Privacy Policy Cookie Policy Terms and Conditions Hallitus – Wikipedia

Hallitus

Wikipedia

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se käsittelee aihetta lähinnä Suomen näkökulmasta.

Hallitus on organisaation hallinnosta vastaava toimielin. Myös joitain keskusvirastoja nimitetään hallituksiksi. Suomessa jokaisella yhteisöllä on oltava hallitus, johon kuuluu vähintään kolme henkeä. Joillakin uskonnollisilla yhdyskunnilla voi olla yksijäseninen hallitus. Hallitusta saatetaan nimittää johtokunnaksi, toimikunnnaksi tai muuksi vastaavaksi. Yleensä hallituksen jäsenet valitsee sen yläpuolinen päättävä elin kuten eduskunta, yhtiökokous, yhdistyksen yleinen kokous, edustajisto, valtuusto tai muu vastaava elin. Säätiön hallitus voi olla itseään täydentävä tai jonkin ulkopuolisen tahon nimittämä.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Politiikka

Politiikan käsitteistössä hallitus on toimeenpanovaltaa käyttävä hallinnon osa. Sen alaisuuteen voivat kuulua esimerkiksi virkamieskoneisto, keskuspankki, valtionyhtiöt, poliisi ja armeija. Parlamentarismissa hallituksen on nautittava parlamentin luottamusta. Suomen hallituksen muodostavat valtioneuvosto yhdessä tasavallan presidentin kanssa.

"Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta." (Suomen perustuslaki, 3§)

[muokkaa] Kaksipuoluejärjestelmän hallitus

Kaksipuoluejärjestelmään voi kuulua olennaisena osana se että kummallakin puolueella on tietyn ministeriön hallinnonalaan keskittyvät henkilönsä, joita voidaan kutsua esimerkiksi kabinettiministereiksi, mutta oppositiopuolueen kabinetti kulkee nimellä varjokabinetti, ja vastaavasti kaikkien kabinettiministerien tehtävänimikkeiden eteen liitetään "varjo-" etuliite. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaksipuoluejärjestelmässä, missä oppositiopuolue voi täysin korvata hallituspuolueen hallituksessa vaalien jälkeen, on jo ennen mahdollista vaihdosta oppositiopuolueen piiristä katsottu valmiiksi sopiva ministeriehdokas.

Yleensä monarkistisissa tai parlamentaarisissa kaksipuoluejärjestelmissä pääministerin rooli korostuu, koska valtiokäytännön mukaisesti usein seremoniallisella valtionpäämiehellä on vähän päivänpoliittista valtaa.

[muokkaa] Monipuoluejärjestelmän hallitus

Monipuoluejärjestelmässä harvoin ylläpidetään jatkuvaa hallituskoneistoa kussakin puolueessa erikseen, koska puolueet joutuvat melkein aina muodostamaan hallituskoalition, jolloin kukin siihen kuuluva puolue saa vain osan ministerinsalkuista. Puolueiden keskinäiset voimasuhteet useimmiten vaikuttavat kohtalaisen merkittävästi siihen kuinka monta ja vaikutusvaltaista salkkua kukin puolue salkkujaossa saa.

[muokkaa] Yksipuoluejärjestelmän hallitus

Kun sekä kaksipuoluejärjestelmässä että monipuoluejärjestelmässä suurin merkitys on sillä mitkä puolueet menestyvät vaaleissa; yksipuoluejärjestelmässä olennaisinta on se miten eri suuntauksia edustavat henkilöt nousevat ja laskevat hallituskoneiston sisällä. Tämä on ainoa muutosvoima yksipuoluejärjestelmässä.

[muokkaa] Joitain hallitusministerinimikkeitä

[muokkaa] Yhtiön hallitus

Osuuskunnalla ja osakeyhtiöllä on oltava hallitus, jonka jäsenet valitsee yhtiöjärjestyksen mukaan joko yhtiökokous tai osuuskunnan tapauksessa edustajisto. Pienemmissä yhtiöissä hallituksen muodostaa toimiva johto, mutta suuremmissa yhtiöissä hallitus ei yleensä ole osa toimivaa johtoa vaan toimitusjohtaja on hallituksen ulkopuolinen. Suuret yhtiöt pyrkivät monesti valitsemaan hallitukseensa ulkopuolisia hallitusammattilaisia, kun pienet luottavat lähipiiriin.

[muokkaa] Yhdistyksen hallitus

Yhdistyslain mukaan hallituksen tehtävänä on:

  • hoitaa huolellisesti yhdistyksen asioita
  • edustaa yhdistystä (juridisesti)
  • pitää jäsenluetteloa
  • kutsua yhdistyksen kokoukset koolle
  • toimia purkautuneen yhdistyksen selvitysmiehenä
  • luovuttaa yhdistyksen omaisuus konkurssiin
  • tilinpäätöksen allekirjoittaminen

Lisäksi käytäntö sanelee, että monessa yhdistyksessa hallituksen jäsenet myös hoitavat monia muita käytännön tehtäviä.

