Valtio (Platon)
Wikipedia
| Platonin teokset | |
| I tetralogia | |
| II tetralogia | |
| III tetralogia | |
| IV tetralogia | |
| V tetralogia | |
| VI tetralogia | |
| VII tetralogia | |
| VIII tetralogia - Kleitofon - Valtio - Timaios - Kritias |
|
| IX tetralogia | |
| Epäperäiset | |
Valtio (kreikaksi Politeia) on Platonin kenties tunnetuin ja tärkein dialogimuotoinen teos. Sen toinen nimi Thrasylloksen ryhmittelyssä on Oikeudenmukaisesta. Se käsittelee mm. poliittista filosofiaa, etiikkaa ja ideaoppia. Teos on länsimaisen filosofisen kirjallisuuden vaikutusvaltaisimpia.
Valtio on kirjoitettu noin vuonna 390 eaa. Siinä Platon kuvailee millainen olisi täydellinen ihannevaltio, jossa oikeudenmukaisuus toteutuisi täydellisenä. Tällaisen valtion tulisi olla pieni kaupunkivaltio, jotta yhtenäisyys ei heikkenisi. Ihmiset oli jaettu kolmeen kastiin: työläisiin, jotka olivat ainoita, joilla oli omistusoikeus, mutta heillä ei ollut asiaa politiikkaan, alempiin vartijoihin, jotka toteuttivat vartijoiden ohjeita ja hoitivat valtion yleisiä hallintotehtäviä, ja valtiota johtaviin vartijoihin, todellisiin filosofeihin, joiden löytäminen ja koulutus oli oleellinen valtion toiminnan tavoite.
Valtion ei ollut tarkoitus olla demokraattinen, johtuen Platonin kokemuksista Ateenassa toteutetusta demokraattisesta järjestelmästä, joka muun muassa tuomitsi hänen opettajansa Sokrateen kuolemaan. Platon katsoi, että naisilla oli mahdollisuus kaikkiin samoihin asemiin kuin miehilläkin, ainoina rajoitteina olivat heidän omat kykynsä (kuten myös miehillä). Tämä ja perheiden lapsiin aiheuttamat haitalliset vaikutteet johtivat perheiden purkamiseen. Orjuus ei ollut valtiossa sallittua.
Platonin ihannevaltiossa voidaan havaita joitain Spartan valtiojärjestystä muistuttavia piirteitä, jotka vetosivat Platonin ohella monen muun kreikkalaisen mieleen kokonaisvaltaisena ja yksinkertaisena yhteiskuntamuotona.
Platon yritti toteuttaa valtiotaan kuningas Dionysios II:n valtakunnassa Syrakusassa, mutta kuitenkin huonolla menestyksellä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Asetelma ja henkilöt
Valtio on yksi Platonin pisimmistä dialogeista. Se on jaettu kymmeneen kirjaan, mutta todellisuudessa se koostuu kahdestatoista osasta, joita edeltää prologi ja seuraa epilogi.
Dialogin päähenkilöt ovat:
- Sokrates
- Glaukon, Platonin veli
- Adeimantos, Platonin toinen veli
Vähäisemmässä roolissa ovat lisäksi:
- Kefalos, vanhempi aseidentekijä
- Polemarkhos, Kefaloksen poika
- Thrasymakhos, sofisti
- Kleitofon, Thrasymakhoksen ystävä
- Kharmantides, toinen Kefaloksen poika
Näiden lisäksi dialogissa on mukana kolme henkilöä, jotka eivät puhu:
- Lysias ja Euthydemos, Kefaloksen pojat
- Nikeratos
Dialogi sijoittuu Kefaloksen taloon Pireuksessa, Ateenan muurien ulkopuolella sijainneessa satamakaupungissa. Sokrateen ei tiedetty matkanneen kovinkaan usein Ateenan ulkopuolelle. Sokrates kertoo koko dialogin Timaiokselle, Hermokrateelle, Kritiaalle ja muutamille muille päivää sen jälkeen kun se todellisuudessa käytiin.
[muokkaa] Sisältö
[muokkaa] Rakenne
Eri tutkijat ovat jakaneet Valtion osiin eri tavoilla. Seuraavassa on esitetty kolme mahdollista jakotapaa.
