Ekspressionismi

Wikipedia

Franz Marc, Kaksi naista vuoren rinteellä, 1905

"Kaunista on se, mikä on sisäisesti kaunista"

Ekspressionismi on taiteen suuntaus, joka syntyi 1900-luvun alussa. Se on saanut nimensä tunteita ilmaisevan eli ekspressiivisen tyylin mukaan. Taiteen ja musiikin lisäksi ekspressionismi vaikutti kirjallisuudessa ja jossain määrin elokuvassa ja arkkitehtuurissa.

Kirjallisuuden tunnettuja ekspressionisteja ovat muun muassa August Strindberg, Feodor Dostojevski, Georg Trakl, Alfred Döblin ja Georg Kaiser.

Musiikin ekspressionismia edustavat säveltäjät Arnold Schönberg, Alban Berg ja Anton Webern 1910-luvun tuotannoillaan. Igor Stravinskyn baleteissa Tulilintu (1905), Petrushka (1911) ja Kevätuhri (1913) on ekspressionistisia piirteitä. Oskar Merikanto on suomalainen ekspressionisti.

Sisällysluettelo

1 Historia
2 Abstrakti ekspressionismi
- 2.1 Abstraktia ekspressionismia
3 Uusekspressionismi
- 3.1 Uusekspressionismia
4 Ekspressionismi Suomessa
5 Kuuluisia ekspressionisteja

[muokkaa] Historia

Ekpressionismi ei ole taiteen koulukunta, vaan sitä on pidetty tyyliominaisuuksien lisäksi myös jossain määrin taiteilijan persoonallisuuteen ja temperamentiin kuuluvana ominaisuutena. Vaikka ekspressionismia pidetään usein saksalaisena ilmiönä, suuntaus kehittyi Ranskassa. Ekspressionismin kehitykseen vaikuttivat voimakkaasti Vincent van Gogh, Paul Gauguin, Henri de Toulouse-Lautrec ja Edvard Munch.

Impressionismin ja jälki-impressionismin vastapainona haluttiin korostaa sisäistä ilmaisua ulkoisen ja luonnonmukaisuuden lisäksi. Juuri fauvisteja voi pitää varhaisina ekspressionisteina.

Ekspressionismi-termiä käytettiin ensimmäisen kerran fauvistien ja kubistien näyttelyssä Berliinissä vuonna 1911. Sana viittaa usein lähinnä saksalaisiin taiteilijaryhmiin Die Brückeen ja Der Blaue Reiteriin ('sininen ratsastaja') sekä Ranskan fauvisteihin (muun muassa Henri Matisse).

Saksan Kolmannessa valtakunnassa ekspressionismi oli eräs niistä modernismin taidesuuntauksista, joita natsit tuomitsivat ja joita esitettiin "rappiotaiteen" näyttelyissä. Aluksi jotkut natsijohtajat, esimerkiksi Hermann Göring kannattivat ekspressionismia, varsinkin Die Brücke -ryhmän maalauksia "aitosaksalaisena" taiteena. Tämän niin sanotun ekspressionismikiistan ratkaisi Adolf Hitler ja vuoteen 1937 mennessä ekspressionismi ja ekspressionistit olivat pannaan julistettuja.

Ekspressionismi jatkui vahvana taidesuuntauksena toisen maailmansodan jälkeen. Amerikkalaisten abstrakti ekspressionismi ja sen eurooppalalainen vastine informalismi olivat vahvoja suuntauksia 1960-luvun alkuun. Ekspressionismi keksittiin taas 1980 -luvun alussa uusekspressionismina.

[muokkaa] Edelläkävijöitä ja varhaisia ekspressionisteja

Vincent van Gogh, Variksia vehnäpellon yllä, 1890

Vasili Kandinski, Kompositio 6, 1913

August Macke, Nainen vihreässä takissa, 1913.

Otto Müller, Maisema ja kylpijoitä, 1915.

[muokkaa] Tyyli

Laajassa mielessä ekspressionismin eri suunnat ja taiteen geometriset suuntaukset, kuten konstruktivismi tai minimalismi ovat vastakohtia keskenään. Ekspressionismi vertoaa sekä taiteilijan että katsojan kosketusaistiin karheudella ja maalauksellisella pelkistävyydellä sekä suosii spontaaneja, vaistonvaraisia ja ei-tietoisia ilmiöitä. Ekspressionismi on myös usein ollut vastakohta muodollisesti ja ulkoisesti kauniille ja siloitellulle taiteelle luoden tietoisesti rankkuuden, rumuuden ja outouden mielikuvia. Ekspressionismi on eräs suosituista taidesuuntauksista nykyajan pikkusievän tarkkuuden ja järkiperäisen mitatussa maailmassa.

Ekspressionistit kuvaavat esittäviä aiheita, mutta todellisuuden tavoittelun sijaan he pyrkivät liioittelun, voimakkaan sivellintyöskentelyn ja värien avulla tunteikkaaseen ja ilmaisulliseen esitykseen. Aiheet ovat tunnesävyltään useammin melankolisia, ahdistuneita tai surullisia kuin iloisia.

Ekspressionistit saavat usein innoitusta karikatyyreistä ja ekspressionistinen liioittelu onkin usein karikatyyrimäistä. Esimerkiksi Tyko Sallinen toimi muutaman vuoden itsekin pilapiirtäjänä Yhdysvalloissa.

