Persian kieli
Wikipedia
| Persia | |
| Muu nimi | farsi |
| Omakielinen nimi | فارسی |
| Englanti | Persian |
| Ranska | persan |
| Tiedot | |
| Alue | Iran, Tadžikistan, Afganistan, Uzbekistan, Bahrain |
| Virallinen kieli | Iran, Tadžikistan, Afganistan |
| Puhujia | 60-90 miljoonaa määritelmästä riippuen |
| Sija | 29. |
| Kirjaimisto | arabialainen |
| Kielenhuolto | Persian kielen ja kirjallisuuden akatemia Afganistanin tieteiden akatemia |
| Kielitieteellinen luokitus | |
| Kielikunta | indoeurooppalaiset kielet |
| Kieliryhmät | indoiranilaiset kielet iranilaiset kielet |
| Kielikoodit | |
| ISO 639-1 | fa |
| ISO 639-2 | per |
| SIL | PRS |
| Ohje | |
Persia (فارسی) (paikallinen nimitys farsi) on indoeurooppalainen kieli, jota puhutaan Iranissa, Tadžikistanissa, Afganistanissa, Uzbekistanissa ja Bahrainissa. Persiaa kirjoitetaan arabialaisin kirjaimin. Kirjaimisto on mukautettu vastaamaan persian kielen fonologiaa, ja se eroaa arabiasta vähän samaan tapaan, kuin skandinaavinen merkistö ääkkösineen esim. englannin kielen aakkosista.
Persia on arabian jälkeen muslimimaailman tärkein sivistyskieli, joka on jättänyt jälkensä sekä turkkiin että Intian niemimaan alkuperäiskieliin. Sen kirjallinen historia ulottuu kauas islamia edeltäneelle ajalle, muinaiseen Persian valtakuntaan asti. Tosin muinaisessa Persiassa puhuttiin useita eri iranilaiskieliä, kuten nykyisessä Iranissa, ja poliittisten muutosten myötä niistä nousi viralliseksi "persian kieleksi" milloin mikäkin. Esimerkiksi zoroasterilaisten uskonnon pyhä kirja, Zend Avesta, on kirjoitettu avestan kielellä, joka kuuluu itäisiin iranilaiskieliin ja on siksi pikemminkin jaghnobin ja sogdin kuin nykyisen farsin kielen muinaismuoto.
Nykypersian katsotaan alkavan noin vuodesta 900, jolloin persiaa alettiin kirjoittaa arabialaisilla kirjaimilla. Koska arabialainen aakkosto merkitsee vokaalit varsin epätarkasti, monien murteiden puhujat voivat käyttää samaa kirjakieltä. Persiaa kirjoitetaan kuitenkin myös heprealaisilla aakkosilla (ns. džidi eli juutalaispersia), ja Tadžikistanissa siirryttiin neuvostovallan aikana kyrillisiin kirjaimiin, jolloin myös luotiin paikallisiin murteisiin perustuva kirjakieli, tadžikki. Tämä sisältää runsaasti venäläistä laina-ainesta sekä uzbekkilaisia vaikutteita, koska suuri osa, mahdollisesti enemmistö, tadžikeista on perinteisesti osannut myös uzbekkia.
Persiaa on mahdollista kirjoittaa myös latinalaisin kirjaimin. Tätä varten on kehitetty jo 1950-luvun alussa erityinen UniPers-oikeinkirjoitus, joka kuvaa kielen äänteet varsin hyvin. UniPers-oikeinkirjoitusta on käytetty monissa persian kielen oppikirjoissa ulkomaalaisille, mutta se ei ole onnistunut kehittymään miksikään yksinomaiseksi standardiksi. 1980-luvulta lähtien myös ulkomaille muuttaneiden iranilaisten keskuudessa on kehitelty oman kielen kirjoittamista latinalaisin kirjaimin.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Persian kielioppi
Persian kielioppi on varsin säännöllinen, eikä siinä esiinny kieliopillista sukua. Sanajärjestys on SOV, adverbit tulevat ennen objektia. Tästä syystä kysymyssanatkin tulevat vasta objektin jälkeen, esimerkiksi kysyttäessä "kuinka voitte?": haal-e-šomaa tšetour äst? (puhekielessä sana äst "on" lyhentyy tässä tapauksessa yleensä muotoon e: haal-e-šomaa tšetour e?) tarkoittaa sananmukaisesti "terveytenne/vointinne millä tavoin on?"