[muokkaa] Klassinen jaottelu
Francis Cornford, Kurt Hildebrandt ja Eric Voegelin ovat jakaneet dialogin sisällön seuraavalla yleisimmin käytetyllä tavalla:
Prologi
- I.1 327a—328b. Laskeutuminen Pireukseen
- I.2—I.5. 328b—331d. Kefalos. Vanhan sukupolven oikeudenmukaisuus
- I.6—1.9. 331e—336a. Polemarkhos. Keskimmäisen sukupolven oikeudenmukaisuus
- I.10—1.24. 336b—354c. Thrasymakhos. Sofistien oikeudenmukaisuus
Johdanto
- II.1—II.10. 357a—369b. Kysymys: Onko oikeudenmukaisuus parempaa kuin epäoikeudenmukaisuus?
Osa I: Valtion synty, kehitys ja järjestys
- II.11—II.16. 369b—376e. Valtion synty
- II.1—III.18. 376e—412b. Vartijoiden koulutus
- III.I9—IV.5. 412b—427c. Valtion perustuslaki
- IV.6—IV.I9. 427c—445e. Oikeudenmukaisuus valtiossa
Osa II: Idean ruumiillistuma
- V.1—V.i6. 449a—471c. Vartijaluokan naisten ja lasten asema, sotilaallinen koulutus
- V.17—VI.I4- 471c—502c. Filosofien hallinto
- VI.19—VII.5. 502c—521c. Hyvän (agathon) idea
- VII.6—VII.18. 521c—541b. Filosofien koulutus
Osa III: Valtion rappeutuminen
- VIII.1—VIII.5. 543a—550c. Timokratia
- VIII.6—VIII.9. 550c—555b. Oligarkia
- VIII.10—VIII.13. 555b—562a. Demokratia
- VIII.I4—IX-3. 562a—576b. Tyrannia
Johtopäätös
- IX-4—IX.13. 576b—592b Vastaus: Oikeudenmukaisuus on parempaa kuin epäoikeudenmukaisuus
Epilogi
- X.1—X.8. 595a—608b. Miimisen taiteen hylkääminen
- X-9—X.11. 608c—612a. Sielun kuolemattomuus
- X. 12 612a—613e. Oikeudenmukaisuuden palkinto elämässä
- X.I3—X,16. 613e—631d. Kuolleiden tuomitseminen
[muokkaa] Russellin pragmaattinen jaottelu
Bertrand Russell on nähnyt Valtiossa kolme osaa:
- Kirjat I-V: Utopia-osio, joka esittää ideaaliyhteiskunnan, saaden alkunsa pyrkimyksestä määritellä oikeudenmukaisuus;
- Kirjat VI-VII: koska filosofien katsotaan olevan sellaisen yhteiskunnan ideaalihallitsijoita, osio keskittyy määrittelemään, mikä filosofi on;
- Kirjat VIII-X: keskustelee erilaisia käytännön hallintomuotoja sekä niiden hyviä ja huonoja puolia.
Toisen osion ydin on luolavertauksessa sekä muussa ideaopin käsittelyssä. Kolmas osio, joka käsittelee myös koulutusta, liittyy vahvasti Platonin dialogiin Lait.
[muokkaa] Straussin ja Bloomin "esoteerinen" tulkintamalli
Leo Strauss on jakanut Valtion puolestaan neljään osaan. Hän katsoo dialogin olevan draama, jonka sen henkilöhahmot esittävät, kukin omasta näkökulmastaan ja oman käsityskykynsä mukaan:
- Kirja I: Sokrates pakotetaan voimalla Kefaloksen kotiin. Esitetään kolme oikeudenmukaisuuden määritelmää, ja ne kaikki havaitaan puutteellisiksi.
- Kirjat II-V: Glaukon ja Adeimantos haastavat Sokrateen todistamaan, että miksi täysin oikeudenmukainen ihminen, jonka koko maailma näkee epäoikeudenmukaisena, olisi onnellisempi kuin täysin epäoikeudenmukainen ihminen, joka kätkee epäoikeudenmukaisuutensa ja jota koko maailma pitää oikeudenmukaisena. Tämä haaste on koko dialogin liikkeelle laittava ja eteenpäin työntävä voima, Sokrateen pyrkiessä todistamaan oikeudenmukaisen elämän luontaisen arvon.
