Udo Dirkschneider
Wikipedia
Udo Dirkschneider (s. 6. huhtikuuta 1952, Wuppertalissa, Saksassa) on heavy metal -laulaja. Hän toimi pitkään Acceptin laulajana. Udo on hyvin tunnettu omasta sirkkelimäisestä laulutyylistään jota toiset arvostavat suuresti ja toiset taas eivät voi sietää. Monesti on pohdittu että eikö Udon äänijänteet kärsi kirkumisesta jota hän harjoittaa. Udon ääni on hänelle itsellekkin mysteeri. Hän ei edes ikinä ennen keikkaa avaa ääntään. Hän sanoo äänensä jopa voivan paremmin kun hän lopetti ketjutupakoinnin.
Vuonna 1987 Acceptin hajottua, Dirkschneider perusti U.D.O. -yhtyeen.
Dirkschneider esiintyi vierailevana tähtenä suomalaisen Lordi -yhtyeen The Arockalypse -levyllä. Hän lauloi kappaleella "They Only Come Out At Night".