Keltit

Wikipedia

Tämä artikkeli käsittelee kansoja. Keltti on myös kylä Kymenlaaksossa.

Keltit on nimitys, jota käytetään kelttiläisiä kieliä puhuvista esihistoriallisista, historiallisista ja nykyisistä ihmisistä. Nykyisin nimitystä voidaan käyttää myös englantia tai ranskaa äidinkielenään puhuvista ihmisistä, jotka haluavat samaistua kelttiläisiin esivanhempiinsa. Muinaisia kelttejä olivat esimerkiksi 2000 vuoden takaiset gallialaiset. Nykyisin kelttejä elää lähinnä Britteinsaarilla (varsinkin Irlannissa, Walesissa ja Skotlannissa) ja Ranskan Bretagnessa.

[muokkaa] Kelttikäsitteen alkuperä

Kelttiläisiä kieliä puhuvat ihmisryhmät astuivat historian valoon antiikin aikoina, jolloin kreikkalaiset ja roomalaiset kutsuivat näitä kelteiksi (kreikaksi keltoi, latinaksi celtae) ja galleiksi. Kaikki väestöt, joista näitä termejä käytettiin, eivät kuitenkaan välttämättä puhuneet kelttiläistä kieltä. Keltti ja vastaavat termit edustivat antiikin korkeakulttuurin stereotypioita pohjoisen tai lännen barbaareista. Ne eivät kuvaa objektiivisesti tai yksityiskohdissaan luotettavasti kyseisten ihmisryhmien kieltä, elintapoja, kulttuuria tai uskontoa.

On myös epävarmaa, oliko kelteillä itsellään mitään kelttiläisen identiteetin tunnetta tai käyttivätkö he itse tuota nimitystä itsestään. Poliittisesti keltit olivat jakautuneet moniin eri heimoyhteisöihin ja kielellisesti eri murteiden puhujiin. Keltit eivät myöskään muodostaneet kulttuurisesti mitään yhtenäistä ryhmää. Arkeologit uskovat, että kelttiläistä kieltä puhuvilla väestöillä oli jokin yhteys La Tène -kulttuuriin. Kaikki tämän kulttuurin piirissä eläneet ihmiset eivät kuitenkaan ehkä olleet kelttejä, eivätkä kaikki keltit kuuluneet La Tène -kulttuurin alueeseen.

[muokkaa] Muinaiset keltit

Kartta kuvaa La Tène -kulttuurille tyypillisten esinemuotojen levintää (violetti väri - La Tène -vaikutus laajimmillaan; sininen väri - kulttuurin alkuperäinen alue). Kuten kartta osoittaa, kelttiläinen kulttuurivaikutus ulottui esiroomalaisella rautakaudella kauas kelttiläisen kielialueen ulkopuolelle aina Ruotsiin ja Valko-Venäjälle saakka.

Kelttiläisen kielen uskotaan syntyneen pronssikauden Keski-Euroopassa maata viljelevän ja karjaa hoitavan indoeurooppalaisen väestön keskuudessa. Keltit luultavasti polveutuvat ainakin osittain varhaispronssikautisen Uneticé-kulttuurin väestöstä. Tämän kulttuurin katsotaan syntyneen noin vuonna 2200 eaa. Kulttuuri esiintyi sijaitsi Tshekin tasavallan alueella, Etelä-Saksassa ja eteläisessä Länsi-Puolassa. Uneticéa seurasi noin 1550 - 1250 eaa. keskipronssikautinen tumuluskulttuuri, jonka tuntomerkkinä pidetään suuria hautakumpuja, tumuluksia. Se levisi Uneticén kulttuuria laajemmalle alueelle. Tumuluskulttuuria puolestaan seurasi vuosina 1200 - 700 eaa. myöhäispronssikautinen uurnakenttäkulttuuri, jonka alue oli vielä laajampi kuin edeltäjiensä. Kelttiläisen kielimuodon kehittyminen lienee suurelta osin tapahtunut näiden kulttuurien keskuudessa.

Useimmat tutkijat uskovat, että varhaisrautakautinen Hallstattin kulttuuri Etelä-Saksan, Itävallan ja Itä-Ranskan alueella (noin 700—500 eaa.) oli ainakin osittain kelttiläinen. Hallstatt-kulttuuri muuttui La Tènen kulttuuriksi noin vuonna 500 eaa. Tämän jälkeen kelttiläistä väestöä levittäytyi tai kelttiläinen kieli omaksuttiin nykyiseen Ranskaan ja Belgiaan, Britteinsaarille sekä joihinkin Espanjan osiin. Myös Pohjois-Italiaan asettui suuri määrä kelttejä. Idässä eräät kelttiheimot etenivät Tonavaa pitkin kohti Balkania ja Mustaamerta. Jopa nykyisen Turkin alueelle päätyi yksi kelttiläisryhmä, galatalaiset. 300- ja 200-luvuilla eaa. Välimeren alueen korkeakulttuurit Italiassa ja Kreikassa saivat ottaa vastaan useita kelttien hyökkäyksiä.

