Nortonin teoreema
Wikipedia
Nortonin teoreeman mukaan mikä tahansa kaksinapainen resistansseista ja jännite- ja virtalähteistä koostuva piirielementti on sähköisesti ekvivalentti ideaaliselle virtalähteelle, jonka rinnalle on kytketty vastus. Teoreema pätee myös yksitaajuisille lineaarisille vaihtovirtajärjestelmille. Nortonin sijaiskytkentä on prototyyppipiiri, jota käytetään esittämään virtalähdettä tai paristoa. Piiri koostuu ideaalisesta virtalähteesta, jonka rinnalle on kytketty ideaalinen vastus.
Teoreema julkaistiin vuonna 1926, Bell Labs:in insinöörin Edward Lawry Nortonin toimesta (1898-1983).