Sukututkimus

Wikipedia

Sukututkimus eli genealogia tulee kreikan sanoista genos eli syntyperä, genea eli suku ja logos eli oppi. Laajasti ymmärrettynä käsite koskee kaiken elollisen ja jopa elottomankin (esim. sanan tai kielen), tutkimista ja johdattamista taaksepäin tämän syntysijoille. Erityisesti sillä kuitenkin tarkoitetaan ihmisen sukulaisuussuhteiden selvittämistä nyt ja menneisyydessä. Se on myös historian aputiede.

Sisällysluettelo

1 Tutkimushistoria
2 Sukututkimus Suomessa
3 Aiheesta muualla
- 3.1 Kirjallisuutta
- 3.2 Linkkejä

[muokkaa] Tutkimushistoria

Ihmisellä, eritoten hallitsijoilla ja muilla yhteisöllisesti tärkeillä henkilöillä on kautta historian ollut tarvetta selvitellä sukulaisuuttaan. Tämä on ollut erityisen tärkeätä kun on ollut kyse perittävästä, olipa tällöin kyseessä hallitsijan perinnöllinen toimi, maaomaisuus tai vastaava. Usein juuri hallitsijoille on sukututkimuksen perusteella saatu perimys jumalallisista esi-isistä ja tämä puolestaan on antanut painoa heidän tavoitteílleen toimia yhteisöjensä johtomiehinä.

Kuninkaiden ja yleensä hallitsijoiden sukupuut ovat siis hyvin vanhaa sukututkimusta, tavallaan sen primäärivaihetta. Toisaalta myös sukututkimusta kirjallisessa muodossa edustaa perimätietoon perustuva Raamattu. Vähäinen rooli länsimaissa ei suinkaan ole Antiikin Kreikan jumaltarustolla, jonka moninaisen sukulaissuhteiden verkko edellytti laajaa sukutukimusta. Joskus sukututkimuksen tekijältä saatettiin edellyttää jo valmiiksi annetun sukuperimän todistelua eli polveutumista merkkihenkilöstä, suvusta tai juuri jumalista. Näin on pyritty legitimoimaan mm. itselle anastettua valtaa.

Uudemman ajan sukututkimuksen pioneerina voidaan pitää englantilaista historioitsija William Camdenia (1551–1623), joka tuotannossaan otti esille nykyaikaiseen sukututkimukseen liittyviä kysymyksiä. Varsinaisen tieteelliseksi katsottavan sukututkimuksen alullepanija on saksalainen professori Johann Cristoph Gatter (1727–1799). Hän julkaisi 1788 teoksen Abriß der Genealogie. Mitään ylevää humaania kansalaisten taustojen selvittämisen ideologiaa ei tällä tieteellisen sukututkimuksen käynnistäjällä ollut, vaan perinteinen halu mahdollisimman tieteellisesti selvittää maanomistukseen ja perimiseen liittyviä seikkoja.

Hyvänä apuna vähitellen kehittyvälle sukututkimukselle oli erilaisten rekisterien syntyminen. Rekisterit olivat perinteisesti olleet vain kuninkaiden lakien rekisteröintiä ja erilaisia etuoikeuksia ja omaisuuseriä koskevaa toimintaa. Näin Espanjan vanhimmat sukututkimuksen lähteet alkavat 1300-luvun loppuvuosilta. Englannissa seurakunnalliset lähteet alkavat vuodesta 1538, tosin syntymisen, vihkimisen ja kuoleman rekisteröinti tuli maassa pakolliseksi vasta 1800-luvun alkupuolella. Uskonpuhdistuksella on ollut osuutensa tässä rekisteröinnissä ja näkyy esim. Pohjoismaiden varhain alkaneissa rekistereissä, jotka palvelivat sekä kirkon että valtion tarpeita.

Suurimman työn sukututkimuksen leviämisessä ja sen teknisen toteutuksen helpottamisessa ovat tehneet mormonit, jotka uskonnollisista syistä ovat laatineet valtaisat henkilörekisterit, mutta samalla auttaneet myös tallentamaan usein vaikeasti saatavissa olevaa tietoa helpommin käytettävään muotoon.

[muokkaa] Sukututkimus Suomessa

[muokkaa] Historia

Suomessa sukututkimukseksi, vaikkakin ns. varhaisvaihetta edustavaksi, katsottava kirjallisuus kokee päivänvalon 1600-luvulla jo ennen Turun Akatemian perustamista. Vuonna 1616 Johannes Messenius julkaisi teoksen Theatrum nobilitalis suecanae. Seuraavaksi ilmestyi 1550 professori Mikael Wekseniuksen teos Epitome descriptionis Sueciae, Gothiae, Fenningiae et subjectorum provinciarum.