[muokkaa] Arkkitehtuuri ja elokuva

Ludwig Hoffmann, Koulurakennuksia, 1898-1900, Prenzlauer Bergissä, Berliinissä.

Erich Mendelsohn, Einsteintorni, 1921, Potsdam-Babelsberg, Saksa.

Coop Himmelb(l)au, UFA-elokuvapalatsi, 1998, Dresden, Saksa.

[muokkaa] Abstrakti ekspressionismi

Sanaa käytti ensimmäisen kerran amerikkalaisen taiteen yhteydessä taidekriitikko Robert Coates vuonna 1946. Abstrakti ekspressionismi ajoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan ja New Yorkiin, josta tuli 1950-luvulla maailman taiteen keskus Pariisin jälkeen. Taidekriitikko Clement Greenberg ajoi voimakkaasti abstraktin ekspressionismin eräitä edustajia ja väheksyi vanhempaa, sitä edeltänyttä amerikkalaista taidetta, kuten realistista American Scene -suuntaa ja sitä seuranneita 1960-luvun taidesuuntauksia, kuten pop-taidetta.

Tutkijat ovat selvittäneet, että CIA rahoitti New Yorkin Modernin taiteen museon MOMAn järjestämiä yhdysvaltalaisen taiteen näyttelyitä kylmän sodan aikana eri puolilla maailmaa osoittaakseen yhdysvaltalaisen elämäntavan ja kulttuurin ylivoimaisuutta. Näissä näyttelyissä juuri abstrakti ekspressionismi esiintyi usein pääosissa. Amerikkalaiset näkivät abstraktin ekspressionismin edistävän sitä viestiä, että Yhdysvallat oli vapaan ajattelun ja vapaiden markkinoiden maa. Ajatuksena oli myös haastaa sosialistinen realismi, joka hallitsi tuon ajan sosialistisissa maissa ja saavuttaa hallitseva asema Euroopan taidemarkkinoilla. Informalismi oli Euroopan vastine abstraktille ekspressionismille.

Abstraktia ekspressionismia on vaikea määritellä yhtenäisenä tyylinä, joten sitä voi pitää myös epookkityylinä eli 1940- ja 1950-lukujen New Yorkiin sijoittuvana taidekautena.

Abstraktin ekspressionismin edeltäjäksi mainitaan usein surrealismi, jolla oli vahva asema amerikkalaisessa taiteessa toisen maailmansodan aikana. Suuntaus vaihtelee Jackson Pollockin abstrakteista action painting -maalauksista Willem de Kooningin väkivaltaisen groteskeihin naishahmoihin (jotka eivät siis ole abstrakteja) tai Mark Rothkon hillittyihin värikenttämaalauksiin (jotka taas eivät ole ekspressionistisia).

Abstrakti ekspressionismi toi mukanaan:

suuret maalauskankaat
korosti maalauksen kaksiulotteisuutta
korosti all-over-ominaisuutta, jossa maalaus tuntuu jatkuvan reunojensa yli sen sijaan että sommittelu keskittyisi sen keskiosiin.

[muokkaa] Abstraktia ekspressionismia

Jackson Pollock, Number 8, 1949.

[muokkaa] Uusekspressionismi

Uusekspressionismi tuli suosituksi suuntaukseksi 1980-luvulta sekä abstraktina että esittävänä, väkevänä maalauksellisuutena. Sen lähtölaukaus oli The New Spirit in Painting -näyttely Lontoossa vuonna 1981, jonka jälkeen uusekspressionistinen maalaus yleistyi lähes kaikissa maissa.

Saksassa uusekspressionisteja kutsuttiin sanoilla Die NeueWilde tai Wilde Malerei (villi maalaus) tai Heftige Malerei (kiivas maalaus) ja suuntaus oli samanaikainen ja verrattavissa italialaiseen transvantguardiaan. Uusekspressionismi nosti (Länsi-)Saksan taiteen maailmankartalle ensimmäisen kerran sitten 1920-luvun. Saksan uusekspressionisteista tunnettuja ovat Anselm Kiefer, Georg Baselitz, Markus Lüpertz, A. R. Penck ja Jörg Immendorff.

[muokkaa] Uusekspressionismia

Markus Lüpertz, Kaatunut sotilas, 1994.

[muokkaa] Ekspressionismi Suomessa

Modernismin "ismeistä" juuri ekspressionismi on ollut suosituin Suomen taiteessa. Syitä siihen on etsitty niin pohjoisesta luonnosta kuin karkeasta kansanluonteesta. Ekspressionismin läpimurto oli tapahtunut Suomessa jo ennen 1910-luvun lopulla perustetun Marraskuun ryhmän esiintymistä. Ryhmässä olivat muun muassa Tyko Sallinen, Marcus Collin, Alvar Cawén, Jalmari Ruokokoski, Valle Rosenberg, William Lönnberg ja Ilmari Aalto. Myös esimerkiksi Aimo Kanerva oli tunnettu ekspressionisti.

Suomalaista uusekspressionismia 1980-luvulta alkaen edustavat muun muuassa Leena Luostarinen symbolistisella ekspressionismillaan, Chris af Enehjelm satirisoivalla ja karikatyristisellä tyylillään ja Jukka Mäkelä abstraktilla ekspressionismilla.