Sursillien suku
Wikipedia
Sursillien suku eli Genealogia Sursilliana on suomalaisen sukututkimuksen perusteos. Sen piiriin kuuluu melkoinen osa suomalaisia, ja siitä on julkaistu useita eri versioita.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Teos Genealogia Sursilliana
[muokkaa] Terserus
Genealogia Sursillianan isä ja alullepanija on eittämättä Turun piispa Johannes Terserus (1605–1678). Toimiessaan piispana 1658–1678 hän teki tarkastusmatkan Pohjanmaan seurakuntiin 1660, ja tuolloin hän havaitsi alueen säätyläissukujen voimakkaasti vaikuttavan sukulaisuusverkoston. Tästä asiasta kiinnostuneena hän aloitti muistiinpanojen keräämisen alueen seurakunnista. Näin hän kokosi yhteen Sursillien sukutukimuksen perustan 150 vuoden ajalta. Terseruksen muistiinpanoissa oli hyvin sukututkimukselle vallankumouksellinen ajatus, tyttärien avioliittojen kautta sukupuuhun saatiin lisättyä uusia säätyläissukuja ja samalla voitiin seurata myös näitä sukuja.
Terseruksen jälkeen sukutietojen keräämistä jatkettiin Pohjanmaalla, eritoten Raahen ja Limingan seurakunnissa. Näissä suurissa seurakunnissa työtä tehtiin erinomaisella tarkkuudella ja sukuluetteloista ilmenivät mm. sukujen alkuvaiheet. Näin tulivat esille pappissukujen ensimmäisten pappien talonpoikaisten isien etu- ja sukunimet, heidän kantatalojensa nimet ja sijainnit. Näistä alkavat merkinnät jatkuivat kohden nykypäivää tarkoin päivämäärin varustettuina. Lisäksi selostettiin yleiset elämänvaiheet, avioliitot, lapset, hautakirjoitukset sekä henkilön kannalta erikoiset tapahtumat.
Tämän toiminnan suurta arvoa, samalla myös Terseruksen muistiinpanojen merkitystä lisää se, että useat vielä tuolloin käytössä olleet lähteet ovat vuosisatojen kuluessa tuhoutuneet tai muuten kadonneet. Ja luonnollisesti Terseruksen suulliset informantit katosivat asioista kertomasta viimeistään isonvihan aikoihin.
[muokkaa] Kerätyt tiedot elävät omaa elämäänsä
Terseruksen aloittamaa työtä jatkoi erityisesti Raahe-Saloisten kirkkoherra Martinus Henrici Peitzius (1655–1726) ja hänen poikansa, Kempeleen pitäjänapulainen Gabriel Martini Peitzius (1681–1752). Erityisesti Gabriel Peitzius kunnostautui Terseruksen sikermän täydentäjänä, ja säilyneet käsikirjoitukset näyttävätkin perustuneen juuri Peitziuksen muokkaamaan Sursillien sisarusparven sukukronikkaan. Gabrielin poika Kälviän kirkkoherra Martinus Gabrielis Peitzius (1716–1782) myi isänsä kuoltua tämän keruutyön tulokset Turun tuomiokapitulille, mutta ne tuhoutuivat Turun palossa 1827. Sekä Kansallisarkistossa että Helsingin yliopiston kirjaston käsikirjoituskokoelmassa on säilynyt varhaiset kopiot Peitziuksen Sursillianasta. Turun tuomiokapitulin kirjediaareista käy ilmi kyseisen version levinneen jo Peitziuksen eläessä laajasti Pohjanmaalle. Peitziuksen työ noteerattiin jopa emämaassa Ruotsissa. Valtakunnanarkkivaari Anders Anton von Stiernman kirjoitti kaikkiin hiippakuntiin 1749 kirjeen, jossa tämä kehotti kirkkoherroja laatimaan piirroksia ja kuvauksia pitäjiensä muinaisjäännöksistä. Samaan aikaan sijoittuu myös Ruotsin antikviteettikollegion perustaminen. Eräässä yksityiskirjeessään von Stiernman kuvailee ihastellen Peitziuksen valtavaa antikviteettikokoelmaa sekä "ukon" intoa sen piilotteluun lukkojen takana.