Nykyisen mittapuun mukaan ensimmäinen tieteelliseksi luettava teos oli 1823 ilmestynyt A. E. Forsteruksen julkaisu, Antekningar on Forsteroska släkten. Siinä keskityttiin yhden tietyn ja nimetyn suvun selvittelyyn.

Eräänlainen sukututkimuksen monumentti ja samalla myös koko suomalaisen sukututkimuksen perusteos on Genealogia Sursilliana. Sen tutkimukset aloitti jo 1600-luvulla piispa Johannes Terserus. Vuonna 1850 A. E. Alcenius julkaisi tämän Sursilllien suvun tutkimuksen laajennettuna. Teos on uudistettu myös nykyaikana ja 1971 se ilmestyi Eero Kojosen työstämänä nimellä Sursillien suku.

Sukututkimuskirjallisuus voidaan jakaa ryhmiin monella eri tavalla. Ehkä selkein on jako varsinaisiin sukututkimusoppaisiin ja -oppikirjoihin sekä painettuihin tai muulla tavoin julkaistuihin sukututkimuksiin. Suuresta osasta näistä sukututkimuksista on tullut eräänlaisia käsikirjoja, referenssiteoksia ja jopa auktoriteetteja, joihin sukututkijat helposti vetoavat, ja joiden tietoihin he uskovat niissä olevia virheitä ja puutteita myöten.

[muokkaa] Merkitys muille tieteille

Sukututkimus eli genealogia on historian aputiede ja historiantutkimus käyttää sen antamia tuloksia hyväkseen luodessaan synteesiä eli selitystään menneisyydestä. Sukututkimuksella ei ole niin oleellista roolia nykyisessä historiantutkimuksessa kuin sillä oli ns. tapahtumahistorian aikana, jolloin suurmiehet ja heidän tekemisensä olivat tutkimuksen keskeisiä kohteita. Myös erilaiset hallitsijaluettelot ja vastaavat ovat menettäneet merkitystään historiankirjoituksen apuvälineinä.

Suomessa erityisesti sukututkimuksella on käyttöä myös muissa tieteissä. Lääketiede ja sen erikoisala genetiikka ovat voineet pitää Suomen hyvinkin rajattua geeniperintöä, hyvin ja pitkälle ulottuvia kirjallisia rekistereitä materiaalinaan kun on tutkittu perinnöllisiä sairauksia ja yleensä perimään liittyvä geneettisiä kysymyksiä.

Tutkiessaan suomalaisen yhteiskunnan sosiaalisia rakenteita on sosiologia voinut tieteenä käyttää hyväkseen laajaa sukututkimusmateriaalia. Tällöin esim. sosiaalisen nousuun ja laskuun liittyviä kysymyksiä on ollut suhteellisen helppo selvitellä. Ovathan papit harrastaneet kirkonkirjoissaan voimakastakin yhteiskunnallista jaottelua. Myös yhteiskunnan rakenteet, kylät ja muut vastaavat yhteisöt ovat tulleet esille em. rekistereistä ja antaneet paljon tietoa myös fyysisistä ja demografisista muutoksista yhteisöissä.

[muokkaa] Harrastus

Sukutukimuksesta on tullut suurten kansanluokkien harrastus. Arkistot täyttyvät tutkijoista, lisätiloja pitää rakentaa ja uusien menetelmien käyttöönottoa nopeuttaa. Lisäksi erilaiset kurssit täyttyvät osanottajista, ja itseopiskelun määrä vain kasvaa. Enää sukututkimus ei ole vain eläkeläisikäisten harrastus vaan yhä nuoremmat paneutuvat sen saloihin.

Sukututkimuksen perusteet on jokaisen helppo oppia, ja melkoisen pitkälle pääsee hyvin alkeellisilla perustaidoilla. Apuna tässä ovat jo tehdyt lukuisat sukututkimukset sekä maamme hyvä ja kaikkialla käytössä oleva perustietokanta syntyneistä, kuolleista, jne. Pidemmälle vietynä sukututkimus vaatii useita erikoisosaamisen lajeja, sillä vanhojen asiakirjojen kieli on joko vanhaa virkamiesruotsia tai latinaa, ja asiakirjojen etsiminen vaatii suurta taitoa ja viitseliäisyyttä. Valitettavan monella tutkijalla on kuitenkin houkutus oikaista ja saada ns. sopivia tuloksia.

[muokkaa] Opetus ja opaskirjat

Sukututkimukseen liittyviä erilaisia opaskirjoja on viime vuosina ilmestynyt runsaasti. On myös huomiotava erilaiset sukutukimuskurssit, joita kansalaisopistot, työväenopistot ja muut vapaata sivistystyötä tekevät järjestöt ja organisaatiot järjestävät.

