Jean Monnet
Wikipedia
Jean Omer Marie Gabriel Monnet (9. marraskuuta 1888 – 16. maaliskuuta 1979) oli ranskalainen valtiomies, yksi liittoutuneiden voiton arkkitehdeistä toisessa maailmansodassa, ranskalaisen yhteiskunnallisen suunnitelmallisuuden perustaja sekä yksi Euroopan yhdentymisen käynnistäjistä. Vaikka häntä ei koskaan valittu vaaleilla, hänestä tuli silti merkittävä kansainvälinen poliittinen vaikuttaja.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Varhaiset vuodet
Jean Monnet syntyi Cognacin kaupungissa konjakkia välittävän tukkukauppiaan perheeseen. Toimintansa hän aloittikin aikoinaan menemällä mukaan perheen yrityksen toimintaan. Kuusitoistavuotiaana hän oli jättänyt kesken pyrkimisensä yliopistoon ja lähti tuolloin Lontoon Cityyn, jossa työskenteli isänsä sikäläisen agentin Chaplinin kanssa. Tässä työssä hän matkusteli paljon perheen konjakkiasioissa mm. Skandinaviassa, Venäjällä, Egyptissä, Kanadassa ja Yhdysvalloissa.
[muokkaa] Ensimmäinen maailmansota
Ensimmäisen maailmansodan syttyessä vuonna 1914 Monnet vapautettiin sotapalveluksesta terveydellisistä syistä. Hän kuitenkin ryhtyi auttamaan liittoutuneita näiden yhteistyöstä aiheutuneiden ongelmien ratkaisemiseksi. Vuoden 1916 aikana hänestä tuli korkea virkamies Liittoutuneiden palvelukseen. Hän esittikin silloiselle Ranskan pääministerille liittoutuneiden valtioiden voimavarojen koordinoinnin syventämistä sodankäynnin tehostamiseksi. Sodan jälkeen hän työskenteli Yhdysvaltojen presidentin Woodrow Wilsonin toimesta perusteilla olleen Kansainliiton luomiseksi. Hän matkusti tässä tehtävässä Sleesiassa, Itävallassa, Puolassa ja Romaniassa. Vuonna 1920 hänet kutsuttiin tämän uuden organisaation apulaispääsihteeriksi Ranskan pääministerin Clemenceaun ja Britannian edustajan Balfourin esityksestä.
Monnet pettyi hyvin nopeasti Kansainliiton kyvyttömyyteen toimia tehokkaasti ja eritoten tämän yksimielisyyttä vaativaan päätöksentekojärjestelmään. Näiden syiden tähden hän erosi Kansainliiton palveluksesta 1923 ja siirtyi hoitamaan perheen liiketoimintaa, joka oli sodan seurauksena edelleenkin suurissa vaikeuksissa. Tämän lisäksi hän ryhtyi kansainväliseksi liikemieheksi, käyttäen hyväkseen ennen maailmansotaa saamaansa kokemusta perheyrittäjän toiminnasta. Hän osallistui useiden Keski- ja Itä-Euroopan valtioiden taloudellisten ongelmien ratkaisumallien löytämiseen ja oli mm. stabilisoimassa Puolan złotya vuonna 1927 ja Romanian leuta vuonna 1928. Hänen kokemuksensa kansainvälisestä pankkitoiminnasta johti hänet perustamaan ja toisena johtajana johtamaan amerikkalaista Bancamerica-Blais-pankkia San Franciscossa. Vuosina 1934–1936 hän toimi Kiinassa, jonne hänet oli kutsunut silloinen valtionjohtaja Jiang Jieshi (Tšiang Kai-šek) ja tarkoituksena oli modernisoida Kiinaa. Eritoten Monnet'n tehtäväksi tuli rautatiejärjestelmän uusiminen ja rakentaminen.
