Aavikoituminen
Wikipedia
Aavikoituminen eli "aavikkopaholainen" on runsaskasvuisen maan muuttumista aavikoksi. Aavikoituminen voi johtua ilmaston luonnollisesta kuivumisesta, mutta monissa tapauksissa ihminen on aiheuttanut aavikoitumista tuhoamalla aavikon laidoilla hiekkaa sitovan pintakasvillisuuden, esim. viljelemällä ja laiduntamalla. Väestönkasvu edistää ihmisen maaperää tuhoavaa toimintaa. Ihmisen aihauttama aavikoituminen on yksi vakavimmista ympäristökatastrofeista. Aavikoitumiseen onkin syynä monesti ihmisen toiminnan ja kuivuuskausien yhteisvaikutus. Tuhotaan luonnollinen kuivuutta kestävä, maaperää sitova kasvillisuus. Jos sattuu kuivuus, pelto muuttuu pölyiseksi. Myös karja voi syödä maaperää sitovan kasvillisuuden. Tunnetuin esimerkki aavikoitumisesta on Saharan laajeneminen Sahelin alueella. Sahel sijaitsee Saharan ja savannin välissä. Yhdysvalloissa laaja kuivuus 1930-luvulla muutti peltoja dyynikentiksi ennen kuin tilanne saatiin hallintaan. Aavikoituminen uhkaa eniten Aasiassa. Noin 2% aavikoitumisesta tapahtuu Euroopassa, esim. Bulgariassa, Romaniassa, Etelä-Espanjassa sekä Turkissa.
Aavikoituminen on kuivien alueiden tilan heikkenemistä niin, että kasvukykyinen maa tuhoutuu: riski tähän on erityisesti suurten aavikoiden reuna-alueilla, kuten Saharan laajeneminen Sahelin alueella ja Atacaman, Gobin, Tharin, Kalaharin, Namibin ja Iso Victorian laajeneminen. Aavikot itsessään ovat luonnollinen luonnonilmiö, mutta ongelmia tulee jos ne leviävät alueille joille ne eivät kuulu. Ilmaston muuttuminen on luonnollinen prosessi, mutta ihminen nopeuttaa tätä muutosta – yleensä haitalliseen suuntaan.
Kuivuus ja ilmaston lämpeneminen aiheuttavat aavikoitumista, samoin metsien hakkuu, ylilaiduntaminen, eroosion kiihtyminen ja viljelmien raivaaminen. Vähäinen sademäärä yhdistettynä veden suunnittelemattomaan ja tuhlaavaan käyttöön tuo oman osansa. Väestönkasvu edistää aavikoitumista, koska se lisää ihmisen luontoa rasittavaa toimintaa.
Aavikoitumista voidaan torjua metsittämällä, käyttämällä vuoroviljelyä ja luopumalla kaskeamisesta. Terassiviljely vuoristorinteillä vähentää eroosiota. Nautojen korvaaminen lampailla on järkevää, sillä lampaat rasittavat kasvillisuutta vähemmän.
Aavikoitumiselle alttiita kasvillisuustyyppejä ovat ruoho- ja pensasarot ja muut kuivat ympäristöt. Aavikoitumisen arvellaan uhkaavan 30 %:a maapallon maa-alasta ja noin miljardia ihmistä ja jo nyt vaikeuttavan 250 miljoonan ihmisen elämää. 3,6 miljardia hehtaaria on aavikoitunut.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Aavikoituminen Kiinassa
Kiinassa on aavikoita noin 2,6 miljoonaa neliökilometriä, ja 0,69 miljoonaa neliökilometriä aavikoitumiselle altista aluetta. Aavikoituminen kiihtyi ilmaston lämmetessä 1980-luvulla leviten nykyään ruohoaroille ja pelloille 2500-3000 neliökilometriä vuodessa. Aavikoituminen haittaa 400 miljoonan ihmisen elämää ja aiheuttaa suuria taloudellisia tappioita nimenomaan Pohjois- ja Länsi-Kiinassa. Mm. pöly edistää keuhkotauteja. Aavikoitumisen syinä ovat täällä kuivuus, ilmaston lämpeneminen, metsien hakkaaminen, laiduntaminen ja peltojen luominen ruohoaroille. Peltojen kuivuus johtuu osin vesivarojen tuhlailevasta ja suunnittelemattomasta käytöstä. Monilla liikalaidunnetuilla alueilla nälkäinen karja syö myös maaperää sitovien kasvien juuret. Hiekkamyrskyt lisääntyvät aavikoituvilla alueilla edistäen aavikoitumista.
[muokkaa] Aavikoitumisen syyt
Aavikoituminen uhkaa eniten alueilla, joilla vuotuinen sademäärä on noin 200-400 mm. Aavikoitumisen syynä on yleensä ihmisen luonnollisesta toiminnasta luontoon kohdistuva rasitus yhdistyneenä luonnonkatastrofeihin kuten äkilliseen kuivuuteen. Nykyaikana perinteiset menetelmät luonnon hyödyntämiseen ovat vaihtuneet ympäristöä rasittavampiin, ja jatkuva väestönkasvu lisää ihmisen toimintaa aiheuttaen ympäristöön kasvavan paineen. Viljelymenetelmien muutoksen arvellaan aiheuttaneen 90 % aavikoitumista edistävästä ympäristörasituksesta.
Viljely tuhoaa maaperää usein siten, että pelloksi raivaaminen tuhoaa metsän ja muun maaperää sitovan kasvillisuuden. Kuivuuden sattuessa pellon vilja kuolee, sen maa pölyyntyy ja alkaa kulkea tuulen mukana ehkä tuhoten muuta kasvillisuutta. Ns. kaskiviljely, jossa poltetaan suuria metsiä pelloksi muutamaksi vuodeksi, on tuhoisaa. Kaskiviljelyä harrastetaan, koska puiden tuhkassa on monia viljan kasvua edistäviä ravinteita. Muutenkin metsä kaadetaan polttopuiksi. Ihmisen pitämä karja syö tai tallaa aavikkoa sitovia kasveja. Väestönkasvu edistää aavikoitumista, koska se lisää ihmisen luontoa rasittavaa toimintaa. Viljely aiheuttaa maan suolaantumista, näin on käynyt esim. Etelä-Irakissa. Kasvillisuuden aiheuttama haihdutus nostaa suolat pintaan. Suola tuhoaa normaalin suolaa sietämättömän kasvillisuuden. Väitetään, että vuosittain aavikoituu noin Irlannin kokoinen ala hedelmällistä maata.
[muokkaa] Aavikoitumisen estäminen
Aavikoitumista voi estää puita istuttamalla, kaskiviljelystä luopumalla, suosimalla lampaita nautojen sijasta (lampaat rasittavat kasvillisuutta vähemmän), viljelemällä kuivuutta sietäviä kasvilajeja (estää suolaantumisen ja peltojen tuhoutumisen kuivuudessa) ja käyttämällä vuoroviljelyä. Mitkään ihmiset toimet eivät ole pysäyttäneet aavikoitumista esim. Sahelissa ja Kiinassa, koska toimet ovat liian suppea-alaisia ja osin vääränlaisiakin.
