Privacy Policy Cookie Policy Terms and Conditions Clark Ashton Smith – Wikipedia

Clark Ashton Smith

Wikipedia

Clark Ashton Smith (13. tammikuuta, 189314. elokuuta, 1961) oli amerikkalainen kirjailija, runoilija ja taiteilija. Hän on tullut tunnetuksi pääasiassa novellimuotoisesta tuotannostaan, joka koostuu lähinnä kauhusta, fantasiasta ja tieteiskirjallisuudesta. Smith tunnetaan myös maineikkaassa Weird Tales -lehdessä 1930-luvulla julkaistuista tarinoista.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Elämä

Smith syntyi Auburnissa, Kalifornianin osavaltiossa Yhdysvalloissa vanhempiensa ainoaksi lapseksi. Hän aloitti kirjoittamisen ja kuvataiteelliset harrastuksensa erittäin nuorena: Ensimmäisen täysimittaisen romaaninsa hän kirjoitti neljätoistavuotiaana. Smith ei elämänsä aikana käynyt kouluja kuin kahdeksan vuotta, mutta kehitti laajaa yleissivistystään, kielitaitoaan ja osaamistaan taiteiden saralla itseopiskelemalla muun muassa tietosanakirjojen avulla.

Smith kärsi lähes koko elämänsä terveysongelmista ja usein myös talousvaikeuksista, joiden syynä oli pääasiassa Smithin ongelmat yhdistää taiteenharjoittaminen fyysisempiin sivutöihin, joita hän ajoittain joutui tekemään elättääkseen itsensä ja vanhempansa. Hän vietti suurimman osan elämästään asuen perheensä mökissä, laajentaen sosiaalista elämäänsä lähinnä laajan kirjeenvaihtonsa avulla.

Merkittävimmän kirjeenvaihtonsa Smith kävi runoilija George Sterlingin kanssa. Sterling suhtautui nuoreen oppipoikaansa rohkaisevasti ja auttoi Smithiä saamaan ensimmäisen runokokoelmansa, "The Star-Treader and Other Poems", julkaistuksi. Toinen Smithin pitkäaikainen kirjeenvaihtokumppani oli toinen "Weird Tales"-lehden vakikirjoittaja, H. P. Lovecraft, jota Smith huolimatta yli viisitoista vuotta kestäneestä kirjeenvaihdosta ei koskaan tavannut luonnossa.

Vanhempiensa kuoltua vuonna itsekin pahoista sydänvaivoista kärsinyt Smith avioitui Carol Jones Dormanin kanssa ja muutti 61-vuotiaana asumaan vaimonsa ja tämän lasten kanssa Pacific Groveen, Kaliforniaan. Näinä viimeisinä vuosinaan Smith työskenteli lähinnä puutarhurina. Smith kuoli nukkuessaan 14. elokuuta 1961, useiden sydänkohtausten jälkeen. Hänen tuhkansa haudattiin Auburniin, lähelle hänen vanhempiensa mökkiä.

[muokkaa] Tuotanto

Nuoruuden tuotannossaan Smith keskittyi etupäässä runouteen, joka tosin oli voimakkaasti satu- ja fantasiateemojen värittämää. Hänen ensimmäiset runonsa julkaistiin Smithin ollessa seitsemäntoistavuotias, joita seurasi esikoisrunokokoelma 1912 ja kolme myöhempää kokoelmaa vuoteen 1925 mennessä. Elämänsä aikana Smith kirjoitti yli 700 runoa.

