Ferdinand de Saussure

Wikipedia

Ferdinand Mongin de Saussure (26. marraskuuta 1857-22. helmikuuta 1913) oli sveitsiläinen kielentutkija. Hän kehitti kielen tieteellistä kuvausta rakenteellisen kielen kuvauksen suuntaan aiemman historiallis-etymologisen lähestymistavan sijaan. Hän oli strukturalismin edelläkävijä ja suunnannäyttäjä siirryttäessä filologiasta kielitieteeseen.

Nykyään Saussure muistetaan ennen kaikkea kirjasta Cours de linguistique générale (1916), jonka hänen nuoremmat kollegansa Charles Bally ja Albert Sechehaye kokosivat Saussuren opiskelijoiden luentomuistiinpanojen pohjalta ja julkaisivat tämän kuoleman jälkeen.

Saussure tarkasteli kieltä tapahtumana (parole) ja merkkijärjestelmänä (langue). Sanan "langue" voidaan katsoa tarkoittavan kieltä myös abstraktina järjestelmänä, joka koostuu normeista ja säännöistä. "Parole" (= puhe, puhetapahtuma) taas kuvaa kielen käyttöä kommunikaatiossa. Lisäksi de Saussure jaotteli kielen "diakroniseen" (historialliseen) ja "synkroniseen" tasoon, jossa kieltä tarkastellaan simultaanina systeeminä tiettynä aikajaksona.

Saussuren teoria perustuu binaarisille käsitepareille, kuten langue/parole. Kieli on merkki, joka koostuu kahdesta osasta: signifiant signifié (englanniksi: signifier/signified). Ferdinand de Saussure osoitti, ettei sanan ja asia välillä ole välttämättä suoranaista yhteyttä, vaan merkki on mielivaltainen.

Amerikkalainen kirjallisuustieteilijä Jonathan Culler julkaisi vuonna 1976 teoksen Saussure (suom. Ferdinand de Saussure, 1994), jonka loppusanoissa ylistetään 'uuden tieteen’ syntymistä, joka mullisti monia muitakin erikoisaloja kuin kielitiedettä fysiikasta maalaustaiteeseen. "Tavallisia kohteita tukeva kolmiulotteinen avaruus murtuu yrityksessä representoida perspektiivien ja suhteiden moninaisuutta samanaikaisesti. Vastaavasti modernissa kirjallisuudessa voidaan havaita siirtymä, jonka myötä sekä runous että romaani menettävät suoraviivaista mimeettisyyttään ja kiinnostustaan representoida tunnistettavissa olevia kohteita ja kohtauksia. Sen sijaan ne kiinnostuvat yhä enemmän yhteyteen asettamisen vaikutuksista. Niinpä suhteelliset arvot - sanojen ja eri diskurssityyppien suhteet - muodostuvat taideteoksen ensisijaisiksi rakenneosiksi."

Lingvistiikasta alkanut strukturalismi keskittyy kielen, varsinkin kielen rakenteen tutkimiseen, kuten jo nimikin (struktuuri = rakenne) sanoo. Kieli on kuitenkin vain yksi ihmisen käyttämistä monista eri merkkijärjestelmistä, vaikkakin yksi keskeisimmistä. Strukturalismiin liittyy läheisesti yleinen merkkitiede, semiologia tai semiotiikka, jossa tarkastellaan mitä tahansa merkkejä, olivatpa ne sitten mainoksia, maalauksia tai myyttejä. Strukturalismiin lukeutuu monenlaisia teoreetikkoja, kuten Roland Barthes, Gérard Genette, Julia Kristeva, Jacques Lacan ja Tzvetan Todorov. Myös Claude Lévi-Strauss ja hänen kehittämänsä strukturalistinen antropologia, jonka vaikutus myös muihin tieteen aloihin oli huomattava 1950-luvulla, lasketaan usein strukturalismiin, vaikka hän onkin kiistänyt yhteyden.