Persiassa ei ole sijamuotoja. Akkusatiivisijan merkkinä käytetään partikkelia raa, joka tulee objektia ilmaisevan sanan jäljessä. Tarkkaan ottaen sillä merkitään vain spesifisen kohteen akkusatiivi. Spesifisyys ei ole aivan sama asia kuin englannista, ruotsista, saksasta ym. indoeurooppalaisista kielistä meille tuttu määräisyys, koska spesifisyys liittyy pikemminkin siihen, onko harjoitettava toiminta sen luonteista, että se kohdistuu tiettyyn kohteeseen. Jos haluamme sanoa persiaksi "hän sulki oven", joudumme käyttämään partikkelia raa siinäkin tapauksessa, että ovea ei olisi ennalta mainittu (ts. vaikka esim. englantilainen käyttäisikin muotoa he closed a door), koska oven sulkeminen konkreettisesti kädellä tarttumalla määrittää kohteeksi spesifisen, tietyn oven eikä mitä tahansa ovea. Jos taas haluamme sanoa "hän etsi asunnon itselleen", raa-partikkeli ei ole välttämätön, koska tässä tapauksessa hänelle riitti minkä tahansa asunnon löytäminen.
Ilmauksessa haal-e-šomaa "teidän terveytenne, vointinne" nähdään persialle tyypillinen ezafe eli sidevokaali. Tämä sekä toimii genetiivin korvikkeena (maašiin-e-Häsaan "Hasanin auto, masiina") että sitoo adjektiiviattribuutin pääsanaansa (märd-e-piir "vanha mies"; piir = "vanha", märd = "mies"). Valitettavasti ezafea ei arabialaisissa aakkosissa ilmaista mitenkään, vaikka se on hyvin keskeinen persian kieliopin piirre.
Persiassa on jonkin verran epäsäännöllisiä verbejä, mutta ainoat teemamuodot, jotka verbin muodostamiseen tarvitaan, ovat preesens- ja preteritivartalo. Preesensvartalo saadaan yleensä poistamalla verbin infinitiivin lopussa oleva -tän tai -dän, preteritivartalo taas jättämällä pois ainoastaan -än. Esimerkiksi kärdän, "tehdä", on epäsäännöllinen verbi, jonka preesensvartalo on kon, ei kär, kuten odottaisi. Yksinkertaiset menneen ajan muodot muodostetaan liittämällä preteritivartaloon persoonapäätteet, esim. kärdäm "tein", kun taas preesensvartaloon tulee lisätä myös etuliite mii-, siis miikonäm "teen".
Substantiivien monikko muodostetaan lisäämällä pääte -haa tai -aan (vokaalien jäljessä -jaan). Oletus on -haa, -aan kuuluu yksinomaan ihmistä tarkoittaville sanoille, eikä sielläkään ole ehdottoman välttämätön, paitsi huolitellussa kielessä. (Molemmat päätteet ovat käytössä esimerkiksi puhuttelun "hyvät naiset ja herrat" persiankielisessä muodossa xaanumhaa va aağaajaan; xaanum = rouva, neiti, aağaa = herra).
Arabialaiset substantiivit saavat kirjakielessä yleensä arabialaisen monikkomuodon. Erityisesti silloin, kun arabialainen monikko on ns. murrettu - mänzel = talo, mänaazel = talot - , tämä aiheuttaa vaikeuksia jopa syntyperäiselle puhujalle. Puhekielessä sivistynytkin persialainen sanoisi luultavasti mieluummin mänzelhaa. Tämä ei tietenkään koske kaikkia murrettuja monikkomuotoja: monet ovat lainautuneet puhekieleen ja saaneet siinä oman merkityksen. Tällöin niitä ei kuitenkaan välttämättä enää tajuta monikkomuodoiksi.
