Suleiman Suuri

Wikipedia

Suleiman I Suuri

Suleiman I Suuri (6. marraskuuta 1494 - 5/6. syyskuuta, 1566) (turkiksi Süleyman, arabiksi سليمان, kutsumanimeltään Euroopassa "Suuri", Islamilaisessa maailmassa "Lainantaja") oli Osmanien valtakunnansulttaani vuodesta 1520 vuoteen 1566 ja Selim I:n seuraaja. Hän syntyi Trabzonissa, Turkissa.

Osmanien valtakunta saavutti huippukohtansa ja muuttui maailmanvallaksi hänen valtakaudellaan. Vaikkakin valtakunta jatkoi kasvamistaan vielä vuosisadan verran hänen kuolemansa jälkeen, seurasi sitä kuitenkin erittäin pitkä taantuminen.

Seitsemänvuotiaana hänet lähetettiin opiskelemaan tieteitä, historiaa, kirjallisuutta, teologiaa ja sotastrategiaa Istanbulin palatsin kouluihin. Hänen aikainen kokemus hallinnosta tuli hänen ollessaan useiden provinssien hallitsijana, tärkeimpinä Bolu pohjoisessa Anatoliassa ja 15-vuotiaana hänen äitinsä syntymäalueen, Kaffan Krimillä.

[muokkaa] Saavutukset

Noustuaan valtaistuimelle isänsä jälkeen Suleiman aloitti sarjan sotilasvalloituksia, alkaen Belgradin valloituksella 1521. Vuonna 1522 hän valloitti Rodosin piirityksen jälkeen ja antoi Johanniitoille mahdollisuuden vetäytyä Maltalle.

29. elokuuta 1526 Suleiman löi Unkarin kuninkaan Ludvig II:n (Lajos II) Mohácsin taistelussa ja miehitti suurimman osan Unkarista ennen kuin luovutti sen Szapolyai Jánosille, Transylvanian prinssille, hallittavaksi. Kaarle V, Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan keisari, ja hänen veljensä Ferdinand, Itävallan arkkiherttua, valloittivat Unkarin uudelleen. Vastauksena Suleiman yritti valloittaa Unkaria kahdesti, tullakseen kahdesti sään lyömäksi saavutettuaan Wienin vuosina 1529 ja 1532. Vuonna 1533 Suleiman kirjoitti sopimuksen Ferdinandin kanssa, joka jakoi Unkarin kahtia Habsburgien ja Szapolyain kesken. Szapolyain kuoltua Unkarin alueet jäivät Ferdinandille ja yllytti Suleimania annektoimaan Unkarin. Tämä johti useisiin sotiin ja rauhansopimuksiin, ennen kuin status quo saatiin palautettua.

Seuraavina kahtena vuosikymmenenä Suleiman anneksoi valtavia alueita Pohjois-Afrikasta Marokosta länteen ja koko Lähi-itä Persiasta pohjoiseen anneksoitiin. Tämä nopea laajeneminen liittyy lyhyeeseen meriherruuteen Välimerellä, Punaisellamerellä ja Persianlahdella. Vuonna 1562 hän valloitti Transylvanian. Hän ei ollut aivan niin menestyksellinen 1565 kun Johanniittain ritarikunnan onnistui murtamaan Maltan piiritys, joka oli alkanut 18. toukokuuta ja kesti aina 8. syyskuuta asti.

Vaikka Suleiman nähtiin vaarallisena ja jopa julmana hallisijana muualla, valtakunnassaan hänet tunnettiin rehtinä hallitsijana, taisteli korruptiota vastaan ja oli taiteiden ja filosofian suuri ihailija. Hänet myös nimettiin yhdeksi suurimmista islamilaisista runoilijoista ja menestyksekkääksi kultasepäksi. Hän ansaitsi lempinimensä Lainantaja uudistettuaan koko Osmanien lakisysteemin. Lait jotka hän keräsi käsittivät lähes kaikki sen aikaisen elämän haarat.

Suleiman kuoli 1566, Szigetvarin taistelun voittoa edeltäneenä yönä. Hänet on haudattu Süleymaniye Camiihin Istanbuliin yhdessä vaimonsa Roxelanan kanssa.

Hänen kuollessaan suurimmat muslimikaupungit (Mekka, Medina, Jerusalem, Damaskos ja Bagdad), monet Balkanin provinsseista aina Itävaltaan asti ja suurin osa Pohjois-Afrikkaa olivat hänen valtakuntansa osana.

[muokkaa] Vallanperimystaistelu

Suleiman rikkoi perinteitä nostamalla kaksi orjaa korkeisiin asemiin. Ensimmäinen oli Ibrahim pašša (İbrahim Paşa) joka nousi suurvisiiriksi 13 vuoden ajaksi. Toinen, kaapattu ukrainalainen ortodoksi papin tytär, Anastasiya Lisovska (tunnetaan myös useilla muilla nimillä kuten Roxelana ja Khourrem (Hürrem)) kohosi haaremin portaita ylös ja tuli Suleimanin lempivaimoksi, valtakunnan ja muun maailman hämmästykseksi . Hänen kanssaan Suleiman sai tyttären, Mihrimar (Mihrumâh) ja pojat Mehmed (kuoli nuorena), Selim, Bayezid ja Cihangir (syntyi fyysisesti vammaisena).

Ilmeisesti Khourremin lietsomassa valtataistelussa Suleiman murhautti Ibrahimin (hän tuki Suleimanin ensimmäistä poikaa, Mustafaa) ja korvasi hänet vävyllään Rustem Paššalla (Rustem Paşa). Myöhemmin, ilmeisesti peläten Mustafan suosion armeijan riveissä uhkaavan hänen valtaansa, antoi Suleiman kuristuttaa myös Mustafan. Näin hän avasi tien Khurremin pojille valtaistuimelle.

Mika Waltarin kirja Mikael Karvajalka ja sen jatko-osa kertovat fiktiivisesti kyseisestä valtataistelusta monen muun historiallisen tapahtuman ohella

Suleimanin kuolemaa ennakoidessa joko Beyazid tai Selim tapettaisiin perinteen mukaan. Vuonna 1559 veljet ottivat yhteen useissa vallanperimystaisteluissa johtaen lopulta Suleimanin määräämään Beyazidin kuolemaan. Beyazid kuoli 25. syyskuuta 1561 palatessaan Iranista paettuun sinne. Siispä Selim lopulta seurasi Suleimania valtaistuimelle, vaikka hänellä oli hyvin vähän kiinnostusta hallinnollisiin asioihin.

Edeltäjä
Selim I

Osmanien sulttaani

Seuraaja
Selim II