[muokkaa] Toinen maailmansota
Monnet palasi takaisin Ranskaan vuonna 1938. Vuoden 1939 joulukuusta lähtien aina Ranskan konkreettiseen toiseen maailmansotaan joutumiseen saakka hän johti organisaatiota, jonka tehtävänä oli yhdistää Ranskan ja Britannian tuotantokapasiteetti, jotta maiden aseistautuminen olisi tehokkaampaa ja näin antaisivat lujemman vastauksen Saksan nopealle ja vahvalle aseistautumiselle. Monnet oli Lontoossa kun Ranskan puolustusministeriön alivaltiosihteeri Charles de Gaulle saapui sinne Ranskan sodassa kokeman tappion jälkeen. Lontoossa vaikuttaneet de Gaulle ja Monnet aloittivat yhteistyön saadakseen Ranskan hallituksen toimimaan liittoutuneiden kanssa kiinteässä yhteistyössä. Kuitenkin Monnet kieltäytyi liittymästä de Gaulleen, kun tämä julisti Vapaan Ranskan politiikkansa.
Elokuussa 1940 Britannian hallitus lähetti Jean Monnet'n Yhdysvaltoihin, jossa hänen tehtävänään oli neuvotella sotatarvikkeiden toimittamisesta Britanniaan. Vaikka Yhdysvallat oli politiikassaan hyvin isolatorinen, niin onnistui Monnet'n vakuuttaa presidentti Theodore Roosevelt tarpeesta tehostaa Yhdysvaltojen asetuotantoa, jotta tämä voisi tilaisuuden tulleen iskeä takaisin nopeasti ja vahvalla voimalla. Tästä muodostui Yhdysvaltojen tunnettu sotaan valmistautuva "Victory programme". Aina vuoteen 1945 Monnet työskenteli Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian sotaponnistelujen yhteensovittamiseksi. Olihan hän jo vuonna 1942 nähnyt tarpeelliseksi rakentaa 60 000 lentokonetta, 45 000 panssarivaunua ja kahdeksan miljoonaa tonnia sota-aluksia. Tunnettu englantilainen taloustieteilijä John Maynard Keynes onkin todennut, että toiminnallaan Monnet lyhensi sotaa ainakin yhdellä vuodella.
Vuonna 1943 Monnet toimi Algeriassa, jossa hän oli ensin johtavissa sotilas- ja siviilihallinnon tehtävissä. Hän johdatti paikalliset viranomaiset luopumaan Vichyn hallituksen lainsäädännön soveltamisesta Algeriassa. Tämän jälkeen hän oli jäsenenä Ranskalaisessa Kansallisessa Vapautuskomiteassa. Tällöin hänen pyrkimyksenään oli yhdistää ja harmonisoida Lontoossa ja Algeriassa olevien ranskalaisten viranomaisten toiminta. Vuonna 1944 hänen tehtäväkseen tuli selvittää toimenpiteet, joita tarvittiin Ranskassa tämän vapauduttua natsien miehityksestä. Lisäksi hänen tuli neuvotella Yhdysvaltojen viranomaisten kanssa Ranskan tarvitsemista ensimmäisistä sodanjälkeisistä avustuksista ja lainoista. Hänellä ei tästä huolimatta ole minkäänlaista roolia ns. Marshall-avun suunnittelussa ja organisoinnissa.
Eräässä Kansallisen Vapautuskomitean kokouksessa 5. elokuuta 1943 Monnet'n todetaan todenneen rauhan pysyvyydestä Euroopassa mm. seuraavaa:
- "Euroopassa ei tule olemaan rauhaa, jos valtiot rakentavat toimintansa kansalliselle suvereniteetille... Euroopan valtiot ovat liian pieniä taatakseen kansalaisilleen tarpeellisen vaurauden ja sosiaalisen kehityksen. Euroopan maiden tulee rakentaa keskenään liittovaltio..."
[muokkaa] Jälleenrakennussuunnitelmat
Jean Monnet'lle käyty sota edusti suunnitelmallista taloutta. Tämän ajatusmaailman mukaisesti jälleenrakennuskauden talous tulisi myös olla suunnitelmallista, ei kuitenkaan samanlaisen suunnitelmatalouden rakentamisen filosofisessa mielessä kuin oli sodan voittajana esiintyneessä Neuvostoliitossa toteutettu tiukka kommunistinen suunnitelmatalous. Eritoten Monnet vierasti Neuvostoliiton autoritaarisuuden tuomista mukaan ranskalaiseen poliittiseen elämään. Hänen tarkoituksenaan oli puhaltaa talouselämään dynamismia, ei suinkaan asettaa vaatimuksia ja tavoitteita.
