Nicaragua

Nicaraguan tasavalta (esp. República de Nicaragua) eli Nicaragua on Keski-Amerikan kannaksella sijaitseva tasavalta. Se on Keski-Amerikan alueen suurin, mutta harvimpaan asutuin valtio. Nicaraguan rajanaapureina ovat Honduras pohjoisessa ja Costa Rica etelässä. Länsipuolella on Karibianmeri ja itäpuolella Tyyni valtameri. Maan nimi tulee sanojen nicarao ja agua yhdistelmästä. Nicaraot olivat suurin alkuperäisväestöheimo kun espanjalaiset valloittajat saapuivat maahan. Agua on espanjaa ja tarkoittaa vettä, mikä viittaa maan kahteen suureen järveen, Managuajärveen ja Nicaraguajärveen.

Sisällysluettelo

1 Historia
2 Politiikka
3 Hallinnollinen jako
4 Maantiede
5 Talous
- 5.1 Merkittävimmät luonnonvarat
- 5.2 Merkittävimmät vientituotteet
6 Väestö
7 Kulttuuri
8 Lähteet

[muokkaa] Historia

Pääartikkeli: Nicaraguan historia

Nicaraguaan muutti 1500-luvulla espanjalaisia siirtolaisia ja maa oli pitkään Espanjan siirtomaa. Itsenäiseksi maa julistautui 1821 ja liittyi Keski-Amerikan liittovaltioon. Tästä liitosta Nicaragua irtautui täysin suvereeniksi itsenäiseksi valtioksi vuonna 1854.

Nicaraguaan muodostui kaksi kilpailevaa puoluetta, konservatiivit ja liberaalit, jotka käyttivät tukialueinaan kahta suurta kaupunkia, Leónia ja Granadaa. Pääkaupunki Managua sijaitsi näiden kahden välissä ja oli siksi alati kilpailevien ryhmittymien kädenväännön kohteena. Vuonna 1855 yhdysvaltalainen seikkailija William Walker hyödynsi puolueiden välisiä kiistoja ja hankkiutui maan presidentiksi. Hän ehti uudelleenlaillistaa orjuuden ja tehdä englannista maan virallisen kielen ennen kuin alueiden valtioiden yhdistyneet voimat ajoivat hänet maanpakoon vielä saman vuoden aikana.

Presidentti Zelayan kaudella, vuonna 1894, Iso-Britannian Nicaragualle vuonna 1860 luovuttama Atlantin puoleinen alue, Moskiittorannikko, liitettiin konkreettisesti Nicaraguan hallinnon piiriin ja siitä muodostettiin Zelayan provinssi. Alueen alkuasukasväestö, miskitointiaanit, saivat autonomisen aseman vasta vuoden 1987 perustuslaissa. Samalla provinssi jaettiin kahteen pohjoiseen RAAN ja eteläiseen RAAS autonomiseen alueeseen.

Yhdysvallat miehitti Nicaraguan vuonna 1912. Amerikkalaiset joukot poistuivat maasta vuonna 1925, mutta joutuivat jo vajaan vuoden kuluttua palaamaan uudelleen puhjenneen sisällissodan takia. Miehitystä vastustamaan nousi Augusto Cesár Sandinon johtama sissiarmeija, jonka vastarinta loppui vasta, kun Yhdysvallat vetäytyi maasta vuonna 1933.

Yhdysvaltain vetäydyttyä seurasi pian Somozan suvun sotilasdiktatuuri, joka kesti 1930-luvulta aina vuoteen 1979 asti. Teknisesti ottaen Nicaraguassa järjestettiin kyllä tuonakin aikana vaaleja, jotka tosin olivat rakenteellisesti epärehellisiä. Poliittinen toiminta oli pääosin sallittua, kunhan se ei uhannut Somozan suvun valtaa.

Somozojen kleptokratiaksikin kutsuttu valta päättyi, kun viimeinen Somoza ajettiin maanpakoon lyhyen sisällissodan jälkeen vuonna 1979. Sandinistien johtama vallankumous asetti maan johtoon Kansallisen jälleenrakennuksen juntan, johon alkuun kuului edustajia kaikista Somozaa vastustaneista ryhmistä. Juntta oli käytännössä sandinistien käsissä ja useimmat muut poliittiset ryhmät erosivat juntasta pian vallankumouksen jälkeen. Nicaraguan hallinto oli yksin sandinistien käsissä alle vuosi vallankumouksen jälkeen.

Osittain entisten somozalaisten komennossa toimivat contrat aloittivat sissisodan sandinistien diktatuuriksikin kutsuttua hallintoa vastaan ja saivat rahoitusta ja muuta tukea Yhdysvalloilta. Sandinistit panivat toimeen yleisen asevelvollisuuden ja saivat aseapua mm. Kuubasta ja Neuvostoliitosta.

