Ramsay MacDonald

Wikipedia

James Ramsay MacDonald (12. lokakuuta 1866 – 9. marraskuuta 1937) oli kahteen otteeseen Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri 1924 ja 1929–1935. Sosialisti MacDonald nousi vaatimattomista oloista ensimmäiseksi Labourin pääministeriksi 1924. Toisen hallituksensa aikana hän kohtasi suuren laman, muodosti "kansallisen hallituksen" konservatiivien kanssa ja tuli erotetuksi puolueestaan.

MacDonald syntyi Lossiemouthissa, Morayissa, Pohjoisessa-Skotlannissa renki John MacDonaldin ja piika Anne Ramsayn aviottomana poikana. Hän sai aluksi nimen James Ramsay, mutta otti myöhemmin käyttöön isänsä sukunimen. Aviottomuus oli vakava häpeä 1800-luvun presbyteeri-Skotlannissa ja leima seurasi MacDonaldia koko hänen elämänsä. Hän käsi koulua Drainien kaupungissa ja työskenteli siellä apuopettajana 18-vuotiaaksi, jolloin hän lähti Lontooseen, eikä enää koskaan pitänyt skotlantilaisuutta arvossa.

Lontoossa työskennellessään MacDonald opiskeli iltakoulussa ja omatoimisesti luonnontieteitä, taloutta ja sosiaalisia asioita. Vuonna 1894 hän liittyi Independent Labour Partyyn, joka oli yksi ensimmäisistä Britannian sosialistipuolueista. Hän asettui ehdokkaaksi parlamenttiin 1895 ja 1900. Samana vuonna hänestä tuli Labour Representation Committeen, Labour-puolueen edeltäjän sihteeri. ILP ei ollut marxistinen puolue, mutta sosialistisempi kuin Labour, ja sen jäsenet muodostivat oman ryhmänsä Labourin sisällä monia vuosia.

Puoluesihteerinä MacDonald neuvotteli sopimuksen liberaalipoliitikko Herbert Gladstonen (entisen pääministeri William Gladstonen poika) kanssa, jonka ansiosta Labour saattoi haastaa useat työväenalueiden parlamenttipaikat ilman liberaalien vastustusta, mikä takasi Labourille sen läpimurron alahuoneeseen. MacDonald nai 1896 Margaret Gladstonen, joka oli Herbertin kaukainen serkku. MacDonald myös matkusteli laajasti, Kanadaan ja Yhdysvaltoihin 1897, Etelä-Afrikkaan 1902, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin 1906 ja useita kertoja Intiaan.

Vuonna 1906 MacDonald valittiin parlamenttiin Leicesterista ja hänestä tuli yksi parlamentin Labourin johtajista. Vähemmistöpuolue tuki liberaalien Henry Campbell-Bannermanin ja Henry Asquithin hallituksia. MacDonaldista tuli yksi Labourin vasemmiston johtajista, ja hän vaati, että Labourin on syrjäytettävä liberaalit suurimpana edistyksellisenä puolueena.

[muokkaa] Puoluejohtajana

Vuonna 1911 MacDonaldista tuli puolueen puhemies ("Chairman of the Parliamentary Labour Party"), mutta 1914 hän siirtyi oppositioon vastustamaan Britannian liittymistä ensimmäiseen maailmansotaan. Puolueen enemmistö Arthur Hendersonin johdolla oli eri mieltä ja MacDonald erosi puhemiehen paikalta. Sodan alussa häntä syytettiin maanpetturuudesta ja pelkuruudesta, mutta sodan raahatessa paikallaan hänen maineensa parani. MacDonald menetti kuitenkin paikkansa vuoden 1918 "khaki-vaaleissa", joissa David Lloyd Georgen koalitiohallitus voitti suuren enemmistön.

MacDonald palasi parlamenttiin 1922 Aberavonin piiristä Walesista. Nyt puolue oli jälleen yhtenäinen ja hänet valittiin jälleen johtajaksi. Liberaalien alamäki oli selvä, ja 1922 vaaleissa Labourista tuli suurin oppositiopuolue Stanley Baldwinin konservatiivihallitukselle. Tähän mennessä MacDonald oli luopunut jyrkän sosialistisesta linjastaan ja vastusti työväenliikkeen läpi Venäjän vallankumouksen jälkeen pyyhkinyttä radikalismin aaltoa. MacDonaldista tuli kommunismin vannoutunut vastustaja. Päinvastoin kuin Ranskan sosialistipuolue ja Saksan SPD, Labour ei hajonnut sosiaalidemokraatteihin ja kommunisteihin, vaan Communist Party of Great Britain pysyi pienenä ja eristyneenä.

