Luftwaffe
Wikipedia
Luftwaffe (suom. ilma-ase) on nimitys Saksan ilmavoimille. Sen edeltäjä Fliegertruppen perustettiin ennen ensimmäisestä maailmansotaa 1. lokakuuta 1913. Saksan hävittyä sodan aluksi kaikki sen lentotoiminta ja myöhemmin sotilasilmailu kiellettiin Versaillesin rauhansopimuksessa. Sen vuoksi Fliegertruppen (lentojoukot) ja Saksan lentokoneteollisuus lakkautettiin.
Uusia ilmavoimia, Luftwaffea, valmisteltiin Weimarin tasavallan aikana. Lukuisat liitolentokerhot valmistautuivat mm. purjelennon kautta, sotilaalliseen toimintaan. Merkittävä osa lentokoneteollisuudesta siirrettiin mm. Alankomaihin (Fokker) ja Ruotsiin (SAAB. Rapallon sopimuksen jälkeen Saksan yhteistoiminta Neuvostoliiton kanssa oli laajaa. Saksalaisia sotilaslentäjiä koulutettiin Neuvostoliitossa [1] ja Saksan kielletty lentokoneteollisuus valmisti Neuvostoliitolle lentokoneita sekä Saksassa (mm. Heinkel) että Neuvostoliittoon rakennetuissa tehtaissa.
[muokkaa] Luftwaffen julkistaminen
26. helmikuuta 1935 Adolf Hitler valtuutti ensimmäisen maailmansodan hävittäjä-ässän ja vanhan puoluetoverinsa Hermann Göringin uudelleenorganisoimaan Luftwaffen. Saksa purki täten yksipuolisesti Versaillesin rauhansopimuksen ehtojen noudattamisen.
1939 toisen maailmansodan alkaessa Luftwaffesta oli kehittynyt - hetkeksi - iskukykyisin ilma-ase maailmassa ja se oli Saksan sotamenestykselle keskeinen tekijä muodostaen salamasodan (Blitzkrieg) tärkeän elementin. Uudistuminen onnistui, koska vanha perinne, joka muissa maissa piti etenkin hävittäjälentokoneen kehityksen minimaalisena, oli katkaistu Ententen sanelun mukaisesti.
[muokkaa] Espanja, Puola, Skandinavia, Alankomaat
Espanjan sisällissota oli Condor-legioonan koekenttä kuten Neuvostoliitollekin. Saksa pommitti joitakin kaupunkeja, joka synnytti terroripommitusten käsitteen länsimaisessa lehdistössä Guernican saadessa pitkäaikaisen maineen. Ilmasota Neuvostoliiton toimittavia hävittäjiä vastaan kehitti Saksan lentotaktiikkaa; modernin hävittäjälentotaktiikan loi Werner Mölders tosin perustaen Oswald Boelken tulkintoihin kokemuksiin I maailmansodasta.
Puolan sotaretki oli Luftwaffelle helppo, koska Puolan ilma-ase oli hyvin vanhanaikainen. Saksa käytti ilma-maa-doktriinia, jossa Junkers Ju-87 Stuka-syöksypommittaja näytti tehonsa.
Norjan, Tanskan ja Alankomaiden valtaus oli pääosin Wehrmachtin läpimarssia, mutta laskuvarjojoukot osoittivat tehonsa sitkeämmin puuolustavien pesäkkeiden nopeassa kukistamisessa. Tässäkin Saksan täydellinen ilmaherruus oli edesauttava tekijä - Junkers Ju-52 ei ollut tuolloinkaan kuljetuskone, joka voisi puolustautua hävittäjiä vastaan.
