Fennada-Filmi

Wikipedia

Fennada-Filmi Oy:n logo.

Fennada-Filmi Oy, yksi Suomen suurimpia elokuvatuotantoyhtiöitä 50-, 60- ja 70-luvulla.

Fennada-Filmin juuret juontavat yhtiötä edeltäneeseen Fenno-Filmiin, joka perustettiin 1942, ja tuotti vuosien 1944-1950 välillä 15 varsin keskinkertaista pitkää elokuvaa. Mauno Mäkelän tullessa yhtiön toimitusjohtajaksi 1949 alettiin puuhata Fenno-Filmin ja Adams-Filmin tuotannon yhdistämistä ja kesällä 1950 syntyi uusi yhtiö Fennada-Filmi, Adams-Filmin jäädessä pelkäksi elokuvalevittäjäksi. Mäkelä jatkoi uuden yhtiön johtajana ja tuotantopäällikkönä.

Kesällä 1950 saatiin valmiiksi Fenno-Filmin viimeinen elokuva Hallin Janne, ohjaajana Roland af Hällström, ja samanaikaisesti aloitettiin Fennadan ensimmäisen produktion Ratavartijan kaunis Inkeri kuvaukset, joka jäi Hannu Lemisen ensimmäiseksi ja viimeiseksi ohjaustyöksi Fennadassa. Samoihin aikoihin yhtiön studiot muuttivat vanhoista Fenno-Filmin tiloista Iso-Robertinkadulta Kulosaareen keisarinaikaiseen tennishalliin. Puolet tiloista oli Teuvo Tulion käytössä, mutta tämän jätettyä laskunsa maksamatta Fennada otti aikanaan koko studion haltuunsa.

Vuonna 1952 yhtiön toiseksi ohjaajaksi tuli Lasse Pöysti, joka seuraavien vuosien aikana ohjasi kahdeksan elokuvaa. Pöysti ohjasi Helena-sarjaa ja kepeitä farsseja, Hällströmin hoitaessa draamat. Seuraavana vuonna Ville Salminen siirtyi Suomen Filmiteollisuudesta Fennadan ohjaajaksi, ohjaten ensimmäisenä työnään Lumikki ja 7 jätkää (1953), jonka naispääosanesittäjä Raili Mäki oli hänen oma "tähtilöytönsä". Salmisen panos Fennadassa oli varsin vaatimaton, paria poikkeusta lukuun ottamatta. Yhtiön tuotantomäärä oli tässä vaiheessa jo kuusi pitkää elokuvaa vuodessa. 1954 Aarne Tarkas tuli Fennadan ohjaajaksi, tehden ensimmäisenä ohjauksenaan komediallisen rikoselokuvan Kovanaama (1954), josta Uljas Kandolinin näyttelijäsuoritus palkittiin sivuosa-Jussilla.

Vuonna 1955 Hällström ohjasi Fennadan ensimmäisen menestyselokuvan, Ilmari Kiannon klassikkoromaaniin perustuvan Ryysyrannan Joosepin, josta Heimo Lepistö sai pääosa-Jussin. Myös elokuvan käsikirjoitus ja ohjaus palkittiin Jussi-patsaalla. Hällström kuoli seuraavana vuonna kuvatessaan elokuvan Lain mukaan viimeisiä otoksia, ja Mauno Mäkelä hankki hänen tilalleen Matti Kassilan, joka oli juuri lähtenyt SF:stä. Kassilan ensimmäinen työ Fennadassa oli F.E. Sillanpää -filmatisointi Elokuu (1956), joka oli arvostelumenestys ja sai peräti kuusi Jussi-patsasta, mutta ei vetänyt yleisöä. Sen sijaan Kassilan seuraavat elokuvat Kuriton sukupolvi (1957) ja Syntipukki (1957), molemmat uusintafilmatisointeja 1930-luvun suosikkielokuvista, olivat yleisömenestyksiä.

Fennada-Filmi oli alusta alkaen kärsinyt aihepulasta ja tehnyt puolivillaisia löperöitä filmatisointeja, sekä filmannut uusintaversioita vanhoista, jo kertaalleen tai kahdestikin tehdyistä elokuvista - samalla pitäen hurjaa tuotantotahtia yllä. Ilman yleisön mielenkiintoa, tuli vuonna 1957 seinä vastaan, ja yhtiö irtisanoi työntekijänsä. Seuraavina vuosina ilmestyi vain pari elokuvaa, joista Kassilan Ilmari Kianto -filmatisointi Punainen viiva (1959) on ainoa mainitsemisen arvoinen.

Vuosi 1961 olikin sitten reipas parannus edellisiin vuosiin. Tuolloin Fennadassa syntyi kaksi menestyselokuvaa, Ritva Arvelon Kultainen vasikka sekä Matti Kassilan Kaasua, komisario Palmu. Kultainen vasikka pohjautui Maria Jotunin näytelmään jonka Arvelo oli ohjannut edellisenä syksynä Intimiteatteriin. Filmi oli hänen ensimmäinen elokuvaohjauksensa ja se sai valtion elokuvapalkinnon. Palmu puolestaan oli jatko-osa edellisen vuoden menestyselokuvalle Komisario Palmun erehdys. Se oli tehty SF:n puolella, mutta Fennadan Mauno Mäkelä onnistui nappaamaan jatko-osan oikeudet ja ohjaaja Kassilan SF:ltä. Palmu oli vuoden katsojamagneetti, ja seuraavana vuonna syntyi sarjan kolmas osa Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962).

Vuoden 1963 näyttelijälakon alettua yhtiön jatko oli vaakalaudalla, ja Mäkelä kävikin Yleisradion kanssa neuvotteluja yhtiön myymisestä. Suomen Filmiteollisuuden myytyä koko tuotantonsa YLElle asiasta nousi valtava meteli, ja niin YLE päätti vetäytyä Fennadan ostohankkeesta toistaiseksi. Vuosikymmenen puolivälissä syntyi elokuvia harvakseltaan mm. Jörn Donnerin Täällä alkaa seikkailu (1965).

Syksyllä 1966 aloitettiin Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -elokuvan filmaus, ohjaajana Edvin Laine. Suuritöinen elokuva sai ensi-iltansa syksyllä 1968, ja oli valtava menestys - sen näki miljoona katsojaa. Elokuvan menestyksen myötä yhtiö heräsi pariksi vuodeksi aktiiviseen toimintaan. 1969 tehtiin elokuvat Vodkaa, komisario Palmu ja Kesyttömät veljekset, ohjaajina Kassila ja Erkko Kivikoski, mutta kumpikaan ei ihmeemmin kiinnostanut elokuvayleisöä. Seuraavana vuonna "Pohjantähti" sai jatkoelokuvan Akseli ja Elina, joka taas sai kansan katsomoihin. Vuonna 1971 Kassilan ohjauksessa tehtiin Aatamin puvussa ja vähän Eevankin ja 1973 hän teki Esa Pakariselle jonkinlaisen "rillumarei"-elokuvien jälkinäytöksen, Meiltähän tämä käy, joka oli auttamattomasti 20 vuotta myöhässä.

70-luvun lopulla yhtiö tuotti vielä Neuvostoliittolaisen Len-Filmin kanssa yhteistyöelokuvan Luottamus ja Edvin Laineen ohjauksen Ruskan jälkeen, johon käytännössä yhtiön toiminta päättyi. Yleisradio osti 1982 Fennada-Filmin tuotannon, jolloin Fennada siirtyi ajasta ikuisuuteen.

1990- ja 2000-luvuilla Markku Pölönen ja Kari Sara tekivät elokuvia Fennadan nimellä.