Euthyfron

Wikipedia

Platonin teokset
I tetralogia - Euthyfron - Sokrateen puolustuspuhe - Kriton - Faidon
II tetralogia
III tetralogia
IV tetralogia
V tetralogia
VI tetralogia
VII tetralogia
VIII tetralogia
IX tetralogia
Epäperäiset

Euthyfron (kreik. Εὐθύφρων) on yksi Platonin sokraattisista dialogeista. Sen toinen nimi Thrasylloksen ryhmittelyssä on Pyhästä. Dialogissa Sokrates ja Euthyfron yrittävät määritellä mitä pyhyys tai hurskaus on.

Dialogi sijoittuu juuri Sokrateen oikeudenkäyntiä edeltäneeseen aikaan, jolloin Sokrates tapaa nuoren miehen, Euthyfronin, joka on saanut maineen uskonasioiden asiantuntijana. Hän oli syyttänyt isäänsä taposta, sillä tämä oli sallinut yhden työmiehistään kuolla ilman kunnollista huolenpitoa ja huomiota. Työmies oli tappanut perheen omistukseen kuuluvan orjan Naksoksen saarella, ja Euthyfronin isä antoi työmiehen kuolla ojaan sidottuna ja suukapuloituna.

Sokrates osoittaa hämmästyksensä siitä, millaisella varmuudella tämä saattoi oman isänsä oikeuteen syytettynä näin vakavasta rikoksesta. Hänellä tulee siis olla selkeä ymmärrys siitä, mikä on pyhää ja mikä epäpyhää. Koska Sokrates oli itse saamaisillaan syytteen epäpyhyydestä, muiden kuin valtion hyväksymien jumalien palvonnasta, ja katsoi olevansa tietämätön siitä, mitä pyhyys on, hän toivoi voivansa oppia jotain Euthyfronilta.

Euthyfron esittää, että Sokrateen Meletokselta ja muilta syyttäjiltä saaman syytteen taustalla on Sokrateen väite omasta daimonistaan tai jumalallisesta hengestään, joka Sokrateen mukaan varoitti häntä aina kun hän oli tekemäisillään virheen. Euthyfron oli oikeassa siinä, että monet ateenalaiset suhtautuisivat tällaiseen väitteeseen hyvin epäluuloisesti. Samoin he vastustaisivat Sokrateen näkemystä joistakin kreikkalaisista jumalista kertovista tarinoista, joista Sokrates ja Euthyfron keskustelevat jonkin verran, ennen kuin etenevät väittelyssä pidemmälle. Sokrates osoittaa suhtautuvansa varauksellisesti sellaisiin kertomuksiin, joissa jumalat näyttävät julman puolensa. Hän mainitsee Uranoksen kastraation, jonka suoritti hänen poikansa Kronos. Hänen mielestään tällaisia kertomuksia oli hyvin vaikea hyväksyä.

[muokkaa] Keskustelu pyhyyden määritelmästä

Sokrateen käyttämä sokraattinen metodi tulee hyvin ilmi dialogin alkuosassa. Hän pyytää Euthyfronia määrittelemään pyhyyden niin, että siitä voitaisiin tämän jälkeen keskustella. Tarjotuista ja keskustelluista pyhyyden määritelmistä yritetään rakentaa hyväksyttävä selonteko pyhyyden (tai hurskauden) olemuksesta. On selvää, että Sokrates haluaa sellaisen määritelmän, joka olisi aina ja kaikkialla tosi, eli sen tulisi päteä ihmisiin kaikissa kansoissa, uskonnoissa ja kulttuureissa kaikkina aikoina. Näin se olisi mitta, jonka avulla kaikkien tekojen pyhyys ja epäpyhyys voitaisiin mitata.

Keskustelu etenee seuraavilla askelilla:

1. Euthyfron tarjoaa ensimmäiseksi määritelmäksi sitä, mitä hän oli juuri tekemäisillään — syyttämässä isäänsä taposta. Sokrates hylkää tämän, koska se olisi vain esimerkki tai yksittäistapaus hurskaudesta, ei sen määritelmä. Se ei määrittele niitä piirteitä, jotka tekevät hurskaista teoista hurskaita.

2. Euthyfronin toisen määritelmän mukaan pyhä on sitä, minkä jumalat hyväksyvät. Sokrates hyväksyy tämän määritelmän, koska se on esitetty yleisessä muodossa, mutta kritisoi sitä sillä perusteella, että jumalat ovat keskenäänkin eri mieltä siitä, mikä tulisi hyväksyä. Tästä seuraisi, että joku tietty teko, josta jumalat ovat erimielisiä, olisi samaan aikaan sekä pyhä että epäpyhä, mikä olisi loogisesti mahdoton tilanne. Euthyfron yrittää vastata Sokrateen kritiikkiin sanomalla, etteivät jumalatkaan olisi eri mieltä siitä, että joku joka tappaa toisen epäoikeudenmukaisesti ansaitsee rangaistuksen. Sokrates vastaa sanomalla, että erimielisyyksiä olisi edelleen siitä, kuinka oikeutettu teko todellisuudessa olisi ollut.

3. Euthyfron korjaa määritelmäänsä lisäämällä sanan 'kaikki' edelliseen määritelmäänsä — pyhä on siis sitä, minkä kaikki jumalat hyväksyvät, ja epäpyhä sitä, minkä he kaikki torjuvat. Tässä kohden Sokrates kysyy oleellisen kysymyksen: hyväksyvätkö jumalat teon siksi, että se on pyhää, vai onko se pyhää siksi, että he hyväksyvät sen? Hän käyttää kysymyksensä selventämiseksi tyypillistä sokraattista menetelmää, analogiaa tai vertausta: kutsumme kannettua asiaa kannetuksi siksi, että joku kantaa sitä, emme siksi, että kannettuna oleminen olisi jotenkin sen sisäsyntyinen ominaisuus. Kannettuna oleminen ei ole samanlainen sisäsyntyinen ominaisuus kuin esimerkiksi paino. Sokrates yrittää saada Euthyfronin näkemään, että kannamme jotain sellaista, joka on jo olemassa — ja se on olemassa vaikka emme kantaisikaan sitä, eli kantaminen ei tuo sitä olevaksi. Joten mitä pyhyyteen tulee, hyväksymme tai hylkäämme jotain, joka on jo olemassa ja on sitä mitä se on — hyväksymisemme ei siis tee teosta pyhää. Hyväksyminen seuraa siitä, kun havaitsemme teon pyhäksi, ei toisin päin. Vielä yksinkertaisemmin sanottuna, pyhyys tulee ennen hyväksymistä — Euthyfronin määritelmässä se tulee puolestaan hyväksymisen jälkeen, sen seurauksena. Siksi hänen määritelmänsä on virheellinen.

Euthyfron myöntää, että jumalat hyväksyvät teon, koska se on pyhä, mutta ei huomaa, että tämä on ristiriidassa hänen kolmannen määritelmänsä kanssa. (Myöhemmin hän palaa aiempaan määritelmäänsä.) Sokrates väittää, että jumalten yksimielinen hyväksyntä on vain yksi pyhyyden tunnusmerkeistä, mutta ei sen määrittävä piirre. Se ei määrittele pyhyyden ydintä, sitä mitä pyhyys on itsessään — se ei anna pyhyyden ideaa.

Keskustelun toisessa puoliskossa Sokrates osallistuu enemmän pyhyyden (hurskauden) määrittelyyn sen sijaan, että vain kyselisi ja tutkisi Euthyfronin määritelmiä. Hän antaa pyhyydelle määritelmän, joka saa välittömästä Euthyfronin hyväksynnän:

4. Pyhyys kuuluu niille teoille, jota kutsumme oikeudenmukaisiksi tai moraalisesti oikeiksi. Kutsumme pyhiksi kuitenkin myös muunlaisia tekoja, kuten urheutta, huolen pitämistä toisista jne. Sokrates kysyy, mikä erottaa pyhyyden kaikista muista teoista, joita kutsumme oikeudenmukaisiksi?

5. Euthyfron ehdottaa, että pyhyys ilmenee jumalista huolehtimisena — tällöin hyvän teon tekeminen tekisi jostain jumalasta paremman. Sokrates vastustaa tätä näkemystä välittömästi, sillä se olisi vaarallinen esimerkki hybriksestä eli ylimielisyydestä, jota jumalat paheksuisivat. Euthyfron esittää, että huolehtiminen on palveluksen tekemistä. Sokrates kysyy, mikä sitten on pyhyyden lopputuote. Euthyfron voi vain palata takaisin aiempaan väitteeseensä — pyhyys on sitä, minkä kaikki jumalat hyväksyvät.

6. Euthyfron ehdottaa uutta määritelmää. Hän sanoo, että pyhyys on eräänlaista uhraamista ja rukousta. Hän määrittelee pyhyyden eräänlaisena kaupankäyntinä: ihmiset antavat jumalille lahjoja ja pyytävät vastapalveluksia. Sokrates vaatii häntä kertomaan, mitä hyötyä jumalat saisivat ihmisten antamista lahjoista? Euthyfron vastaa, etteivät lahjat sinällään ole merkityksellisiä, vaan niiden osoittama 'kunnioitus, arvostus ja kiitollisuus'. Toisin sanoen, minkä Euthyfron myöntääkin, pyhyys sidotaan jälleen siihen, minkä jumalat hyväksyvät. Näin keskustelu on kiertänyt täyden ympyrän ja palannut alkupisteeseen.

Keskustelu päättyy siihen, että Euthyfron kiirehtii toisaalle. Sokrates jää odottamaan syytettä epäpyhyydestä.

[muokkaa] Kirjallisuutta suomeksi

Platon: Teokset 1. Apologia. Kriton. Lakhes. Hippias (lyhyempi dialogi). Ion. Euthyfron. Kharmides. Lysis. Protagoras. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999.