsän ajattelun pääteos on Word and object. Cambridge, MA: M.I.T. 1960.
[muokkaa] Haastattelut
Sami Pihlström: W. V. Quinen haastattelu. (niin & näin 1/96)
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Hintikka, Jaakko (2001): Filosofian köyhyys ja rikkaus: Nykyfilosofian kartoitusta. Toimittaneet Janne Hiipakka ja Risto Vilkko. Helsinki: Art House. ISBN 951-884-302-3.
