Iron Maiden
Wikipedia
 |
|
|---|---|
 |
|
| Toiminnassa | 1975— |
| Kotipaikka | Iso-Britannia |
| Laulukieli | Englanti |
| Tyylilaji | Heavy metal (NWOBHM) |
| Levy-yhtiö | Columbia Records EMI |
| Jäsenet | Bruce Dickinson Steve Harris Dave Murray Adrian Smith Janick Gers Nicko McBrain |
Iron Maiden on brittiläinen heavy metal -yhtye, jonka basisti Steve Harris perusti vuonna 1975. Yhtye edusti "brittiläisen heavy metallin uutta aaltoa" (New Wave of British Heavy Metal) ja on ollut 1980-luvun alusta lähtien yksi hevin suurimmista nimistä. 2000-luvulla yhtye on kokenut uutta tulemista laulaja Bruce Dickinsonin ja kitaristi Adrian Smithin paluun myötä. Iron Maiden on myynyt maailmanlaajuisesti lähes 80 miljoonaa albumia.
Yhtye tunnetaan muun muassa kappaleistaan "Run to the Hills", "The Number of the Beast", "The Trooper", "Aces High" ja "Fear of the Dark".
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
[muokkaa] Varhaiset vaiheet (1975–1977)
Iron Maidenin perusti basisti Steve Harris joulukuussa 1975. Alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat: Paul Day (laulu), Terry Rance (kitara), Dave Sullivan (kitara), Ron Matthews (rummut) ja Steve Harris (basso). Day tosin lähti yhtyeestä jo vuoden kuluttua. Sen jälkeen hän perusti yhtyeen nimeltään More. Vuosina 1983–1984 Day oli Wildfiren laulajana. Doug Sampson soitti rumpuja Iron Maidenissa 1977–1979. Hänet kuitenkin erotettiin. Tilalle otettiin Clive Burr, joka soitti Maidenin kolmella ensimmäisellä levyllä. Nykyään hän sairastaa MS-tautia.
Dennis Wilcock oli Iron Maidenin laulajana vuosina 1976–1977. Dennis Wilcock oli suuri KISS-fani. Keikoilla hänellä oli mukanaan mm. tekoverta. Wilcock ei tullut toimeen kitaristi Dave Murrayn kanssa. Syy oli hyvin typerä: hän ei pitänyt Daven tyttöystävästä. Steve Harrisille tuli kova paikka, koska Dave oli paras hänen tuntemansa kitaristi, mutta Harrisin oli silti pakko erottaa hänet, sillä uutta laulajaa olisi vaikea löytää. Tätä hän pitää yhtenä uransa typerimmästä päätöksistä. Wilcockin lähdettyä Murray palasi bändiin ja on siitä lähtien soittanut kaikilla Maidenin levyillä.
[muokkaa] Paul Di'Annon tulo ja levytyssopimus (1977-1979)
1977 yhtyeeseen tuli Wilcockin tilalle laulaja Paul Di'Anno, jolloin yhtye pystyi työstämään raskaampaan materiaalia. Lokakuussa 1978 yhtye esiintyi ensimmäistä kertaa telttakatoksen alla, joka sai managerin Rod Smallwoodin niin vakuuttuneeksi että hän päätti manageroida yhtyettä. 31. joulukuuta, 1978 yhtye esiintyi Soundhouse klubilla, joka nauhoitettiin, jolla esitetyt kappaleet myöhemmin otettiin yhtyeen debyyttialbumille, tosin hieman erinkuuloisina. Esiintyminen julkaistiin 9. marraskuuta 1979 nimellä The Soundhouse Tapes, jolloin yhtye sai myös levytyssopimuksen EMI:ltä ja alkoi levyttää debyyttialbumiaan.