[muokkaa] Taistelu Britanniasta 1940
- Pääartikkeli: Taistelu Britanniasta
Luftwaffen yksi suurimmista koitoksista oli ilmasota Ison-Britannian kanssa heinä-lokakuussa 1940, jossa Luftwaffen tuli saada ilmaherruus Englannin yllä ennen Operaatio Merileijonaa, Saksan maihinnousua Englantiin. Massiiviset ilmahyökkäykset eivät kuitenkaan onnistuneet murtamaan Ison-Britannian kuninkaallisia ilmavoimia (RAF). Saksalaiset keskittivät pommituksensa aluksi Englannin kanaalissa kulkevia brittien kauppalaivoja vastaan ja sittemmin Englannin rannikon tutka-asemia vastaan, mutta riittävää tuhovaikutusta ei saatu aikaan ja Saksan ilmavoimien komentaja, valtakunnanmarsalkka Hermann Göring keskitti hyökkäykset kaakkois-Englannin lentokenttiä ja sektoriasemia vastaan.
Hyökkäykset olivat menestyksellisiä ja Ison-Britannian kuninkaalliset ilmavoimat oli elokuun lopussa 1940 murtumispisteessä. Kuitenkin Hitlerin käskystä Luftwaffe määrättiin elokuun lopussa pommittamaan Lontoota kostoksi RAF:n Berliinin pommituksesta (jolla ei kuitenkaan ollut mainittavaa vaikutusta) ja ensimmäinen "Blitz" tehtiin 7. syyskuuta. Tämä antoi RAF:lle kipeästi kaivattua aikaa järjestäytyä uudelleen ja kun Luftwaffe aloitti hyökkäykset sotilaskohteita vastaan myöhemmin uudelleen, RAF oli jälleen tilanteen herra. 17. syyskuuta, viimeinen päivä jolloin sää olisi ollut maihinnousulle suosiollinen ennen tyypillisiä syysmyrskyjä, Luftwaffe ei ollut pystynyt saavuttamaan ilmaherruutta kanaalin ja etelä-Englannin yllä, ja Hitler siirsi maihinnousun Englantiin hamaan tulevaisuuteen.
Ison-Britannian voittoon vaikutti myös uusi keksintö, tutka, jonka avulla britit pystyivät havaitsemaan Luftwaffen koneet jo niiden noustessa ilmaan pohjois-Ranskassa ja pystyivät näin ollen olemaan jo valmiiksi ilmassa odottamassa vihollista.. Lisäksi Saksan ilmavoimilla ei ollut raskaita pommikoneita ja sen hävittäjien toimintasäde oli aivan liian lyhyt jotta ne olisivat voineet suojata pommikonemuodostelmia. Saksan ilmavoimat oli menettänyt taistelussa Ison-Britannian kuninkaallisia ilmavoimia vastaan 31. lokakuuta mennessä yli 1 700 hävittäjä- ja pommikonetta kun sitä vastoin RAF menetti vain vajaa 1 400 hävittäjää. Lisäksi Luftwaffe menetti tuhansia lentäjiä kun taas monet Ison-Britannian ja Brittiläisen kansanyhteisön lentäjät palasivat palvelukseen. Ilmailuministeriö lopetti taistelun aikana uusien lentokoneiden kehitysohjelmat ja teollisuus keskittyi vauroituneiden koneiden korjaamiseen ja tuhoutuneiden korvaamiseen. Ison-Britannian ilmasodan epäonnistuttua valtakunnanmarsalkka Hermann Göring joutui epäsuosioon natsipuolueessa, mutta vain väliaikaisesti. Taistelun kriittisyyttä Englannille kuvaa Ison-Britannian pääministerin Sir Winston Churchillin sanat parlamentin alahuoneelle: "Ihmisten välisissä yhteenotoissa eivät niin monet koskaan ole olleet kiitollisuudenvelassa niin harvoille".
"Battle of Britain":in jälkeen Luftwaffe keskittyi itäiseen suuntaan. Suuret menetykset "Taistelussa Englannista" pystyttiin kuitenkin suurelta osin korvaamaan kesään 1941 mennessä. Kokeneista lentäjistä meni taistelussa neljännes. Sitä ei pystytty korvaamaan.
[muokkaa] Kreikka
Kreikassa Englannin sotilaallinen apu teki pakolliseksi laajamittaisen laskuvarjo-operaation Kreetalle. Se oli kuluttavampi operaatio kuin Saksa oli otaksunut.