Tuomiokapituli siis osti Peitziuksen kokoelmat, joihin kuului myös 55-sivuinen Sursilliana-käsikirjoitus, vuonna 1753. Tuomiokapituli lähetti käsikirjoituksen Pyhäjoen seurakunnan rovastille Petter Niclas Mathesiukselle, jotta tämä täydentäisi sitä puuttuvilta osilta. Turun tuolloinen piispa, professori Karl Fredrik Mennander katsoi teoksen julkaisemisen aiheelliseksi ja siksi tämä täydennyspyyntö. Mennanderin jälkeen vielä piispa Jakob Tengström ja professori ja ns. Suomen historian isä Henrik Gabriel Porthan myös suunnittelivat teoksen julkaisemista.
Kukaan näistä hyvistä aikojista ei kuitenkaan saanut painettua versiota aikaiseksi. Turun herrojen suunnitellessa painatusta levisi käsikirjoitus useina versioina maan, eritoten Pohjanmaan seurakunnissa. Tämä käsikirjoituksen oma elämä, erityisesti Vaasan ja Oulun välisellä alueella, todennäköisesti pelasti sen nykypolville, sillä se ei tuhoutunut muiden käsikirjoitusten ja teosten mukana Turun palossa vuonna 1827.
[muokkaa] Alcenius
Turun herrojen painosuunnitelmien kanssa samanaikaisesti aloitti myös Kalajoen kappalainen Elias Robert Alcenius (1796–1875) Terseruksen aloittaman sukuhistorian täydentämisen ja käytti tässä apunaan Pohjanmaalla siihen tehtyjä lisäyksiä. Myös hänellä oli vakaana tarkoituksena saattaa teos painokuntoon.
Alceniuksen täydentämän teoksen henkilötiedot jatkuivat aina 1840-luvulle saakka. Näin osa kirjaan päässeistä henkilöistä oli elossa vielä 1900-luvun puolellakin. Jo ennestäänkin suureen sukupuuhun lisättiin 2000 uutta sukunimeä, lähes 20 000 henkilöä, joista kertyi keskimäärin 11–13 uutta sukupolvea.
Alceniuksen kaksi vuosikymmentä kestäneen suurtyön myötä teoksen suuruudeksi tuli 366 painosivua ja tekijä itse kustansi sen. Tappioita välttääkseen hän keräsi 412 ennakkotilaajaa, jotka olivat pääsääntöisesti Pohjanmaan pappeja ja virkamiehiä. Mutta myös muualta maasta samojen virkaryhmien jäsenet tilasivat kirjaa. Tilaajista on luettelo teoksen alussa. Kirjan painos lienee ollut noin 500. Sen säilyneet kappaleet ovat kirjaharvinaisuuksia ja omistajiensa suuria aarteita.
Koska Alceniuksen urakka oli suuri, niin esittelyssä hän päätyi henkilöiden elämänvaiheissa vain pääpiirteiseen kuvaamiseen. Sikäli kun on saatu selville niin henkilöstä mainitaan tarkat henkiötiedot, tärkeimmät opinnot ja päätoimi sekä saadut arvonimet. Kirjan tekijällä oli realistinen käsitys mahdollisuuksistaan, sillä onhan vielä tänäänkin täydellisen sukututkimusteoksen aikaansaaminen mahdottomuus.
[muokkaa] 1900-luku
Koko 1900-luvun sukututkimus koki voimakasta kiinnostusta. Vuosisadan loppuun mennessä siitä oli tullut jo kansan syvien rivien keskuudessakin suosittu harrastus. Vuosisata näkikin Genealogia Sursilianasta kaksi uutta painosta, jotka tosin suuresti poikkeavat toisistaan
Ensiksi ehtivät Martti Wiljakkala (Wilander) ja Atte Kalajoki (Calamnius), jotka julkaisivat Alceniuksen jukaisun näköispainoksen 1959. Toimittajien osaksi tuli teoksen historian ja käytön selvittely, mahdollistihan uusi tekniikka vanhan ja keräilyharvinaisuudeksi muuttuneen teoksen saamisen kaikkien ulottuville. Mielenkiintoisesti kirjan uusintapainoksen ilmestyminen oli hyvin Oulu-keskeinen tapahtuma.