[muokkaa] Katso myös

THIS WEB:

aa - ab - af - ak - als - am - an - ang - ar - arc - as - ast - av - ay - az - ba - bar - bat_smg - be - bg - bh - bi - bm - bn - bo - bpy - br - bs - bug - bxr - ca - cbk_zam - cdo - ce - ceb - ch - cho - chr - chy - closed_zh_tw - co - cr - cs - csb - cu - cv - cy - da - de - diq - dv - dz - ee - el - eml - en - eo - es - et - eu - fa - ff - fi - fiu_vro - fj - fo - fr - frp - fur - fy - ga - gd - gl - glk - gn - got - gu - gv - ha - haw - he - hi - ho - hr - hsb - ht - hu - hy - hz - ia - id - ie - ig - ii - ik - ilo - io - is - it - iu - ja - jbo - jv - ka - kg - ki - kj - kk - kl - km - kn - ko - kr - ks - ksh - ku - kv - kw - ky - la - lad - lb - lbe - lg - li - lij - lmo - ln - lo - lt - lv - map_bms - mg - mh - mi - mk - ml - mn - mo - mr - ms - mt - mus - my - mzn - na - nah - nap - nds - nds_nl - ne - new - ng - nl - nn - no - nov - nrm - nv - ny - oc - om - or - os - pa - pag - pam - pap - pdc - pi - pih - pl - pms - ps - pt - qu - rm - rmy - rn - ro - roa_rup - roa_tara - ru - ru_sib - rw - sa - sc - scn - sco - sd - se - searchcom - sg - sh - si - simple - sk - sl - sm - sn - so - sq - sr - ss - st - su - sv - sw - ta - te - test - tet - tg - th - ti - tk - tl - tlh - tn - to - tokipona - tpi - tr - ts - tt - tum - tw - ty - udm - ug - uk - ur - uz - ve - vec - vi - vls - vo - wa - war - wo - wuu - xal - xh - yi - yo - za - zea - zh - zh_classical - zh_min_nan - zh_yue - zu

Static Wikipedia 2008 (no images)

aa - ab - af - ak - als - am - an - ang - ar - arc - as - ast - av - ay - az - ba - bar - bat_smg - bcl - be - be_x_old - bg - bh - bi - bm - bn - bo - bpy - br - bs - bug - bxr - ca - cbk_zam - cdo - ce - ceb - ch - cho - chr - chy - co - cr - crh - cs - csb - cu - cv - cy - da - de - diq - dsb - dv - dz - ee - el - eml - en - eo - es - et - eu - ext - fa - ff - fi - fiu_vro - fj - fo - fr - frp - fur - fy - ga - gan - gd - gl - glk - gn - got - gu - gv - ha - hak - haw - he - hi - hif - ho - hr - hsb - ht - hu - hy - hz - ia - id - ie - ig - ii - ik - ilo - io - is - it - iu - ja - jbo - jv - ka - kaa - kab - kg - ki - kj - kk - kl - km - kn - ko - kr - ks - ksh - ku - kv - kw - ky - la - lad - lb - lbe - lg - li - lij - lmo - ln - lo - lt - lv - map_bms - mdf - mg - mh - mi - mk - ml - mn - mo - mr - mt - mus - my - myv - mzn - na - nah - nap - nds - nds_nl - ne - new - ng - nl - nn - no - nov - nrm - nv - ny - oc - om - or - os - pa - pag - pam - pap - pdc - pi - pih - pl - pms - ps - pt - qu - quality - rm - rmy - rn - ro - roa_rup - roa_tara - ru - rw - sa - sah - sc - scn - sco - sd - se - sg - sh - si - simple - sk - sl - sm - sn - so - sr - srn - ss - st - stq - su - sv - sw - szl - ta - te - tet - tg - th - ti - tk - tl - tlh - tn - to - tpi - tr - ts - tt - tum - tw - ty - udm - ug - uk - ur - uz - ve - vec - vi - vls - vo - wa - war - wo - wuu - xal - xh - yi - yo - za - zea - zh - zh_classical - zh_min_nan - zh_yue - zu -

Static Wikipedia 2007:

aa - ab - af - ak - als - am - an - ang - ar - arc - as - ast - av - ay - az - ba - bar - bat_smg - be - bg - bh - bi - bm - bn - bo - bpy - br - bs - bug - bxr - ca - cbk_zam - cdo - ce - ceb - ch - cho - chr - chy - closed_zh_tw - co - cr - cs - csb - cu - cv - cy - da - de - diq - dv - dz - ee - el - eml - en - eo - es - et - eu - fa - ff - fi - fiu_vro - fj - fo - fr - frp - fur - fy - ga - gd - gl - glk - gn - got - gu - gv - ha - haw - he - hi - ho - hr - hsb - ht - hu - hy - hz - ia - id - ie - ig - ii - ik - ilo - io - is - it - iu - ja - jbo - jv - ka - kg - ki - kj - kk - kl - km - kn - ko - kr - ks - ksh - ku - kv - kw - ky - la - lad - lb - lbe - lg - li - lij - lmo - ln - lo - lt - lv - map_bms - mg - mh - mi - mk - ml - mn - mo - mr - ms - mt - mus - my - mzn - na - nah - nap - nds - nds_nl - ne - new - ng - nl - nn - no - nov - nrm - nv - ny - oc - om - or - os - pa - pag - pam - pap - pdc - pi - pih - pl - pms - ps - pt - qu - rm - rmy - rn - ro - roa_rup - roa_tara - ru - ru_sib - rw - sa - sc - scn - sco - sd - se - searchcom - sg - sh - si - simple - sk - sl - sm - sn - so - sq - sr - ss - st - su - sv - sw - ta - te - test - tet - tg - th - ti - tk - tl - tlh - tn - to - tokipona - tpi - tr - ts - tt - tum - tw - ty - udm - ug - uk - ur - uz - ve - vec - vi - vls - vo - wa - war - wo - wuu - xal - xh - yi - yo - za - zea - zh - zh_classical - zh_min_nan - zh_yue - zu

Static Wikipedia 2006: