Lepra

Wikipedia

Lepra eli spitaali aiheuttaa epämuodostumia iholle ja muualle kehoon. Sitä aiheuttava bakteeri on aerobinen, haponkestävä, mykobakteereihin kuuluva sauvabasilli Mycobacterium leprae. Leprabakteerin löysi norjalainen lääkäri ja tiedemies Gerhard Armauer Hansen. Tämän takia lepra on saanut tieteelliseksi nimekseen Hansenin tauti.

Sisällysluettelo 1 Hoito 2 Kliinisiä piirteitä 3 Esiintyvyys 4 Riskiryhmät 5 Sana "lepra" 6 Hoitolat 7 Tunnettuja leprasairaita 8 Lähteet

[muokkaa] Hoito

Historiallisesti lepra tunnettiin rujouttavana ja parantumattomana tautina. Nykyään se on helposti hoidettavissa monilääkehoidolla. Suurimpia haasteita taudin hävittämisessä ovat niiden väestönosien saavuttaminen, joilla ei vielä ole ollut saatavilla monilääkehoitoa, taudin tutkimuksen lisääminen, lääkkeiden ja kunnollisen hoidon saaminen potilaiden ulottuville sekä taistelu sellaisia sosiaalisia tabuja vastaan, joiden mukaan potilaat ovat "epäpuhtaita" tai "Jumalan kiroamia" ja tämän takia hylkiöitä. Asenteiden muokkaus tällaisissa yhteisöissä on erityisen tärkeää, koska muutoin potilaat saattavat joutua salaamaan tilanteensa (ja siksi jättää hakeutumatta hoitoon), jotta eivät joutuisi syrjityiksi, koska monet tiedon puutteen takia luulevat lepraa erittäin tarttuvaksi ja parantumattomaksi. Maailman terveysjärjestö (WHO) on vuodesta 1995 alkaen antanut maille, joissa tautia esiintyy endeemisenä, hoitoon tarvittavia lääkkeitä ilmaiseksi. Käytäntöä on määrä jatkaa ainakin vuoden 2010 loppuun.

[muokkaa] Kliinisiä piirteitä

Taudin aiheuttaa mykobakteerilaji, joka lisääntyy hyvin hitaasti (jakautuu kerran kahdessa viikossa, kun muut bakteerit voivat jakautua päivittäin tai jopa 20 minuutissa). Se vahingoittaa lähinnä ihoa, hermoja ja limakalvoja. Bakteerin lisääntymistä on tutkittu muun muassa yhdeksänvyövyötiäisillä. Bakteerille on läheistä sukua tuberkuloosia aiheuttava Mycobacterium tuberculosis. Sitä ei ole voitu tutkia soluviljelmillä, koska se on solunsisäinen loinen, jolta puuttuu useita sellaisia geenejä, jotka mahdollistaisivat sen selviytymisen itsenäisesti. Ainutlaatuinen, monimutkainen soluseinämä, joka tekee mykobakteereista vaikeasti voitettavia, on todennäköinen syy myös sen hitaaseen lisääntymiseen.

Lepran tartuntatapa on edelleen epäselvä. Nykyään on vallalla käsitys, jonka mukaan se useimmiten tarttuu ihmisestä toiseen pisaratartuntana hengitettäessä. Sen tarttumiskyky on kuitenkin todettu hyvin heikoksi. Lisäksi noin 95 prosentilla ihmisistä on sille luontaista vastustuskykyä. Yleisen uskomuksen vastaisesti lepra ei itsessään aiheuta lihan mätänemistä, vaan keho pyrkii bakteerin voittamiseen, mikä käynnistää tulehdusreaktion, sytokiinien ja makrofagien aktivoitumisen sekä muita mekanismeja. Tästä aiheutuu kudosten tuhoutumista ja uusiutumista, mikä puolestaan johtaa niiden liikakasvuun ja lopulta irtoamiseen.

Tämä krooninen tartuntatauti vahingoittaa yleensä ihoa ja ääreishermostoa, mutta se voi ilmetä monin muinkin tavoin. Tautia esiintyy kolmessa muodossa: tuberkuloidina ja lepromaattisena leprana sekä näiden sekamuotona. Tuberkuloidi lepra (kansanomaiselta nimeltään kuiva spitaali) on luonteeltaan vähemmän raju; siinä tyypillisesti esiintyy alkuvaiheessa yksi tai useampia täpliä, jotka ovat muuta ihoa vaaleampia. Lepromaattinen lepra (märkä spitaali) taas aiheuttaa iholle symmetrisiä muutoksia, kyhmyjä, peitteitä ja ohentumia sekä usein vahingoittaa nenän limakalvoa aiheuttaen nenän tukkeutumisen ja verenvuotoa nenästä.

[muokkaa] Esiintyvyys

Perinteisesti on luultu, että ihmisen lisäksi lepra voi tarttua ainoastaan vyötiäisiin. Myöhemmin sitä on kuitenkin havaittu myös mangabiapinoilla, hiirillä (vain jaloissa) ja kaneilla.

Maailman terveysjärjestön (WHO) tilastojen mukaan uusien tartuntojen määrä koko maailmassa on vähentynyt noin 107 000:lla eli 21 prosentilla verrattuna aikaan 2003–2004. Vähentyminen on jatkunut viimeiset kolme vuotta.

Vuonna 1999 lepraan sairastuneiden määräksi ilmoitettiin 640 000 ja vuonna 2000 todettiin 738 284 tapausta. Maailman terveysjärjestö (WHO) ilmoitti lepraa esiintyneen vuonna 2000 endeemisenä 91 maassa. Kaikista tapauksista 70% oli Intiassa, Myanmarissa ja Nepalissa. Vuonna 2002 havaittiin koko maailmassa 763 917 uutta tapausta. Tuolloin WHO ilmoitti 90% lepratapauksista olleen Brasiliassa, Madagaskarissa, Mosambikissa, Tansaniassa ja Nepalissa.

Maailmassa on 1–2 miljoonaa lepran pysyvästi vammauttamaa ihmistä. Antibioottikuurilla parhaillaan olevat ja kuurin loppuun saaneet katsotaan kuitenkin aktiivisesta infektiosta terveiksi. Intiassa on eniten lepratapauksia, Brasiliassa toiseksi ja Myanmarissa kolmanneksi eniten.

Suomessa lepraa esiintyy vain yksittäistapauksina maahanmuuttajilla. Maailmanlaajuisesti tapaukset ovat vähentyneet, mutta esiintyvyys on yhä suuri Brasiliassa, Etelä-Aasiassa (Intiassa ja Nepalissa), paikoitellen Afrikassa (Tansaniassa, Madagaskarissa ja Mosambikissa) sekä läntisen Tyynenmeren alueella.

[muokkaa] Riskiryhmät

Hoitamatonta, aktiivista, pääasiallisesti lepromaattista tautimuotoa sairastavien kanssa läheisissä tekemisissä olevat ja toisaalta suuren esiintymistiheyden maissa asuvat ovat vaarassa sairastua. Uusimmissa tutkimuksissa on alettu selvittää, onko Parkinsonin taudin kehittymiseen geneettisesti vaikuttavalla DNA:n osalla osuutta myös alttiuteen lepraan sairastumiseen. Näin on päädytty tutkimaan, liittyvätkö nämä kaksi häiriötilaa toisiinsa biokemian tasolla. Miesten sairastumisalttius on todettu kaksi kertaa suuremmaksi kuin naisten.

[muokkaa] Sana "lepra"

Lepraa sairastavia on historiallisesti kutsuttu spitaalisiksi. Tämä termi on kuitenkin jäämässä pois käytöstä paitsi tautitapausten harvenemisen, myös sanan aiheuttamien voimakkaasti kielteisten mielleyhtymien takia. Nykyään lepratyössä toimivat tahot käyttävät yleisesti nimitystä "lepratartunnan saaneet". Sanat "spitaali" ja "spitaaliset" voivat olla myös harhaanjohtavia, koska Raamatussa niitä käytetään sairaustilasta, jonka oireet eivät olleet täysin samanlaiset kuin nykyisin samalla nimellä tunnetussa sairaudessa.

