John Lennon

Wikipedia

John Lennon vuonna 1964.

John Winston Lennon (9. lokakuuta 1940, Liverpool, Iso-Britannia – 8. joulukuuta 1980, New York, Yhdysvallat) toimi laulajana, kitaristina ja lauluntekijänä The Beatles -yhtyeessä, kunnes siirtyi soolouralle vuonna 1970. Hän oli Beatlesin epävirallinen keulahahmo.

[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus

John Lennon syntyi Liverpoolissa keskelle Luftwaffen rajuimpia pommituksia toisessa maailmansodassa 9.10.1940. Legenda on tosin kumottu: kyseisenä päivänä ei ollut kuin lieviä pommituksia. John oli Julia ja Alfred Lennonin esikoinen ja ainut lapsi. Alfred Lennon oli ammatiltaan merimies, ja hän lähti merille hyvin pian Johnin syntymän jälkeen. Hän palasi takaisin vuonna 1945, mutta Julia oli löytänyt jo uuden miehen ja luovuttanut lapsensa melko varhain tätinsä Mimin hoidettavaksi.

Kouluvuosina John oli kapinallinen, teddy, jota ei koulunkäynti kiinnostanut, vaikka opettajat pitivät häntä älykkäänä ja luovana persoonana. Hänellä on kerrottu olleen hyvin ilkikurinen, outo huumorintaju, ja hän häiritsi oppitunteja erikoisilla tavoilla. 1950-luvun puolivälissä Elvis Presley ja Bill Haley toivat rockin Englantiin, ja Lennonin elämä muuttui täysin. Samoihin aikoihin hänen äitinsä palasi Lennonin elämään ja opetti Johnille banjonsoittoa. Uudesta rockmusiikista innostuneena Lennon perusti koulukavereiden kanssa The Quarry Men -nimisen yhtyeen. Johnin äiti, joka oli lähes yhtä kiinnostunut tästä uudesta musiikkilajista kuin John itse, tuki yhtyettä varauksitta. Vuonna 1957 Lennon tapasi Liverpoolissa järjestetyn ulkoilmaesiintymisen jälkeen Paul McCartneyn. Lennon oli vaikuttunut Paul McCartneyn kitaransoittotaidoista sekä siitä, että McCartney pystyi muistamaan Eddie Cochranin "Twenty Flight Rock" kappaleen sanat, ja pyysi tätä liittymään yhtyeeseen. McCartneyn kautta yhtyeeseen liittyi myöhemmin George Harrison. Seuraavana vuonna Lennonin elämä koki täyskäännöksen, kun hänen äitinsä kuoli rattijuopon yliajamana. Tämän seurauksena Lennonista tuli sangen katkera ja vihainen teini-ikäinen.

Hän kävi nuoruudessaan sekä taidepainotteisen lukion että taidecollegen. Hän jakoi opiskelija-asuntonsa Stu Sutcfliffen kanssa.

[muokkaa] The Silver Beatles ja Hampurin vuodet

1960-luvun alussa Lennon, McCartney, Harrison ja Stu Sutcliffe, joka oli Lennonin hyvä ystävä taidekoulussa, perustivat The Silver Beatles -nimisen yhtyeen ja alkoivat tosissaan panostaa muusikon uraan. Vuoden 1960 lopussa pojat pääsivät Hampurin pahamaineiselle punaisten lyhtyjen alueelle soittamaan. Jokailtaiset ja monia tunteja kestäneet keikat hioivat yhtyeen soittotaidon ammattimaiseksi. Stu Sutcliffe jätti yhtyeen ja jäi Hampuriin uuden tyttöystävänsä Astrid Kircherrin kanssa. Vuosi myöhemmin Stu Sutcfliffe kuoli aivoverenvuotoon. Vasta 22-vuotiaana Lennon oli menettänyt äitinsä ja parhaan ystävänsä. Liverpoolissa Beatles keräsi suosiota ja herätti paikallisen levykaupan pitäjän Brian Epsteinin mielenkiinnon. Epstein näki Beatlesit ensimmäistä kertaa The Cavern Clubissa ja huomasi heti heissä olevan ainesta. Hän hankki yhtyeelle koetilaisuuden EMI:lle. Koesoittoa valvoi tuottaja George Martin, joka piti poikien persoonista ja suostui tuottamaan heidän levynsä. Epsteinistä tuli Beatlesin manageri.