[muokkaa] Albumit Iron Maiden ja Killers (1980–1981)
Yhtyeen vuonna 1980 julkaistu debyyttialbumi Iron Maiden ylsi heti Englannin albumilistan sijalle 4. Yhtye tuli nopeasti tunnetuksi raskaista kiertueistaan, joilla yhtyeen kannattajakunta laajeni nopeasti. Yhtye esiintyi lämmittelijänä Kiss-yhtyeelle ja Judas Priestille. Kitaristi Dennis Stratton lähti yhtyeestä ja hänen tilalleen tuli Adrian Smith. 1981 julkaistiin yhtyeen toinen albumi Killers, jolloin yhtye aloitti ensimmäisen maailmankiertueensa. Vuoden 1981 lopulla kiertueen jälkeen syyskuussa huumeongelmista kärsineen Paul Di'Annon korvasi laulajana yhtyeen nykyään tunnetuin jäsen Bruce Dickinson. Yhtye alkoi levyttää joulukuussa kolmatta pitkäsoittoaan.
[muokkaa] Yhtyeen kaupallinen menestys (1982–1988)
Dickinsonin astuttua ruotuun yhtyeen musiikki alkoi vakiintua alkuaikojen hieman punk-sävyisestä hevistä progressiivisempaan suuntaan.
Yhtye levytti vuonna 1982 nykyään hevin klassikoksi luettavan albumin The Number of the Beastin, joka sisältää tunnetut kappaleet "Run to the Hills", "The Number of the Beast" ja eeppisen "Hallowed Be Thy Name". Ilmestyessään albumi nousi suoraan Iso-Britannian ykköseksi. Albumi oli viimeinen rumpali Clive Burrin kanssa, hänet korvasi vuoden aikana Nicko McBrain. Clive lähti yhtyeestä lähinnä terveyssyistä.
1983 yhtye julkaisi albumin Piece of Mind, joka sisältää nykyisin klassikkona pidetyn "The Trooper"-raidan, albumi oli ensimmäinen rumpali Nicko McBrainin kanssa. Elokuussa 1984 yhtye aloitti suuren World Slavery Tour-nimisen kiertueen. Syyskuussa 1984 yhtye julkaisi albumin Powerslave, joka sisälsi paljon muinaisen Egyptin vaikutteita, jonka voi kuulla mm. nimikkoraidasta. Albumilta julkaistiin singlet "Aces High" ja "2 Minutes to Midnight", jotka muodostautuivat hiteiksi. Syyskuussa 1985 yhtyeen World Slavery Tour loppui Japanissa, joka oli yhtyeen pisin siihen asti ja myös rockhistorian suurimpia, se kesti jopa 13 kuukautta. Samasta kiertueesta tehtiin livealbumi Live After Death.
Somewhere in Time julkaistiin 1986, jolloin yhtyeen musiikki oli menossa hieman kevyempään tulkintaan, joka sisälsi hitit "Wasted Years" ja "Heaven Can Wait", monet pitävät näiden kappaleiden ohella myös kappaleita "Caught Somewhere In Time" ja "Alexander the Great" albumin kohokohtina. 1988 Seventh Son of a Seventh Son julkaistiin, jota monesti pidetään yhtyeen viimeisenä "klassisena" albumina. Albumilta julkaistut neljä singleä ("Can I Play with Madness", "The Evil That Men Do", "The Clairvoyant", "Infinite Dreams") ylsivät kaikki Englannin Top 10 -listalle. Albumi oli yhtyeen toinen, joka ylsi yhtyeen kotimaan listaykköseksi.
Samana vuonna yhtye esiintyi Doningtonin Monsters of Rock -festivaalin pääesiintyjänä rikkoen festivaalin kävijäennätyksen keräämällä 108 000 katsojaa paikan päälle. Festivaalin jälkitunnelmat olivat kuitenkin traagiset, sillä kaksi ihmistä oli kuollut aiemmin päivällä Guns N' Rosesin esityksessä jäätyään yleisön tallomaksi mutavellissä.