Vaikkakin MacDonald oli lahjakas puhuja, ei ollut selvää mitä hän tekisi, jos pääsisi hallitukseen. Kun 1923 vaaleissa konservatiivit menettivät enemmistönsä, kuningas Yrjö V kutsui tammikuussa 1924 MacDonaldin muodostamaan vähemmistöhallituksen, joka pysyisi pystyssä Asquithin liberaalien tuella. MacDonaldista tuli näin ensimmäinen Labourin pääministerin ja ensimmäinen työläistaustainen ja yksi harvoista, joilla ei ole ollut yliopistokoulutusta.

[muokkaa] Ensimmäinen hallitus

MacDonald otti pääministerin aseman lisäksi ulkoministerin aseman ja teki selväksi, että hänen tavoitteensa oli kumota Versaillesin 1919 rauhan hänen mielestään aiheuttamat vahingot, ratkaista sotakorvauskysymys ja korjata välit Saksaan. Kotimaan asian hän jätti ministereilleen. Koska hallituksella ei ollut enemmistöä kummassakaan, ala- tai ylähuoneessa, mitää radikaalia lainsäädäntöä se ei saanut läpi.

Kesäkuussa MacDonald järjesti Lontoossa konferenssin sodanajan liittolaisten kesken ja pääsi sopimukseen uudesta sotakorvaussuunnitelmasta ja Ranskan Ruhrin alueen miehityksestä. Saksan edustajat liittyivät kokoukseen. Tätä seurasi anglo-saksalainen kauppasopimus. Nämä olivat merkittäviä saavutuksia kokemattomalle vähemmistöpääministerille ja MacDonald sai ylistystä. Syyskuussa hän ehdotti Euroopan yleistä aseistariisuntaa Genevessä kansainliiton kokouksessa.

MacDonaldin hallitus kaatui kun hän ehdotti Neuvostoliiton diplomaattista tunnustamista. Konservatiivit ja heidän tukijansa järjestivät kommunistivastaisen kampanjan ja liberaalit vetivät tukensa. MacDonald pyysi hallituksen hajottamista. Hän tiesi Labourin häviävän vaalit, mutta oli saavuttanut tavoitteensa, jossa äänestäjät valitsivat vain konservatiivien tai Labourin väliltä. Lokakuun 1924 vaaleissa Labourin paikkamäärä putosi 191 paikasta 151:een, mutta liberaalien 158:sta 40:een.

[muokkaa] Toinen hallitus

Baldwin muodosti vahvan konservatiivihallituksen, jota vaivasivat kriisit sen koko kauden, erityisesti vuoden 1926 yleislakko ja nopeasti heikkenevä taloustilanne ja paheneva työttömyys. Toukokuussa 1929 Labour sai 288 paikkaa, konservatiivit 260 ja liberaalit 59. Baldwin erosi ja MacDonald muodosti vähemmistöhallituksen Lloyd Georgen tuella. Tällä kertaa MacDonaldin piti keskittyä kotimaan asioihin. Henderson nimitettiin ulkoministeriksi, Snowden valtiovarainministeriksi. J.H. Thomasista tuli salkuton ministeri (Lord Privy Seal) vastuullaan työllisyysasia ja hänellä oli apunaan nuori radikaali Oswald Mosley.

MacDonaldin toisella hallituksella oli vahvempi asema kuin ensimmäisellä ja 1930 se sai läpi uuden eläkelain, työttömyysvakuutuslain ja paransi palkkoja ja työoloja hiilikaivosteollisuudessa, jotka olivat olleet yleislakon aihe. Hän järjesti konferenssi Lontoossa Intian kansalliskongressin edustajien kanssa, ja lupasi parlamentaarista hallitusta, muttei itsenäisyyttä, Intialle. Huhtikuussa 1930 hän neuvotteli tonnistoja rajoittavan laivastosopimuksen Yhdysvaltain ja Japanin kanssa.

Kuten ei kellään muullakaan, MacDonaldilla ei ollut tehokasta vastalääkettä 1929 pörssiromahdusta seuranneeseen talouskriisiin. Snowden tuki perinteistä taloustiedettä, eikä antanut tuhlata varoja talouden piristämiseen, huolimatta Mosleyn, Lloyd Georgen ja taloustieteilijä John Maynard Keynesin kehotuksista. Vaikka hallitus olisi ehdottanutkin tätä, konservatiivit ja konservatiivisemmat liberaalit tai ylähuone eivät olisi tätä hyväksyneet.