Vuosikymmen myöhemmin Eero Kojonen sai ulos kirjapainosta toistaiseksi uusimman kirjallisen version Genealogia Sursillianasta. Kirjan kirjoittaja otti käyttöön Alceniuksen menetelmän ja lisäsi siihen uusia sukupolvia. Lisäksi hän säilytti alkuperäisen sukutietojen merkitsemistavan.
Kojonen on käyttänyt apunaan laajaa sukututkimusmateriaalia, joka yli sadan vuoden aikana oli maassamme ja Ruotsissakin ilmestynyt. Kirjoittaja mainitsee kokemuksenaan olleen saman Alceniuksellekin tutun tunteen, että Sursill-suvun jälkeläisten täydellinen selvittäminen on jättiläisurakka, jonka selvittämisessä monasti joutuu tuntemaan oman voimattomuutensa.
Uusinta Sursill-tutkimusta edustavat lukuisat netissä ilmestyneet sukuselvitykset ja tukimukset. On varmaan mahdotonta, edes nykyisten tiedonkäsittelyjärjestelmien myötävaikutuksella, saada yhtä kokonaista teosmuotoista tuotosta Sursill-suvusta sen kaikkine jäsenineen. Tuosta joukosta löytäisi itsensä todella moni suomalainen, olipa hänen nykyinen yhteiskunnallinen asemansa mikä tahansa.
[muokkaa] Sursillit
Sukuteoksen lähtökohtana on uumajalainen ylhäinen talonpoika Erik Ångerman, jota kutsuttiin nimellä Sursill. Hänen puolisonsa lienee ollut Dord-niminen henkilö. Hän eli 1500-luvun alkupuolella ja lienee kuollut noin 1550 ja hän toimii siis kantaisänä hyvin laajalle jälkeläisverkostolle myös Suomessa.
Erik Sursillin lukuisista lapsista viisi hajautui nykyisen Suomen alueelle: Catharina, Magdalena, Östen, Carl ja Margareta. Heistä Östen Erikssonilla, joka toimi Uumajan voutina ja siirtyi myöhemmin mitä todennäköisimmin lastensa kanssa Suomeen, oli seitsemän tytärtä: Anna, Catharina, Christina, Margareta, Brita, Barbro ja Magdalena. Näistä seitsemästä tyttärestä alkavaa sukuhistoriaa kutsutaan esim. 1950-luvun painoksessa "Seitsemän Sursill-sisaruksen sukuluetteloksi".
Barbro Sursill avioitui Tukholmaan erääseen kauppiassukuun ja Margareta naitiin Laihialle. Muut tyttäret muuttavat myös Suomeen, ilmeisesti isänsä Östenin mukana, ja avioituvat pohjalaisiin pappis- ja virkamiessukuihin. Jokaisen sukututkimusta aloittelevan suomalaisen olisikin syytä aivan ensiksi perehtyä huolella uusimpaan Sursill-sukuteoksen painokseen ja etsiä sieltä itselleen esivanhempia. Usein tämä helpottaisi perustyön tekemistä melkoisella tavalla.
[muokkaa] Kirjallisuus
- Alcenius, Elias Robert; Genealogia Sursilliana. Helsingfors: J. C. Frenckell, 1850
- Alcenius, Elias Robert; Genealogia Sursilliana: [näköispainoksen toim. Martti Wiljakkala & Atte Kalajoki]. Oulu: Kustannusyhtiö Sursilliana, 1959
- Sursillin suku = Genealogia Sursilliana. (täyd. ja toim. Eero Kojonen. Helsinki: Weilin + Göös, 1971
- Nieminen, Johanna; Genealogia Sursillianan etunimistö 1600–1800-luvuilla : vertailuaineistona Jaakko Ilkan suvun etunimistö 1600- ja 1700-luvuilla. Turku, 1985