Sodan jälkeen vuosina 1945–1953 hän toimi Ranskan suunnittelukomissaarina, jonka tehtävänä oli talouselämän elvyttäminen. Näin hänestä tuli ranskalaisen suunnitelmatalouden isä. Hänen tehtävänsä oli tilanteen arviointi, asettaa yhteiskunnalliset prioriteetit, toivottavien tuotantovolyymien evaluointi, saada aikaan keskustelua siitä miten nuo prioriteetit toteutetaan, ja ennen kaikkea tukea jälleenrakennusta ja tuotantokoneiston uudistamista.
Tammikuussa 1947 Monnet neuvotteli tuhansien eri yhteiskuntaryhmien (työnantajien, ammattiyhdistysjohtajien ja työntekijöiden) kanssa sekä salaisesti että kahden kesken, noin hän saattoi välttää muodollisuudet ja lobbyismin. Tämän pohjalta hän esittikin suunnitelman Léon Blumin hallitukselle. Tämä suunnitelma oli eritoten työmarkkina- ja tuottajajärjestöjen hyväksymä.
[muokkaa] Euroopan yhdentyminen
Vuodesta 1950 lähtien raportit kertoivat ranskalaisille, että sodan jälkeinen Länsi-Saksan elpyi ja jälleenrakensi huomattavasti Ranskaa nopeammin. Useat päättäjät pelkäsivät, että voitetut kohtaisivat jälleen vahvan revanssin. Lisäksi koettiin äärettömän tärkeänä lopullisesti integroida Saksa länsimaisten demokratioiden joukkoon. Lisäksi kylmä sota puisteli alkavalla viimallaan Eurooppaa ja samalla altisti keskeisen Euroopan muodostumisen uudelleen taistelutantereeksi idän ja lännen välille. Ranskan tuli ottaa asiassa aloite omiin käsiinsä eli ojentaa kätensä entiselle viholliselle sekä ehdottaa yhteistä tulevaisuutta keskeisille eurooppalaisille valtioille.
Jean Monnet alkoi työskennellä mukana uudessa salaisessa projektissa, jonka tavoitteena oli saada yhdistettyä hiilen ja teräksen, sotateollisuuden kahden keskeisimmän raaka-aineen, tuotantoresurssit Euroopassa. Tarkoituksena oli jatkossa välttää Ranskan ja Saksan väliset kiistat keskeisistä tuotantoalueista kuten Ruhrin alueesta. Keväällä 1950 hän esitteli projektin Robert Schumanille, joka saatuaan Saksan liittotasavallan kanslerin Konrad Adenauerin hyväksynnän 9. toukokuuta 1950, esitti juhlallisen julistuksen, jolla kutsuttaisiin kaikki asiasta kiinnostuneet eurooppalaiset valtiot laskemaan "ensimmäiset konkreettiset peruskivet eurooppalaiselle liitolle".
Eräässä puheessaan vuonna 1950 Jean Monnet totesikin:
- "Eurooppalaisen yhteisömme hyvinvointi on sidoksissa kansainvälisen vaihdannan kehittymiseen. Meidän Yhteisömme kokee tehtäväkseen maailmassa esiintyvien vaihdannan ongelmien ratkaisemisen. Olemme päättäneet etsiä viivytyksettä suorissa keskusteluissa keinoja, joiden avulla Britannian hallituksen voisi tavoitteensa mukaisesti solmia entistä läheisemmän yhteistyön Yhteisömme kanssa. Olemme vakuuttuneita, että voimme nähdä hyvin läheisen ja hedelmällisen yhteistyön myös Yhdysvaltojen kanssa, joka Schumanin 9. toukokuuta 1950 tekemän ehdotuksen jälkeen on meille useasti antanut todisteita aktiivisesta positiivisesta suhtautumisesta asiaan. Varmistamme kaikki tärkeät yhteydet Yhdistyneisiin kansakuntiin ja Euroopan Taloudellisen Yhteistyön Järjestöön. Kehitämme Euroopan Neuvoston kanssa kaikenmuotoista yhteistyötä sekä keskinäistä avunantoa sopimuksen määrittelemällä tavalla. Mutta, me emme ole vasta kuin alussa sitä tehtävää, jonka avulla Euroopan tulee vihdoinkin kokea yhtenäisyys, hyvinvointi ja rauha."