Vuoden 1931 aikana taloustilanne jatkoi pahenemistaan ja vaatimukset leikkauksista hallituksen menoihin, mukaan lukien eläkkeet ja työttömyysavustukset, kasvoivat. MacDonald, Snowden ja Thomas tukivat näitä keinoja säilyttääkseen budjettitasapainon, mutta kanta leikkauksiin jakoi hallituksen ja työväenliike vastusti niitä jyrkästi. Vaikka hallituksessa olisi ollut enemmistö leikkauksiin, vähemmistöön kuuluivat mm. vanhemmat ministerit kuten Henderson, jotka ilmoittivat mieluummin eroavansa kuin hyväksyvänsä leikkauksia. Elokuun 24. 1931 MacDonald jätti eronpyyntönsä ja suostui muodostamaan kansallisen hätätilahallituksen, johon kuuluisivat konservatiivit ja liberaalit. MacDonald, Snowden ja Thomas erotettiin Labour-puolueesta, jonka jälkeen he perustivat oman National Labour Partyn, joka ei kuitenkaan saanut juurikaan pysyvää suosiota.

[muokkaa] Kansallinen hätätilahallitus

MacDonald ei halunnut uusia vaaleja, mutta konservatiivit pakottivat hänet niihin lokakuussa 1931. Kansallishallitus sai 554 paikka, joista 470 oli konservatiiveilla, 35 "kansallisella Labourilla" ja 34 liberaaleilla ja monilla muilla ryhmittymillä. Labour-puolue sai vain 52 paikkaa ja Lloyd Georgen liberaalit neljä. Hallituksen enemmistö oli suurin, jonka Britannia pääministeri on koskaan saanut demokraattisissa vaaleissa, mutta MacDonaldista tuli "konservatiivien vanki", minkä osoitti Neville Chamberlainin nimitys lordikansleriksi (oikeusministeri ja ylähuoneen puhemies) ja Baldwinin lordipresidentiksi valtakunnanneuvoston johtoon, joilla oli todellinen hallituksen valta-asema. MacDonald katkeroitui Labour-hallituksen menettämisestä, sillä hän piti itseään oikeana sosialistina ja Labourin miehenä, mutta asema hallituksessa katkaisi hänen vanhat suhteensa ja eristi hänet.

Vuosina 1933 ja 1934 MacDonaldin terveys heikkeni ja hänen kykynsä asioiden hoitoon väheni talous- ja kansainvälisen tilanteen muodostuessa edelleen uhkaavammaksi. MacDonaldin pasifismia oli ihailtu 1920-luvulla, mutta nyt Winston Churchill ja muut arvostelivat häntä pehmeästä suhtautumisesta Adolf Hitleriin. Toukokuussa 1935 MacDonald erosi pääministerin asemasta ja otti lähinnä nimellisen aseman lordipresidenttinä Baldwiniltä, joka palasi johtoon. Loppuvuoden vaalissa MacDonald hävisi Emanuel Shinwellille Seahamissa. Myöhemmin hänet valittiin Skotlannin yliopistojen paikalle, mutta hänen fyysinen ja henkinen terveytensä romahti 1936. MacDonaldille suositeltiin merimatkaa terveytensä parantamiseksi, mutta hän kuoli merellä marraskuussa 1937.

MacDonaldin loikkaus Labourista ja hänen liittonsa konservatiivien kanssa ja hänen heikkoutensa pääministerin asemassa vuoden 1931 jälkeen johtivat hänen väheksymiseensä hänen kuolemansa aikoihin, ja Labour-mielisten historioitsijoiden teoksissa hänet esitettiin negatiivisessa valossa. Vasta vuonna 1977 professori David Marquandin teos antoi Ramsay MacDonaldille asiaan kuuluvan kunnian Labour-puolueen perustamisessa ja rakentamisessa ja yrityksistä säilyttää rauha sotien välisenä aikana. Marquand yritti myös analysoida MacDonaldin vuoden 1931 päätöstä suhteutettuna ajan kriisitilaan ja hänellä jäljellä oleviin vaihtoehtoihin nähden.

[muokkaa] Henkilökohtainen elämä

Ramsay MacDonaldin ja Margaret Gladstonen avioliitto oli onnellinen ja he saivat kaksi lasta, Malcolm MacDonald (1901–1981) teki uran politiikassa, siirtomaiden kuvernöörinä ja diplomaattina. Tytär Ishbel MacDonald (1903–1982) oli hyvin läheinen isälleen. MacDonald järkyttyi Margaretin kuolemasta verenmyrkytykseen 1911. 1920 ja 1920-luvuilla MacDonald piti yllä läheisiä välejä Lady Londonderryyn, jota ei hyväksytty Labour-puolueessa, koska hänen aviomiehensä oli konservatiivien ministeri.