[muokkaa] Persiankielinen kirjallisuus
[muokkaa] Klassikot
Persiankielinen kirjallisuusperinne on ikivanha, mutta arabialaisilla kirjaimilla kirjoitetun nykypersian ensimmäisenä klassikkona pidetään 900-1000-luvulla eläneen kansallisrunoilija Ferdousin vielä vanhempien lähteiden pohjalta laatimaa eeppistä runoelmaa Šaahnaame ("Kuningaskirja"). Kirja yhdistää muinaisen Persian kuninkaiden todellisen historian suureen määrään folkloreaineistoa ja tarustoa. Keskeinen, tarinat yhteen sitova hahmo on tarunomainen soturi ja sankari Rostam.
Suomennoksenakin tunnetaan Faridaddin Attarin (n. 1140-1230) Mantiq at-tair - runoelma on persiankielinen, mutta sen nimi on arabiaa ja tarkoittaa Lintujen matkaa. Attar hyödynsi muinaispersialaisen mytologian Siimorğ-lintua kirjoittaessaan allegorisen tarinan Jumalan etsinnästä: siinä joukko lintuja lähtee Siimorğia (joka tässä on pyhyyden ja jumaluuden vertauskuva) etsimään ja kohtaa matkalla monia vastoinkäymisiä ja seikkailuja, ja lukuisat linnut menehtyvät koettelemuksissa. Lopulta jäljellä on vain kolmekymmentä lintua - persiaksi sii morğ - jotka huomaavat olevansa itse, yhdessä, Siimorğ.
Toinen tärkeä klassikkorunoilija on 1200-luvulla elänyt Haafiz (tämä arabialaisperäinen nimi tarkoittaa "suojelijaa" sekä "Koraanin suojelijaa" eli henkilöä, joka on opetellut Koraanin ulkoa). Haafiz kirjoitti ghazaleja, runoja, joissa jokainen säepari päättyy samoihin sanoihin. Haafizin runoissa esiintyy paljon sellaista aistillista ainesta, jota puhdasoppinen islamilainen näkökanta pitää rivona ja siveettömänä. Niillä on kuitenkin merkitystä myös islamin mystisen suuntauksen, suufilaisuuden, kannalta.
Lännessä tunnetuin persialainen klassikkorunoilija on Omar Khaijam, joka eli 1000-1100-luvulla. Iranilaiset itse muistavat hänet paremmin tähtitieteilijänä kuin runoilijana. Omarin nimiin on pantu joukoittain nelisäkeisiä mietelmiä (rubayat), joita englantilainen runoilija Edward Fitzgerald käänsi ja julkaisi vuodesta 1859 alkaen. Sittemmin on kyseenalaistettu sekä Fitzgeraldin kääntäjänkyvyt että Omarin tekijyys. Fitzgeraldin käännöstä pidetään nykyään pikemminkin itsenäisenä, Omarin teemoja toistavana ja Omarin mietelmien innoittamana runoteoksena, kuin varsinaisena käännöksenä. Toisaalta ei voida olla varmoja siitä, kirjoittiko Omar ensimmäistäkään niistä mietelmistä, jotka hänen väitetään laatineen. Näyttää pikemminkin siltä, että tuntemattomien kirjoittajien runoilemat tai kansanperinteeseen kuuluvat nelisäkeet on laskettu Omarin kirjoittamiksi, jos niiden sisältö ja sanoma ovat vastanneet yleistä käsitystä Omarin luonteesta ja tyypillisistä teemoista.
[muokkaa] Moderni kirjallisuus
| Iranilaiset kielet |
| avesta | belutši | dari | gilaki | kurdi | luri | mazandarani | osseetti | pashto | persia | tadžikki | talyši | tati |
