Aikido

Wikipedia

Aikido (jap. 合気道, Aikidō) on moderni japanilainen budolaji, jonka kehitti Morihei Ueshiba (jap. 植芝盛平) (jota kutsutaan nimellä O-sensei eli "suuri opettaja") 1900-luvun alkupuolella. Teknisesti aikido on Daito-ryu aikijujutsusta perittyihin heittoihin ja nivellukkoihin perustuva taistelulaji, johon on yhdistetty miekkatekniikkaa kenjutsusta. Aikidossa ei keskitytä niinkään lyönteihin ja potkuihin, vaan siinä harjoitellaan pääasiassa vastustajan voiman ja sen liikeradan ohjaamista rentouden ja mahdollisimman vähäisen voimankäytön keinoin. O-sensei painotti opetuksessaan lajin henkisiä puolia ja pyrkimystä rauhaan - harjoittelussa tämä näkyy tekniikoiden pehmeydessä ja pyöreydessä. Aikidossa vastustajaa ei myöskään pyritä vahingoittamaan.

O-sensein kuoltua 1969 Doshun asema siirtyi hänen pojalleen Kishomaru Ueshiballe (jap. 植芝吉祥丸) ja edelleen 1999 pojanpojalleen Moriteru Ueshiballe (jap. 植芝守央), joka tällä hetkellä johtaa kansainvälistä Aikido-säätiötä ja aikidon pääpaikkaa Aikikai Hombu Dojoa.

Myöhemmin on kehittynyt useita aikidon tyylisuuntia, joista yleisin on Aikikai. Muita aikidon tyylisuuntia ovat mm. Shinshin Toitsu (kiaikido), Yoshinkai, Yoseikan budo, Tomiki Aikido, Tendokan aikido ja Keijutsukai aikido. Kaikki eivät laske Tomikia aikidoksi sen kilpailutoiminnan takia.

Sana aikido muodostuu kolmesta kanji -merkistä:

合 Ai : Harmonia
気 Ki : Elämän energia, universaali voima Ki
道 Dô : Tie

Aikido on useissa yhteyksissä käännetty suomeksi "harmonisen voiman tie".

[muokkaa] Aikidon harjoittelu

Aikido sopii kaikenikäisille ja harjoittelijat ovat sekä miehiä että naisia. Harjoittelun päämääränä on kehittyä fyysisesti ja henkisesti hyvässä ilmapiirissä. Lajin perustaja Morihei Ueshiba korosti erityisesti vilpittömän tahdon, aikidon hengen, merkitystä harjoittelussa. Aikidotekniikat perustuvat vastustajan voiman hyväksikäyttöön. Tekniikoiden tavoitteena ei ole vastustajan voittaminen, vaan hänen hyökkäystahtonsa nujertaminen.

Aikidon harrastaja pukeutuu valkoiseen budopukuun (keiko-gi), joka vahvistustensa ansiosta kestää hyvin tarttumiset ja lattialla pyörähtelyt. Edistyneemmät harjoittelijat käyttävät lisäksi mustia, leveälahkeisia housuja eli hakamaa. [1] Suomessa hakaman käyttö aloitetaan yleensä 3. kyun suorittamisen jälkeen.

Aikidoa harjoitellaan tatamilla, jotka alkujaan olivat riisioljista käsin kudottuja paksuja mattoja. Nykyään tatamit ovat synteettisesti valmistettuja.

[muokkaa] Harjoituksen rakenne

Harjoitus alkaa kumarruksilla. Oppilaat istuvat riviin harjoitustatamin reunalle ja opettaja istuu heidän edessään. Opettajan johdolla kumarretaan dojon keskustaa eli shomenia kohti, jonka jälkeen opettaja ja oppilaat kumartavat toisilleen. Harjoituksen päätteeksi kumarrukset toistetaan.