- Kirjat V-VI: Oikeudenmukainen valtio on rakennettu, ja se saa kohdata kolme kritiikin aaltoa. Leo Straussin ja hänen oppilaansa Allan Bloomin mukaan nämä ovat: kommunismi, naisten ja lasten yhteisomistus, ja filosofien hallinto. Oikeudenmukainen valtio seisoo tai kaatuu näiden mukana.
- Kirjat VII-X: Sokrates on "paennut" sieppaajiaan, sillä hän on todistanut ainakin hetkeksi, että oikeudenmukainen ihminen on onnellinen. Tämän jälkeen hän käyttää paljon aikaa heidän ennakkoluulojensa vahvistamiseen. Hän selittää, kuinka valtio rappeutuu, ja päättää dialogin kertomalla myytin Eristä, mikä toimii lohdutuksena ei-filosofeille jotka pelkäävät kuolemaa.
[muokkaa] Merkittäviä teemoja
[muokkaa] Oikeudenmukaisuuden määritelmä
Dialogi alkaa oikeidenmukaisuuden määrittely-yrityksillä. Koska aihe on vaikea, Sokrates ja häntä kuulustelevat henkilöt päätyvät keskusteluun valtion oikeudenmukaisuudesta, jonka he näkevät samana asiana kuin yksilön oikeudenmukaisuus, mutta suuremmassa ja siten helpommin käsiteltävässä mitassa — jos he siis pystyisivät määrittelemään sen, mikä on oikeudenmukaista valtiossa, he olisivat löytäneet myös sen, mikä on oikeudenmukaista yksilöille. Näin Platonin kuvaus valtion oikeudenmukaisuudesta voidaan nähdä pelkästään allegoriana ihmisyksilön oikeudenmukaisuudelle, välittämättä sen poliittisista ulottuvuuksista. Näin dialogin on tulkinnut muun muassa Julia Annas.
Oikeudenmukaisuus määritellään toimimiseksi sen roolin mukaan, joka sopii henkilölle parhaiten, ja ilman että sekaantuu muiden työhön tai touhuaa joka paikassa (433a-433c). Tällainen nykyaikaiselle lukijalle vieras oikeudenmukaisuuden määritelmä liittyy läheisesti kreikkalaiseen ajatukseen moraalisesta oikeudenmukaisuudesta, jonka henkilöitymä oli jumalatar Dike. Tällainen oikeudenmukaisuuden määritelmä johtaa sosiaaliseen järjestelmään, joka on hyvin erilainen kuin missään aiemmassa tai seuranneessa valtiossa.
Platonin mukaan oikeudenmukaisuus kannattaa ja täydellistää kolme muuta kardinaalihyvettä, eli viisauden, urheuden ja maltin. Oikeudenmukaisuus on niiden syy ja esiehto niiden toteutumiselle.
[muokkaa] Hallitusmuoto
Sokrates huomauttaa, että ihmisillä on taipumusta korruptoitua saatuaan valtaa, ja kuvaa, kuinka valtio voi taantua näin timokratiaksi, oligarkiaksi, demokratiaksi ja tyranniaksi. Tämän vuoksi hallitseminen tuli jättää filosofeille, jotka olivat kaikkein oikeudenmukaisimpia ja siksi kaikkein vähiten alttiita korruptoitumiselle. Hyvää valtiota johtivat filosofikuninkaat, jotka eivät hallinneet omaksi nautinnokseen vaan koko valtion parhaaksi.
Filosofikuninkaat valittiin hallitsevan luokan eli vartijoiden joukosta valitsemalla kyvykkäimmät tehtävään. Vartijoiden tuli hylätä rikkaudet ja elää askeettisesti ja yhteisomistuksessa. Alimpana luokkana olivat käsityöläiset ja muut yksityiset tuottavaa työtä tekevät, sekä rikkaat että köyhät. Tosin Platonin valtiossa vartijaluokka huolehtii siitä, ettei valtiossa ole radikaalisti rikkaita tai köyhiä.