Sandinistit toimeenpanivat taloudessa sosialistisia uudistuksia. Maan pankit kansallistettiin, samoin esim. ylikansallisille yhtiöille kuuluneita kaivoksia ja maasta paenneiden Somozan kannattajien omaisuutta. Merkittävimpien vientituotteiden tuottajat pakotettiin myymään tuotantonsa valtiolle ja monet tuotteet asetettiin hintasäännöstelyyn. Sandinistit käynnistivät myös maareformin ja pyrkivät edistämään maatalousosuuskuntien muodostumista. Sandinistit ilmoittivat kuitenkin etteivät pyrkineet sosialismiin vaan heidän ihanteenaan oli sekatalousjärjestelmä.

Sandinistihallinto toteutti myös mittavan lukutaitokampanjan (Cruzada Nacional de Alfabetización "Héroes y Mártires por la Liberación de Nicaragua") ja otti käyttöön oppivelvollisuuden. Lukutaidottomuus maassa painui 50 prosentista kolmeentoista vuoden 1980 aikana.^[1]

Sandinistit ottivat hallintaansa televisioasemat, useimmat radioasemat ja maan kaksi suurinta sanomalehteä. Sandinisteihin kriittisesti suhtautunut katolilainen radioasema Radio Catolica suljettiin ja oppositiolehtien toimintaa rajoitettiin.

Sandinistihallinto järjesti vaalit viisi vuotta valtaannousunsa jälkeen 1984. Merkittävimmät oppositioryhmät boikotoivat vaaleja. Vaaleja boikotoineiden oppositioryhmien mukaan niiden ei annettu toimia vapaasti sandinistien kontrolloidessa tiedotusvälineitä ja estäessä oppositiolehtien toimintaa. Itse vaalit olivat ulkomaisten tarkkailijoiden näkemyksen mukaan rehelliset. Yli 70% nicaragualaisista kävi äänestämässä ja sandinistit saivat selvän voiton. Daniel Ortega valittiin presidentiksi.

Vaaleja monen muun maan hallinnosta poiketen epärehellisinä pitänyt Reaganin hallinto Yhdysvalloissa jatkoi sandinistihallitusta vastustavien contra-sissien tukemista. Lisäksi 1985 Yhdysvallat aloitti Nicaraguaa koskevan taloussaarron, joka lopetti maiden vielä jäljellä olevan vähäisen kaupan. Yhdysvallat myös esti erilaisia kansainvälisiä rahoituslaitoksia myöntämästä Nicaragualle lainoja. Nicaragua sai kuitenkin taloudellista tukea mm. monilta Länsi-Euroopan mailta ^[2], Kanadalta, Meksikolta, Kuubalta sekä Neuvostoliitolta ja muilta itäblokin mailta.

Yhdysvaltain kongressi esti lopulta Reaganin hallintoa tukemasta contria, joiden asema siten vaikeutui 1980-luvun lopulla. Samalla sandinistien saama taloudellinen tuki sosialistiblokilta hiipui näiden maiden taloudellisten vaikeuksien takia. Tämä pakotti osapuolet neuvotteluihin contra-sodan lopettamiseksi. Contra-sota päättyi vuonna 1988 tämän ns. Contadora-prosessin tuloksena. Contrat palasivat yhteiskuntaan ja sandinistit lupasivat järjestää vapaat vaalit 1990.

Vuoden 1990 vaaleihin Nicaraguan oppositiovoimat kokosivat Yhdysvaltojen tuella Yhdistyneen kansallisen opposition (Unión Nacional Opositora - UNO), johon kuului koko poliittinen kenttä entisistä somozalaisista Nicaraguan kommunistipuolueeseen asti. Yhdysvallat rahoitti UNO:n kampanjointia ja sandinistit puolestaan käyttivät omaan kampanjointiinsa Nicaraguan valtion omaisuutta, hallitsemiaan tiedotusvälineitä ja Kuubalta saatua tukea. 25. helmikuuta 1990 järjestetyissä vaaleissa opposition ehdokas Violeta Barrios de Chamorro voitti 55%:lla äänistä sandinistien Daniel Ortegan ääniosuuden jäädessä 41%:iin.

Vaalit voittaneen koalition keskusta-oikeistolainen ydin on pysynyt vallassa näihin päiviin asti. Sandinistit puolestaan ovat sittemmin olleet Nicaraguan merkittävin oppositiopuolue. Vuoden 1990 vaalien jälkeen Nicaraguan epäsuosittu asevelvollisuus lakkautettiin, sosialistiset muutokset lopetettiin, tiedotusvälineiden vapaus kasvoi, Yhdysvaltain taloussaarto loppui ja se aloitti taloudellisen avun myöntämisen Nicaragualle.

[muokkaa] Politiikka

Pääartikkeli: Nicaraguan politiikka

Nicaraguan hallintomuoto on perustuslaillinen tasavalta missä valtaa pitää vaaleilla valittu presidentti. Presidentinvaalissa ehdokkaan tulee saada ensimmäisellä kierroksella 40 % äänistä tai 35 % viiden prosenttiyksikön erolla seuraavaan voittaakseen suoraan. Parlamenttiin valitaan 90 edustajaa joka viides vuosi, jonka lisäksi parlamenttipaikan saavat sekä valittu presidentti että toisiksi eniten ääniä saanut presidenttiehdokas. Näin yhteenlaskettu edustajamäärä on 92.

