Inkluusio
Wikipedia
Inkluusio-sanalla on eri merkityksiä. Sanan perusmerkitys on sisältäminen, ympäröiminen.
- Logiikassa luokan (joukon) sisältyminen toiseen luokkaan (joukkoon).
- Kemiassa pienten ainemäärien joutuminen metallin sisään; liuottimien tai kaasujen joutuminen toisen aineen sisään.
"Inkluusio käytännön tasolla merkitsee arvoja, jotka viittaavat niihin perustuvaan politiikan tekemiseen. Inkluusiosta on käytetty mm. sellaisia suomennoksia, kuin ”mukaan ottaminen”, ”yhteensulautuminen”, ”sisällyttäminen” jne. Poliittinen merkitys näillä sanoilla on siksi, että arvolatautuneisiin ilmaisuihin sisältyy vastakkainasettelu: jos jokin tai joku otetaan mukaan, on lähtökohtatilanne sellainen, että kaikki eivät ole mukana, vaan jossain muualla – ulkopuolella. Ulkopuolisuus onkin inkluusion välttämätön kääntöpuoli. Jotta inkluusio-politiikkaa ja kyseisen politiikan toimenpiteitä voitaisiin tehdä, edellyttää se, että jossain asiakokonaisuudessa on osoitettavissa eristämisen, eristäytymisen ja syrjinnän piirteitä. Näistä piirteistä johtuen realistisesti arvioiden kaikki eivät ole kuitenkaan koskaan mukana kaikessa. Sitten kun todellisuutta halutaan muuttaa vähemmän eksklusiiviseksi, onkin jo kyse sellaisesta poliittisesta näkemyksestä, jossa kannatetaan inkluusiota.
Käytettäessä inkluusio-käsitettä ilman kontekstualisointia ei voida suhteuttaa sitä suoraviivaisesti siihen, mikä on hyvää ja huonoa. Toisaalta tutkimuksellisesta näkökulmasta arvojen tarkastelu ”olevaisesta” edustaa pitkää länsimaisen tieteen traditiota, jonka käytännöllisenä piirteenä on esimerkiksi ihmisarvon ja -oikeuksien korostaminen. Siinä mielessä inkluusio-käsitettä tarkasteltaessa on ennen sen kontekstualisointia ja kontekstualisoitunakin tarkkailtava sitä, mihin inkluusiolla pyritään, mistä näkökulmasta, sekä otettava huomioon, ettei täydellistä inkluusiota voi olla olemassa. Jälkimmäinen piirre on kiinnostava, sillä se olettaa, että jonkin tai joidenkin inkluusio sisältää mahdollisuuden jonkin tai joidenkin toisten ekskluusiosta. Vaikka inkluusion epistemologiset lähtökohdat voidaan tunnistaa ainakin länsimaisen tieteen historiasta, inkluusio käsitteenä kuitenkin kaventuu huomattavasti koskemaan ja puolustamaan vain länsimaisia arvoja.
Inkluusio ja ekskluusio muodostavat näin käsitteinä ja käytännössä monikerroksisen ilmiökokonaisuuden. Jäsennettäessä monikerroksisuutta modernissa yhteiskunnassa, kiinnittyy kysymys inkluusiosta ja ekskluusiosta kansalaisuuteen ja oikeuksiin. Oikeuksien käytännöllinen puoli määrittyy siitä, kuinka oikeudenkäynneissä tai oikeudenjakamisinstituutioissa käytetään oikeutta. Inkluusion ja ekskluusion rajapinta määrittyy myös sosiaalisen koheesion ja yhteiskunnallisen solidaarisuuden kautta.
Näkökulmasta riippuen voidaan erottaa ainakin kolme erilaista diskursiivista muotoa, jotka viittaavat inkluusioon ja ekskluusioon (Levitas 1998, 20–35). Nämä muodot ovat ”tasa-arvoisuuden diskurssi”, ”moralistinen diskurssi” ja ”yhteiskunnallisen integraation diskurssi”. Tasa-arvoisuuden diskurssi viittaa kansalaisuuteen ja sosiaalisiin oikeuksiin. Tämä diskurssi korostaa erityisesti sosiaalisia oikeuksia, jotka keskittyvät enemmän sosiaaliseen koheesioon. Moralistisessa diskurssissa kiinnitetään huomiota stigmatisoiviin piirteisiin, jotka kulttuurisesti erottavat ihmiset toisistaan. Moralistinen diskurssi korostaa yksilöiden käyttäytymisen ja arvojen merkitystä inkluusioon ja ekskluusioon liittyvien kysymysten selittäjinä. Kolmas yhteiskunnallisen integraation diskurssi viittaa hyvinvointivaltion rooliin (tai nykyisin terminologisesti käytetään useammin sanaa hyvinvointiyhteiskunta1) huomioida kaikki ihmiset yhteiskunnan jäseninä tarjoamalla heille universaalit palvelut.
Yhteiskunnallisen integraation diskurssin hyvinvointivaltiollisessa ulottuvuudessa voidaan nähdä yhtymäkohtia Anthony Giddensin muotoilemaan yhteiskunnallisten investointien politiikkaan. Giddensin (1998, 104–111) laaja-alaisesti hahmotetuissa yhteiskuntatieteellisesti orientoituneissa inkluusion ja ekskluusion käsitteissä lähdetään määrittelyssä liikkeelle niiden vastinparina olemisesta. Eksklusiivinen politiikka on käsitettävissä yhteiskunnallisesta valtavirrasta poikkeavaksi toimintamekanismiksi, jossa ns. yhteiskunnallisen solidaarisuuden aste on heikko.
