Kuvanveisto

Wikipedia

Ville Vallgren, Havis Amanda, 1906.

Kuvanveisto on taiteellista ilmaisua kolmiulotteisessa muodossa. Kuva taas on kaksiulotteista ilmaisua, jossa kolmas ulottuvuus esitetään illuusion avulla.

Vaikka sanaliite -veisto viittaa veistämiseen, siis tekotapaan jota sovelletaan esimerkiksi kiven tai puun työstämiseen, sanaa käytetään yleisnimityksenä kaikille kolmiulotteisille taideteoksille, niiden tekemiselle ja tekoperiaatteille. Veistoksia ovat myös esimerkiksi valetut, muovatut tai kootut kolmiulotteiset teokset ja kuvanveisto on niiden tekemistä. Kuvanveisto on osa perinteistä kuvataidetta.

Veistoksen synonyymi on patsas, vaikka patsas on ehkä rajoitetumpi ja hieman alatyylinen sana. Henkilöä esittävä patsas voi olla joko kokokuva tai rintakuva.

Veistokset ovat tavallisesti uniikkeja eli niistä tehdään vain yksi tai korkeintaan muutamia kappaleita. Sarjavalmistukseen suunnitellun kolmiulotteisen esineen suunnittelua ja muokkaamista kutsutaan muotoiluksi.

[muokkaa] Patsaista installaatioihin

Moderni patsas laskeutui jalustalta. Henry Moore Nojaava hahmo, 1951.

Modernissa kuvanveistossa voidaan nähdä looginen ajallinen ja taidehistoriallinen jatkumo. Jalustalla “vapaana seisovien” patsaiden jälkeen alettiin vähitellen tehdä teoksia ilman jalustaa. Sitten veistoksista tuli ilman jalustaa asetettuja kappaleita lattialla, seinillä tai katossa ja sitten joko ns. löydetyistä tai muokatuista esineistä koostuvia installaatioita.

Installaatio on uuden taiteen käsite, jonka voisi kääntää sanalla “asennus” tai “asennustyö”. Installaatio on esinekokonaisuus, joka on asetettu varta vasten johonkin tilaan.

Sana plastinen viittaa johonkin muokattavaan tai muovailtavaan. Kolmiulotteisen työskentelyn perusteiden opiskelua kutsutaan joskus sanalla plastinen (aik. plastillinen) sommittelu, joka on siis kuvanveiston tai kolmiulotteisen tilan perusteiden ja hallinnan opiskelua.

Kuvanveistoa on perinteisesti pidetty suurten ja uniikkien teosten alana. Mutta jos taskussasi on kolikko, voit nähdä siinä reliefin eli koho –tai korkokuvan. Reliefi on plastisena ilmaisuna tavallaan kuvan ja kuvanveiston välissä.

[muokkaa] Muistin apuvälineitä

Kuva on kaksiulotteinen esitys, jossa kolmas ulottuvuus on illuusio. Roy Lichtensteinin teos on maalattua alumiinia vuodelta 1996

Kuvanveiston ehkä varhaisin tehtävä on toimia muistin apuvälineenä. Muistomerkki siirtää siis sodan, katastrofin tai muun yhteisön tärkeänä kokeman tapahtuman muiston seuraaville sukupolville. Antropologit ovat havainneet, että tällaisia muistamisen edistämistarkoituksia varten muokattuja esineitä esiintyy myös ns. primitiivisissä yhteisöissä.

Sana monumentti viittaa suureen kokoon tehtyyn muistomerkkiin, joka on usein moniosainen. Kuvanveistossa puhutaan myös julkisista veistoksista, jolla tarkoitetaan yleisesti nähtäville tarkoitettuja teoksia.

Kuvanveistoa on usein käytetty aatteellisiin tarkoituksiin. Veistokset ovat nostaneet kansallisia sankareita ja ihanteita, sotilaita ja poliitikkoja, kirjailijoita ja taiteilijoita, johtajia ja johdettavia. Herooinen kuvanveisto tarkoittaa juuri sankarillisuuden ilmentämistä. Sosialistisen realismin kuvanveisto toi esiin henkilöpalvonnan, mutta johtajien patsaita alettiin tuhota vanhan vallan kaatuessa. Suomalaisessa kuvanveistossa voi erottaa sotienjälkeinen ns. sankaripatsaiden aika.

Renessanssin jälkeisellä ajalla kuvanveistäjä oli tavallisesti suunnittelija, joka ideoi, piirsi ja luonnosteli mallin, sekä organisoi ja tarkisti käsityöläisten tai apulaisten tekemän työn. Jotkut nykytaiteilijat tekevät samoin. Esimerkiksi amerikkalainen Jeff Koons teettää teoksensa eri alojen huippukäsityöläisillä.

[muokkaa] Materiaaleista prosesseihin

Modernismin aikana kuvanveistäjät alkoivat itse työstää käyttämiään materiaaleja. Constantin Brancusi, Suudelma, 1905.

Modernismin aikana kuvanveistäjät alkoivat muokata itse käyttämiään materiaaleja. Jos perinteisen kuvanveiston materiaaleja olivat pronssi, betoni tai kivi, on kuvanveistossa käytettävien materiaalien kirjo lisääntynyt. Koneellisten työkalujen myötä esimerkiksi erilaiset kivimateriaalit ovat tulleet mukaan. Pronssin lisäksi on tullut useita muita metalleja. Suomalaisessa kuvanveistossakin muovi, paperimassa ja keraamiset materiaalit ovat tulleet mukaan 1960 –luvulta.

Luterilainen traditio suhtautui kielteisesti kirkkojen puuveistoksiin uskonpuhdistuksen ajalta lähtien. Nykyisin puutakin käytetään useilla eri tavoilla. Puuveistoksen mahdollisuuksiin on erikoistuttu Kemijärven kuvanveistoviikoilla. Myös hiekka, lumi ja jää ovat suosittuja materiaaleja, koska niitä voidaan kierrättää ja ne ovat melko edullisia.

Voidaan erottaa ekspressiivinen eli taiteilijan omaa ilmaisua painottava ja ympäristölähtöinen kuvanveisto. Edellisessä teoksen muoto ja ilmaisu painottuvat teoksen tekijän henkilökohtaiseen tyyliin. Jälkimmäisessä teos saa muotonsa siitä ympäristöstä, johon se suunnitellaan.

Saksalaisen taiteilijan Josef Beuysin (1921-1986) 1970 –luvulla ideoima yhteiskunnallinen kuvanveisto (Die Soziale Plastik) on taiteilijan kaavailema laajennettu taidekäsitys. Se on monialainen ja osallistuva prosessi, jossa “materiaaleja” ovat ajattelu, puhe ja keskustelu. Beuysin eräs tunnusajatus oli: "Jokainen on taiteilija" (hän lainasi ajatuksen Novalikselta). Tästä näkökulmasta katsottuna kaikki ihmiset ovat Beuysin mukaan taiteilijoita, joiden vastuulla on demokraattisen ja kestävän yhteiskunnan muodostaminen.

[muokkaa] Veistosgalleria

Auguste Rodin, Calaislaisia, 1911, Lontoo.	Alexander Calder, Six Dots over a Mountain, 1956.	Claes Oldenburg, Free -leima, 1991, Cleveland, USA.	Claes Oldenburg ja Coosje van Bruggen, Lusikkasilta ja kirsikka, 1988, Minneapolis, USA.
Giancarlo Neri, Kirjailija, 2005, Hampstead Heath, Englanti.	Eduardo Chillida, Berlin, 2000.	Anthony Gormley, Another Place, 1997, Crosby Beach, Merseyside, Englanti.