Libya

Libyan kansan sosialistinen arabijamahiriya eli Libya on valtio Pohjois-Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat Egypti idässä, kaakossa Sudan, Tšad sekä Niger etelässä ja Algeria sekä Tunisia lännessä.

Sisällysluettelo

1 Historia
2 Politiikka
- 2.1 Ihmisoikeusrikkomukset
3 Maantiede
4 Talous
5 Merkittävimmät luonnonvarat
6 Merkittävimmät vientituotteet
7 Lähteet

[muokkaa] Historia

Pääartikkeli: Libyan historia

Arabit tulivat 600-luvun puolimaissa Libyan alueelle, kalifi Omar I:n (hallitsi 634–644) johdolla, joka valtasi Tripolin, ja arabit alkoivat asuttaa rannikkoa jättäen sisämaan berberiheimoille. Libyan rannikko oli kuitenkin stragisesti tärkeä, joten muut valtiot kiinnostuivat alueesta. Espanjan kuningas Ferdinand Katalonialainen valtasi Tripolin vuonna 1510 ja luovutti sen Maltan ritarikunnalle vuonna 1530, mutta alue ei kuitenkaan pysynyt Maltan hallussa kuin parikymmentä vuotta. Turkkilainen merirosvo Dragut valloitti alueen vuonna 1551 ja perusti sinne turkkilaisen provinssin. 1700-luvulla provinssi alkoi irtautua Turkista vaikka paššat maksoivat silti veroja ottomaaneille. Ottomaanien valtakunta hallitsi koko Libyaa lukuun ottamatta Kyrenaikan kaupunkia, jota hallitsi šeikki Muhammed Ibn Ali al-Senusi. Tripolin merirosvojen ryöstely Välimeren Afrikan rannikolla loppui kun ranskalaiset valtasivat Algerin vuonna 1830. Kun Ranska valtasi Tunisian vuonna 1881, Ottomaanien valtakunta lähetetti lisää sotilaita Libyaan. Myös Saksa ja Italia vaativat alueita Pohjois-Afrikan rannikolta. Saksan kanssa tehtiin vapaakauppasopimus, joka salli sen tehdä kauppaa Libyassa, kun taas Italia halusi vallata maan itselleen.

Kun vuonna 1911 länsimaiden kiinnostus oli Toisessa Marokon kriisissä italialaiset päättivät hyökätä Libyaan. Italian armeija hyökkäsi Tripoliin ja onnistuivat kaupungin valtaamisessa. Tämän jälkeen Italia valloitti Kyrenaikan ja rannikkoseudut, muttei onnistunut sisämaan valtauksessa paikallisten heimojen vastarinnan vuoksi. Ouchyn rauhansopimuksessa Libya liitettiin Italiaan.

Italian hallitsemassa Libyassa järjestettiin verilöyly, jossa satoja arabeja ammuttiin ja vangittiin vastarinnan vuoksi. Tripolin verilöyly lisäsi muiden valtioiden arvostelua Italian siirtomaapolitiikkaa kohtaan. 1920- ja 1930-luvulla Italia harjoitti Libyassa kovaotteista siirtomaapolitiikkaa. Sen armeija kukisti beduiinejen kansannousun Fezzanissa. Tuona aikana Italiasta muutti paljon ihmisiä Libyaan töihin ja maahan rakennettiin nykyaikainen tieverkosto ja myös muuta infrastruktuuria kehitettiin.

Kun toinen maailmansota alkoi Italia evakuoi siirtolaisia takaisin emämaahan. Libya oli italialais-saksalaisten ja englantilaisten joukkojen rajujen taistelujen näyttämö vuosina 1941–43. Kuuluisin taistelu oli Tobrukin piiritys vuonna 1942. Englantilaiset valtasivat Tripolitanian ja Kyrenikan ja Ranska Fezzanin vuonna 1943. Lisäksi Libyan aavikoilla asuvat heimot ottivat yhteen rajusti sisämaassa saksalaisten ja italialaisten joukkojen kanssa.

YK julisti Libyan itsenäiseksi kuningaskunnaksi vuonna 1954. Maan ensimmäiseksi hallitsijaksi tuli Kyrenikan emiiri Mohammed Idris al-Mahdi al-Sensusi, joka otti nimekseen Idris I. Idris sai lähes itsevaltiaan vallan, mutta hallitseminen oli vaikeaa, paimentolaisheimojen liikkuvuuden takia. Kun Idris oli ulkomailla sairaalahoidossa maassa tapahtui vuonna 1969 upseereiden järjestämä arabisosialistinen vallankumous, jota johti eversti Muammar Gaddafi. Gaddafin johdolla talous kansallistettiin ja maasta tehtiin islamilainen valtio. Vuonna 1973 Libya hyökkäsi Tšadiin, muttei onnistunut liittämään uusia alueita itselleen. 1970-luvulla Libya solmi kaksi valtioliittoa, ensimmäisen Syyrian kanssa ja toisen Egyptin kanssa. Välit Egyptiin muuttuivat vihamielisiksi 1973 Jom kippur -sodan jälkeen siksi, koska Egypti ei ryhtynyt vastahyökkäykseen, vaan solmi Israelin kanssa ensin aselevon ja sitten Camp Davidin rauhansopimuksen. Tämä ajoi Libyan radikaalien arabimaiden joukkoon ja samalla myös Yhdysvaltain sekä Israelin vastustajien kärkeen arabimaailmassa.

Libyaa epäiltiin 1980-luvulta lähtien osallisuudesta kansainvälisen terrorismin tukemiseen. Vuonna 1981 Yhdysvallat ampui alas kaksi maan hävittäjää ja pommitti vuonna 1986 Tripolia ja Bengasia, muttei saanut Gaddaffia hengiltä. Välit viilenivät lopullisesti vuonna 1988, kun Pan Amin lento Lontoosta New Yorkiin räjähti pienen Lockerbien kylän yläpuolella Skotlannissa. Tämä tapahtuma tunnetaan nimelläLockerbien pommi-isku. Yhdysvaltain ja Ison-Britannian turvallisuuspalvelut epäilivät Libyaa iskusta, sillä Libya oli aikaisemmin vuonna 1986 räjäyttännyt diskopommin Länsi-Berliinissä, tappaen amerikkalaisia sotilaita. Maiden välit paranivat kun Gaddafi tuomitsi syyskuun 11. päivän iskut 2001 Yhdysvaltoihin ja luovutti Lockerbien pommi-iskusta epäillyt. Libya maksoi korvauksia Lockerbien pommi-iskin uhreille, vaikkei tunnustanutkaan osuuttaan iskuun. Vuoden 2004 aikana taloussaarrot purettiin ja Libyan öljyvarat tulivat jälleen länsimaiden markkinoille.

[muokkaa] Politiikka

Nykyään Libyassa harjoitetaan eversti Muammar Gaddafin kehittelemää islamilaista sosialismia. Se on sekoitus arabinationalismia, sosialismia ja suoraa demokratiaa. Pienille yrityksille on annettu lupa harjoittaa vapaata markkinataloutta, suuret ovat valtion hallinnassa. Hyvinvointi, vapaus ja koulutus ovat poliittisesti keskeisessä asemassa. Alkoholi ja uhkapeli ovat kiellettyjä.

Gaddafilla ei ole mitään virallista asemaa valtion hallinnossa, mutta hän on vallankumouksen johtaja ja häntä avustavat vallankumouskomiteat, jotka kontrolloivat mm. mediaa.

Vuonna 1977 valtion kuvaus vaihdettiin jamahiriyaksi, joka merkitsee massojen valtiota. Filosofia perustuu Gaddafin vihreään kirjaan. Teoriassa se on demokratia, jossa kaikki osallistuvat kansanneuvostoihin ja valitsevat edustajat yleiseen kansankongressiin, joka vallitsee hallituksen. Islamistien lepyttelemiseksi Gaddafi on valinnut islamilaisen "kolmannen tien" kapitalismin ja kommunismin väliltä.

1980-luvulla Ronald Reaganin hallinnon aikana kärjistynyt vastakkainasettelu Yhdysvaltain kanssa on lientynyt. Yhdysvallat epäili Libyan tukevan terroria ja ryhtyi päättäväisiin vastatoimiin, mm. huhtikuussa 1986 pommittamaan Libyaa General Dynamics F-111 -rynnäkköpommituskoneilla tarkoituksenaan tavoittaa Gaddafi Tripolissa ja Bengasissa tai hänen perheenjäseniään tai sukulaisiaan sekä näin lopettaa Gaddafin hallinto.

Huhtikuussa 1992 Yhdistyneet kansakunnat julisti pakotteet Libyaa vastaa sen painostamiseksi luovuttamaan kaksi libyalaista tiedustelu-upseeria epäiltynä osallisuudesta Pan Amin matkustajakoneen räjähdykseen Skotlannin yläpuolella Lockerbiessa. Lopulta epäillyt luovutettiin ja toinen epäillyistä tuomittiin osallistuudesta räjähdykseen.