[muokkaa] Albumit No Prayer for the Dying ja Fear of the Dark (1990–1993)
Yhtyeen kaupallinen alamäki alkoi kitaristi Adrian Smithin jätettyä yhtyeen vuonna 1990 hänen ilmaistuaan tyytymättömyytensä No Prayer for the Dying -albumille kaavailtuun materiaaliin, joka oli askel taaksepäin 1980-luvun alun raaempaan ja yksinkertaiseen ilmaisuun verrattuna. Adrian Smithn tilalle toiseksi kitaristiksi tuli Janick Gers. Vaikka No Prayer For The Dying -albumilta lohkaistu single Bring Your Daughter... To the Slaughter ylsi listaykköseksi Englannissa loppuvuodesta 1990, kyseinen albumi, kuten myöskään seuraajansa Fear Of The Dark, eivät kirvoittaneet faneilta samanlaisia ylisanoja kuin 1980-luvun klassikkotuotokset. Lopulta vuonna 1993 Bruce Dickinson ilmoitti siirtyvänsä soolouralle. Miehen paikkaajaksi tuli Wolfsbanessa kannuksensa ansainnut Blaze Bayley, joka oli laulutekniikaltaan ja -ääneltään Dickinsoniin verrattuna varsin erilainen, ja osaksi tämän vuoksi mies ei koskaan saavuttanut varauksetonta suosiota Maiden-fanien joukossa.
[muokkaa] 1995–
Kahden varsin vaisusti vastaanotetun albumin (The X Factor (1995) ja Virtual XI (1998) jälkeen Bayley erotettiin Dickinsonin ja Smithin tieltä lopulta alkuvuodesta 1999. Kaikki yhtyeen aikaisemmat albumit julkaistiin vuoden 1998 aikana remasteroituina versioina. Yhtyeen comeback-tuotos Brave New World ilmestyi seuraavana vuonna ja vuonna 2002 ilmestyi kokoelma Edward the Great, joka sisälsi yhtyeen tunnetuimpia hittejä.
Toiseksi uusin studioalbumi, Suomessa neljässä päivässä kultalevyyn oikeuttaneet 15 000 kappaletta myynyt Dance of Death ilmestyi vuonna 2003, joka sisälsi hitit "Rainmaker" ja "Wildest Dreams". 2005 julkaistiin livealbumi/live-DVD Death on the Road, jolloin kokoelmasta Edward the Great tehtiin hieman päivitetympi versio, joka sisälsi nyt myös albumin Dance of Death-kappaleita. 16. elokuuta julkaistiin seuraavan albumin ensimmäinen single "The Reincarnation of Benjamin Breeg". Iron Maidenin 14. studioalbumi, A Matter of Life and Death, julkaistiin syksyllä 2006. Lokakuussa julkaistiin albumin toinen single "Different World".
Iron Maiden esiintyi 12. marraskuuta Tampereen jäähallissa ja 14.-15. marraskuuta Helsingissä.
[muokkaa] Muuta tietoa yhtyeestä
[muokkaa] Live-esiintyminen
Iron Maiden tunnetaan ennen kaikkea live-esiintymisistään joissa mahtipontiset kappaleet näyttäytyvät edukseen. Iron Maiden soitti uransa suurimman konserttinsa vuonna 2001 Rio de Janeirossa, Brasiliassa, jossa noin 250 000 kuulijaa sai nauttia Iron Maidenin "uudesta tulemisesta". Keikasta julkaistiin myös albumi Rock in Rio sekä samanniminen Live-DVD.
[muokkaa] Maskotti
Yhtyeen tunnetuin hahmo on kuitenkin maskotti Eddie tai Eddie The 'Ead, joka esiintyy kaikkien albumien kansikuvissa ja yhtyeen keikoilla. Figuuri aiheutti pienoisen skandaalin vuonna 1980 Englannissa, kun Sanctuary-singlen kannessa Eddie oli kuvattuna Margaret Thatcherin murhaajana. Eddie-aiheinen tietokonepeli Ed Hunter ilmestyi vuonna 1999. Yhtyeen alkuaikoina Eddienä esiintyi usein joku Maidenin taustahenkilöistä. Myöhemmin Eddie on kasvanut alle kaksimetrisestä jopa viisi metriä pitkäksi. Eddiestä on tullut monille faneille yhtyeen kohokohta, joka ilmestyy lavalle yleensä Iron Maiden -kappaleen aikana.
[muokkaa] Yhtyeen nimi
Yhtyeen nimi Iron Maiden (suomeksi rautaneito) tarkoittaa keskiajalla Saksassa kidutukseen käytettyä laitetta. Laite on hauta-arkun muotoinen ja sisältä täynnä piikkejä.