Aikidoharjoituksen rakenne [2],

alkukumarrukset
aikitaiso:
- lämmittely ja venytykset
- hengitys- ja keskustaharjoitukset
- liikkumis- ja käännösharjoitukset
kaatumisharjoitukset
vartalotekniikkaharjoittelu
asetekniikkaharjoittelu
loppukumarrukset

Tekniikoita harjoitellaan pareittain. Aluksi opettaja esittää harjoiteltavan tekniikan, jonka jälkeen oppilaat kumartavat opettajalle ja valitsevat harjoitusparinsa kumartamalla hänelle ja sanomalla onegai shimasu. Tämän jälkeen pari harjoittelee näytettyä tekniikkaa, kunnes opettaja taputtaa tekniikan vaihtumisen merkiksi. Tavallisesti kumpikin harjoittelija harjoittelee tekniikkaa toimien vuorollaan sekä nagena eli tekniikan tekijänä (puolustautuja) että ukena eli tekniikan vastaanottajana (hyökkääjä).

[muokkaa] Aikidon tekniikat

Aikidon tekniikat voidaan jakaa heittoihin (nagewaza), sidontoihin (katamewaza) sekä asetekniikkaan. Tekniikat voidaan tehdä joko uken (hyökkääjän) etupuolelle (omote) tai taakse (ura). Harjoittelu voi tapahtua joko tavalliseen tapaan seisaaltaan (tachiwaza) tai siten, että joko molemmat (sekä hyökkääjä että puolustautuja) ovat perinteisessä japanilaisessa polviasennossa (suwariwaza) tai hyökkääjä on seisaaltaan ja puolustautuja polviasennossa (hanmi handachiwaza).

Edistyneempään harjoitteluun kuuluvat vapaa harjoittelu (jiyuwaza), toiminta useampaa samanaikaista hyökkääjää vastaan (randori) sekä vastatekniikat (kaeshiwaza).

Aseina aikidossa toimivat n. 130cm pitkä puinen keppi jo, puinen harjoitusmiekka bokken sekä puinen tai kuminen harjoituspuukko tanto. Tantoa ei tavallisesti käytetä kuin hyökkäyksissä aseetonta nagea vastaan, mutta jota ja bokkenia käytetään sekä keskenään että aseetonta nagea vastaan. Aikidon tekniikoiden muodot mahdollistavat myös hyvin jon tai bokkenin käytön apuna vartalotekniikkaa tehtäessä.

[muokkaa] Vyökoejärjestelmä

Aikidossa käytetään monesta muusta budolajista poiketen pääasiallisesti vain kahta vyön väriä: valkoista ja mustaa. Myös ruskeaa vyötä on mahdollista käyttää (3. – 1. kyu), mutta käyttö on suhteellisen harvinaista. Edistyneemmillä harjoittelijoilla (3. – 1. kyu) on oikeus käyttää hakama-housuhametta. Ensimmäinen suoritettava vyöarvo on 6. kyu eli oppilasaste. Kyu-arvot etenevät pienentyen 6. kyusta aina 1. kyuhun, joka on korkein oppilasaste. Kaikki oppilasasteen kokeet suoritettuaan harjoittelija voi suorittaa 1. danin eli 1. asteen mustan vyön. Dan-arvoja voi suorittaa aina 4. daniin asti, jonka jälkeen korkeammat arvot myönnetään vain suosituksesta. Teoriassa korkein mahdollinen dan-arvo on 10.

[muokkaa] Aikido Suomessa

Aikidon harjoittelu Suomessa alkoi vuonna 1970, jolloin Toshikazu Ichimura tuli esittelemään aikidoa Suomeen. Ensimmäinen alkeiskurssi järjestettiin Meido-Kanissa, jossa alkoivat ensimmäisenä myös säännölliset harjoitukset.[3] Aikidon harrastajia on tänä päivänä noin 3000, joista noin kolmasosa on naisia. Aikidoliittoon rekisteröityneitä seuroja on 56 (v.2000).[1]

Suomessa suurin osa aikidosta on Aikikai-tyyliä, joka on "alkuperäinen" aikidotyyli. Myös ki-aikidoa harrastetaan. Suomen aikidolle on tyypillistä se, että varsinaisia mustan vyön aikido-opettajia on hyvin vähän, ja seuran opettaja on usein amatööri ja esimerkiksi 1. kyun valkoisen vyön (korkein Suomessa saatava arvo) haltija. Edelleen, käytännöllisyys, soveltaminen ja ki-aikidossa myös selkeä voimankäyttö otteissa ovat tyypillisiä eroja.