[muokkaa] Singlelistojen huipulle

The Beatles nousi nopeasti Englannin singlelistojen huipulle dynaamisilla hiteillään, jotka vetosivat ikätovereihin ja nuorempiin. Vuonna 1962 Lennon meni naimisiin Cynthia Powellin kanssa, joka oli ollut hänen tyttöystävänsä taidekouluajoilta asti. Keväällä 1963 heille syntyi Lennonin ensimmäinen lapsi Julian Lennon. Samana vuonna syntyi termi Beatlemania, joka nopeasti levisi koko Englantiin ja vuonna 1964 USA:han.

The Beatles vuonna 1964

Näihin aikoihin Lennon alkoi kirjoittaa henkilökohtaisempia biisejä, kuten muun muassa I'm A Loser, Help! ja In My Life. Tähän vaikutti osittain Bob Dylanin musiikki ja eräs musiikkitoimittaja, joka kysyi Lennonilta eräissä juhlissa, miksei hän kirjoita kappaleita omasta elämästään. Beatlemanian ensimmäiset vuodet olivat olleet yhtyeelle hienoa aikaa, mutta pian Lennon koki suuren suosion raskaaksi. Konsertit olivat huutomyrskyjä, joissa bändi ei enää kuullut edes omaa soittoaan. Tähän lisäpontta toi Lennonin vuonna 1966 englantilaiselle lehdelle antama haastattelu, jossa hän totesi Beatlesin olevan suositumpi nuorten keskuudessa kuin Jeesus Kristus. Englannissa kommenteista ei välitetty, mutta tuona kylmän sodan aikana hyvin umpimielisessä ja varovaisessa Amerikassa Beatlesit saivat tappouhkauksia, heidän levyjään ja kuviaan poltettiin, ja heitä haukuttiin julkisesti kommunisteiksi ja saatananpalvojiksi. Erityisesti amerikan fundementalistiset kristityt ja rotusortoa kannattava Ku Klux Klan -järjestö olivat suunniltaan, jälkimmäinen jopa siinä määrin, että aikoi keskeyttää Beatlesin keikan Yhdysvalloissa. Tilanne rauhoittui Lennonin pyydettyä avoimesti anteeksi puheitaan sanoen, että ne oli irrotettu asiayhteydestään ja ettei hänellä ole mitään kristinuskoa eikä Jeesusta vastaan. Anteeksipyyntö hyväksyttiin, mutta tapauksesta koitui myös jälkiseuraamuksia — esimerkiksi Lennonin mielipiteisiin ja lausuntoihin alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota. Kummatkin tapaukset olivat vaikuttamassa ennen pitkää siihen, että yhtye lopetti keikkailun kokonaan. Vaikuttavana tekijänä oli bändin itsensä mukaan myös se, että yhtye katsoi musiikillisen kehityksen vaativan tiiviimpää keskittymistä studiotyöskentelyyn. Vuoden 1966 lopussa ei tiedetty, oliko The Beatles hajonnut vai mitä oli tapahtunut, ja kukin yhtyeen jäsen lähti omille teilleen.

[muokkaa] The Beatlesin viimeiset vuodet

Lennon lähti Espanjaan filmaamaan elokuvaa How I Won The War. Siellä ollessaan hän kirjoitti laulun Strawberry Fields Forever, jossa hän käsitteli Jeesus-kommenttinsa aiheuttamia tuntoja. Hänestä tuntui, ettei kukaan ymmärtänyt mitä hän oli halunnut sanoa, mutta kuten laulussakin sanotaan: "but it all works out, it doesn't matter much to me" (mutta kaikki selviää, minua se ei juuri liikuta). Vuonna 1967 ilmestyi Beatlesin vallankumouksellinen albumi Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band. Vuoden 1967 kesä tultiin myöhemmin tuntemaan nimellä "summer of love" ja Lennonin säveltämä All You Need Is Love sai ensi-iltansa BBC:n Our World -lähetyksessä, jota katsoi 360 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa. Beatlesit tutustuivat myös intialaiseen guruun Marashishiin ja lensivät meditoimaan Intiaan. Heidän siellä ollessaan yhtyeen manageri Brian Epstein kuoli. Lennon itse sanoi, että silloin hänestä tuntui, että yhtyeen taru oli lopussa. Hänellä ei ollut toivekuvitelmia siitä, että yhtye pystyisi hoitamaan musiikin ulkopuolisia asioita. Managerin kuoltua McCartney yritti ottaa yhtyeen asioita hoidettavakseen, mikä ärsytti erityisesti Lennonia mutta myös Harrisonia. Toisaalta kumpikaan heistä ei ollut kiinnostunut hoitamaan bändin asioita. Asiat johtivat riitoihin, jotka pahenivat seuraavan albumin (White Album) levytyksissä. Yhtyeen jäsenet eivät albumia levytettäessä työskennelleet enää yhtä tiiviisti toistensa kanssa, ja joillakin White Albumin kappaleilla jopa esiintyy vain yksi beatle.

