Politiikka (Aristoteles)

Wikipedia

Aristoteleen Politiikan ensimmäinen sivu (vuoden 1837 laitos)

Politiikka (lat. Politica) on toinen osa Aristoteleen etiikkaa ja yhteiskuntaa käsittelevistä teoksista, joista ensimmäinen osa on Nikomakhoksen etiikka. Kummatkin käsittelevät samaa asiaa. Tätä Aristoteles kutsuu ihmisyhteisöjen filosofiaksi ja politiikan tieteeksi.

Aristoteles on kirjoittanut teoksen todennäköisesti 340-330-luvuilla eaa, sillä teoksessa on viittauksia tuon ajan tapahtumiin. Mielenkiintoista on erityisesti se, että samaan aikaan tapahtuneet Aleksanteri Suuren valloitusretket eivät ole heijastuneet teokseen millään tavalla. Se keskittyy lähes pelkästään kaupunkivaltioissa pinnalla olleisiin kysymyksiin, eikä ota huomioon laajojen imperiumien syntyjä ja niiden hallinnassa tarvittavia taitoja.

[muokkaa] Sisältö

Teoksen alussa käsitellään perheen, tilayhteisön ja valtion historiaa ja suhdetta toisiinsa. Tämän jälkeen esitellään Aristoteleen näkemys ihannevaltiosta. Aristoteles käsittelee myös erilaisia valtiomuotojen tyyppejä ja kansalaisuutta. Keskeisenä kysymyksenä on erityisesti se, kuinka valtiomuoto tulisi järjestää ihannevaltiossa.

Kirjassa III, luvuissa 6-7, Aristoteles esittää tunnetun perustuslakityyppien jakonsa. Hän jakaa perustuslait kuuteen lajiin ja edelleen toisaalta hyviin ja turmeltuneisiin, ja toisaalta sen perusteella, kuinka monella hallitsijalla päätösvalta on: yhdellä, muutamalla vai monella. Hyviin hallintomalleihin kuuluvat monarkia, aristokratia ja politeia, turmeltuneisiin puolestaan tyrannia, oligarkia ja demokratia eli "väkijoukon" tai "roskaväen valta". Hyvät hallintomallit toimivat yhteiseksi hyväksi kun taas huonot vain niiden hyväksi, jotka hallitsevat.

Hallitsijoiden lukumäärä	Hyvä hallintomalli	Huono hallintomalli
Yksinvaltius	monarkia yksi ajattelee kaikkien etua	diktatuuri yksi ajattelee omaa etuaan
Harvainvalta	oligarkia vähemmistö ajattelee kaikkien etua	aristokratia vähemmistö ajattelee omaa etuaan
Enemmistönvalta	politeia enemmistö ajattelee kaikkien etua	demokratia enemmistö ajattelee enemmistön etua

Aristoteles hyväksyi orjuuden välttämättömänä pahana, mutta kuvittelee Politiikassa sivumennen yhteiskunnan jossa orjia ei tarvittaisi: jos koneet ja työkalut voisivat ohjata itseään. Tämä on tiettävästi historian ensimmäinen kirjallinen viittaus robotiikkaan.