Myöhemmin Saksan ilmahyökkäykset brittien miehittämää Maltaa vastaan osoittautuivvat hyvin vaikeiksi.
[muokkaa] Venäjän rintama
Luftwaffe joutui silti venyttäytymään yli rajojensa vuoden 1941 taisteluiden aikana. Balkan, Kreeta sekä koko Välimeren rintama hajottivat Saksan ilmavoimien voimavarat, puhumattakaan Operaatio Barbarossa.
Hyökkäys Neuvostoliittoon näytti sujuvan Puolan ja Ranskan miehityksen malliin. Luftwaffe korjasi paljon ilmavoittoja ja neuvostolentäjiltä kesti vuoden ajan luopua espanjalaisesta renkaasta ja muista kaartotaistelun ilmasotataktiikoista. Luftwaffen menetykset olivat kuitenkin sekä miehinä että kalustona suuret sodan alusta alkaen.
Stalingradin motin kaltaiset siiliasemataistot söivät Luftwaffen Stuka-kalustoa pommitusroolissa ja Ju-52-kalustoa rahtiroolissa. Kummallakaan osapuolella ei ollut pitkän kantaman raskaita pommikoneita, mutta lukuisa määrä hävittäjiä ja keveitä pommikoneita. Neuvostoliitto uudisti kalustoaa koko sodan ajan, Luftwaffe sai lähinnä vain FW-190-hävittäjän Bf 109:n rinnalle.
Akselivaltojen ja Liittoutuneiden johtavat hävittäjä-ässät lensivät Saksan itärintamalla.
[muokkaa] Amerikkalaisten massiiviset päivä- ja brittien yöpommitukset Saksan kaupunkeihin
Englanti oli aloittanut Saksan kaupunkien nk. mattopommitukset etenkin palopommien avulla 1940. Bomber Harris (tai Teurastaja Harris) siirsi pian RAF:n pommihyökkäykset yöaikaan - päivällä tappiot olivat liian suuret. Luftwaffe kehitti monimutkaisen Wilde Sau yöhävittäjätorjuntajärjestelmän, joka lopullisesti hajosi saksalaisten loikkareiden lentäessä uusimmalla tutkatekniikalla varustettu hävittäjä Englantiin. Yhdysvvallat aloitti pommitukset 1943 ja pommitti valtavista menetyksistä huolimatta päiväsaikaan pääosin sotateollisiin kohteisiin.
- Pääartikkeli: Dresdenin pommitukset
Kiistanalaisin on Dresdenin pommitus sodan loppupuolella. Liittoutuneet pommittivat kaupunkia 1000 pommikoneen aaltoina joissa jokaisessa oli mukana noin 4 tonnin pommikuorma. Dresdenissä ei ollut juuri ilmatorjuntaa, koska siellä ei ollut strategista teollisuutta eikä sitä oltu sodan aikana aiemmin pommitettu. 13. helmikuuta 1945 RAF aloitti pommitukset. Kaupunkiin oli kerääntynyt noin 200 000 pakolaista Saksan itäisistä osista, lisäksi kaupungissa asui yli 620 000 alkuperäistä asukasta. Kolme päivää kestäneen pommituksen seurauksena kaupungin keskustan lämpötila nousi 900 celsiusasteeseen, ja "sieltä loppui happi". Kuolonuhrien lopulliseksi määräksi paikallisen poliisiviranomaisen raportissa arvioitiin noin 25 000. Yksi esitetty arvio kuolonuhrien määrästä on 450 000, jolloin sitä voitaisiin pitää modernin historian pahimpana siviileihin kohdistuneena tuhotyönä. Tämä arvio on ilmeisimmin saksalaisen propagandaministeriön liikkeellepanema ja sen tarkoituksena oli motivoida saksalaisia sotimaan.