Lokakuussa 1993 Gaddafi selvisi armeijan piirissä häneen kohdistuneesta murhayrityksestä. Vahvistamattomien tietojen mukaan häneen kohdistui murhayritys myös elokuussa 1995.

Libya toimi välittäjänä panttivankikriisissä 2000, kun Abu Sajjaf vapautti Risto Vahasen ja Seppo Fräntin 140 päivän panttivankeuden jälkeen Jolon saarelta. Libya toivoi Suomen ulkoasiainministeriön maksavan kaksi miljoonaa dollaria panttivankien hengen pelastamisesta lunnain, mutta Suomi kiisti myöntyneensä lunnaiden maksamiseen. Tuloksena Suomi kutsui lähettiläänsä pois Tripolista. Myös saksalaisista on arveltu maksetun lunnaita.

[muokkaa] Ihmisoikeusrikkomukset

Amnesty International syyttää Libyaa mielivaltaisista pidätyksistä, poliittisista vangeista ja poliittisen toiminnan rajoittamisesta. Vaikka naisten asemaa yhteiskunnassa on virallisesti pyritty edistämään (naisia palvelee nykyään esim. asevoimissa) on maan tilanne naistenoikeuksissa silti vielä heikko. Naisiin kohdistuva väkivalta on joissain määrin melko yleistä. ^[1]

Vuoden 2006 inhimillisen kehityksen indeksissä Libya oli sijalla 64, Afrikan maista kolmantena korkeimpana Mauritiuksen ja Seychellien jälkeen.^[2]

[muokkaa] Maantiede

Libyan kartta

Tammikuinen Libya satelliittikuvassa

Libya jaetaan perinteisesti kolmeen alueeseen: Kyrenaikaan, Tripolitaniaan ja Fezzaniin maan eteläosassa. Maassa on 32 kuntaa (Sha'biyat; yksikkö – Sha'biyah).

Suurimmat kaupungit ovat Tripoli (1,6 milj.) ja Bengasi (800000) (arab. Benghazi). Muita mm. Misratah (122 000), Sirte ja Sabha.

[muokkaa] Talous

Libyan talous perustuu pitkälti öljyyn, joka tuo yli 90% vientituloista ja 75% hallituksen tuloista. Vain 2% maasta on viljelykelpoista, joten se työllistää vain 6% työvoimasta ja 80% ruuasta on tuotava. Vesi on myös suuri ongelma.

Vaikka Libya onkin yksi Afrikan vauraimpia valtioita, suurin osa kansasta työskentelee valtiolle noin 70$ kuukausipalkalla. Asuminen on tuettua ja koulutus ja terveydenhuolto ilmaista. Epätyypillisisti arabivaltiolla myös naiset ovat hyvin koulutettuja.

[muokkaa] Merkittävimmät luonnonvarat

[muokkaa] Merkittävimmät vientituotteet

Wikimedia Commonsissa on lisää materiaalia aiheesta Libya.

[muokkaa] Lähteet

↑ http://hrw.org/english/docs/2006/12/04/libya14735.htm "Human Rights Watch 2006"
↑ http://www.grida.no/aeo/023.htm

Afrikan valtiot
	Pohjois-Afrikka : Algeria · Egypti · Libya · Marokko · Mauritania · Sudan · Tunisia · Kiistanalaiset alueet: Länsi-Sahara
	Länsi-Afrikka : Benin · Burkina Faso · Gabon · Gambia · Ghana · Guinea · Guinea-Bissau · Kamerun · Kap Verde · Kongon tasavalta · Liberia · Mali · Norsunluurannikko · Niger · Nigeria · Päiväntasaajan Guinea · São Tomé ja Príncipe · Senegal · Sierra Leone · Togo
	Keski-Afrikka : Burundi · Keski-Afrikan tasavalta · Kongon demokraattinen tasavalta · Ruanda · Tšad
	Itä-Afrikka : Djibouti · Eritrea · Etiopia · Kenia · Seychellit · Somalia · Tansania · Uganda Kiistanalaiset alueet: Puntmaa · Somalimaa
	Etelä-Afrikka : Angola · Botswana · Etelä-Afrikan tasavalta · Komorit · Lesotho · Madagaskar · Malawi · Mauritius · Mosambik · Namibia · Swazimaa · Sambia · Zimbabwe Epäitsenäiset alueet: Mayotte · Réunion · Saint Helena

	Organization of the Petroleum Exporting Countries (OPEC)
	Algeria \| Indonesia \| Irak \| Iran \| Kuwait \| Libya \| Nigeria \| Qatar \| Saudi-Arabia \| Venezuela \| Yhdistyneet arabiemiirikunnat