[muokkaa] Yoko Ono ja The Beatlesin hajoaminen

John Beatlesin hajoamisen aikoihin.

Vuonna 1968 John tapasi avantgarde -taiteilija Yoko Onon ja erosi vaimostaan Cynthiasta. Pian Yokosta ja Johnista tuli erottamattomat, ja Beatlesin levytyssessioissakin Yoko oli tästä lähin aina Johnin vieressä. Tämä loi lisää kitkaa yhtyeen sisälle. Lennon vaati myös kokeilevimpien kappaleiden (Revolution #9) julkaisemista Beatles-levyillä. McCartney on myöhemmin todennut, että hänkin oli melkoisen kokeileva tuolloin, mutta McCartneylla ei kuitenkaan ollut rohkeutta julkaista teoksiaan, toisin kuin Lennonilla – murskakritiikistä huolimatta. Lennonista alkoi myös tuntua, että hän oli kasvanut ulos Beatles-imagostaan, ja hän ilmoitti vuonna 1969 lähtevänsä yhtyeestä. Tämä oli kuitenkin epävirallista, ja ensimmäinen yhtyeen virallinen lähtijä oli Paul McCartney. Lennon vietti häämatkansa "markkinoimalla" rauhaa tilaisuuksissa, jotka tunnettiin nimellä "Bed-In".

[muokkaa] Soolouralle

Vuonna 1969 ilmestyi Lennonin ensimmäinen single "Give Peace A Chance", jonka esittäjäksi oli merkitty Plastic Ono Band. Lennon aloitti myös ns. huutoterapian (primal scream therapy) Arthur Janovin johdolla. Terapian vaikutukset kuuluivat Lennonin ensimmäisellä aidolla soololevyllä – Plastic Ono Band, joka ilmestyi vuonna 1970. Monissa albumin kappaleissa Lennonin laulu muistuttaa huutoterapiaa. Albumin kappaleet käsittelivätkin lapsuuden ja Beatlemanian traumoja, kuten terapiakin. Lennonin kolme ensimmäistä albumia Two Virgins, Life With The Lions ja The Wedding Album olivat lähinnä kokeilua erilaisilla oudoilla äänillä ja luupeilla. Tämä sai beatles-fanit vieraantumaan Lennonista, mikä epäilemättä oli tarkoituskin. Lennon halusi hengähdystauon beatlemanialta. Toisaalta tämä vahingoitti Lennonin kaupallista mainetta mutta lisäsi taiteellista. Yokon opastuksella Lennon alkoi kiinnostua jälleen muista taiteenmuodoista. Plastic Ono Band -albumia pidetään nykyään Lennonin taiteellisena täysosumana ja rehellisenä kuvauksena taiteilijan senhetkisestä elämäntilanteesta. God-kappaleessa Lennon luettelee ne asiat, joihin hän ei enää usko. Näitä ovat muun muassa Dylan, Kennedy, Jeesus, Elvis ja The Beatles. Kappale loppuu sanoihin: "The dream is over". Albumin tunnetuin kappale taitaa kuitenkin olla Working Class Hero.

Lennon harjoittelemassa kappaletta Give Peace A Chance.

Vuonna 1971 ilmestyi Lennonin kaupallinen täysosuma eli Imagine-albumi, jonka nimikkokappale on ehkäpä tunnetuin soolovuosien teos. Idean lauluun Lennon oli saanut Yokon runosta, jonka rivit alkavat sanalla "imagine..." Samana vuonna ilmestyi myös Lennonin jouluklassikko Happy Xmas (War Is Over!). Vuoden lopussa Lennon muutti Yokon kanssa New Yorkiin eikä enää koskaan palannut Englantiin.