Vuoden 1943 aikana USAF ja RAF suorittivat useita pommitustehtäviä Saksan teollisuuslaitoksia sekä suurkaupunkeja vastaan. Yhdysvaltalaisten suorittamat päiväpommitukset kärsivät jopa siinä määrin tappioita, että pommitukset oli keskeytettävä kunnes saattohävittäjiä saatiin kehitettyä (mm. Schweinfurtin kuulalaakeritehtaat sekä Ploestin öljykentät).
Sotateollisuuden tuotantokyvyn on väitetty kasvaneen sodan loppuun asti. Saksalaiset kärsivät jatkuvasti jo muutenkin polttoainepulasta ja myös raaka-aineiden puutteesta, joka johti korvavien materiaalien käyttöönottoon (mm. kivihiilestä tehty bensiini).
[muokkaa] Ilmaherruuden menetys
Länsirintamalla Ranskaan sijoitetut Luftwaffen hävittäjät pystyivät käytännössä tasavertaiseen taisteluun RAF:n kanssa. Ns. Kanaalin läpijuoksun aikana, Luftwaffe piti jopa ilmaherruudellaan Englannin ilmavoimat poissa suurten meritaisteluyksiköidensä kimpusta.
Saksan ilmaherruuden saavutusyritys ei onnistunut taistelussa Britannista vuonna 1940. Omalla ja Saksan miehittämällä alueella ilmaherruus murtui kaventui Neuvostoliitossa 1942 suurten ja molempia puolia kuluttavien ilmataistelujen ja venäläisten it-tulen ansiosta. Saksan ilmaherruus murtui vähitellen Afrikassa. Siellä voimasuhde oli 12:1 brittien ja amerikkalaisten eduksi. Ilmaherruus tuli ajasta ja paikasta riippuvaksi. Kapteeni Marseillen kaltaiset saksalaiset virtuoosit pitivät tilanteen sellaisena, ettei liittoutuneiden ilmatoiminta vaikuttanut Rommelin panssariarmeijoiden toimintakykyyn muuten kuin rahtikuljetusten vähenemisen muodossa (brittien torpedokoneet operoivat Maltalta ja tukialuksilta). Vasta vuoden 1944 alussa pystyivät länsiliittoutuneet riistämään täydellisen ilmaherruuden länsirintamalla itselleen. Saksa joutui huoltaman rintamaa yöaikaa vähäisemmän maataistelukoneiden tulen aikaan.
Vuoden 1944 keväällä Länsiliittoutuneet saivat tarpeeksi voimavaroja sekä pitkänmatkan hävittäjiä jotta Luftwaffen taistelukyky pystyttiin romuttamaan. Tämä tapahtuikin sitten yllättävän nopeasti, jopa muutamien viikkojen aikana. Varsinkin Ranskaan sijoitettujen Saksan hävittäjävoimien tuhoaminen oli ensisijaisen tärkeää Operaatio Overlordia ajatellen. Tässä RAF ja USAF onnistuivat siinä missä Luftwaffe oli hiuksenhienosti epäonnistunut vuoden 1940 Operaatio Seelöwen alustuksessa. Normandian maihinnousun aikaan väitettiin vain yhden saksalaisen hävittäjän olleen ilmassa, kapteeni Josef Prillerin koneen.
Sodan lopussa Luftwaffe kehitti ensimmäisen suihkuhävittäjäkoneen, Messerschmitt Me 262:n, joka tosin näki ainoastaan rajoitettua käyttöä vaikean polttoainepulan ja koneen moottoreiden huonon kestävyyden vuoksi.
[muokkaa] Kostoaseita
Toinen Luftwaffen innovaatio oli V-1 raketti (Vergeltungswaffe-1 suom. Kostoase-1), jolla iskettiin vaihtelevin tuloksin Englantiin ja Belgiaan. Luftwaffen toimivallan ulkopuolella tehtävä V2-raketin vaatima kehitystyö verotti raskaasti Saksan teollisuuden ja kehitystyön resursseja: yksi V-2 raketti vaati materiaaleissa ja työtunneissa yhtä paljon aikaa kuin kuuden hävittäjäkoneen valmistaminen.