Opaskirjojen viimeaikainen runsaus selittyy harrastuksen voimakkaalla laajenemisella, sekä suurten ikäluokkien eräänlaisella menneisyyden kaipuulla, jota voidaan joissakin tapauksissa lievittää juuri sukutukimuksen avulla. Moninaisista opaskirjoista mainitsen kaksi melkoisen tuoretta ja erinomaista ohjaajaa, joiden avulla voi kuka tahansa ottaa ensimmäiset askeleensa.

Littinen Rauno ja Hyppönen Marjo: Sukutukimuksen käsikirja. 1988. Hyvä yleisteos, antaa laajan katsauksen sukututkimukseen ja opastaa melko perusteellisesti sukututkimuksen tekoon Suomessa.
Rahiala Kari: Meidän suvun voima. Opas suvun ja sukulaisten yhteydenpitoon. 1999.

[muokkaa] Välineet

[muokkaa] Tietolähteet

Sukututkimuksen tietolähteitä ovat mm. kirkonkirjat. Uusimmat kirkonkirjat sijaitsevat asianomaisten paikkakuntien kirkkoherranvirastoissa. Vanhoja kirkonkirjoja voi löytää maakunta-arkistoista ja kansallisarkistosta. Kullakin kirkkokunnalla on omat kirkonkirjat. Kirkkoon kuulumattomien tietoja on siviilirekisterissä. Suomen valtio on kerännyt tietoja 1700-luvulta lähtien 15–64-vuotiaista henkilöistä henkikirjoihin lähinnä verotusta varten. Vanhempia, aina 1500-luvulle asti meneviä tietoja on maakirjoissa. Itä- ja Pohjois-Suomesta ei ole maakirjoja. Käräjien tuomiokirjoista voi löytää tietoja tuomituista ihmisistä ja joskus värikkäitä kuvauksia senaikaisista riidoista. Tietolähteinä ovat myös paikallishistoriakirjat, Suomen maatilakirjat, matrikkelit, sotilasrullat, siirtolaisuusinstituutin passirekisteri, yms. Tietoja ihmisistä voi löytyä yhdistysten jäsenluetteloista, sanomalehtien kuolinilmoituksista, yms. Paras tietolähde on kuitenkin suvun vanha ihminen, jolta tietoja saa haastattelemalla häntä. Usein suvuissa kulkee perimätietona perättömiä uskomuksia. Kertomusten tulee olla sopusoinnussa kirjallisten arkistolähteiden tietojen kanssa!

[muokkaa] Arkistot

Maassamme on hyvin järjestetty arkistolaitos. Kuitenkin sukulaisten perusmuistin jälkeen keskeiseksi arkistoksi muodostuvat seurakuntien kirkkoherranvirastojen arkistot, joissa pääosin säilytetään vuosien 1860 tai 1900 jälkeisiä asiakirjoja. Tutkijoilla on usein tilaisuus päästä henkilökohtaisesti tutustumaan asiakirjoihin tai sitten hän voi tilata haluamansa selvityksen seurakunnan virkailijoiden tekemänä työnä. Tällöin tästä veloitetaan työtä vastaava korvaus.

Paikallisina arkistoina seurakuntien lisäksi toimivat usein kuntien ja kaupunkien arkistot. Ne kuitenkin ovat yleisesti melko harvoin sukututkimuksessa käytettyjä lähdevarastoja. Ehdottomasti tärkein sukututkimuksen arkistokokonaisuus ovat maakunta-arkistot, joita on eri puolilla Suomea ja joihin on kerätty niiden oman alueen keskeinen arkistomateriaali. Lisäksi alueen seurakuntien kirkonkirjoista on yleensä mikrofilmatut kopiot sukututkijoiden käytössä. Alkuperäisiin pääsee tutustumaan vain harvoin ja perustellusta syystä. Myös valtiovallan eri tarkoituksiin tehdyt rekisterit, luettelot ja asiakirjat ovat maakunta-arkistoissa. Perunkirjat ja muut yksityisesti tuotettu julkinen arkistomateriaali on sijoitettu usein myös maakunta-arkistoihin.

Arkistolaitoksemme keskusyksikkönä toimii Helsingissä toimiva kansallisarkisto, johon on kerätty suuri määrä niin valtionhallinnon kuin yksityisten kansalaisten tuottamaa arkistomateriaalia.

[muokkaa] Tutkimusseurat

Vuonna 1917 perustettu Suomen Sukututkimusseura julkaisee useita sukututkimukseen erikoistuneita lehtiä: Genosta, Sukutietoa, Vuosikirja-sarjaa ja Julkaisuja-sarjaa. Seuralla on oma suuri ja monipuolinen alan kirjasto ja sillä on yli 5000 jäsentä. Seuran kotisivulla on moninainen kokonaisuus sukututkimukseen liittyvää materiaalia lyhennesanastosta Genos-lehden vanhojen vuosikertojen artikkeleihin.

HisKi on Suomen Sukututkimusseuran suurhanke. Tarkoituksena on saada Internetiin kaikki Suomen seurakuntien ns. mustissa kirjoissa oleva tieto. Kopiointi tapahtuu vapaaehtoisesti 1900-luvun alkupuolella käsin tehdyistä alkuperäisten kirjojen kopioista. Kyse ei ole siis alkuperäislähteiden käytöstä, mutta niiden luotettavuus on kohtuullinen ja ne ovat hyvinkin suuntaa antavia. HisKin jatkuvasti uudella materiaalilla täydentyvät sivut ovat jokaisen Internet-yhteyden omaavan henkilön saavutettavissa.

Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys ry hallinnoi ja ylläpitää digitaalista arkistoa, josta löytyy mikrofilmeiltä skannattuja kirkonkirjojen sivuja vapaasti selattavana. Jäsenistön selattavana on myös läänintilejä.

Eri puolilla maatamme toimii paikallisia sukututkimusseuroja, joista joillakin on jopa valtakunnallisestikin merkittävää toimintaa. Esimerkkinä Vantaan Seudun Sukututkimusseura, jonka jokasyksyiset sukututkimuspäivät ovat olleet suuri menestys. Luetteloa sukututkimusyhdistyksistä ylläpitää Suomen Sukututkimusseura.

Yhdistysten ja seurojen luvatussa maassa toimii tuntematon määrä erilaisia sukuseuroja ja sukuyhdistyksiä. Niiden kantavana voima on yhteinen esi-isä, sama sukunimi tai jokin muu peruste. Seurat ovat usein rekisteröityjä, mutta myös rekisteröimättömiä seuroja on lukuisasti. Myös seurojen toimintamuodot vaihtelevat, yleisimpiä lienevät yhteiset tapaamiset sekä sukutukimusmateriaalin julkaiseminen. Useilla seuroilla on oma seuralehtensäkin. Eräänlainen luettelo sukuseuroista on mm. Suomen Sukututkimusseuran sivuilta.

Sukuseurojen keskusliiton tarkoituksena on olla yhdysside suomalaisten sukuseurojen välillä ja toimia niiden yhteistyöfoorumina. Kuitenkin vain pienehkö osa lukuisista sukuseuroistamme kuuluu tähän keskusjärjestöön. Järjestö julkaisee omaa lehteä Sukuviesti.

[muokkaa] Tietokoneohjelmat

Kynä ja ruutuvihko ovat edelleenkin sukututkijan tärkeitä työvälineitä. Usein kuitenkin tietokone erityisine sukututkimusohjelmineen on tullut avuksi, ei suinkaan korvaamaan, vaan täydentämään noita perinteisiä välineitä.

Tietokoneen sukututkimusohjelmat muodostavat ulkomaisten ja kokonaan Suomessa valmistettujen ohjelmien suuren kokonaisuuden. Niiden tuottamat tulosteet vaihtelevat, mutta useimmat kuitenkin pystyvät tuottamaan perinteiset sukutaulukot painovalmiissa muodossa.

[muokkaa] Ammatti

Vaikka sukututkimus on yleinen harrastus, niin on se myös monen ammatti. Tutkijat toimivat pienyrittäjinä ja tekevät töitä yleensä joko yksityishenkilöiden tai sukuseurojen tilauksesta. Jotku sukututkijat tekevät myös omia projektejaan, joiden tuloksia he sitten myyvät asioista kiinnostuneille.

Useat ammatikseen sukututkijoina toimivat vetävät myös kansalaisopistojen ja muiden organisaatioiden järjestämiä sukututkimuskursseja. Luonnollisesti näitä kursseja pidetään pääsääntöisesti esim. niillä paikkakunnilla, joilla maakunta-arkistot sijaitsevat.

[muokkaa] Aiheesta muualla

[muokkaa] Kirjallisuutta

Bergholm Axel: Sukukirja Suomen aatelittomia sukuja 1893–1901
Carpelan Tor: Ättartavlor för de på Finlands ridarhus inskrivna efter 1809 adlade, naturaliserade eller adopterade ätterna 1937-1942.
Ramsay Jully: Frälsesläkter i Finland före stora ofreden 1909-1918
Sivén G.: Suomalainen sukuhakemisto 1943
Släktbok Ny Följd I, 1941-1955
Uusi sukukirja; 1941 –
Wasastjerna Oscar: Ättartaflor öfver den på Finlands riddarhus introducerade adeln 1879-1883
Wilskman Atle: Släktbok 1914-1933

[muokkaa] Linkkejä

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org../../../s/u/k/Sukututkimus.html

Luokka: Sukututkimus

We provide Linux to the World