Kansallisromantiikka
Wikipedia
Kansallisromantiikka tarkoittaa kansallisia aiheita suosivaa tai kansallisuusaatteen värittämää romantiikkaa. Kansakunnan omana pidetty perintö ja erityislaatu tulee siinä arvostuksen, jäljittelyn ja ihannoinnin kohteeksi. Kansallisromantiikka ilmeni muun muassa historiankirjoituksessa sekä taidesuuntauksessa, joka esiintyi useissa Euroopan maissa erityisesti vuosien 1890 ja 1910 välillä. Paikallisista eroista huolimatta näitä taidesuuntauksia yhdisti pyrkimys hakeutua isänmaan luonnon pariin ja perehtyä sen kansanelämään. Sieltä tai kansanrunoudesta, mytologiasta ja menneisyydestä poimittuja aiheita sovitettiin sitten uusiin taideteoksiin.
Kansallisromantiikan aatteellisena lähteenä oli 1800-luvun nationalismi.
[muokkaa] Kansallisromanttinen musiikki
Kansallisromanttisen musiikin tyylipiirteitä olivat kansallisen tunteen värittämä sävelkieli sekä kansantarinoista ja mytologioista kumpuavat aihepiirit. Sävellysten osana saatettiin käyttää kansansävelmiä tai niiden tyylitelmiä. Kansallisromanttiselle musiikille on ominaista myös tunnepitoisuus.
Tärkeimpiä kansallisromanttisia säveltäjiä olivat Pjotr Tšaikovski, Nikolai Rimski-Korsakov, Sergei Rahmaninov, Edward Elgar, Edvard Grieg sekä Jean Sibelius.
[muokkaa] Kansallisromantiikka suomalaisessa taiteessa
Suomalainen kansallisromantiikka sai innostuksensa Karjalasta ja samaan aikaan suositun jugendtyylin symboliikasta. 1800-luvulla ajateltiin, että Karjala oli Suomen kansan alkukoti. Tämä karelianismina toteutunut ilmiö (vaikka karelianismi-sanan otti käyttöön Yrjö Hirn vasta 1939) tuotti lukuisia taiteilijoiden tutkimusretkiä Karjalaan 1800-luvulla.
Kansallisromantiikan ajan tärkein taidemaalari Suomessa oli Akseli Gallen-Kallela ja arkkitehti Eliel Saarinen. Säveltaiteen tärkein nimi oli Jean Sibelius (mm. Kullervo-sinfonia ja Lemminkäis-sarja) ja kirjallisuudessa Juhani Aho sekä Eino Leino. Kaikki nämä ammensivat inspiraatiota kansallisista aiheista ja perinteestä.
Arkkitehtuurissa korostettiin kotimaisten materiaalien kuten graniitin, vuolukiven ja Ruskealan marmorin käyttöä. Pienrakennuksissa suosittiin hirttä. Kauden merkkirakennusten piirteitä ovat materiaalinkäsittelyn ja vapaan huoneryhmittelyn lisäksi pyrkimys sisustuksen kokonaisvaltaisuuteen sekä ornamenttien ja värityksen runsas käyttö. Ulkoarkkitehtuurissa arkisia, usein keskiaikaan viittaavia piirteitä korostettiin. Sisätilat liittyivät usein ulkotiloihin esimerkiksi erkkerien, terassien ja parvekkeiden avulla. Suomessa Tampereen tuomiokirkko kuuluu kansallisromanttisiin päätöihin.
[muokkaa] Lähteet
- Uudenmaan läänin kirkot (Länsikirja Oy, 1988) s. 30.