[muokkaa] Ilma-aseen kieltäminen ja uudelleensyntyminen
Sodan jälkeen saksalainen sotilasilmailu oli lähinnä Englannin sanelemana rauhansopimuksen ehtojen perusteella kokonaan kielletty ennen Saksan liittotasavallan syntyä 1949 ja sen liittymistä NATO:n 1950-luvulla.
Vuonna 1956 muodostettiin Länsi-Saksan uudet ilmavoimat, Bundesluftwaffe. Sen ensimmäisenä taistelukonekalustona olivat F-86 Sabre-hävittäjät. Länsi-Saksan Bundesluftwaffe käytti lähinnä amerikkalaisia lentokoneita. Hävittäjälentäjien koulutus on tapahtunut noista ajoista alkaen Uuden Meksikon Alamogordossa.
Baijerilainen ministeri Franz-Josef Strauss loi Saksan ilmailuteollisuuden uudestaan 1950-luvun puolivälissä. Hän sai negatiivista julkisuutta 1960-luvulla Lockheed F-104 Starfighter-koneen kauppojen yhteydessä tapahtuneen lahjonnan vuoksi; lentäjät eivät olisi halunneet Starfighteriä, sillä heidän mielestään se ei soveltunut Saksan oloihin, ja oli vaarallinen lentää ja laskeutua. Bundesluftwaffella oli käytössään 916 Starfighteriä, joista yli neljäsosa menetettiin onnettomuuksissa. Onnettomuuden johtuivat suurelta osin torjuntahävittäjän, joka oli suunniteltu nousemaan nopeasti hyvin korkealla oman lentokentän päälle ja ampumaan siellä ohjuksilla vihollisen pommikoneet täysin ilman kaartotaistelua, käyttämisestä mm. pommikoneroolissa (jopa ydinasekuormilla) harjoituksissa.
[muokkaa] Bundeswehrin uusi Luftwaffe
Vastaava aika heijastui Suomessakin nk. yöpakkasiin Neuvostoliiton syyttäessä Saksaa uudelleenvarustautumisesta. Sen jälkeen Saksan asevoimat, ml. Luftwaffe, saavutti neutraalin aseman Euroopan politiikassa. Ensimmäiset saksalaiset hävittäjälentäjät koulutettiin Uudessa Meksikossa sijaisevassa Yhdysvaltojen ilmavoimien lentotukikohdassa. Uusi Luftwaffe on käyttänyt mm. seuraavia konetyyppejä:
-
- Canadair F-86 Sabre (lisenssillä valmistettu)
- Lockheed F-104 Starfighter
- McDonnell F-4 Phantom
- Panavia Tornado
- MiG-29 (Saksojen yhdistymisen jälkeen)
[muokkaa] Saksan demokraattisen tasavallan ilmavoimat
Vastaavasti DDR:n Luftwaffe (Luftstreitkräfte / Luftverteidigung der NVA) käytti MiG-hävittäjiä ja Aeron koulukoneita sekä Antonovin kuljetuskoneita. Se oli Neuvostoliiton ilmavoimien jälkeen parhaiten aseistettu Varsovan Liiton ilmavoimat.
Saksojen yhdistyessä myös niiden asevoimat yhdistettiin ja kalustona siirryttiin käyttämään NATO-koneita. Saksan liittotasavalta myi yhden DDR:lle jääneen MiG-29:n Yhdysvalloille kokeita varten ja loput 23 Puolalle nimellisestä kauppahinnasta.
[muokkaa] Kansainvälisiä operaatioita
Ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen Luftwaffe osallistui sotatoimiin NATO:n Kosovo-operaatiossa, tosin ainoastaan tukitehtävissä.
[muokkaa] Luftwaffen kuuluisia lentäjiä
- Adolf Galland
- Erich Hartmann
- Gerhard Barkhorn
- Guenther Rall
- Hans Joachim Marseille
- Heinz-Wolfgang Schnaufer
- Hermann Göring, 1. maailmansota
- Otto Kittel
- Ulrich Rudel, Stuka-lentäjä
- Ernst Udet, 1. maailmansota
- Manfred von Richthofen, 1. maailmansota
