Veikko Vennamo

Wikipedia

Veikko Emil Aleksander Vennamo (11. kesäkuuta 1913, Jaakkima – 12. kesäkuuta 1997, Helsinki), lakitieteen lisensiaatti ja varatuomari oli värikäs poliitikko. Vuoteen 1938 saakka hänen sukunimensä oli Fennander. Hänen puolisonsa oli Sirkka Vennamo os. Tuominen.

Veikko Vennamo toimi:

• Maatalousministeriön asutusasiain osastopäällikkönä ja ylijohtajana 1944-59
• Suomen Maaseudun Puolueen ja sen edeltäjän Suomen Pientalonpoikien Puolueen johtajana 1959-1979.
• Kansanedustaja 1945-59 (Maalaisliitto), 1959-62 (Suomen Pientalonpoikien Puolue) ja 1966-87 (Suomen Maaseudun Puolue).
• Toisena valtiovarainministerinä 1954–1956

Vennamon lähtöön Maalaisliitosta liittyi keskinäinen kilpailu Urho Kekkosen kanssa. Vennamon merkittävin saavutus on karjalaisen siirtoväen asutus maa- ja metsätalousministeriön osastopäällikkönä. Vennamo oli Johannes Virolaisen ohella yksi Suomen merkittävimmistä karjalaispoliitikoista. Vennamo oli harvoja poliitikkoja, jotka vastustivat Urho Kekkosen tapaa hoitaa idänpolitiikkaa. Vennamo koki itse olevansa "kekkosdiktatuurin vankina" ja kärsikin paljon kekkosvastaisuudestaan, koska se esti SMP:n hallituskelpoisuuden. SMP pääsi Kalevi Sorsan IV hallitukseen suuren vaalivoittonsa ansiosta ja pääasiassa SDP:n tuella.

Vennamolle leimallista oli värikäs esiintyminen ja kielenkäyttö, mm. "unohdettu kansa", "rötösherrat" ja "kyllä kansa tietää" kuuluivat hänen fraaseihinsa. Hän nosti 1960-luvun loppupuolella puolueensa SMP:n merkittäväksi eduskuntapuolueeksi käytännössä oman persoonansa tenholla. Poliittiset kilpailijat sanoivat SMP:n (Suomen Maaseudunpuolue) tarkoittava "Sirkka, Minä ja Pekka" Veikko Vennamon rouvan ja pojan mukaan. Vennamo saavutti eduskuntauransa aikana myös harvinaisia saavuksia, sillä hänet pidätettiin osallistumasta edustatyöhön määräajaksi jopa kolme kertaa. Nämä tapahtuivat vuosina -72 ja 73. Lisäksi Vennamo oli saanut nuhteita eduskunnan puhemiehistöltä luokkaavien sanojen käytöstä ja järjestyksen rikkomisesta useaan kertaan.

ETYK-prosessin varmistamiseksi Urho Kekkonen ei halunnut käydä vuoden 1974 presidentinvaalia, vaan edellytti, että hänet valitaan presidentiksi eduskunnan perustuslain säätämisjärjestystä edellyttävällä poikkeuslailla. Vennamo vastusti poikkeuslakia. Erotetun SMP:n opposition kolmetoista Suomen kansan yhtenäisyyden puolueen jäsentä eivät tahtoneet estää Kekkosen toisen presidenttikauden jatkamista neljällä vuodella etenkään, koska muitakaan presidenttiehdokkaita ei Vennamoa lukuun ottamatta ollut. Poikkeuslaki tarvitsi 5/6 kannatuksen, ja siksi 13 erotetun jäsenen uusi puolue oli myös yhtenä merkittävänä tekijänä lain hyväksymisessä SMP:n vastustaessa sitä.

Puheenjohtaja Veikko Vennamo luonnehti ryhmää vaihtaneita, entisiä puoluetovereitaan "seteliselkärankaisiksi" väittäen heidän jättäneen puolueen sen tähden, että he saisivat puoluetuen itselleen. Puoluelakia nimittäin oli juuri muutettu siten, että toiseen ryhmään siirtyvät kansanedustajat voivat viedä mukanaan kansanedustajittain maksettavan puoluetuen, mikäli siirtyjiä on yli puolet eduskuntaryhmän kansanedustajista.

SMP pääsi vasta Kalevi Sorsan IV hallitukseen Mauno Koiviston ollessa presidenttinä 1983 Kekkosen erottua 1981 terveydellisistä syistä ennen presidenttikautensa 1978–1984 päättymistä. Kauden merkittävin aikaansaannos SMP:n osalta oli Heikki Rinteen malliin perustuva työllisyyslaki, mikä velvoitti kunnat työllistämään työttömiksi jääneet tietyn ajan kuluttua. Lain esitteli työvoimaministeri Urpo Leppänen. Veikko Vennamon kuuluisiin vaalilupauksiin oli kuulunut poistaa työttömyys kolmessa kuukaudessa. Laista jouduttiin luopumaan työttömyyden kasvettua liian suureksi rahoitettavaksi kuntien työllistämisellä.

Vennamolle kaavailtiin valtioneuvoksen arvonimeä, mutta edellytyksiä sen myöntämiselle ei katsottu olevan.

Veikko Vennamon poika on entinen poliitikko, SMP:n puheenjohtaja ja nykyinen liike-elämän vaikuttaja Pekka Vennamo. SMP:n raunioille syntyneen Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on sanonut Vennamoa esikuvakseen.

[muokkaa] Lähteet

• Lauri Linna: Vennamon panttivangit. 1998. Ylivieska. KL-Paino.
• Eduskunnan pöytäkirjat: IV/73 sivu 4767, 29.5.1973 ja IV/73 sivu 4771.
• Veikko Vennamo: Kulissien takaa : elettyä Mannerheimin, Paasikiven, Kekkosen ja Koiviston aikaa. 1987. Jyväskylä. Gummerus.