Pariisin sopimus vuonna 1951 saattoi voimaan Korkean viranomaisen (nyk. Euroopan komissio), parlamentin, tuomioistuimen, jonka tehtävänä oli valvoa Sopimuksen noudattamista, ja Ministerineuvoston, jonka tehtävänä oli jäsenvaltiossa noudatettavan politiikan harmonisointi. Nämä olivat esivaiheita eurooppalaisen federaation muodostamiseksi ja loivat perustat nykyisen Euroopan unionin keskeisille toimielimille.
Euroopan hiili- ja teräsyhteisö perustettiin ja näin eurooppalaisen yhteisön ensimmäiseksi Korkean viranomaisen puheenjohtajaksi valittiin vuosiksi 1952-1955 Jean Monnet. Organisaation toimipaikaksi valittiin 10. elokuuta 1952 lähtien Luxemburg. Näiden tapahtumien jälkeen vuodesta 1953 lähtien teräs ja hiili kulkivat vapaasti Euroopassa kuluttajien, kuin myös tuottajienkin suureksi eduksi.
Jean Monnet'lle tämä kuuden jäsenmaan muodostama eurooppalainen liitto oli tulevaisuudessa keino yhdistää Saksa ja Ranskan ja etenkin poistaa kansallisesta suvereniteetista teräksen ja hiilen tuotanto. Suunnitelmissa oli kuitenkin tien kulkeminen vielä pidemmälle, koska tuossa vaiheessa oli suunnitteilla Saksalle oma kansallinen armeija ja tämä vaikutti vaaralliselta askeleelta taaksepäin. Monnet ehdottikin eurooppalaisen armeijan perustamista ja ensimmäinen sopimus allekirjoitettiinkin, mutta Ranskan parlamentti hylkäsi ehdotuksen vuonna 1954.
Tämän ensimmäisen eurooppalaisen vakavan kriisin seurauksena Jean Monnet erosi Korkean viranomaisen puheenjohtajan tehtävästä ja perusti samalla Comité d'action pour les État-Unis d'Europe, jotta hän voisi jatkaa toimintaansa Euroopan yhdentymisen syventämiseksi. Tämä komitea kokosi yhteen ammattiyhdistysihmisiä, poliitikkoja kuudesta jäsenmaasta ja edusti siten yli kymmentä miljoonaa ihmistä. Hän suunnitteli eurooppalaista federaatiota, jonka yhteiset instituutiot olisi ollut tarkoitus eräänlaiselle yhteiselle alueelle, jotta näin vältettäisiin kansallisvaltioiden suvereniteettien läsnäolo. Tätä ajatustaan ja suunnitelmaansa Monnet ylläpiti aina kuolemaansa saakka. Oman kädenjälkensä Monnet jätti Euroopan talousyhteisön (EEC) ja Euratomin perustamiseen, jotka toteutuivat Rooman sopimuksella 25. maaliskuuta 1957. Myös Yhteisön laajeneminen Iso-Britannian jäsenyydellä oli hänen toimintansa keskeisiä kohteita.
Vuonna 1963 Monnet perusti Lausanneen Sveitsiin eurooppalaisen historian tutkimusinstituutin, jonka tarkoituksena oli koota yhteen kaikki merkittävät arkistot niiden syvällisemmäksi tutkimukseksi. Tämän instituutin hallituksen puheenjohtajana hän toimi vuoteen 1965 saakka.
Vuonna 1975, iältään jo 87-vuotiaana, Monnet siirtyi lopullisesti eläkkeelle kotiinsa Houjarryyn kirjoittamaan muistelmiaan, jotka ovat ilmestyneet myös suomeksi. Jean Monnet kuoli 91-vuotiaana 16. maaliskuuta 1979 Monfort-l'Amauryssa.
[muokkaa] Tunnustukset
Jean Monnet sai pitkän elämänsä aika lukuisia virallisia tunnustuksia. Hänet mm. nimettiin useiden yliopistojen kunniatohtoriksi: Cambridge 1961, Dartmouth 1961, Yale 1961, Oxford 1963. Hänen osakseen tuli noin kolmekymmentä erilaista palkintoa ja kunnianimitystä.
Eurooppa-neuvosto julisti 2. huhtikuuta 1976 Luxemburgin istunnossaan Jean Monnet'n Euroopan kunniakansalaiseksi. Hänet määriteltiin erääksi Euroopan unionin isäksi.