[muokkaa] Hoitolat

Maailmassa on yhä leprasiirtoloita, lähinnä Intiassa ja Filippiineillä.

Länsimaiset humanitaariset ja seurakuntien avustusjärjestöt lähettävät lepratyöhön avustustarpeita kuten leprasiteitä: puuvillasta käsin tehtyjä siteitä, jotka ovat perinteisiä siteitä hengittävämpiä ja kestävämpiä. Siteitä voidaan myös pestä ja steriloida, ja näin käyttää uudelleen, minkä ansiosta ne ovat myös taloudellisesti edullisempia. Vaikka leprasiteitä on mahdollista valmistaa koneellisestikin, useat siirtoloiden asukkaat arvostavat enemmän käsin tehtyjä.

Vuonna 2001 Japanin valtiota vastaan nostettiin syyte maan hallituksen ylläpitämistä leprasiirtoloista. Käsittely johti päätökseen, jonka mukaan hallitus oli kohdellut potilaita väärin. Alueoikeus määräsi valtion maksamaan korvauksia entisille potilaille [1]. Vuonna 2002 käynnistettiin virallinen tutkimus siirtoloista, ja maaliskuussa 2005 hallituksen toiminta tuomittiin jyrkästi: "Japanin ehdottoman eristämisen politiikalla… ei ollut lainkaan tieteellisiä perusteita." Aina 1950-luvulle saakka siirtoloiden henkilökunta surmasi monia lepraan sairastuneista lapsista [2].

Suomen tunnetuin leprasiirtola oli Seilin saari Turun saaristossa, Rymättylän ja Nauvon välillä. Siirtola perustettiin sinne 1600-luvulla. Potilaat joutuivat tuomaan saarelle mukanaan ruumisarkun tai puutavaraa arkun rakentamista varten, eikä sieltä ollut paluuta. Leprasairaala suljettiin vuonna 1785, mutta vuonna 1755 saarelle avattu mielisairaala jatkoi toimintaansa vuoteen 1962. Tämän jälkeen mielisairaalan rakennukset ovat olleet Turun Yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen käytössä.

[muokkaa] Tunnettuja leprasairaita

• Aleijadinho, brasilialainen kuvanveistäjä 1800-luvulla, eli yli 20 vuotta taudin runtelemana;
• Baudouin IV, Jerusalemin latinalainen kuningas (1161–1185, hallitsi 1174–1185);
• Joseph (Jozef) de Veuster (Isä Damien), katolinen pappi, joka auttoi leprasairaita Molokain saarella, Havaijilla, sairastui ja menehtyi itsekin tautiin.
• Henrik, Sisilian ja Saksan kuningas sekä Schwabenin herttua.
• Hallgrímur Pétursson, yksi Islannin tunnetuimmista runoilijoista ja pappi, kuoli lepraan.

[muokkaa] Lähteet

• Icon Health Publications. Leprosy: A Medical Dictionary, Bibliography, and Annotated Research Guide to Internet References. San Diego: Icon Health Publications, 2004. ISBN 0597840067.
• Tayman, John The Colony: The Harrowing True Story of the Exiles of Molokai, Simon & Schuster, 2006. ISBN-10 074323300X/ISBN-13 9780743233002.
• IT Conversations Tech Nation. Kirjailija John Tayman haastattelussa (englanniksi, MP3-formaatti, kesto 00:23:20, 10,7 mb, äänitetty 7.2.2006).
• C. Rawcliffe, 'Learning to Love the Leper: aspects of institutional Charity in Anglo Norman England,' Anglo Norman Studies 23 (2001).
• E. Clark, 'Social Welfare and Mutual Aid in the Medieval Countryside', Journal of British Studies 33 (1994), sivut 394–396.