Vuonna 1972 Lennon osallistui moniin Vietnamin sodan vastaisiin ja naisten tasa-arvoa kannattaviin mielenosoituksiin. Saman vuonna ilmestyi hyvin poliittinen albumi Sometime In New York City. Lennonin kanta Vietnamin sotaan sai Richard Nixonin hermostumaan, ja FBI alkoi salakuunnella ja varjostaa tähteä. Lennon haluttiin saada karkotetuksi Yhdysvalloista. Suunnitelma epäonnistui viimeistään vuonna 1975, kun lukuisten karkotusoikeudenkäyntien jälkeen Lennon sai pysyvän oleskeluluvan USA:han.

Vuosi 1973 merkitsi Lennonin ja Yokon suhteessa välirikkoa, joka johti Lennonin 18 kuukauden mittaiseen "kadonneeseen viikonloppuun" Los Angelesissa. Tänä aikana Lennon teki albumit Mind Games ja Walls and Bridges, joista jälkimmäisen albumin "Whatever Gets You Thru The Night" -kappale oli Lennonin ensimmäinen soolouran ykköshitti USA:ssa 1974. Elton John soittaa raidalla sähköpianoa. Elton John kutsui Lennonin myös esittämään kappaleen Madison Square Gardenin konserttiinsa New Yorkissa marraskuussa 1974. Tähän ajanjaksoon sisältyi myös paljon juhlia ja ryyppäämistä muun muassa Harry Nilssonin, Ringon, Keith Moonin ja Mick Jaggerin kanssa. Toisaalta tämä oli myös hänen soolouransa tuotteliainta aikaa. Myös osa vuonna 1975 ilmestyneestä Rock And Roll -albumista äänitettiin tänä aikana. Albumi sisältää muun muassa Lennonin unohtumattomat tulkinnat kappaleista "Stand By Me" ja "Be Bop a Lula". Albumin osatuottajana oli ollut Phil Spector, jonka kanssa Lennonilla oli ollut pitkä työsuhde. Tämä hedelmällinen yhteistyö päättyi lopulta melko myrskyisissä ja vaarallisissa merkeissä.

Vuonna 1975 Lennon palasi takaisin Yokon luo, ja samana vuonna syntyi Lennonin toinen lapsi, Sean (Lennonin 35-vuotispäivänä 9.10.). Pojan syntymän jälkeen Lennon päätti omistautua lapselleen ja vetäytyi julkisuudesta viideksi vuodeksi. Tähän ajanjaksoon sisältyy matkustelua muun muassa Etelä-Afrikkaan, Singaporeen ja Bermudalle. Vuonna 1977 Lennonit asuivat viisi kuukautta Japanissa.

[muokkaa] Comeback ja kuolema

Lennon täytti 40 vuotta 9. lokakuuta 1980. Samaan aikaan hän julkaisi comeback-albuminsa, joka kantoi nimeä Double Fantasy. Tällä levyllä puolet lauluista on Johnin ja puolet Yokon tekemiä. Lennon palasi julkisuuteen optimistisena ja haaveili tulevaisuudesta ja kiertueista. Beatles-vuosista oli myös jäljellä enää hyvät muistot, ja välit entisiin bändikavereihin olivat parantuneet. Aika oli parantanut haavat. Albumin julkaisun jälkeen Lennon siirtyi takaisin studioon äänittämään jo seuraavaa albumiaan. Tarkoituksena oli julkaista vielä yksi albumi Double Fantasyn jatkeeksi ja lähteä sen jälkeen kiertueelle. Joulukuun 8. päivä muutti kaiken. Entinen Beatles-fani Mark Chapman oli oleskellut Lennonin Dakota-rakennuksen edessä jo kaksi viikkoa. Lennonin lähtiessä studiolle Chapman pyysi nimikirjoituksen Double Fantasy-albumiinsa. Viisi tuntia myöhemmin n. klo 23.15 Lennon palasi studiosta ja Chapman odotti porttikäytävän varjossa. Lennonin käveltyä ohi Chapman huusi "Mr. Lennon!" ja ampui neljä kertaa Lennonia selkään. Lennonin viimeiset sanat olivat "I'm shot". Lennon kuoli verenhukkaan matkalla sairaalaan. Samana iltana uutinen Lennonin kuolemasta järkytti ympäri maailmaa tavalla, jolle vertailukohdaksi kelpaa presidentti Kennedyn murha 17 vuotta aikaisemmin. Maailma oli menettänyt suuren taiteilijan ja ajattelijan. Lennon polttohaudattiin paria päivää kuolemansa jälkeen. Paikalla oli vain hänen lähipiirinsä: Yoko ja Sean sekä Julian.