Maan suurin puolue kansallisella tasolla on oikeistolainen Perustuslaillinen liberaalipuolue PLC, joka on kuitenkin jakautunut kahteen keskenään kilpailevaan ryhmään. Toinen merkittävä puolue on vasemmistolais-sissiliike FSLN, Kansallinen sandinistinen vapautusrintama, jolla puolestaan on enemmistö useimmissa kunnallisen tason elimissä. Maan kolmas puolue, jolla on parlamenttiedustus, on Nicaraguan konservatiivinen puolue PCN. Lisäksi Nicaraguassa toimii joukko pieniä puolueita laidasta laitaan, sandinisteista eronneista sirpalepuolueista entisiin Contra-taistelijoihin.

Nicaraguan poliittinen elämä pyörii kuitenkin kahden suurimman puolueen keskinäisen ja sisäisen kilpailun ympärillä. Tämä heijastuu myös oikeuslaitokseen, koska parlamentti nimittää korkeimman oikeuden tuomarit viisivuotiskausiksi. Nimitykset ovat järjestään poliittisia ja heijastelevat parlamentin voimasuhteita. Sama pätee myös korkeimpaan vaalikomissioon, joka vastaa vaalien toteuttamisesta ja oikeellisuudesta. Nämä yhdessä pienpuolueiden asemaa hankaloittaneiden perustuslakiuudistusten kanssa takaavat PLC:n ja FSLN:n aseman maan johtavina valtaklikkeinä.

[muokkaa] Hallinnollinen jako

Nicaragua on jaettu 15 provinssiin tai lääniin ja kahteen autonomiseen alueeseen. Läänit ovat Boaco, Carazo, Chinandega, Chontales, Estelí, Granada, Jinotega, León, Madriz, Managua, Masaya, Matagalpa, Nueva Segovia, Rivas ja Río San Juan. Autonomiset alueet ovat Región Autónoma del Atlántico Norte (RAAN) ja Región Autónoma del Atlántico Sur (RAAS). Ennen autonomiaa alueet olivat Zelayan lääni.

[muokkaa] Maantiede

Nicaragua satelliittikuvassa maaliskuussa

Pääartikkeli: Nicaraguan maantiede

Nicaragua jakautuu kolmeen selkeään maantieteelliseen alueeseen, läntisen osan alankoihin, keski- ja pohjoisosien vuoristoihin ja idän moskitorannikkoon. Läntisen Nicaraguan alangot ovat lämmintä ja hedelmällistä aluetta jossa harjoitetaan suurin osa maan maanviljelyksestä. Alueella on useita toiminnassa olevia tulivuoria ja tulivuorten purkaukset sekä maanjäristykset ovat alueella yleisiä.

Nicaraguan kartta

Sisämaassa olevalla vuoristoalueella ja ylängöllä ilma on viileämpää kuin läntisissä osissa. Ylängöllä harjoitetaan noin neljännes maan maanviljelyksestä, rinteillä kasvatetaan eritoten kahvia.

Moskiittorannikko on laaja sademetsäalue Nicaraguan itäosassa, sen läpi virtaa usea iso joki. Aluen on harvaan asuttua ja siellä on trooppinen ilmasto. Karibianmeren rannikko on rikkonaista, jossa on paljon laguuneita ja suistoalueita.

[muokkaa] Talous

Pääartikkeli: Nicaraguan talous

Nicaragua on maailman köyhimpiä valtioita. Nicaraguan bruttokansantuote asukasta kohti on noin 1 700 euroa vuodessa ja maalla on valtavasti ulkomaan velkaa, noin 125 prosenttia valtion budjetista.

[muokkaa] Merkittävimmät luonnonvarat

[muokkaa] Merkittävimmät vientituotteet

[muokkaa] Väestö

Pääartikkeli: Nicaraguan väestö

Nicaraguan alkuperäistä intiaaniväestöä on maan asukkaista noin 5 prosenttia. Pääryhmän muodostavat mestitsit, 69 prosenttia, jonka jälkeen eurooppalaisperäiset, 17 prosenttia, ja afrikkalaisperäiset 9 prosenttia. Suurin uskontokunta on katoliset, 95 prosenttia. Protestantteja on 5 prosenttia. Maan yli 15-vuotiaista lukea ja kirjoittaa osaa 66,5 prosenttia.

Maan länsi-osien intiaaniväestö, nicaraot on suurimmalta osalta sulautunut espanjalaisperäiseen valtaväestöön. Atlantin rannikon, miskito-, rama- ja sumointiaanit ovat sen sijaan säilyttäneet identiteettinsä ja kulttuurisia erikoispiirteitään. Myös maan afrikkalaisperäinen väestö on keskittynyt itärannikolle samoin kuin afrikkalaisten ja intiaanien sekoittumisesta syntyneet garifunat.

N. 90% Nicaraguan väestöstä puhuu äidinkielenään espanjaa. Maan länsiosissa puhutaan intiaanikieliä, sekä afrikkalaisperäisen väestön keskuudessa englantia.