Smith piti itseään etupäässä runoilijana, mutta kenties heikon taloudellisen tilanteensa seurauksena hän alkoi vuodesta 1925 lähtien kirjoittaa weird fictioniksi kutsuttuja kertomuksia lehtiä varten. Lovecraftin innostamana Smith alkoi kirjoittamaan pulp-henkisiä fantastisia kertomuksia "Weird Tales"-lehteä varten. Smith, Lovecraft ja heidän ystävänsä Robert E. Howard ovat myöhemmin nousseet tunnetuimmiksi Weird Talesin tuotteliaista kirjoittajista ja jokainen heistä on tarinoissaan käyttänyt ja kehittänyt Lovecraftin alun perin kehittämää Cthulhu-mytologiaa. Smith sijoitti kertomuksensa usein joko historiallisiin aikakausiin tai vieraisiin fantasiamaailmoihin, muun muassa Atlantikseen, Howardin Hyperboreaan, Marsiin ja itse kehittämiinsä Averoigneen, Zothique'hen ja Xiccarphiin. Smithin kirjoitustyyliä on kuvattu omalaatuisen värikkääksi, runolliseksi ja hänen käyttämässään kielessä vilisi eksoottisia nimiä ja epätavallisia sanoja, luultavasti osittain hänen itseopitun, sanakirjojen muokkaaman sivistyksensä seurauksena.

Smithin vuolas kirjoitustahti hiljeni vuodesta 1933 lähtien hänen vanhempiensa sairastumisen ja useitten hänen läheisimpien ystäviensä (muun muassa Lovecraftin) kuolemien seurauksena. Smith siirtyi näinä vuosina takaisin runouden pariin ja keskittyi sen lisäksi kuvanveistoon ja kuvataiteisiin, joiden parissa hän viihtyi elämänsä viimeisiin vuosiin asti. Vaikka Smithin taideteoksia esiteltiin muutamissa näyttelyissä, hän ei kuvataiteellaan saavuttanut suurta suosiota eikä taloudellista menestystä elinaikanaan.

Smithin laajaa tuotantoa on julkaistu laajalti varsinkin hänen kuolemansa jälkeen. Hänen parhaiten tunnettujen, "Weird Tales" -aikojen novellien lisäksi myös Smithin kirjeenvaihtoa, runoja ja taidetta on julkaistu kokoelmina.

[muokkaa] Suomennettu tuotanto

  • Viimeinen hieroglyfi, 1994 WSOY. Toimittanut Markku Sadelehto

[muokkaa] Aiheesta muualla Internetissä

THIS WEB:

aa - ab - af - ak - als - am - an - ang - ar - arc - as - ast - av - ay - az - ba - bar - bat_smg - be - bg - bh - bi - bm - bn - bo - bpy - br - bs - bug - bxr - ca - cbk_zam - cdo - ce - ceb - ch - cho - chr - chy - closed_zh_tw - co - cr - cs - csb - cu - cv - cy - da - de - diq - dv - dz - ee - el - eml - en - eo - es - et - eu - fa - ff - fi - fiu_vro - fj - fo - fr - frp - fur - fy - ga - gd - gl - glk - gn - got - gu - gv - ha - haw - he - hi - ho - hr - hsb - ht - hu - hy - hz - ia - id - ie - ig - ii - ik - ilo - io - is - it - iu - ja - jbo - jv - ka - kg - ki - kj - kk - kl - km - kn - ko - kr - ks - ksh - ku - kv - kw - ky - la - lad - lb - lbe - lg - li - lij - lmo - ln - lo - lt - lv - map_bms - mg - mh - mi - mk - ml - mn - mo - mr - ms - mt - mus - my - mzn - na - nah - nap - nds - nds_nl - ne - new - ng - nl - nn - no - nov - nrm - nv - ny - oc - om - or - os - pa - pag - pam - pap - pdc - pi - pih - pl - pms - ps - pt - qu - rm - rmy - rn - ro - roa_rup - roa_tara - ru - ru_sib - rw - sa - sc - scn - sco - sd - se - searchcom - sg - sh - si - simple - sk - sl - sm - sn - so - sq - sr - ss - st - su - sv - sw - ta - te - test - tet - tg - th - ti - tk - tl - tlh - tn - to - tokipona - tpi - tr - ts - tt - tum - tw - ty - udm - ug - uk - ur - uz - ve - vec - vi - vls - vo - wa - war - wo - wuu - xal - xh - yi - yo - za - zea - zh - zh_classical - zh_min_nan - zh_yue - zu

