Tiedeyhteisö
Wikipedia
Tiedeyhteisö on tieteentekijöiden muodostama verkosto. Yleisesti puhutaan tietyn paikan, vaikkapa yksittäisen yliopiston, tiedeyhteisöstä, mutta usein käsitettä käytetään kuvaamaan kansainvälistä kaikki tieteentekijät kattavaa yhteisöä.
Tiedeyhteisöön lasketaan yleensä kuuluvaksi korkeakoulututkinnon suorittaneet tutkijat. Tiedeyhteisö toimii tieteentekijöiden yhteistyöelimenä järjestäen erilaisia seminaareja ja yleensäkin edistäen tieteentekemiselle välttämätöntä tutkijoiden yhteistyötä.
Kansainvälinen tiedeyhteisö on heterogeeninen kokonaisuus ja tieteen ja näennäistieteen raja on joskus häilyvä. Tieteentekijän toimeentulo riippuu osittain tieteellisten tulosten merkittävyydestä. Tämä yhdessä kunnianhimon kanssa on johtanut erilaisiin petoksiin, joissa tuloksia on väärennetty. Tästä syystä tutkimusten tulee olla toistettavissa. Mutta erityisesti kalliiden ja pitkään kestävien kokeiden tekeminen ei usein ole mielekästä.
Kansainväliseen tiedeyhteisöön vedotaan mm. monissa poliittisissa kysymyksissä, mutta tässä on samoja ongelmia kuin yleiseen mielipiteeseen vetoamisessa.
[muokkaa] Tiedeyhteisöjä
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Tuomela, Raimo (1983): Tiede, toiminta ja todellisuus: Tieteellisen maailmankäsityksen filosofiset perusteet. Filosofian kirjasto 11. Helsinki: Gaudeamus. ISBN 951-662-334-4.