Vuonna 1988 Ranskan presidentti François Mitterrand siirrätytti Jean Monnet'n maalliset jäännökset Pariisin Panthéoniin maan muiden suurmiesten joukkoon.
Monnet'n mukaan on nimetty tutkimuslaitoksia, erilaisia Eurooppaa ja sen yhdentymistä käsitteleviä projekteja ja jopa yliopistollisia oppituolejakin. Vuonna 1989 käynnistettiin Euroopan komission aloitteesta "Euroopan integraatio yliopisto-opetuksessa" ohjelma, jonka tavoitteena oli saada yliopisto-opetus vastaamaan ajan haasteita myös Eurooppaan liittyvissä asioissa. Tämä Jean Monnet ohjelma kohdistuu seuraaviin aloihin:
-
- Yhteisöoikeus.
- Euroopan taloudellinen integraatio.
- Euroopan poliittinen integraatio ja
- Euroopan integraation historia.
[muokkaa] Jean Monnet ja Suomi
Suomessakin Jean Monnet'sta on tullut selkeästi kaikkein tunnetuimpia yhdistyneen Euroopan isistä.
[muokkaa] Turun yliopisto
Turun yliopistossa on Jean Monnet-oppituoli. Vuonna 1996 perustettu oppituoli muuttui vuonna 2003 Jean Monnet ad personam oppituoliksi. Tämän tuolin haltijana toimii VTT Esko Antola, joka toimensa myötä muodostui Suomen epäviralliseksi akateemiseksi Eurooppa-tuntijaksi. Vuonna 2000 Euroopan komissio myönsi Turun yliopistolle luvan perustaa Jean Monnet Centre of Excellence -keskuksen. Tämän keskuksen johtajana toimii VTT Esko Antola.
[muokkaa] Tampereen yliopisto
Tammikuussa vuonna 2000 perustettiin Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan Eurooppa-keskus. Jo saman vuoden toukokuussa sen nimi muutettiin Jean Monnet-keskukseksi samassa yhteydessä kun Euroopan komissio myönsi yliopistolle Jean Monnet European Centre of Excellence-statuksen.
Vuonna 1995 Tampereen yliopisto sai ensimmäisen kerran pilottirahoitusta Euroopan integraatiota käsittelevään tutkimushankkeeseen ja samana vuonna yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan perustettiin Suomen ensimmäinen Jean Monnet-professuuri. Tästä alkoi Jean Monnet-keskuksen historia Tampereella.
Tampereen yliopiston Jean Monnet-keskuksen oleellinen toimi on yliopiston eri laitosten Euroopan yhteistyötä käsittelevän opetuksen ja tutkimuksen koordinointi. Keskus myös julkaisee aiheeseen liittyvää kirjoittelua ja tutkimusta niin verkkosivuillaan kuin paperijulkaisuinakin.
Keskuksen johtoryhmään kuuluvat yliopiston eri laitosten edustajat, jotka yliopiston rehtori nimittää. Näin keskuksen laaja akateeminen kattavuus ja työskentely koordinoijana paranee ja mahdollistuu.
[muokkaa] Muualla
Kahden em. yliopiston lisäksi Jean Monnet-keskus toimii myös Helsingin yliopistossa, joskaan sillä ei julkisuudessa ole yhtä näyttävää asemaa Euroopan yhdentymisen tutkimuksessa ja opetuksessa kuin Turun ja Tampereen yliopistoilla.
Tämän lisäksi muissa yliopistoissa, kansalaisjärjestöissä, tutkimuslaitoksissa jne. on tehty ja on vireillä lukuisia Jean Monnet'lle omistettuja opintokokonaisuuksia, tutkimushankkeita tai muita vastaavia kunnianosoituksia.
[muokkaa] Perhe
Jean Monnet'n elämä ja ura oli monivaiheinen ja hyvin kirjava, myös hänen yksityiselämänsä oli vastaavanlainen moninaisuus ja täynnä erilaisuutta. Elokuussa vuonna 1929, illalliskutsuilla Pariisissa, 41-vuotias Monnet kohtasi 21-vuotiaan italialaisen taidemaalarin Silvia Gianninin (os. de Bondinin), joka oli avioliitossa erään Monnet'n alaisen, Francisco Gianninin kanssa. Huhtikuussa Silvia synnytti tyttärensä Annan, jonka virallinen isä oli Giannini.