Seuraavien vuosien aikana Lennonille järjestettiin muistokonsertit Yhdysvalloissa, jossa ne jostain syystä floppasivat pahemman kerran, sekä Britanniassa ja Neuvostoliitossa. Näihin tapahtumiin Johnin entiset muusikkoystävät lähettivät tribute-versioita hänen kappaleistaan videoina. Näin teki muun muassa Paul McCartney.

Lennon muistetaan rehellisenä taiteilijana, joka puhui rauhan puolesta mutta ei myöskään peitellyt väkivaltaista nuoruuttaan eikä inhimillisiä heikkouksiaan. Beatles-vuosien jälkeen hän oli avoimesti puhunut haastatteluissaan siitä, kuinka hän oli ollut nuorena mustasukkainen poikaystävä ja lyönyt tyttöystäväänsä. Hän oli aina valmis myös kyseenalaistamaan omia ajatuksiaan ja tutkimaan asioita monesta näkökulmasta. Monet ovat tulkinneet Lennonin sanoituksia kriittisiksi silloinkin, kun hän kritisoi lähinnä itseään. Hänen musiikkinsa tunnetaan kokeilevana, sanoituksiltaan kantaa ottavana ja rehellisenä.

Monet artistit ovat luoneet menestyksekkäitä kunnianosoituksia Lennonin muistoksi. Ensimmäisiin kuului oli George Harrisonin hyväntuulinen "All Those Years Ago", jossa George muisteli korvaamatonta työkaveriaan. Kappaleessa soittavat myös Ringo Starr ja Paul McCartney. Seuraavaksi kiilasi Johnin ja Yokon Sean-pojan kummisedän Elton Johnin kappaleet "Empty Garden (Hey Hey John)" ja "The Man Who Never Died". Kuuluisimpia Johnia muistelevista kappaleista oli Paul McCartneyn haikea "Here Today". Myös Queenin "Life Is Real (Song For Lennon)" on kunnianosoitus Lennonille. Suomalaisessa musiikintuotannossa Lennonia muistaa J. Karjalainen vuonna 1982 ilmestyneessä kappaleessaan Hyvästi John Lennon. Myös Yoko Ono julkaisi kesken jääneen albumin Milk And Honey, joka sisältää muun muassa kappaleet "Borrowed Time" ja "I'm Stepping Out". Eräänlaisena "epävirallisena" Lennon-tribuuttina voidaan pitää hänen poikansa Julian Lennonin läpimurtosingleä, etäisestä isä–poika-suhteesta innoituksensa ammentanutta laulua "Too Late For Goodbyes". Julian ja John olivat vain hieman ennen Johnin kuolemaa löytäneet toisensa uudelleen.

John Lennonin muistoa on muistettu ympärimaailmaa myös muunlaisin keinoin. Esimerkiksi Johnin entinen koulu Liverpoolissa on nimetty hänen mukaansa, samoin kuin yksi Britannian lentokentistä, jossa, kuten myös The Cavern Clubin edustalla sekä Kuubassa, on täysikokoinen Lennon-patsas.

[muokkaa] Lennonin säveltämät Beatles-kappaleet

John Lennon ja McCartney olivat sopineet Beatlesin alkuvuosina, että heidän tekemiensä kappaleiden säveltäjän nimeksi merkitään aina Lennon & McCartney riippumatta siitä, kumpi kappaleen oli säveltänyt. Kuitenkin vain muutamat yhtyeen tunnetuista kappaleista (kuten "She Loves You" ja "I Want to Hold Your Hand") on sävelletty kokonaan yhteistyössä, ja useimmat kappaleet on tehnyt pääasiassa jompikumpi.

Seuraavassa listassa on Lennonin tunnetuimpia Beatles-sävellyksiä: