Tampereen tuomiokirkko
Wikipedia
Tampereen tuomiokirkko on rakennettu vuosina 1902–1907. Se sijaitsee Tampereella Kyttälän kaupunginosassa. Ennen vuotta 1923, jolloin siitä tuli Tampereen hiippakunnan tuomiokirkko, kirkko tunnettiin Johanneksen kirkkona. Arkkitehtonisestikin merkittävän kirkon on suunnitellut arkkitehti Lars Sonck. Kirkko ja sen taideteokset edustavat kansallisromanttista tyylisuuntaa.
Kirkkosalin kuuluisat freskot on maalannut taidemaalari Hugo Simberg. Alttarin kahta puolta ovat maalaukset "Haavoittunut enkeli" ja "Kuoleman puutarha", jotka kuuluvat Simbergin tunnetuimpiin töihin ja joista hän teki myöhemmin useita uusia versioita. Lehterin kaidetta pitkin kirkkosalia kiertää fresko "Köynnöksenkantajat", jossa Jeesuksen opetuslapsia symboloivat kaksitoista alastonta pikkupoikaa kannattelevat ruusuköynnöstä. Pääholvin kattoon on maalattu kiemurteleva paratiisikäärme jonka suussa on hyvän ja pahan tiedon omena. Kirkon ikkunoita koristavat Simbergin loistavat raamatullisia aiheita esittävät ikkunamaalaukset. Suuren alttaritaulun "Ylösnousemus" ja kuorin ikkunasommitelman on tehnyt Magnus Enckell. Maalaukset herättivät aikalaisissa äänekästä paheksuntaa: Simbergin Kuoleman puutarhan luurangot ja alastomat köynnöksenkantajat olivat monien mielestä sopimattomia kirkkoon, puhumattakaan siitä että kirkkosalin kunniapaikalle oli maalattu käärme. Nykyään Simbergin ja Enckellin maalauksia pidetään suomalaisen symbolismin mestariteoksina.
Tampereen tuomiokirkko toimii varsinaisen kirkollisen käytön lisäksi usein myös erilaisten musiikkiesitysten (urkukonsertit, oratoriot, kuoroesitykset jne.) järjestämispaikkana.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Tampereen tuomiokirkko Tampereen kaupungin sivuilla
- Tampereen tuomiokirkko Tampereen seurakuntien sivuilla
- Tampereen tuomiokirkon kellonlyönnit (Ylen äänite)
[muokkaa] Katso myös
Suomen evankelis-luterilaiset tuomiokirkot |
---|
Espoo - Helsinki - Kuopio - Lapua - Mikkeli - Oulu - Porvoo - Tampere - Turku |
Huomattavia suomalaisia kirkkorakennuksia |
---|
Tuomiokirkkoja: Espoo - Helsinki - Kuopio - Lapua - Mikkeli - Oulu - Porvoo - Turku - Tampere Suuria: Heinävesi - Johannes - Kaleva, Tampere - Kerimäki - Nurmes - Pori - Uspenskin katedraali Vanhoja: Hollola - Muhos - Naantali - Nousiainen - Petäjävesi, vanha - Sammatti - Tyrvää, vanha - Ulvila - Vöyri Muita: Hyvinkää - Kallio, Helsinki - Kotka - Köyliö - Suomenlinna - Tampere, ort - Taivallahti, Helsinki - Vantaa |