[muokkaa] Kokoonpano
- Bruce Dickinson – laulu (1981–1993, 1999–)
- Janick Gers – kitara (1990–)
- Steve Harris – basso, taustalaulu (1975–)
- Nicko McBrain – rummut (1983–)
- Dave Murray – kitara (1976, 1977–)
- Adrian Smith – kitara, taustalaulu (1980–1990, 1999–)
[muokkaa] Entiset jäsenet
Vokalistit
- Blaze Bayley (1993–1999)
- Paul Di'Anno (1977–1981)
- Dennis Wilcock (1976–1977)
- Paul Day (1975–1976)
Kitaristit
- Dennis Stratton (1980)
- Dave Mac (1979)
- Tony Parsons (1979)
- Paul Cairns (1979)
- Paul Todd (1979)
- Terry Wapram (1977)
- Bob Sawyer (1976)
- Terry Rance (1975–1976)
- Dave Sullivan (1975)
Rumpalit
- Clive Burr (1980–1983)
- Doug Sampson (1977–1980)
- Barry "Thunder Stick" Graham (1977)
- Ron Matthews (1975–1977)
Kosketinsoittajat
- Tony Moore (1977)
[muokkaa] Diskografia
[muokkaa] Studioalbumit
- Iron Maiden (1980) - listasijoitus 4. (UK)
- Killers (1981) - UK 12. / US 59.
- The Number of the Beast (1982) UK 1./ US 33.
- Piece of Mind (1983) - UK 3. / US 14.
- Powerslave (1984) - UK 2./ US 21.
- Somewhere in Time (1986) - UK 3./ US 11.
- Seventh Son of a Seventh Son (1988) - UK 1./ US 12.
- No Prayer for the Dying (1990) - UK 2./ US 17.
- Fear of the Dark (1992) - UK 2./ US 12.
- The X Factor (1995) - UK 8. / Suomi 2.
- Virtual XI (1998) - UK 16. / Suomi 6.
- Brave New World (2000) - UK 7./ US 39. / Suomi 2.
- Dance of Death (2003) - UK 2./ US 18. / Suomi 1.
- A Matter of Life and Death (2006) - UK 4./ US 9. / Suomi 1.
[muokkaa] Livealbumit
- Maiden Japan (1981) (Live EP) - UK 43.
- Live After Death (1985) - UK 2./ US 19.
- Maiden England (1989)
- A Real Live One (1993) - UK 3./ US 106.
- A Real Dead One (1993) - UK 12./ US 140.
- Live at Donington (1993) - UK 23.
- A Real Live Dead One (1998)
- Rock in Rio (2002) - UK 15.
- Death on the Road (2005) - UK 22.
[muokkaa] EP:t
- The Soundhouse Tapes (1979)
- Maiden Japan (live, 1981)
[muokkaa] Kokoelmat
- The First Ten Years (1990) 10 kappaletta tuplasinglejä
- Best of the Beast (1996)
- Ed Hunter (1999)
- Eddie's Archive (2002) koostuu kolmesta kokoelmalevystä:
- Best of the B-Sides (2002)
- BBC Archives (2002)
- Beast Over Hammersmith (2002)
- Edward the Great (2002, uusintapainos 2005)
- The Essential Iron Maiden (2005) julkaistu ainoastaan USA:ssa
[muokkaa] Videot ja DVD:t
- Live at the Rainbow (1981)
- Video Pieces (1983)
- Behind the Iron Curtain (1985)
- World Slavery Tour '85 (1985)
- Live After Death (1985)
- 12 Wasted Years (1987)
- Maiden England (1989)
- The First Ten Years - The Videos (1990)
- Donington Live 1992 (1993)
- Raising Hell (1993)
- Classic Albums: The Number of the Beast (2001)
- Rock in Rio (2002)
- Visions of the Beast - The Complete Video History (2004)
- The Early Days (2004)
- Death On The Road (2005)
[muokkaa] Kultalevyt Suomessa
Kultalevyyn oikeuttava myynti Suomessa on 15 000 albumia
- Piece of Mind , myyty 25 000
- Dance of Death, myyty 24 500
- Best of the Beast, myyty 22 000
- Brave New World, myyty 16 000
- Edward the Great, myyty 15 000
Lisäksi:
- A Matter Of Life And Death, myyty 30 000 (Platinaa)
[muokkaa] Iron Maidenin esiintymiset Suomessa
