Peikko

Wikipedia

Peikko muuttuu vuoreksi. Näin on monien vuorten uskottu syntyneen Norjassa

Peikko on taruolento. Peikkoja esiintyy saduissa ja fantasiakirjallisuudessa. Peikkoa on hankala määritellä, sillä ne vaihtelevat kuuluisista hopkinsvillenin peikoista aina lasten Rölliin.

Suomalaisessa tarustossa peikko on tarkoittanut tarinasta ja paikkakunnasta riippuen erilaisia rumia ja ilkeitä, isoja tai pieniä ihmismäisiä olentoja. Vuoripeikko tai vuorenpeikko asui tietenkin vuorella tai mäellä, ja muistutti usein jättiläistä. Perinteisiä suomalaisia peikkoja muistuttavat kovasti hiidet. Sanana peikko tarkoitti ilmeisesti alun perin roistoa, rikollista, erakkoa tai neidonryöstäjää, joka yleensä piileskeli. Viron kielessä sanan peikko vastine peikmees tarkoittaa sulhasta, ja on luultavasti yhteydessä neidonryöstäjän merkitykseen. (Katso myös: peijakas)

Skandinaavisessa mytologiassa peikoilla oli iso nenä, pitkät kädet ja karvainen ruumis. Ne olivat tyhmiä ja niillä oli tapana kaapata ihmislapsia ja vaihtaa ne omiin peikkolapsiinsa. Skandinaavisessa mytologiassa oli erikokoisia peikkoja. Suurimmat olivat jättiläismäisiä ja pienimmät kääpiön kokoisia.

Englantilainen peruspeikko (Goblin) on kitukasvuinen ilkiö joka tekee ihmisille kiusaa yöt ja päivät. Ne esimerkiksi räyhäävät yöllä jotta ihmisten olisi hankala nukkua. Näiden peikkojen ei yleensä tiedetä vahingoittaneen saati tappaneen ihmistä.

J. R. R. Tolkien on kirjassaan Hobitti eli sinne ja takaisin kuvannut peikot isoiksi, rumiksi köriläiksi, jotka kaihtavat päivänvaloa, sillä se muuttaa ne kiveksi. Tarkasti ottaen Tolkien ei kirjoittanut peikoista, koska kirjoittaa englanniksi eikä suomeksi. Peikko on vain kääntäjän valinta Tolkienin käyttämälle englannin sanalle troll, ja kaksi erikielistä sanaa vastaavat toisiaan täydellisesti vain harvoin. Vanhemmassa käännöksessä olentojen nimenä oli hiisi. Tarussa sormusten herrasta mainitaan uusi peikkorotu nimeltään Olog-hai, jotka eivät pelänneet auringonvaloa ja olivat paljon älykkäämpiä kuin tavalliset peikot. Tolkienin peikot palvelivat pahuuden voimia.

Greg Staffordin luomassa fantasiamaailma Gloranthassa peikot puolestaan ovat älykkäitä ja usein isokokoisia pimeydenolentoja, jotka syövät lähes kaikkea. Gloranthan peikkojen kulttuuri on matriarkaalinen, ja naaraat ovat uroksia kookkaampia. Gloranthassa peikoilla on erityinen yöaisti, joka muistuttaa periaatteiltaan kaikuluotausta.

David Eddingsin fantasiatrilogioissa Eleniumin taru ja Tamulin taru peikot ovat tyhmänpuoleisia, ihmistä huomattavasti kookkaampia olentoja. Ne eivät kykene elämään kuin viileässä tai kylmässä ilmastossa. Kirjoissa on myös joitakin viitteitä peikkojen ja ihmisten yhteisestä esi-isästä.

Forgotten Realms-fantasiamaailmassa peikot ovat isoja ja vahvoja pimeyden olentoja jotka käyttävät aseina lähinnä omia kynsiään. Ne asuvat yleensä metsässä tai suolla. Ne voi tappaa pelkästään tulella tai hapolla. Jos Forgotten Realms-peikolta leikataan käsi irti, ne kasvattavat itselleen uuden.

Blizzard Entertainmentin Warcraft-tietokonepeleissä peikot ovat ketteriä, pitkiä ja hoikkia olentoja, jotka käyttävät aseinaan kirveitä ja keihäitä ja harjoittavat voodoo-taikuutta. Warcraftin peikkorotuihin kuuluu esimerkiksi vihreäihoisia metsäpeikkoja, sinivalkoisia jääpeikkoja ja harmaaihoisia viidakkopeikkoja. Metsäpeikot ja jääpeikot puhuvat espanjalaisella aksentilla ja viidakkopeikot jamaikalaisella aksentilla. Peikko on pelattava hahmo Blizzardin nettiroolipelissä World of Warcraft.

Suomalaisista nykykirjailijoista Johanna Sinisalo on ansiokkaasti hyödyntänyt peikkoa romaanissaan Ennen päivänlaskua ei voi.

Wikimedia Commonsissa on lisää materiaalia aiheesta peikko.

Meripeikko (Theodor Kittelsen, 1887).	Metsänpeikko, (Theodor Kittelsen, 1906).	Peikko miettii ikäänsä. (Theodor Kittelsen, 1911).	Peikkoja ihmislapsen ympärillä. (John Bauer).
Vaihdokas (John Bauer, 1913).