Kannibalismi
Wikipedia
Kannibalismi tarkoittaa samaa lajia olevan yksilön syömistä. Myös eläintä joka syö oman lajinsa edustajia kutsutaan kannibaaliksi. Ihmissyöjä on antropofagi.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kannibalismi eläinkunnassa
Kannibalismia tapahtuu joillain eläinlajeilla. Selkärankaisilla kannibalismi ei ole yleistä kaloja lukuun ottamatta, mutta sitä voi tapahtua vankeudessa, ruuan puutteesta tai stressistä. Jänikset, hiiret, rotat ja hamsterit saattavat syödä poikasensa jos pesää uhataan. Petolinnuilla, etenkin pöllöillä, kannibalismi on varsin tavallista. Poikasia kuoriutuu useimmiten enemmän kuin mitä emot pystyvät ruokkimaan. Tällöin nuorimmainen ei saa riittävästi ravintoa ja heikkenee, kunnes lopulta kuolee. Välittömästi kuoltuaan poikanen muuttuu sen sisarusten silmissä ravinnoksi.
Leijona-urokset pyrkivät tappamaan toisten urosten poikasia saattaakseen naaraat aikaisemmin kiimaan. Poikaset saattavat tulla myös syödyksi, vaikka tappamisen ensisijaisena tarkoituksena ei olekaan ravinnon hankinta, vaan oman perimän jatkaminen. Simpanssit saattavat syödä muita kuin omia poikasiaan.
Hyönteisistä rukoilijasirkkanaaras voi syödä koiraan parittelun jälkeen.
[muokkaa] Kannibalismi ihmisillä
Kannibalismia pidetään yleisesti tabuna. Sitä on kuitenkin harrastettu uskontoon ja sodankäyntiin liittyvissä rituaaleissa. Joidenkin antropologien mukaan se on ollut yleistä muinaisuudessa, toiset taas suhtautuvat siihen suurella epäilyksellä ja uskovat että tapa on ollut todella harvinainen. Suomessa muun muassa Ahvenanmaalla on tehty arkeologisia löytöjä, joiden on väitetty kertovan kivikautisesta kannibalismista.
Kannibalismisyytöksiä on käytetty myös propagandana. Brittiläisen kolonialismin laajentumisen aikana orjuutta pidettiin laittomana, jollei voitu osoittaa että ihmisten olot orjina olivat paremmat kuin vapaudessa. Kannibalismia pidettiin todisteena tästä, ja syytökset olivat laajoja.
Korowai-heimo Kaakkois-Papualla on yksi ainoita ihmisryhmiä, jossa kannibalismia harjoitetaan. Uuden-Guinean fore-heimon ruumiskannibalismia, joka johti Kuru-taudin leviämiseen on kyseenalaistettu. Antropologi Marvin Harrisin mukaan ruumiiden silpominen oli hautajaisriitti, joka eurooppalaisten saapumisen aikaan sattuneen nälänhädän vuoksi muuttui kannibalistiseksi uskonnolliseksi riitiksi.
Termi "kannibaali" tulee espanjasta. Kristoffer Kolumbus oletti saapuessaan Amerikkaan Hispaniolan asukkaiden olevan Kiinan suurkaanin alamaisia. Valmistautuessaan tapaamiseen hänellä oli mukanaan arabian ja heprean taitajia. Kuullessaan nimen Caniba tai Canima, hän oletti sanan viittaavan Mendevillen kuvaamiin koirapäisiin ihmisiin (cane-bal). Samuel Purchas on väittänyt sanan tarkoittavan "uljaita miehiä" caribien kielellä. Richard Hakluyt toi sanan englantiin ja Shakespeare käytti sitä näytelmässään The Tempest hirviön "Caliban" nimenä.
Kolumbuksen päiväkirjasta 26. marraskuuta 1492:
- —Amiraali purjehti lounaiseen suuntaan ja arveli vihdoinkin olevansa vastapäätä Bohion saarta. Hän huomauttaa: kaikki saarelaiset, joita tähän päivään asti oli tullut tuntemaan, pelkäsivät tavattomasti canibalaisia, jotka asuvat Bohiolla. »Näitä canibalaisia», lisää hän tähän, »pelätään ihmissyöjinä, ja laivassamme olevat intialaiset, nähdessään meidän suuntaavan suoraan kohti Bohiota, eivät pystyneet sanomaan enää sanaakaan pelosta, että heidät syötäisiin, eikä mikään saanut heitä luopumaan siitä pelosta. He kertoivat jo aikaisemmin minulle, että näillä canibalaisilla oli vain yksi silmä ja koiran kuono. Sitä arvelen kuitenkin valheeksi ja luulen, että nämä canibalaiset ovat suurkaanin alamaisia, jotka käyvät sotia näitä saarelaisia vastaan ja vievät heitä vankeuteen.»
[muokkaa] Historiallista kannibalismia
Kannibalismia on tavattu Amerikoissa, etenkin atsteekkien kukkaissotien kyseessä ollessa.
Kannibalismia on tiedetty harjoitettaneen ensimmäisen ristiretken aikana. Joidenkin ristiretkeläisten tiedetään syöneen kuolleiden vihollistensa ruumiita Ma'aratin valloituksen jälkeen. Sitä harjoitettiin myös marssilla Jerusalemiin. Kyseessä oli luultavasti nälän ja kuumeisuuden yhdistelmä, mahdollisesti myös halu terrorisoida vihollista. Jotkut kieltäytyivät syömästä kristittyjen toveriensa lihaa, mutta söivät tapettujen muslimien ruumiita.
Kannibalismia on väitetty tapahtuneen Ukrainassa 1930-luvun nälänhätien yhteydessä, Kiinassa sisällissodan ja suuren harppauksen aikana ja toisen maailmansodan aikana saarretussa Leningradissa ja japanilaisten joukkojen keskuudessa. Japanilaisten kannibalismi on hyvin dokumentoitua ja siitä on silminäkijätodisteita. Siihen ajauduttiin kun ruoka loppui. Japanilaiset sotilaat tappoivat jopa toisiaan, jos siivilejä ei ollut käytettävissä. Vangittuja vihollissotilaita teloitettiin ja syötiin myös, psykopatologisiin tarkoituksiin. Tunnetuin esimerkki kannibalismista tapahtui 1944 Chichi Jiman saarella Japanissa. 2.9. 1944 käydyssä ilmataistelussa ammuttiin alas yhdeksän amerikkalaista lentäjää (heistä yhden, aliluutnantti George H. W. Bushin, pelasti sukellusvene USS Finback). Kahdeksan kiinnisaatua lentäjää mestattiin, valmistettiin ruuaksi ja syötiin. Tapaus tuli ilmi 1945 sodan jälkeen, ja sotarikosoikeudenkäynnissä 1947 kolmestakymmenestä japanilaisesta syytetystä viisi todettiin syyllisiksi murhaan ja hirtettiin. (Sherrod, Robert Lee, 1952. History of Marine Corps Aviation in World War II, Combat Forces Press.)
[muokkaa] Propagandaväitöksiä
William Arens väitti kirjassaan The Man-Eating Myth: Anthropology and Anthropophagy (New York : Oxford University Press, 1979) kannibaliväitteitä käytetyn leimaamaan toista ihmisryhmää moraalisesti alemmaksi. Esimerkkejä tästä ovat väitteet juutalaisista syömässä kristittyjen ja muslimien lapsia ja antiikin kreikkalaisten syytökset kaukaisempia, ei-helleenisiä barbaareja vastaan.
Etupäässä japanilaiset historioitsijat, kuten Kuwabara Jitsuzo (1870–1931), ovat 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa väittäneet kiinalaisilla olevan erityisen rikkaan kannibalismin historian. Väitteet kärjistyivät molemmin puolin toisen kiinalais-japanilaisen sodan aikana. Vielä 1980-luvulla Key Ray Chong väitti kiinalaisten harjoittaneen kannibalismia myös nälänhädistä riippumatta.
Arensin työn jälkeen kannibalismisyytöksiin on suhtauduttu skeptisemmin, ja ymmärretty syytösten olevan itse tapahtumaa yleisempiä.
Vuonna 1994 väitettiin Jugoslavian keskitysleireille suljettujen pakolaisten pakotetun syömään toistensa lihaa. Väitteet osoittautuivat tekaistuiksi.
[muokkaa] Kannibalismi myytteissä ja uskonnoissa
Ihmissyöntiä on pidetty keinona varmistaa surmatun vihollisen elinvoiman karkottaminen. Hautajaisrituaaleissa sitä on tehty varmistamaan kunnioitetun heimon jäsenen kuolemattomuus. Kuvauksia kannibaalisista orgioista on kansantarustossa ympäri maailmaa, esim. sadussa Hannu ja Kerttu.
Mytologiassa kannibalismi on laajennettu universaaliksi periaatteeksi, kuten hindujumala Kalin tapauksessa. Kalin kerrotaan juoneen demonien veri estääkseen niitä nousemasta uudelleen. Kreikan mytologiassa Kronoksen tarinassa on kannibalismin teemaa.
Taiteessa helvetti on usein kuvattu suuna, joka syö ihmisiä. Kristittyjen ehtoollisessa tapahtuu symbolista ihmissyöntiä. Katolisen dogman mukaan leipä ja viini muuttuvat oikeaksi Kristuksen vereksi ja lihaksi ehtoollisessa. Kristittyjen opin lähtökohtana on pidetty uskoa vihollisen lihan syömisestä sen voimien saamiseksi itselle. Tämä ilmenee eri tavoin, esim. syömällä tiikerin penis seksuaalisen kyvykkyyden saavuttamiseksi.