Avioero ei sotienvälisessä Ranskassa ollut mahdollinen kuten ei kovin monessa muussakaan Euroopan valtiossa tuohon aikaan. Vuonna 1934 Silvia ja Jean Monnet tapasivat Moskovassa, jonne Monnet oli saapunut Kiinasta Siperian junalla ja Silvia Sveitsistä. Monnet järjesti Silvialle Neuvostoliiton kansalaisuuden ja välittömästi tämän jälkeen tämä erosi miehestään Gianninista ja avioitui Monnet'n kanssa.
Ajatus avioitumisesta Moskovassa oli lähtöisin Ludwik Rajchmanilta, johon Monnet oli tutustunut Kansainliiton aikana ja joka puolestaan oli tutustunut Kiinassa toimivaan Neuvostoliiton suurlähettilääseen Bogomoloviin. Yleisesti epäillään, että myös Yhdysvaltain Moskovan suurlähettiläs Willian Bullit ja Ranskan suurlähettiläs Charles Aiphand olivat paljolti juonessa mukana.
Annan huoltajuus muodosti suuren ongelman. Vuonna 1935 Silvia ja Anna pakenivat Neuvostoliiton lähetystöön Shanghaissa, jossa he jatkoivat elämäänsä, sillä Francisco Giannini yritti saada itselleen lapsen huoltajuutta. Huoltajuuskiista päättyi Silvian eduksi New Yorkissa vuonna 1937, mutta tätä päätöstä eivät muut valtiot hyväksyneet. Jean Monnet perheineen palasi takaisin Ranskaan vuonna 1945. Vuonna 1941 oli perheeseen syntynyt toinenkin tytär, Marianne.
Francisco Gianninin vuonna 1974 tapahtuneen kuoleman jälkeen, Silvia ja Jean Monnet solmivat kristillisen avioliiton Lourdesin katedraalissa, olivathan he molemmat hartaita katolisia.
[muokkaa] Sitaatteja
- "Emme saata yhteen valtioita, yhdistämme ihmisiä."
- "Modernisaatio ei ole asiain tila, vaan se on henkinen asenne."
- "Voimme valita vain muutokset, joihin joudumme, tai sellaisen muutokset, joita olemme itse tahtoneet ja toteuttaneet."
- "Jos olen itse vakuuttunut, niin teen parhaani vakuuttaakseni myös muut, mutta en kevytmielisesti. Keskityn asiaan, sillä uskon, että jos en ole itse vakuuttunut, niin en reagoi asiaan kunnolla."
- "Aikakautemme suuri eurooppalainen vallankumous, joka näyttää poistavan kansalliset kilpailut, on vapaa ja moniarvoinen kansojen unioni. Se on vallankumous, joka sallii sivilisaatiomme uuden kukoistuksen, uuden loiston. Tämä vallankumous alkoi Euroopan Hiili- ja Teräsyhteisöstä."
- "Kun ajatus sopii hyvin ajankohdan tarpeisiin, se ei enää kuulu yksilöille, jotka sen kehittelivät, vaan se on paljon voimakkaampi kuin sen synnyttäjät."
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Monnet, Jean; Muistelmat. Käännös saksankielisestä laitoksesta: Hannes Virrankoski ja Kari Klemelä, Eurooppalainen Suomi / Edita, Helsinki 1997. ISBN 951-37-2287-2
- Bossuat, Gérard ja Wilkens, Andreas (toim.); Jean Monnet: l’Europe et les chemins de la Paix. Publications de la Sorbonne, Paris, 1999
- Brinkley, Doug ja Hackett, Clifford (toim.); Jean Monnet: The path to European unity. Macmillan, Basingstoke, 1991.
- Fransen, Frederic J; The supranational politics of Jean Monnet: ideas and origins of the European Community. Greenwood Press, London, 2001.
- Gerbet, Pierre; La construction de l'Europe. Imprimerie nationale, Paris.
- Kaspi, André; La Mission de Jean Monnet à Alger, mars-octobre 1943. Editions Richelieu, Paris, 1971.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Jean Monnet-yhdistys
- Jean Monnet-säätiö Euroopan tähden
- Euroopan Unionin perustajat
- Turun yliopiston Jean Monnet-keskus
- Tampereen yliopiston Jean Monnet-keskus
- Helsingin yliopiston Jean Monnet-keskus