Tätä osaltaan selittää taloudellisten voimavarojen kasautuminen. Läntisissä uusliberalismia toteuttavissa maissa tuloerot ovat 1900-luvun lopun globaalin talouskriisin aikana kasvaneet jyrkästi, mutta yhteiskunnallisen ekskluusion ainoiksi selittäjiksi tuloerot eivät kuitenkaan riitä, koska ekskluusio ei täysin hahmotu ekonomistisesti. Giddens tarjoaa tasapainottavaksi tekijäksi uusliberalistiselle eetokselle valtioiden ylläpitämiä yhteiskuntapoliittisia ohjelmia, joista suomalaisena ja pohjoismaisena esimerkkinä on hyvinvointivaltio. Hyvinvointivaltio on Giddensillä keskeisin julkinen inkluusiota edistävä aparaatti. Hyvinvointivaltion universaalisuus-periaate edustaa sellaista ajattelutapaa, jossa vaikuttimena on ”kansakunnan yhteinen solidaarisuus” eikä niinkään hyvinvointivaltion oleminen pelkästään ennalta asetettuna turvaverkkona. Silloin esimerkiksi koulutus on nostettu Isossa-Britanniassa keskeisimmäksi hyvinvointivaltion aktivoivan sosiaalipolitiikan välilliseksi painopisteeksi.2 Koulutusmahdollisuudet itsessään eivät takaa vielä ihmisten parempaa pärjäämistä yhteiskunnassa, mutta kouluttautumisen kautta mahdollisuudet lisääntyvät ja kouluttautuneesta väestöstä on ainakin periaatteessa enemmän hyötyä valtioille.
Michael Oliver (1999), sosiologisen vammaistutkimuksen keskeinen edustaja Isossa- Britanniassa, kommentoi Giddensin näkemyksiä ekskluusiosta ja inkluusiosta totea- malla, että sikäli kun yhteiskunnallisen inkluusion perustana (so. hyvinvointivaltion perustana) on työyhteiskunta tuottavana osana ja rahoittajana, niin työyhteiskunnan ulkopuolella olevilla on oikeus vaatia itselleen koulutusta ja työtä. Tässä kehyksessä pyrkimykset inklusiivisiin käytäntöihin koulutuspolitiikassa ja muilla yhteiskuntapolitiikan osa-alueilla sisältäisivät yhteiskunnallisen kokonaisnäkemyksen siitä, mikä merkitys inklusiivisella politiikalla ja inkluusio-politiikkaan perustuvalla päätöksenteolla on yhteiskunnan kannalta sekä yksilöiden kannalta.
Koulutusjärjestelmän tarjoamilla useilla vaihtoehdoilla on merkitystä sekä yhteiskunnan kannalta että yksilön eli koulutettavan kannalta. Koulutettu väestö on hyödyksi yhteiskunnalle tuotannollisesti ja kulttuurisesti. Yksilön kannalta koulutus helpottaa merkittävästi ja usein ratkaisevasti ammatteihin pääsyä varsinkin läntisissä jälkiteollistuneissa maissa, joissa työvaltaiset ja vähän koulutusta vaativat ammatit ovat jyrkästi vähentyneet. Yleisesti koulutus on inkluusion väline, jonka avulla jo koulun aloittamisen vaiheessa pyritään ohjaamaan yksilöiden toimintaa ja käyttäytymistä työyhteiskuntaa tukevaksi. Siinä mielessä yhteiskunnan rakenteellis-hallinnollisena kokonaisuutena tehdessä inklusiivisen valinnan asettaa se haasteen itselleen - erityisesti työyhteiskunnalle. Tällöin erilaisia ihmisiä ja ihmisryhmiä ei universaalisuus-periaatteen mukaisesti ole oikeutta jättää (työ)yhteiskunnan ulkopuolellekaan. Implisiittisesti on kysymys toisin sanoen siitä, että inkluusio-politiikan edellytyksiä pyritään ulottamaan koko koulutusjärjestelmään, työelämään ja julkisiin palveluihin.
Suomalaisessa sosiaalitieteellisessä tutkimuksessa kysymys inkluusiosta on asetettu siten, että inkluusiota ja ekskluusiota tarkastellaan ilmiönä, joka usein tarkoittaa julkisen sektorin ja kansalaisyhteiskunnallisten toimijoiden neuvoteltuja kompromisseja. Olennaista on myös, mistä näkökulmasta ja millä ehdoilla periaatteessa inklusiivista hyvinvointipolitiikkaa toteutetaan (ks. Heikkilä & Karjalainen 1999). Käytännössä se tarkoittaa usein neuvoteltuja ratkaisuja julkisen ja kansalaissektorin yhteistoimintojen pelisäännöistä. Syynä tähän lähtökohtaan on se, että hyvinvointipolitiikan ylläpidossa ja kehittämisessä julkisin varoin koettiin viimeksi 1990-luvulla ongelmia. Hyvinvointivaltion tukipilari – työyhteiskunta – oli syvässä kriisissä. Tässä tilanteessa hyvinvointipalveluiden tuottajana kansalaisyhteiskunnalliset toimijat saivat uusia rooleja täydentääkseen julkisia palveluita."
Lainaus: Antti Teittinen: Mitä inkluusio on. Teoksessa Mirva Alakoskela & Erja Pietiläinen (toim.) Yhdessä kasvamaan. Kaikille avoin koulu ja lähiyhteisö-projekti. Loppuraportti. Kehitysvammaliitto 2005.