Static Wikipedia 2008 (no images)

aa - ab - af - ak - als - am - an - ang - ar - arc - as - ast - av - ay - az - ba - bar - bat_smg - bcl - be - be_x_old - bg - bh - bi - bm - bn - bo - bpy - br - bs - bug - bxr - ca - cbk_zam - cdo - ce - ceb - ch - cho - chr - chy - co - cr - crh - cs - csb - cu - cv - cy - da - de - diq - dsb - dv - dz - ee - el - eml - en - eo - es - et - eu - ext - fa - ff - fi - fiu_vro - fj - fo - fr - frp - fur - fy - ga - gan - gd - gl - glk - gn - got - gu - gv - ha - hak - haw - he - hi - hif - ho - hr - hsb - ht - hu - hy - hz - ia - id - ie - ig - ii - ik - ilo - io - is - it - iu - ja - jbo - jv - ka - kaa - kab - kg - ki - kj - kk - kl - km - kn - ko - kr - ks - ksh - ku - kv - kw - ky - la - lad - lb - lbe - lg - li - lij - lmo - ln - lo - lt - lv - map_bms - mdf - mg - mh - mi - mk - ml - mn - mo - mr - mt - mus - my - myv - mzn - na - nah - nap - nds - nds_nl - ne - new - ng - nl - nn - no - nov - nrm - nv - ny - oc - om - or - os - pa - pag - pam - pap - pdc - pi - pih - pl - pms - ps - pt - qu - quality - rm - rmy - rn - ro - roa_rup - roa_tara - ru - rw - sa - sah - sc - scn - sco - sd - se - sg - sh - si - simple - sk - sl - sm - sn - so - sr - srn - ss - st - stq - su - sv - sw - szl - ta - te - tet - tg - th - ti - tk - tl - tlh - tn - to - tpi - tr - ts - tt - tum - tw - ty - udm - ug - uk - ur - uz - ve - vec - vi - vls - vo - wa - war - wo - wuu - xal - xh - yi - yo - za - zea - zh - zh_classical - zh_min_nan - zh_yue - zu -

Static Wikipedia 2007:

aa - ab - af - ak - als - am - an - ang - ar - arc - as - ast - av - ay - az - ba - bar - bat_smg - be - bg - bh - bi - bm - bn - bo - bpy - br - bs - bug - bxr - ca - cbk_zam - cdo - ce - ceb - ch - cho - chr - chy - closed_zh_tw - co - cr - cs - csb - cu - cv - cy - da - de - diq - dv - dz - ee - el - eml - en - eo - es - et - eu - fa - ff - fi - fiu_vro - fj - fo - fr - frp - fur - fy - ga - gd - gl - glk - gn - got - gu - gv - ha - haw - he - hi - ho - hr - hsb - ht - hu - hy - hz - ia - id - ie - ig - ii - ik - ilo - io - is - it - iu - ja - jbo - jv - ka - kg - ki - kj - kk - kl - km - kn - ko - kr - ks - ksh - ku - kv - kw - ky - la - lad - lb - lbe - lg - li - lij - lmo - ln - lo - lt - lv - map_bms - mg - mh - mi - mk - ml - mn - mo - mr - ms - mt - mus - my - mzn - na - nah - nap - nds - nds_nl - ne - new - ng - nl - nn - no - nov - nrm - nv - ny - oc - om - or - os - pa - pag - pam - pap - pdc - pi - pih - pl - pms - ps - pt - qu - rm - rmy - rn - ro - roa_rup - roa_tara - ru - ru_sib - rw - sa - sc - scn - sco - sd - se - searchcom - sg - sh - si - simple - sk - sl - sm - sn - so - sq - sr - ss - st - su - sv - sw - ta - te - test - tet - tg - th - ti - tk - tl - tlh - tn - to - tokipona - tpi - tr - ts - tt - tum - tw - ty - udm - ug - uk - ur - uz - ve - vec - vi - vls - vo - wa - war - wo - wuu - xal - xh - yi - yo - za - zea - zh - zh_classical - zh_min_nan - zh_yue - zu

Static Wikipedia 2006: