Kouluratsastus
Wikipedia
Kouluratsastus on kilparatsastuslaji, jossa ratsukko eli hevosen ja ratsastajan yhdistelmä pyrkii suorittamaan ennaltamäärätyt liikesarjat mahdollisimman tarkasti ja laadukkaasti siten, että ratsastajan ja hevosen vuorovaikutus on eleetöntä ja katsojan silmään lähes näkymätöntä. Kouluratsastus on olympialaji.
Kouluratsastus on saanut nimensä ranskankielisestä verbistä dresser, kouluttaa; useimmissa eurooppalaisissa kielissä lajin nimi juontuukin tästä sanasta (engl. ja ransk. dressage, saks. Dressurreiten, ruots. dressyr).
Kouluratsastusta pidetään kaiken ratsastuksen perustana, ja jonkintasoinen kouluratsastusharjoittelu onkin osa lähes jokaisen ratsukon työskentelyä. Kouluratsastuksen tavoitteena on tehdä hevosesta "joustava, irtonainen ja notkea sekä toisaalta luottavainen, tarkkaavainen ja eteenpäinpyrkivä niin, että se on miellyttävä ratsastaa" (FEI:n kilpailusäännöt). Näiden tavoitteiden kannalta on tärkeää, että hevonen käyttää liikkuessaan koko lihaksistoaan oikeaoppisesti kantaen suurimman osan painosta takajaloillaan. Kouluratsastusliikkeet eivät näyttävyydestään huolimatta ole itsetarkoituksellisia "temppuja" vaan näihin tavoitteisiin nähden hyödyllisiä harjoituksia. Oikein suoritettuina ne myös osoittavat, että tavoitteisiin on päästy.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Klassinen kouluratsastus
Klassisen kouluratsastuksen juuret ulottuvat Kreikkaan aikaan n. 430–355 eaa, jolloin Xenofon kirjoitti ratsastuksesta taiteena ja tieteenä. Xenofonin oppeja noudattivat 1000 vuotta myöhemmin renessanssiajan ratsastajat, joiden ratsastusta nimitetään nykyään klassiseksi kouluratsastukseksi. Nykyinen kouluratsastus kilpailulajina perustuu klassiseen kouluratsastukseen.
Kouluratsastus tapahtuu tasamaalla. Askellajit ovat käynti, ravi ja laukka (kaikki tempot kootusta lisättyyn) sekä peruutus. Eri askellajeissa esitettäviä liikkeitä ovat muiden muassa pohkeenväistö, avotaivutus, sulkutaivutus ja muut hevosen notkeutta lisäävät liikkeet. Vaativimmilla tasoilla esitetään muun muassa laukkapiruetteja (eli käännöksiä laukassa takajalkojen ympäri) puolikkaina ja kokonaisina, piaffia eli erittäin koottua ravia paikalla, passagea eli liitoravia sekä laukanvaihtoja sarjoina esimerkiksi joka toisella tai joka askeleella. Vapaaohjelmissa saatetaan esittää myös sellaisia epävirallisempia liikkeitä kuin piaffipiruetti tai espanjalainen käynti. Itse askellajien ja liikkeiden lisäksi niiden välisiin siirtymisiin kiinnitetään suurta huomiota.
Kouluratsastuskilpailuiden helppojen luokkien ohjelma ratsastetaan 20 x 40 m kentällä, vaativien ja vaikeiden luokkien ohjelmat sekä kansainväliset ohjelmat 20 x 60 m kentällä. Etenkin kansainvälisissä kilpailuissa ratsastetaan nykyisin monenlaisten ohjelmien lisäksi myös kür-luokkia, joissa kilpailijat esittävät luokan vaikeustasoa vastaavan vapaaohjelman musiikin tahtiin. Olympialaisissa ja mestaruuskilpailuissa finaali ratsastetaan kürina. Kouluratsastusohjelmassa on lukuisia arvostelukohtia, joista 3–5 tuomaria antaa pisteitä asteikolla 0–10 (10 erinomainen, 9 erittäin hyvä, 8 hyvä, 7 melko hyvä, 6 tyydyttävä, 5 välttävä, 4 heikko, 3 melko huono, 2 huono, 1 erittäin huono ja 0 ei esitetty). 9 katsotaan jo poikkeuksellisen hyväksi pistemääräksi, ja täyttä kymmentä pistettä annetaan hyvin harvoin. Eri liikkeiden lisäksi pisteitä jaetaan yleisarvosanoina myös hevosen liikkeiden laadusta, hevosen kuuliaisuudesta sekä ratsastajan istunnasta ja apujen käytöstä. Yhteenlasketut pisteet ratkaisevat voittajan. 80 % osuutta tietyn ohjelman korkeimmista mahdollisista yhteispisteistä pidetään eräänlaisena haamurajana, jota kovin moni ratsastaja ei huipputasollakaan ylitä.
Yksilösuorituksiin perustuvien kouluratsastuskilpailujen lisäksi ratsastetaan, joskin harvemmin, sekä näytöksinä että kilpailuina kahden ratsukon vapaaohjelmia (Pas de Deux), joskus isommankin (parillisen) ratsukkomäärän niin kutsuttuja katrilleja. Ohjelmat perustuvat tällöin eri ratsukoiden liikesarjojen samanaikaisuuteen ja symmetriaan.
[muokkaa] Korkea kouluratsastus
Korkea kouluratsastus keskittyy nykyisin Itävaltaan vuonna 1572 perustettuun Espanjalaiseen ratsastuskouluun Wienissä sekä ranskalaiseen Saumurin Cadre Noir -ratsastuskouluun. Cadre Noirissa pääasiassa käytetty hevosrotu on englannintäysiverinen tai angloarabi, Wienissä käytetään raskastekoisempia lipizzanhevosia.
Korkea koulu erottuu klassisesta kouluratsastuksesta siten, että vain korkeassa koulussa esitetään hevosen tekemiä hyppyjä ilmaan. Ainoat muut korkean koulun liikkeet, joita ei esitetä klassisessa kouluratsastuskilpailussa, ovat espanjalainen askel sekä pas d'école, liitokäynti, joka on Cadre Noirin komendantin etuoikeus.
Korkean koulun hypyt kehitettiin alun perin ratsuväen käyttöön taistelussa. Niiden tarkoituksena oli pitää vihollisen jalkamiehiä loitolla, joskin on epäselvää onko näillä liikkeillä koskaan ollut käytännön merkitystä sotatantereella. Muita korkean koulun liikkeitä, piaffia, passagea ja levadea esitettiin jo Xenofonin aikaan. 1600-luvun kouluratsastuksessa esitettiin seitsemää erilaista hyppyä ilmaan, mutta nykyisin niistä esitetään vain kolmea tärkeintä: levade, courbette ja capriole.
Levadessa hevonen nousee pystyyn koukistunein takajaloin niin, että kintereet ("hevosen kantapää") ovat vain 20–25 cm korkeudella maasta. Levade on perusta courbettelle, jossa hevonen hyppää levadesta ilmaan. Capriolessa hevonen hyppää ensin ilmaan ja potkaisee siitä taaksepäin niin, että se on hetken lähes vaakasuorana ilmassa.
[muokkaa] Hevosen ja ratsastajan varusteet
Kouluhevosen kilpailuvarusteet ovat yksinkertaiset mutta elegantit, yleensä mustaa tai tummaa nahkaa. Satulana käytetään useimmiten tarkoitukseen parhaiten sopivaa kouluratsastussatulaa (koulusatulaa), jossa on syvä istuin ja suorat siivet, mutta muutkin satulat ovat sallittuja. Suitsituksena käytetään kankisuitsia. Kankisuitset ovat kuitenkin esimerkiksi Suomessa pakolliset vasta vaativalta tasolta alkaen, ja helppo B -tasolle saakka ratsastetaan aina nivelsuitsilla. Hevonen pyritään tuomaan radalle erittäin puhtaana ja siistinä ja kaikin puolin edustavan näköisenä. Harja yleensä letitetään pieniksi sykeröiksi ja häntäkin saatetaan osaksi letittää.