Rooman valtakunta alisti lopulta useimmat kelttiläiset väestöryhmät. Esimerkiksi Julius Caesar valloitti Gallian, keisari Claudius Britannian. Mannermaalla kelttiläiset väestöt omaksuivat Bretagnea lukuun ottamatta vieraita kieliä, useimmiten latinan ja siihen palautuvat romaaniset kielet. Kansainvaellusajalla kelttiläiset kielet väistyivät myös Britteinsaarilla pohjoisille ja läntisille syrjäseuduille — Irlantiin, Skotlantiin, Walesiin, Cornwalliin ja pienille saarille.

[muokkaa] Nykypäivän kelttiläiset vähemmistöt

1800-luvulta lähtien nationalismi johti kelttiläisen identiteetin syntyyn ja kelttiläisten kielten uuteen arvostukseen. Tämä näkyi sekä Britteinsaarten ja Bretagnen kelttiläisten vähemmistöjen keskuudessa että Yhdysvalloissa, jonne oli siirtynyt runsaasti irlantilaista ja skottilaista väestöä. Myös ranskalainen nationalismi alkoi korostaa maan gallialaista menneisyyttä.

1800-luvulla kelttiläisten kielten puhujien määrä alkoi kuitenkin jyrkästi laskea iiriä, kymriä ja gaelia äidinkielenään puhuvien väestöjen jouduttua voimakkaan englantilaistamispolitiikan kohteiksi. Myöskään Ranskan valtio ei gallialaisinnostuksesta huolimatta ollut suopea Bretagnen kelttiläistä kieltä kohtaan. Kielenvaihdoksista huolimatta kelttiläisillä alueilla syntyi voimakas kansallistunne, joka 1900-luvun kuluessa johti Irlannin itsenäisyyteen sekä separatistiseen liikehdintään Walesissa, Bretagnessa ja varsinkin Skotlannissa. Pyrkimys pitää kelttiläiset kielet ja perinteet elossa vaikuttaa myös Cornwallin ja Mansaaren kaltaisilla seuduilla, joilla kukaan ei ole enää pitkiin aikoihin puhunut paikallista kelttikieltä äidinkielenään.

Myös Pohjois-Espanjan alueella Galician ja Asturiasin maakunnissa väestö mieltää itsensä kelttien perillisiksi, vaikka näiden alueiden kielet eivät olekaan kelttiläisiä. Pohjois-Espanjassa on kuitenkin vahva kelttiläisperintö, ja se vaikuttaa nykypäivän kulttuuriin.

[muokkaa] Kelttiläisromantiikka

Oma lukunsa on kelttiläisten perinteiden vaikutus länsimaiseen kulttuuriin. Jo keskiajalla kuningas Arthurin tarinat, joiden juuret löytyvät Britteinsaarten kelttiläisestä tarustosta, saivat suosiota eri puolilla Eurooppaa. 1500-luvulta lähtien roomalaisten tekstien kuvaukset muinaisista briteistä ja gallialaisista alkoivat kiehtoa sivistyneistön mielikuvitusta Englannissa ja Ranskassa.

Kansallisromanttinen keltti-innostus eli keltomania vaikutti 1800-luvulla voimakkaasti arkeologian kehitykseen. Runoilija W.B. Yeatsin kaltaiset taiteilijat saivat inspiraatiota kelttiläisestä historiasta ja sankaritarustosta. Kiinnostus kelttiläistä muinaisuskontoa (esim. druidit) kohtaan vaikutti osaltaan ns. uuspakanallisen liikkeen syntyyn. Näiden ilmiöiden seurauksena kelttiläisyydestä syntyi vahvasti romantisoituja mielikuvia, jotka siirtyivät vähitellen osaksi länsimaista populaarikulttuuria. Suomessakin tunnetaan paljolti juuri kelttiläiseen kansanperinteeseen ja mytologiaan perustuva fantasiakirjallisuus, irlantilainen kansanmusiikki ja "irkkupubit". Osaltaan tätä keltti-innostusta on levittänyt Hollywood, joka on ottanut monien menestyselokuviensa aiheeksi irlantilaisuuden, skottilaisuuden tai muut kelttiläiset teemat. Sarjakuvamaailmassa hyvin tunnettu fiktiivinen kelttisankari on 1960-luvulta lähtien ollut Asterix Gallialainen.

1990-luvulta lähtien eurooppalaiseen yhdentymiskehitykseen on liittynyt myös pyrkimystä tehdä muinaisista kelteistä Euroopan ja eurooppalaisuuden symboleja.