Humboldt-yliopisto
Wikipedia
Humboldt-yliopisto (saksaksi Humboldt-Universität zu Berlin, lyhennettynä HU Berlin) on Berliinin neljästä yliopistosta vanhin ja arvostetuin. Se perustettiin vuonna 1809 ja sijaitsee Mitten kaupunginosassa aivan kaupungin keskustassa.
Humboldt-yliopistossa ovat vaikuttaneet monet Saksan tärkeimmistä ajattelijoista. Yliopiston opettajia tai kasvatteja olivat mm. fyysikot Albert Einstein ja Max Planck, filosofi G.W.F. Hegel, oikeustieteilijä Friedrich Karl von Savigny, rautakanslerina tunnettu Otto von Bismarck, marxilaisen teorian luojat Karl Marx ja Friedrich Engels, antiikintutkija Theodor Mommsen, runoilija Heinrich Heine ynnä monet muut.
Humboldt-yliopiston vaiheet kytkeytyvät tiivisti Berliinin värikkääseen historiaan.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historiaa
Aloite yliopiston perustamiseen tuli valtiomies-filosofi-kielitieteilijä Wilhelm von Humboldtilta. Opetustoiminnan käynnistyessä vuonna 1810 yliopisto tunnettiin nimillä Berliner Universität (Berliinin yliopisto) ja Alma Mater Berolinensis, mutta vuonna 1828 sen nimeksi tuli Friedrich-Wilhelms-Universität virallisen perustajansa, Preussin kuningas Fredrik Vilhelm III:n mukaan. Nykyisen nimensä yliopisto sai vasta vuonna 1949, kun DDR:n vallanpitäjät katsoivat vanhan nimen poliittisista syistä sopimattomaksi.
Humboldtin koulutuspoliittiset ihanteet, joita hän toteutti uuden yliopiston luomisessa, ovat voimakkaasti vaikuttaneet modernin yliopiston ideaan muuallakin länsimaissa. Etenkin humanistiset alat saivat vahvan sijan, mutta Wilhelmin veljen Alexander von Humboldtin ansiosta yliopisto nousi myös luonnontieteiden alalla kansainväliseen kärkeen. Yliopiston saavuttamasta korkeasta tasosta niin ihmis- kuin luonnontieteissä kertoo se, että kun Nobel-palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1901, kemian nobel meni hollantilaiselle Jacobus Henricus van't Hoffille, joka toimi Humboldt-yliopistossa, ja seuraavana vuonna kirjallisuuden nobel meni saman yliopiston antiikin historian professorille Theodor Mommsenille. Koko historiansa aikana Humboldt-yliopisto on tuottanut peräti 29 nobelistia.
Kolmas valtakunta johti kuitenkin Humboldt-yliopiston alennustilaan. Juutalaisia tutkijoita ja opiskelijoita sekä natsien poliittisia vastustajia ja muita ei-toivottuja ihmisryhmiä alettiin vainota. Heidät erotettiin yliopistosta, heidän saavuttamansa tutkinnot ja arvonimet mitätöitiin ja monet heistä kuljetettiin keskitysleireille kuolemaan. Noin kolmannes koko yliopiston henkilöstöstä joutui näiden vainojen kohteeksi. Aiemmin humanismin etuvartiona tunnetun sivistyslaitoksen kannalta oli erityisen kiusallista, että lukuisat yliopistolaiset itse osallistuivat kirjarovioon, joka järjestettiin 10. toukokuuta 1933 päärakennuksen edustalla olevalla Opernplatzilla (nykyinen Bebelplatz) ja jossa poltettiin tuhansittain "epäsaksalaisia", kansallissosialismin aatteisiin sopimattomia kirjoja.
Toisen maailmansodan päätyttyä tilanne pysyi edelleen vaikeana. Yliopisto kylläkin pääsi jatkamaan toimintaansa vuonna 1946, mutta nyt sen toiminnan reunaehdot saneli toinen totalitaarinen valtio, DDR. Opintojen sisältö ja tutkimuksen painopisteet määräytyivät kommunismin oppien mukaisesti ja toisinajattelijoita vainottiin jälleen. Tämä johti vuonna 1948 siihen, että osa henkilöstöstä ja opiskelijoista irtautui Humboldt-yliopistosta ja perusti Länsi-Berliiniin, Dahlemin kaupunginosaan uuden yliopiston, jonka nimeksi annettiin Freie Universität (Vapaa yliopisto). Saksan ja Berliinin kahtiajaon pitkittyessä jako Humboldt-yliopistoon ja Freie Universitätiin muodostui lopulliseksi.
Berliinin muurin murtuminen vuonna 1989 ja Saksojen jälleenyhdistyminen vuonna 1990 vei Humboldt-yliopiston jälleen suuriin myllerryksiin. Organisaatio pantiin jälleen kerran uusiksi ja mm. kaikkien professorien oli haettava virkojaan uudestaan. Ne, joilla oli ollut liian tiiviit suhteet DDR:n hallintoon tai salaiseen poliisiin Stasiin, saivat lähteä. Suuri osa henkilöstöstä vaihtui, ei tosin pelkästään poliittisista syistä, vaan myös rakenteellisten muutosten takia. Berliinin eri yliopistojen välinen työnjako ei ole kuitenkaan vielä tänä päivänäkään kaikilta osin selvinnyt. Joka tapauksessa Humboldt-yliopisto nähdään yleisesti jälleen Berliinin ykkösyliopistona.
[muokkaa] Nykypäivä
Nykyisessä Humboldt-yliopistossa on 11 tiedekuntaa sekä useita erillislaitoksia. Tiedekunnat ovat: oikeustieteellinen, maatalous-puutarhatieteellinen, matemaattis-luonnontieteellinen I-II, lääketieteellinen, filosofinen I-IV (humanistiset alat), teologinen ja taloustieteellinen. Lääketieteellisen tiedekunnan muodostaa vuonna 1710 perustettu sairaala Charité, ja se on Humboldt-yliopiston ja Freie Universitätin yhteinen. Humboldt-yliopiston alaisuudessa toimiviin erillislaitoksiin kuuluu mm. vuonna 1889 rakennettu Luonnonhistoriallinen museo (Museum für Naturkunde).
Opiskelijoita oli vuonna 2005 reilut 38 000, joista n. 15 % ulkomaalaisia (vertailun vuoksi: Helsingin yliopistolla oli suunnilleen yhtä paljon opiskelijoita, mutta ulkomaalaisten osuus oli vain n. 3 %). Opiskelijamäärä on ollut vahvassa kasvussa jälleenyhdistymisen jälkeen.
[muokkaa] Rakennukset
Humboldt-yliopiston päärakennus sijaitsee Berliinin historiallisessa keskustassa Unter den Lindenillä. Vuosina 1748-1766 rakennettu ja vuosina 1913 ja 1920 laajennettu kompleksi toimi alun perin Preussin prinssi Heinrichin palatsina.
Suurin osa yliopiston yli 300 toimipisteestä sijaitsee keskustassa, mutta luonnontieteet on keskitetty Adlershofin kampukselle Kaakkois-Berliiniin.