Kouluratsastajan kilpailuasu on hyvin muodollinen, vaikkakaan aivan pienissä kilpailuissa ei välttämättä vaadita muuta kuin siisti ratsastusasu mielellään vaaleiden ratsastushousujen kanssa. Poniratsukoille vaatimukset ovat samoin mestaruuskilpailuita lukuun ottamatta löyhemmät. Virallisemmissa kilpailuissa helpon tason kilpailuasuun kuuluvat ratsastussaappaat (joiden kanssa käytetään kouluratsastuskannuksia), vaaleat ratsastushousut, vaaleat käsineet ja musta tai tummansininen ratsastustakki (kilpailutakki), jonka alle tulee vaalea pusero ja plastron tai solmio. Vaaleat asusteet ovat käytännössä yleensä valkoisia. Vaativa A -tasolta ylöspäin ratsastaja voi pukeutua ratsastustakin sijasta frakkiin, ja ratsastuskypärän korvaa vaativissa luokissa knalli, frakin kanssa silinteri. Hevosen tavoin ratsastajankin on esiinnyttävä edukseen olemalla kaikin puolin hillityn siisti näky.
Kouluratsastuskilpailuissa voi verryttelyalueella halutessaan käyttää jalkasuojia ja raippaa, mutta apuohjat ovat kiellettyjä. Suoritusalueella ei sallita näistä mitään. Hajamieliset kouluratsastajat tulevatkin toisinaan hylätyksi ratsastettuaan vahingossa radalle raippa kädessä. Kuolaimille on kilpailuissa tiukat säännöt ja rajat, joita myös valvotaan. Varsinkin isoissa kilpailuissa jokaisen ratsukon suitsitus kuolainta myöten tarkastetaan suorituksen yhteydessä.
Kouluratsastuksen harjoittelu ei vaadi erityisiä muusta ratsastuksesta poikkeavia varusteita, joskin koulusatula tai ainakin koulupainotteinen yleissatula helpottaa oikean istunnan löytämistä ja vuorovaikutusta hevosen kanssa eikä häiritse hevosen lapojen liikkeitä. Kannukset ja kankisuitsitus mahdollistavat äärimmäisen hienovaraisen vuorovaikutuksen hevosen ja ratsastajan välillä, mutta niiden hedelmällinen käyttö edellyttää molemmilta hyvää koulutustasoa.
[muokkaa] Kouluratsastus maailmalla ja Suomessa
Kouluratsastuksen ehdottomat kärkimaat ovat lajia jo pitkään hallinnut Saksa sekä Hollanti. Myös Yhdysvallat, Espanja ja Ruotsi ovat menestyneet viime vuosina erittäin hyvin. Lajin viime aikojen tunnetuimpiin nimiin kuuluvat hollantilaisratsastaja Anky van Grunsven sekä saksalaiset Ulla Salzgeber, Isabell Werth ja Nicole Uphoff-Becker.
Suomessa kouluratsastus on esteratsastuksen ohella suosituin ratsastuksen laji. Suomalaisen kouluratsastuksen suurin nimi on ilman muuta Kyra Kyrklund, joka on 1970-luvulta lähtien tehnyt huipputason kansainvälistä kilpailu-uraa saavuttaen muun muassa hopeaa maailmanmestaruuskilpailuissa 1990, maailmancupin finaalin voiton 1991 ja kolme viidettä sijaa olympialaisissa (1980, 1988 ja 1992). Melko menestykkäästi ovat kansainvälisellä tasolla kilpailleet myös muiden muassa (suomalaistunut norjalainen) Janne Bergh, Marko Björs, Elisabeth Ehrnrooth, Jennifer (Jenny) Eriksson, Maarit Raiskio, Tuulikki (Tutu) Sohlberg, Kimmo Sulkala ja Heidi Svanborg. Eriksson, Sohlberg ja Raiskio päätyivät yhdessä Kyrklundin kanssa vuoden 1988 olympialaisten joukkuekouluratsastuksessa kuudennelle sijalle, mikä katsottiin näin pieneltä kouluratsastusmaalta erinomaiseksi saavutukseksi. Tämä on kuitenkin toistaiseksi ainoa kerta, kun Suomella on ollut kouluratsastusjoukkue olympialaisissa. Myös vuoden 2000 olympialaisiin oli tarkoitus lähettää joukkue, mutta kahden ratsastajan (näistä toinen Kyrklund) jouduttua jäämään pois osallistuminen jäi Ehrnroothiin ja Svanborgiin henkilökohtaisessa kilpailussa, jossa nämä sijoittuivat häntäpäähän.
[muokkaa] Aiheesta muualla
[muokkaa] Lähteet
- Elwyn Hartley Edwards: Hevosten maailma