- Kuusrock Oulu, (19. heinäkuuta 1980)
- Jäähalli, Helsinki (1. kesäkuuta 1983)
- Jäähalli, Helsinki (5. marraskuuta 1984)
- Jäähalli, Helsinki (12. marraskuuta 1986)
- Jäähalli, Helsinki (3. lokakuuta 1988)
- Jäähalli (12. marraskuuta 1990)
- Jäähalli, Helsinki (27. elokuuta 1992)
- Kulttuuritalo, Helsinki (27. lokakuuta 1995)
- Nummirock, Nummijärvi (22. kesäkuuta 1996)
- Jäähalli, Helsinki (23. syyskuuta 1998)
- Hartwall Areena, Helsinki (15. syyskuuta 1999)
- Ruisrock, Turku (30. kesäkuuta 2000)
- Hartwall Areena, Helsinki (30. kesäkuuta 2003)
- Hartwall Areena, Helsinki (21. joulukuuta 2003)
- Hartwall Areena, Helsinki (6. heinäkuuta 2005)
- Hartwall Areena, Helsinki (7. heinäkuuta 2005)
- Hakametsän jäähalli, Tampere (12. marraskuuta 2006)
- Hartwall Areena, Helsinki (14. marraskuuta 2006)
- Hartwall Areena, Helsinki (15. marraskuuta 2006)
14. ja 15. marraskuuta 2006 Helsingissä Hartwall Areenan konserttien aikana Bruce Dickinson ilmoitti, että yhtye on tulossa Suomeen seuraavan kerran kesällä 2008, ja mainitsi kyseessä olevan ulkoilmassa järjestettävä, suurin koskaan Suomessa järjestetty Iron Maidenin konsertti. Konsertti on ilmeisesti vuoden 2005 Early Days-kiertueen jatko-osa, eli uudempia kappaleita ei tällä kertaa kuulla. Kappaleita on luvassa siis ainakin Powerslave-, Somewhere in time-, Seventh son of a seventh son- sekä No prayer for the dying-levyiltä
[muokkaa] Iron Maidenin kiertueet
- Metal For Muthas Tour 1980
- Iron Maiden Tour 1980
- Killer World Tour 1981
- The Beast On The Road 1982
- World Piece Tour 1983
- World Slavery Tour 1984 ja 1985
- Somewhere On Tour 1986 ja 1987
- Seventh Tour Of A Seventh Tour & Charlotte And The Harlots World Tour 1988
- Intercity Express Tour 1990
- No Prayer on the Road 1990 ja 1991
- Fear Of The Dark Tour 1992
- A Real LIVE Tour 1993
- The X-Factour 1995 ja 1996
- Virtual XI World Tour 1998
- The Ed Hunter Tour 1999
- Metal 2000 Tour 2000
- Brave New World Tour 2000 ja 2001
- Clive Burr's MS Trust Fund Tour 2002
- Give Me Ed 'Til I'm Dead Tour 2003
- Dance of Death World Tour 2003 ja 2004
- Eddie Rips Up The World Tour 2005
- Matter Of Life And Death World Tour 2006
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
- ironmaiden.com, viralliset sivut
- ironmaiden.org, virallinen keskustelufoorumi
- Rautaneito, suomalainen fanisivusto
- Maiden World, fanisivusto
- The Iron Maiden Commentary, paljon asiaa Maidenin musiikista
- Phantom Of The Opera - Everything about Iron Maiden
- Maiden Bootlegs: Iron Maiden's unofficial discography
| Iron Maiden | |
|---|---|
| Bruce Dickinson | Steve Harris | Dave Murray | Adrian Smith | Janick Gers | Nicko McBrain
entiset jäsenet: Paul Di'Anno | Dennis Stratton | Clive Burr | Blaze Bayley |
|
| Studioalbumit | |
| Iron Maiden | Killers | The Number of the Beast | Piece of Mind | Powerslave | Somewhere in Time | Seventh Son of a Seventh Son | No Prayer for the Dying | Fear of the Dark | The X Factor | Virtual XI | Brave New World | Dance of Death | A Matter of Life and Death
katso myös: Eddie the Head | Luettelo Iron Maidenin kappaleista | Luokka Iron Maidenin singleistä |
|