Valtiossa oli erilaisia rajoituksia, joiden avulla pyrittiin estämään kansa heikentyminen. Heikentävä musiikki, runous ja teatteri tuli hylätä ja korvata sekä miehille että naisille tarkoitetulla koulutusjärjestelmällä, mikä oli hätkähdyttävä poikkeama tuon ajan kreikkalaisesta yhteiskunnasta. Nämä vaatimukset pätivät kaikkiin yhteiskuntaluokkiin, ja filosofikuninkaille ja vartijoille oli asetettu paljon suuremmat rajoitukset kuin työläisille, koska hallitsijat tuli pitää erossa kaikesta korruptoivasta.
Kirjoissa V-VI rikkauksien hylkääminen hallitsevassa luokassa johtaa myös perheen hylkäämiseen. Lasten ei tullut tietää omia vanhempiaan eikä vanhempien omia lapsiaan. Sokrates kertoo tarinan, joka on allegoria hyvästä hallinnosta. Siihen ei kuulunut nepotismia eikä yksityisiä tavaroita. Hallitsijat kokoaisivat pareja lisääntymistä varten perustuen valtion jalostuksellisiin tarpeisiin — vakaa populaatio saadaan siis eugeniikan avulla. Sosiaalisen koheesion eli kiinnevoiman katsottiin olevan suuri, koska perheen korvasi koko valtion kansa. Koulutuksessa nuorille opetettiin ainoastaan sellaista kirjallisuutta, joka rohkaisi heitä kehittämään itseään valtion parhaaksi. Samoin jumalat tuli esittää pelkästään täysin hyvinä ja oikeudenmukaisina, eikä kreikkalaisen runouden tavoin juonittelevina temppuilijoina.
Kirjoissa VII-X Platon esittää kritiikkinsä erilaisia hallitusmuotoja kohtaan. Se alkaa timokratian, autoritaarisen sotilasdiktatuuria muistuttavan hallinnon hylkäämisellä. Platon tarjoaa psykoanalyyttisen selityksen, jossa "timokraatti" on kuin joku joka on nähnyt äitinsä nöyryyttävän isäänsä ja haluaa puolustaa miehisyyttä. Kolmanneksi huonoin hallintomalli on oligarkia, jossa hallitsee pieni joukko rikkaita ihmisiä, miljonäärejä jotka kunnioittavat vain rahaa. Seuraavaksi tulee demokratia, joka on epäilyttävä erityisesti siksi, että sitä johtivat tehtävään kykenemättömät "sihteerit", demagogit. Kaikkein huonoin hallintomalli oli tyrannia, jossa hallitsijan oikullisista päähänpistoista tulee laki, eikä mikään valvo lakien sattumanvaraisutta.
[muokkaa] Teoria universaaleista
Platon kuvaa ideaoppinsa Valtion kirjoissa VI ja VII. Näissä hän esittää kolme vertausta, aurinkovertauksen, jaetun viivan ja erityisesti kuuluisan luolavertauksen, jotka havainnollistavat hänen oppiaan ideoista tai muodoista, jotka toimivat vastauksena universaalien ongelmaan.
[muokkaa] Vastaanotto ja tulkinnat
[muokkaa] Antiikin Kreikka
Muutamia kymmeniä vuosia Platonin jälkeen tämän maineikkain oppilas Aristoteles seurasi opettajansa jalanjäljissä kirjoittamalla tutkielmia eri hallitusmuodoista. Tunnetuin on hänen teoksensa Politiikka. Se ei ollut kirjoitettu dialogimuodossa, mutta se systematisoi monia Platonin Valtiossa esittelemiä konsepteja. Joissain tapauksissa Aristoteles päätyi erilaisiin johtopäätöksiin kuin Platon siitä, mitkä vaihtoehdot olisivat parhaimpia.
[muokkaa] Antiikin Rooma
[muokkaa] Cicero
Joissakin kielissä, kuten englannissa, Platonin Valtion nimi on johdettu Ciceron teoksesta De re publica, jonka Cicero kirjoitti noin kolmesataa vuotta myöhemmin. Ciceron dialogi imitoi platonilaisten dialogien tyyliä ja käsittelee monia Valtion aihealueita. Scipio Africanus, Ciceron dialogin päähenkilö, ilmaisee kunnioituksensa Platonia ja Sokratesta kohtaan puhuessaan "Res publicasta". "Res publica" ei ole kuitenkaan suora käännös kreikan sanasta "politeia", jota Platon käytti dialoginsa nimenä: "politeia" on yleinen termi, joka tarkoittaa kaikkia hallitusmuotoja, joita saatettiin käyttää ja käytettiin poliksessa eli kaupunkivaltiossa.
Kun Valtiossa Sokrates ja hänen ystävänsä keskustelevat valtion luonteesta ja määrittelevät perusteet kaikille tuntemilleen muodoille, eli ateenalaiselle demokratialle, oligarkialle ja tyrannialle, Ciceron De re publicassa kaikki kommentit ovat paljon ahdasmielisempiä, mitä tulee sen aikaisen valtiomuodon eli Rooman tasavallan parantamiseen sen loppuaikoina.
[muokkaa] Tacitus
Antiikin aikana Platonin teoksia ylistettiin suuresti, mutta joillakin kommentaattoreilla oli erilaisia näkemyksiä. Esimerkiksi Tacitus kirjoitti filosofien esittämistä teoreettisista hallitusmuodoista, vaikkakaan ei mainitse Platonia ja hänen teostaan nimeltä. Näin hänen kritiikkinsä laajenee käsittelemään myös Ciceroa, Aristotelesta ja monia muita filosofeja. Keisarillisen Rooman historiassaan eli Annaaleissaan hän kirjoittaa seuraavasti:
- "Kaikkia kansakuntia ja kaupunkivaltioita hallitsee joko kansa, aatelisto tai yksityiset henkilöt. Näistä kolmesta yhdistelemällä luotua valtiomuotoa on helpompi ylistää kuin toteuttaa, ja vaikka se pystyttäisiinkin toteuttamaan, se ei voi olla pitkäikäinen." (IV, 33)
Tacituksen ajatuksena siteeratussa kohdassa ja sitä välittömästi edeltävissä ja seuraavissa kappaleissa on se, että valtion hallitsijoiden on tunnettava kansa ja hallitseminen käytännössä. Hän puolustaa kirjoittamaansa pikkutarkkaa selontekoa hallitsemisesta ja sodista, ja sanoo, että vaikka hänen kirjoittamansa kuvaukset voivatkin olla tylsiä, ne ovat hyödyllisempiä oppitunteja hyvästä ja pahasta hallitsemisesta kuin mitkään filosofiset tutkielmat ideaalista hallitusmuodosta.
[muokkaa] Augustinus
Kirkkoisä Augustinus kirjoittui pääteoksensa Jumalan valtio vaiheessa, jossa Rooman valtakunta oli siirtymässä polyteismistä kristinuskoon. Teoksessa on paljon viittauksia Platonin, Aristoteleeseen ja Ciceroon ja heidän näkemyksiinä ideaalivaltiosta. Augustinus hahmotteli samoin "ideaalivaltion", hänen tapauksessaan ikuisen Jerusalemin, käyttäen kuvaannollista kielenkäyttöä, joka muistutti häntä edeltäneitä filosofeja.
[muokkaa] Utopiat
Thomas More keksi utopian käyttämisen ideaaliyhteiskunnan kuvaamisessa teoksessaan Utopia (1516). Platonin Valtio vaikutti myös Tommaso Campanellan Aurinkokaupunkiin (1623). Myös George Orwellin teoksessaan Vuonna 1984 (1949) kuvaamalla dystopialla oli paljon yhtäläisyyksiä Platonin luolavertauksen kanssa — teoksessa Winston Smith pyrki vapauttamaan itsensä siitä.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Kirjallisuutta suomeksi
- Platon: Valtio teoksessa Teokset IV. Suomennos Marja Itkonen-Kaila. Toinen painos. Otava, Helsinki 1999.
[muokkaa] Lähteitä
- Bloom, Allan David. The Republic of Plato käännös, selitykset ja essee. 2nd ed. Basic Books: New York, 1991
- Russell, Bertrand. History of Western Philosophy. Simon & Schuster: New York, 1946.
- Strauss, Leo. Plato - History of Political Philosophy 3rd ed. University Of Chicago Press: Chicago, p. 34-68 1987.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Plato: The Republic (englanniksi)
