1970
Wikipedia
[muokkaa] Tapahtumia
- 15. tammikuuta – Biafran tasavallan sotilasjohto antautui ja maa liitettiin takaisin Nigeriaan.
- 15. tammikuuta – Muammar Gaddafista tuli Libyan johtaja.
- 13. helmikuuta – Black Sabbathin ensimmäinen albumi Black Sabbath julkaistiin.
- 5. maaliskuuta – Ydinsulkusopimus astui voimaan.
- 7. maaliskuuta – Meksikossa ja USA:n itärannikolla oli täydellinen auringonpimennys.
- 16. maaliskuuta – Veikko Vennamon johtama SMP sai 18 kansanedustajaa aiemman yhden asemesta eduskuntavaaleissa.
- 11. huhtikuuta – Yhdysvaltain huono-onnisen Apollo 13 -avaruuslennon matkaan lähtö.
- 24. huhtikuuta – Kiina laukaisi ensimmäisen satelliittinsa.
- 29. huhtikuuta – Vietnamin sota: USA hyökkäsi Kamputseaan Vietkong-sissien perässä.
- 26. toukokuuta – Neuvostoliiton Tupolev Tu-144 ylitti ensimmäisen siviilikoneena 2 machin rajan.
- 28. kesäkuuta – USA:n joukot vetäytyivät Kamputseasta massiivisten sodan vastaisten protestien jälkeen.
- 20. heinäkuuta – Suomen keski- ja pohjoisosassa oli poikkeuksellisen lämmintä ja varsinkin Pohjanmaalla oli voimakkaita ukonilmoja.
- 21. heinäkuuta – Assuanin pato valmistui Egyptissä.
- 21. elokuuta – Suomen ensimmäinen kansainvälinen rockfestivaali Ruisrock alkoi Turun Ruissalossa.
- 1. syyskuuta – Murhayritys Jordanian kuningas Husseinia vastaan.
- 3.–6. syyskuuta – Israelin armeija taisteli palestiinalaississejä vastaan Etelä-Libanonissa.
- 7. syyskuuta – Palestiinalaississit ja Jordanian hallituksen joukot taistelivat Ammanissa.
- 20. syyskuuta – Syyrian panssarit ylittivät Jordanian rajan.
- 20. syyskuuta – Neuvostoliiton Luna 20 -luotain laskeutui Kuuhun. Se palasi näytteiden kanssa Maahan 24. syyskuuta.
- 27. syyskuuta – Palestiinalaiset ja Jordania solmivat rauhasopimuksen.
- 28. syyskuuta – Gamal Abdal Nasser kuoli, Anwar Sadatista tuli väliaikainen Egyptin presidentti.
- 29. syyskuuta – Punainen armeijakunta ryösti kolme pankkia Berliinissä ja sai saaliiksi yli 200 000 DM.
- 8. lokakuuta – Neuvostoliiton Aleksandr Solženitsyn sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon.
- 9. lokakuuta – Kamputsea julistettiin Khmerin tasavallaksi.
- 10. lokakuuta – Fidži itsenäistyi.
- 17. lokakuuta – Anwar Sadat astui virkaansa Egyptin presidenttinä saatuaan 90% äänisaaliin.
- 8. marraskuuta – Egypti, Sudan ja Libya julistivat aikeensa muodostaa liittovaltio.
- 12. marraskuuta – Trooppinen hirmumyrsky surmasi 250 000 ihmistä entisessä Itä-Pakistanissa, nykyisessä Bangladeshissä.
- 13. marraskuuta – Sotilasvallankaappaus Syyriassa, Hafez al-Assad nousi valtaan.
- 17. marraskuuta – Neuvostoliiton kauko-ohjattava Lunahod 1 laskeutui Luna 17 -aluksesta Kuun Mare Imbriumiin.
- 26. marraskuuta – Itä-Pakistanin johtaja šeikki Mujibur Rahman syytti keskushallitusta katastrofiavun laiminlyönnistä.
- 1. joulukuuta – Avioeron salliva laki vahvistettiin Italian parlamentissa.
- 7. joulukuuta – YK:n yleiskokous tuki Etelä-Afrikan boikottia apartheidin vuoksi.
- 13. joulukuuta – Puolan hallitus ilmoitti ruuan hinnan korotuksista, mistä seurasi mellakoita ja ryöstelyä.
- 15. joulukuuta – Venus 7 -luotain laskeutui Venukseen.
- 15. joulukuuta – Puolan ruuan hinnan korotuksista alkaneet levottomuudet laajenivat: poliisi ja armeija ottivat verisesti yhteen mellakoitsijoiden kanssa.
- 17.–22. joulukuuta – Puolassa oli voimassa sotatilalaki.
- 16. joulukuuta – Etiopian hallitus julisti hätätilan Eritrean maakunnassa Eritrean vapautusarmeijan toimien vuoksi.
- 28. joulukuuta – Kolme baskiterroristia tuomittiin kuolemaan Espanjassa, muut 12–62 vuoden vankeuteen. Viscayassa 15 000 ihmistä lakkoili kuolemantuomioita vastaan. Franco muutti kuolemantuomiot 30. päivä 30 vuoden vankeustuomioiksi.
- 31. joulukuuta – The Beatles hajosi.
[muokkaa] tuntematon päivämäärä
- Aku Ankan taskukirja alkaa ilmestyä
[muokkaa] Syntyneitä
- 26. helmikuuta – Linda Lampenius, viulisti
- 24. maaliskuuta – Lara Flynn Boyle, näyttelijä
- 27. maaliskuuta – Mariah Carey, laulaja
- 28. maaliskuuta – Vince Vaughn, näyttelijä
- 29. maaliskuuta – Santeri Kannisto, vaikuttaja
- 29. huhtikuuta – Uma Thurman, näyttelijä
- 29. huhtikuuta – Andre Agassi, tennistähti
- 22. toukokuuta – Naomi Campbell, malli
- 25. toukokuuta – Neil Marshall, elokuvaohjaaja
- 25. kesäkuuta – Roope Latvala, suomalainen hevi-kitaristi
- 3. heinäkuuta – Teemu Selänne, jääkiekkoilija
- 27. heinäkuuta – Jennifer Lopez, laulaja ja näyttelijä
- 6. elokuuta – M. Night Shyamalan, käsikirjoittaja ja ohjaaja
- 13. elokuuta – Alan Shearer, jalkapalloilija
- 21. elokuuta – Samuli Putro, muusikko ("Zen Cafe")
- 22. elokuuta – Tanja Saarela (ent. Karpela, o.s. Vienonen), malli, poliitikko ja ministeri
- 23. elokuuta – River Phoenix, näyttelijä (k. 1993)
- 25. elokuuta – Claudia Schiffer, malli
- 8. lokakuuta – Matt Damon, elokuvanäyttelijä ja käsikirjoittaja
- 15. lokakuuta – Pernilla Wiberg, alppihiihtäjä
- 24. lokakuuta – Jarkko Martikainen, muusikko ("YUP")
- 12. marraskuuta – Tonya Harding, taitoluistelija
[muokkaa] Kuolleita
- 5. tammikuuta – Max Born, fyysikko
- 11. kesäkuuta – Aleksandr Kerenski, Venäjän keisarikunnan pääministeri (s. 1881)
- 21. kesäkuuta – Sukarno, Indonesian presidentti
- 27. heinäkuuta – António de Oliveira Salazar, Portugalin diktaattori
- 18. syyskuuta – Jimi Hendrix, rockmuusikko (s. 1942)
- 28. syyskuuta – Gamal Abdal Nasser, Egyptin johtaja
- 4. lokakuuta – Janis Joplin, blues- ja rocklaulaja
- 9. marraskuuta – Charles de Gaulle, ranskalainen kenraali ja valtiomies
[muokkaa] Nobelin palkinnot
- Nobelin fysiikanpalkinto: Hannes Alfvén ja Louis Néel
- Nobelin kemianpalkinto: Luis Federico Leloir
- Nobelin lääketieteen palkinto: Sir Bernard Katz, Ulf von Euler ja Julius Axelrod
- Nobelin kirjallisuuspalkinto: Aleksandr Solženitsyn
- Nobelin rauhanpalkinto: Norman Borlaug