Amerikan vallankumous
Wikipedia
Amerikan vallankumous viittaa tapahtumiin, ajatuksiin ja muutoksiin, joiden myötä kolmetoista Pohjois-Amerikan siirtokuntaa irtautui Britanniasta ja muodostivat Amerikan Yhdysvallat. Amerikan vapaussota (1775–1783) oli osa vallankumousta.
Viime kädessä vallankumous alkoi verokapinana, mutta sen motiiveina olivat ennen kaikkea valistusajan vapausihanteet kuten yksilöiden itsemääräämisoikeus ja etuoikeuksien vastustaminen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kapina verotusta ja sääntelyä vastaan
Britannian valtionvelka oli noussut hälyttäväksi Pohjois-Amerikassa Ranskaa vastaan käydyn sodan aikana (French and Indian War (ks. Seitsenvuotinen sota), 1754–1763), minkä vuoksi kuningas Yrjö III pyrki veroin, tullein ja muilla keinoilla siirtämään varallisuutta Pohjois-Amerikan asukkailta kruunulle "maksuksi rauhasta".
Periaatteessa Iso-Britannia jo ennestään sääteli siirtokuntien taloutta, mutta käytännössä näitä lakeja ei ollut noudatettu. Nyt sääntely yritettiin tuoda käytäntöön. Vuonna 1761, massachusettsilainen lakimies James Otis esitti, että sääntely on Britannian perustuslain suomien oikeuksien vastaista. Hän hävisi oikeudessa, mutta John Adams kirjoitti myöhemmin: "Amerikan itsenäisyys syntyi silloin ja siellä".
Britit yrittivät rajoittaa amerikkalaisten vapautta monin eri tavoin. Vuonna 1765 he vaativat siirtolaisia käyttämään julkisissa yhteyksissä, sanomalehdissä, pelikorteissa ym. kruunun leimaamaa paperia, josta meni leimavero tullille. Veroja ja muita vapaudenrajoituksia paenneiden siirtolaisten itsehallintoon tottuneet jälkeläiset eivät tällaista sietäneet vaan ryhtyivät vastarintaan ja laskivat liput puolitankoon. Siirtokuntien kokoaman kongressin vetoomuksesta brittiparlamentti ymmärsi perua veron. Kaksi vuotta myöhemmin Britannia alkoi periä tullia monenlaisista tarvikkeista, mm. lasista, maalista, lyijystä ja teestä. Tällöin ympäri Pohjois-Amerikkaa perustettiin yhdistyksiä asiaa vastaan ja päätettiin kieltäytyä syömästä, juomasta tai käyttämästä mitään tullinalaisia tuotteita. Tullivirkamiehiä tervattiin ja kieriteltiin höyhenissä, juryt vapauttivat tekijät. Tullitulot jäivät alle perintäkustannusten.
Kun tullivirkamiehet pysäyttivät siirtokuntalaisen kauppiaan John Hancockin aluksen Liberty (vapaus) epäiltynä salakuljetuksesta Bostonissa 10. kesäkuuta 1768. Vihaiset protestit kaduilla saivat virkailijat raportoimaan Lontooseen, että Boston on kapinassa.
Brittijoukot alkoivat saapua Bostoniin lokakuussa 1768. Jännitteet jatkoivat kasvuaan huipentuen Bostonin verilöylyssä 5. maaliskuuta 1770, kun brittijoukot tulittivat vihaista väkijoukkoa surmaten viisi ihmistä. Vallankumousagitaattorit käyttivät tapausta vastarinnan kiihdyttämiseen, mutta sotilaita vastaan käydyn oikeudenkäynnin jälkeen tilanne laantui. Oikeudessa sotilaita puolusti John Adams.
Purkaessaan muut tullit vuonna 1770 brittiparlamentti säilytti pikkuruisen teetullin periaatteen vuoksi symbolisena eleenä saadakseen näin siirtokunnat tunnustamaan parlamentin verotusoikeuden. Siirtokuntien sanomalehdet julistivat Intiasta tuodun brittiteen pannaan "orjuuden myrkkynä". Amerikkalaisten mielestä vain siirtokuntalaiset itse voisivat säätää heille veroja. Kansa vartioi teelaivoja yötä päivää, ettei niistä voitaisi tuoda lastia maahan. Bostonin satamassa viisikymmentä nuorukaista pukeutui mohikaani-intiaaneiksi ja purki erään laivan teelastin mereen kansan katsellessa laiturilta (Bostonin teekutsut, 16. joulukuuta 1773).
Tällöin Toryjen hallitsema parlamentti julisti Bostonin sataman suljetuksi ja väkivallantekijät tuomittaviksi Englantiin ja lähetti palkkasotajoukkoja Bostoniin.
Kanada totteli Britanniaa mutta kolmetoista muuta siirtokuntaa järjesti kongressin Pennsylvaniassa. 5. heinäkuuta 1775 he laativat kuninkaalle ja parlamentille kirjelmän, jossa korostivat jokaisen kansan oikeutta järjestää oma hallituksensa ja verotuksensa, ja vaativat tätä oikeutta - Britannian valtakunnan osana. Britannia kuitenkin lähetti sotajoukkonsa Amerikkaan syksyllä 1775.
[muokkaa] Patriootit vastaan lojalistit
Amerikan vallankumouksellisista käytettiin nimityksiä patriootit, Whigit tai kapinalliset. Heidän keskuudessan oli erilaisia näkemyksiä. Konservatiiveiksi voidaan laskea Alexander Hamilton, John Jay, ja George Washington. Heidän ryhmittymästään tuli myöhemmin Federalistinen puolue, ja heidän on katsottu haluavan säilyttää vaurauden ja vallan siirtokuntien "yläluokalla". Liberaalimpaan siipeen lasketaan kuuluviksi muun muassa Thomas Jefferson, James Madison, Benjamin Franklin ja Thomas Paine, joiden myös katsotaan olleen enemmän vähäosaisten puolella.
Lojalisteiksi, toryiksi tai "kuninkaan miehiksi" kutsuttiin niitä monia siirtokuntalaisia, jotka pysyivät lojaaleina kruunulle - moni taisteli kruunun joukoissakin. Heitäkin oli kaikissa yhteiskuntaluokissa. Sodan jälkeen lojalistit asuttivat mm. Abacon saaria Bahamassa, Kanadan maakuntia New Brunswick ja Ontario sekä Sierra Leonen Freetownia.
[muokkaa] Vapaussota (1775-83)
Pääartikkeli: Amerikan vapaussota
Keskeisiä sodanjälkeisiä tapahtumia olivat mm.
- Shayn kapina (1786)
- "Luoteinen intiaanisota" (Northwest Indian War) (1785–1795)
- "Perustuslakikonventti" (1787)
[muokkaa] Vallankumouksen ihanteet
Vallankumouksen taustalla olivat valistusajan liberaalit ihanteet, joille uskonvainoja, verotusta tai muuta sortoa paenneiden siirtolaisten jälkeläiset olivat otollista maaperää. Siirtokunnissa hallinto oli ollut minimaalista ja kansalaiset vapaita päättämään itse elämästään ja toiminnastaan, ja sekin vähäinen hallinto oli siirtokuntalaisten itse hoitamaa ja pienin veroin kustantamaa. Monien oli vaikea hyväksyä sitä, että parlamentti alkoi määräillä heidän elämäänsä.
Thomas Paine julkaisi 10.1.1776 pamfletin Common Sense (Terve järki), jossa hän esitti, että ainoa ratkaisu ongelmiin Britannian kanssa olisi itsenäisyys ja tasavalta (republicanism).
Amerikan vallankumous ei mennyt yhtä pitkälle kuin myöhempi Ranskan vallankumous Robespierren myötä. Se kuitenkin julisti ihmiset vapaiksi ja tasa-arvoisiksi, joten Yhdysvalloissa astuivat voimaan ihmisoikeudet kuten uskonvapaus, sananvapaus ja omaisuudensuoja, etuoikeudet lakkautettiin ja ihmiset olivat tasa-arvoisia lain edessä. Ensimmäistä kertaa toteutui se ajatus, että hallitus saa hallita vain hallittujen suostumuksella.
Thomas Painen kirjoituksen ja valistusajan liberaalien ihanteiden pohjalta Thomas Jefferson laati Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen, jossa myös nämä oikeudet lueteltiin. Johdonmukaisena se myös lakkautti orjuuden, mutta kongressi ei hyväksynyt sitä vaan vasta muutetun version (4. heinäkuuta 1776, Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä), jossa tätä kohtaa ei enää mainittu, vaikka Jeffersonin "All men are born free" oli yhä mukana. Myöhempi Yhdysvaltain kolmas presidentti, Thomas Jefferson eli vielä viisi vuosikymmentä, ja aina kun häneltä pyydettiin kopiota itsenäisyysjulistuksesta, hän antoi alkuperäisen versionsa, vaikka orjuus poistui maasta lopullisesti vasta lähes sata vuotta myöhemmin.
[muokkaa] Vallankumouksen leviäminen ympäri maailmaa
Vallankumouksessa oli ollut myös vapaaehtoisia, etenkin Ranskasta, taistelemassa vapauden puolesta ja brittejä vastaan. Heidän palatessaan kotiin liberaalin vallankumouksen aatteet levisivät ympäri mailmaa, jolloin seurasi muun muassa Ranskan vallankumous, Haitin vallankumous ja Simon Bolivarin johtamat Latinalaisen Amerikan vapaussodat. Irlannin kansannousu 1798, sekä Puolan-Liettuan ja Alankomaiden tapahtumat olivat myös Amerikan vallankumouksen jälkikaikuja. Vasta 1800-luvun loppupuolella liberalismi alkoi vallankumousten ideologiana jäädä sosialismin jalkoihin, kunnes jälleen alkoi palata kumousten keskiöön 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, etenkin Itä-Euroopassa.
Toisaalta näitä liberaaleja vallankumouksia voi myös pitää sosialististen juurina, joutuihan Ranskan vallankumous pari vuotta kestettyään Vuori-puolueen protososialistien (mm. Robespierre) käsiin, ja myös Karl Marx aloitti toimintansa sitä seuranneissa liberaaleissa vallankumouksissa.
Monet brittiläiset ja irlantilaiset whigit sympatisoivat avoimesti Amerikan patriootteja, ja myös Alankomaissa ja Ranskassa välitönkin vaikutus oli huomattava. Tietysti valistusajan liberaalit aatteet olivat jo aiemmin levinneet Euroopassa ja sieltä ne olivat Amerikkaankin tulleet.
